Uutuuksista ja vastuunkannosta

22.12.2015

Musiikki: Sara, Fence of Defense.

Tarina sijoittuu Edo-kauden Japaniin. Muodonmuuttajakoirien klaanin tehtävänä on perinteisesti ollut shogunin ja tämän lähipiirin suojelu. Eräs nuori ylimys saa turvakseen nuoret ja pätevät mutta melko kokemattomat ninjat Hazukin ja Hattorin. Isäntää uhkaavia pieniä ja isoja vaaroja torjutaan urakalla. Ei liene yllätys, että mukaan kuvioihin tulee myös romantiikka… Hommaa hankaloittaa se, että jos muodonmuuttaja paljastuu, hänet vedetään pois tehtävästä.

…ai siis että mistä puhun? Yhdestä ensi vuoden uutuudesta, tietenkin. Aloitamme ennen kesää, tarkempi pvm riippuu siitä milloin saan sopimuksen ja materiaalit. Alkuteoksen nimi on Wannin!  Viisi osaa. Sarja on Japanissa tytöille suunnattu, mutta ei ihan pienimmille. Ei, vaikka koirat ovatkin söpöjä. Toiminta ei ole erityisen raa’asti kuvattua, mutta sitäkin on. (No, ninjastoori ilman äksöniä olisikin aika outo tapaus.) Mukana on myös monen sortin yookaita eli japanilaisia perinnekummajaisia. Piirrosjälki on nättiä, vaikkakaan ei loisteliasta.

Tämän suhteen otan mieluusti nimiehdotuksia vastaan. Wannin muodostuu osista wan, koiran haukkuääni, ja nin eli ninja. Tämä on tarinassakin näistä koiraninjoista käytetty nimi. Kissojakin löytyy, ja nämä kulkevat nyannin-nimellä. Koska kyseessä ei ole lastensarja, ”Hauhau-ninjat” tms. ei kelpaa. Lyhyt ja ytimekäs nimi olisi kätevin, mutta toisaalta myös pitemmällä selittävällä nimellä on puolensa. Vaikka ”Ihmisiä ja muita Edon yössä”… Ok, tuo ei ehkä tuollaisenaan käy. Mutta anyway. Ehdotukset osoitteeseen postia[ÄT]sangatsumanga.fi. Voittajaehdotuksen lähettäjälle mangapalkinto. Tai jos sattuu sopivan kokoinen ehdottaja niin vaikka t-paita, niitä löytyy muutama One Piecesta ja Weedistä. Ja saatan palkita senkin nimen joka on mielestäni lystein.

Mitäs muuta? Pokémon Ranger ja meren temppeli viipyy vähän. Ilmestyy suunnilleen 13.1. Lehtipisteisiin. Aikataulut päivitetty tänne. (Mahou Shoujo Magical Tan! Jee jee!)

Ai joo, voisi tässä välissä tehdä oikaisun. Vaarallinen sivusto 1 -pokkariin merkattiin vahingossa väärä suomentaja. Tai ei väärä suomentaja, kyllä sekin ihan aito on, mutta ei silti ole suomentanut sitä kirjaa. Oikea on Suvi Mäkelä. Nyt en sano sitä väärää kun kuitenkin muistaisitte vain sen, ettekä tuota oikeaa. (Ihmisen muisti toimii hassusti joskus, ja myös mangan lukijoiden.) Onkin muuten viime aikoina ollut tuollaisia virheitä harvemmin. Aikataulumokia on tullut, mutta ei esmes vääriä takakansitekstejä tai puuttuvaa osan numeroa tai tyhjien kuplien rypästä ja niin eespäin. Olen minä vaan hyvä. (Seaside Rendezvous, Queen.) Tosin kun tästä kehuin niin kohta joku ilmoittaa että häähää, siel on virhe, höhähää. Kirvelin kateelliset ryönät, onko pakko pilata ihmisen pienikin ilo! Onko!?

Mistä tulikin mieleeni. Tässä pari vinkkiä virheiden varalle, kun kuitenkin mokailette usein:

Tärkeää on se, miten asiasta ilmoittaa millekin taholle. Yleisölle tahi asiakkaille ei pidä selitellä vaan pyytää anteeksi, sanoa että me mokattiin. Voi tarkentaa hiukan sitä missä kohtaa mokattiin, mutta ei muuta ettei mene selittelyksi. Se näet näyttää vastuun pakoilulta. Vastuu otetaan nimenomaan ”meille”, suht epämääräisesti mutta itselle kuitenkin. Vaikka vika olisi jossakin muussa – mitä se ei yleensä ole, tunnusta pois – niin senkin kertominen tuo hommaan selityksen makua, siis sellaista fiilistä että nyt se tahtoo julistaa ettei ole vastuussa. Jos kyse ei ole ihmishengistä tai muusta tosi vakavasta niin ei ole väliä sillä, meneekö syy juuri oikeiden tahojen niskaan.

Jos teet työtä japanilaisten kanssa, ota syy omalle kontollesi. Voit vihjata hiukan että olet vain osasyyllinen, mutta päävastuun tulee silti olla sinulla. Anteeksipyyntö mieluummin vähän liioitellusti kuin varovaisesti. (My-Hime, Shining Days.) Heikäläiset suhtautuvat selittelyyn vielä karsaammin kuin yleisö/asiakkaat. Selitys kannattaa antaa, mutta ei niinkään sellaisena että siinä pääsee itse vastuusta vaan kuvauksena tapahtumien kulusta. Se osoittaa että tiedät mikä meni pieleen ja osaat ensi kerralla paremmin ja että olet vastuuntuntoinen heebo. Nyrkkisääntönä: moitteet otetaan vastaan itse, kiitokset jaetaan.

Ja sitten se olennainen eli pomo. Sille nimetään syylliseksi joku joka ei ole paikalla puolustautumassa ja, reiluuden vuoksi, jota pomo ei voi tai viitsi ihan heti rangaista. Eli jokin ulkopuolinen yhteistyökumppani mieluiten. (Muuten viilenee työilmapiiri ja kärsii viihtyvyys, omakin, jos ei ole sosiopaatti. Toivottavasti et ole.) Mikäli pomo ei ihan tarkalleen tunne työprosessia tai sitä ei niin kiinnosta, voit tietenkin olla sen verran epämääräinen, ettei syy oikeastaan vierähdä kenenkään niskaan. Pääasia että itse pääset kuin vompatti veräjästä.

Tahdon vielä huomauttaa, että yllä olevat neuvot perustuvat vain ja ainoastaan yleissivistykseen ja tuttavien kokemuksiin.

Ensi vuodesta vielä sen verran, että myyskentelemme mangaa sekä Desucon Frostbitessa että Yukiconissa. Sitä odottaessa hyvää joulua ja onnentäyteistä vuodenvaihdetta itse kullekin! Myös sinulle!

 

 

 

 

 

 

JK. Meinasi ihan unohtua… Ensi keväänä aloitamme sarjan nimeltä Tokyo Ghoul. Liekö kenellekään tuttu.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 kommenttia

  1. Mina-kun

    Voi tuhannet kiitokset Tokyo Ghoulista!! Vielä kun saataisiin FairyTail suomeksi. Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta 2016 koko toimitukselle!

    Vastaa