Älä pidä minua veljenäsi (Sarja: Naruto)

Nimi: Älä pidä minua veljenäsi.
Paritus: Ei ole.
Ikäraja: Sallittu kaikille, ei sisällä muuta kauheata kuin ikävät perhesuhteet.
Genre: ? (kertoo arkipäivän tilanteesta, joten en osaa luokitella)
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Masashi Kishimotolle, tarina on minun. Sisältää ainoastaan spoilerin siitä, kuka on Sasuken isoveli. Omia hahmojani tässä fanfictiossa ei ole =3 Toivottavasti pidätte.
Jos ihmettelette, miten voin kirjoittaa Itachista, kyseessä oli haasteficci ja haluan aina kirjoittaa haasteficit vaikka hinnalla millä hyvänsä xD

———————

Istuuduin ruokapöytään hieman kumarassa. Mikäli kohottaisin katseeni tyhjän lautasen kiiltävästä pinnasta eteenpäin, näkisin isoveljeni kylmän katseen. Katseen, joka kertoi, ettei meidän välillämme ollut väliä. Ettei minulla ollut väliä.

Kohta äiti laittoi ruokaa lautaselleni. Kiittelin, ja väkisin käänsin katseeni häneen. Ohimennen näin isoveljen ankaran ilmeen. Tiesin, että hän kertoi sillä haluavansa ruokailun jälkeen olla rauhassa. Minun olisi siis turha yrittää kysyä häneltä apua läksyissä.

Otin syömäpuikot ja aloin syömään. Nieleminen oli vaikeaa. Tunsin yhä hänen katseensa päälläni. Viimeaikoina hän oli ollut yhä synkempi ja vetäytyvämpi. Hän oli tunteeton kaikkia kohtaan. Se sattui.

Pala meinasi takertua kurkkuuni, kun hän yhtäkkiä sanoi jotain. Aloin yskiä, ja hetken kakisteltuani tarrasin juomalasiin ja join sen kerralla tyhjäksi. Juodessani näin lasin pohjan lävitse hänen nojautuneen lähemmäs minua. Kylmänväreet kävivät selälläni.

Laskin juomalasin alas, ja katsoin kysyvästi, ehkä myös hieman pelokkaasti häneen. Minua karmi hänen mustien etuhiusten verhoama tiivis tuijotuksensa. Odotin hetken, sitten en enää kestänyt vaan minun oli pakko kääntää katseeni takaisin ruokaan. Isoveli oli sellainen, hän ei välittänyt kuulisinko vai en eikä toistaisi lausettaan.

Yritin hillitä itseni ja jatkaa syömistä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Meinasin kuitenkin taas vetää ruokaa henkeen, kun hän sanoi nimeni. Nielaisin ja kohotin katseeni häneen. Hän tuhahti hiljaa, ja sanoi sitten hyvin jyrkällä äänellä:
”Älä pidä minua veljenäsi.”

Katsoin vähän aikaa hiljaa häntä. Vaikka hän näytti yhtä vakavalta kuin aina, hänen silmistään paistoi se tuttu katse. Nousin hiljaa ylös ja poistuin ruokapöydän ääreltä pidätellen itkua.