Kuinka tutustuit mangaan?

Home Forums Manga Suosikkiäänestykset ja kyselyt Kuinka tutustuit mangaan?

Viewing 15 posts - 1 through 15 (of 119 total)
  • Author
    Posts
  • #40800
    FinlandjinM
    Member

    Itse tutustuin mangaan, kun huomasin kaverini kirjahyllyssä Dragon Ballin 4 ensimmäistä osaa n. 4 vuotta sitten. Katsoin hieman ja ihmettelin, että kuinka tätä luetaan. Alku oli vaikeaa, mutta pääsin lopulta kärryille lukemisesta.
    Dragon Ballin huumori myös sai minut nauramaan pitkästä aikaa, sillä muitten huumori oli sellaista, joka ei enää iskenyt. Siitä päivästä lähtien olen lukenut mangaa ja pitänyt siitä, etenkin Dragon Ballista. Kaikki muut sarjat, joita luen ja ostan, ovat kokeilujeni tulosta ja tässä minä nyt kirjoittelen tätä aihetta teille. Olkaapeli hyvät ja kertokaa, jos viitsitte.

    #40810
    mimeko
    Participant

    Muistan tarkalleen^^ Olen varsin uusi tässä harrastuksessa, vaikka joskus luullaankin että olisin sen parissa ollut jos vuosikausia… Mutta kaikki alkoi lokakuussa 2005. Olin helsingin kirjamessuilla siskoni kanssa. Messut alkoivat mennä kiinni ja olimme sopineet isämme kanssa, että tapaamme Egmontin kojulla. Menimme sitten siskoni kanssa sinne odottelemaan isää, joka oli tapansa mukaan myöhässä. selailimme pöydällä olevia sarjakuvia, ja muistan ihailleeni ainakin Ragnarökin kansia… Kun isä sitten ilmestyi paikalle, hän kertoi että se on sitä mangaa ja lupautui maksamaan meille pokkarit jos tahtoisimme tutustua siihen. Tietysti kun ilmaiseksi saimme, niin aliomme sitten katselemaan "suurta" valikoimaa. Päädyimme Time Stranger Kyokoon koska se näytti hienolta (yksityiskohtaiselta) ja messutarjous kun oli, saimme koko kolmiosaisen sarjan edullisesti… Muistan kun autossa aloin lukemaan ensimmäistä, ja isäni yritti selittää mietn päin sitä pitää lukea : D

    En sitten Time Stranger Kyokosta innostunut yhtään, tajusin siis alusta lähtien ettei shoujo ollut se minun juttuni… Se Kuitenkin herätti kiinnostukseni, ja seuraavaksi olikin vuorossa Kirjaston One Piece jota aloin jo saman vuoden jouluna keräämään, sekä Inuyasha, jonka 3. pokkarin ostni vuoden 2006 tammikuussa…. Yllättävän pian siirryin englanninkielisiin, kun en ollut tyytyväinen suomen tarjontaan, eli ohitin kokonaan sen monille manga harrastajille tyypillisen "ihQutus vaiheen" jossa kikatetaan, hoetaan kawaii, luetaan kaikkea mitä suomeksi tulee ja koetetaan päteä olemattomilla tiedoilla. kiitos siitä, olin siis rookieface ja hyppäsin siitä suoraan "vakavaksi harrastajaksi".

    Ja voin kertoa, että en lapsena nähnyt IKINÄ hopeanuolta. Olen tässä poikkeuksellinen, mutta en ihan oikeasti ollut edes kuullut koko sarjasta ennen manga harrastukseni aloitusta… ja sama koski sailor moonia sekä DB:ta *me tynnyrissä kasvaneet* En pienenä katsonut paljoakaan telkkaria, eikä meillä mikään subtv näkynyt… joten muumeja, sherlock koiraa ja muita tällaisia lasten ohjelmia lukuun ottamatta tuo Kyoko tosiaan oli ensikosketukseni mangaan ja animeen.

    #40946
    Spingu
    Member

    Yksinkertaisesti lainasin Ranman kirjastosta. Olihan sitä sentäs kauan katseltu, ja jankutettu tuhat kertaa, että tuohan on sitä japanilaista! Sitä oli tietenkin helppo lukeakin, kun se oli kerran "oikein päin." Seuraavaksi tutustuin Tokyo mew mewiin (-.-) ja siinä samalla japanilaiseen lukusuuntaan. Ja sitä seurasi Time stranger kyokot, Dragonballit, Inuyashat ja ties mitkä muut. (:
    Ja nykyään luen sitten kaikenlaista mangaa, shoujoa ja shounenia, ja molempia rakastan. Piste ja pulttuuri. 😉

    Tällähetkellä hyllystä löytyy muutaman pokkarin päästä peräti sata pokkaria. Monilla täällä on varmasti jo niin paljon että hylly pursuaa, muttamutta. Noin sitten minulla. : >

    #40952
    Royai-Girl
    Member

    Niinhän siinä sitten kävi, että tuli mentyä kirjastoon ja lainattua pari pokkaria Ranmaa ja salapoliisi Conania, ja siitä se sitten lähti. 😀

    #41004
    Inu-Mimi
    Member

    Näin Time Stranger Kyoko -mainoksen Karvisessa. Taisi olla kevät 2005. Joo olin Witch-fani silloin, oikein hardcore. Tytöille ei siihen aikaan vain ollut tarpeeksi sarjakuvaa. Ostin sitten koko sarjan, tykkäsin , tuli pitkä pitkä tauko ja kohta tajusin että Tokyo Mew Mewiä on tullut jo viisi osaa ja ostin koko sarjan kerralla. Sitten vammailin sen kanssa pitkään, aloin keräämään Kamikaze Kaitou Jeannea. Suunnilleen samaan aikaan sain intarwebzin ja kunnon tietokoneen, aloin fanittamaan inuyashaa kaverin kautta ja sinä syksynä katsoin myös Azumanga Daiohin. I WAS BORN TO SEE THIS ja muuta, sen jälkeisenä kesänä tuli Ouran jonka katsoin seuraavana syksynä… sitten animea tulikin koko ajan lisää kunnes päästiin tasolle Rozen Maiden, jota oli pakko ostaa mangana vaikka sitä ei ole suomeksi. Se oli sellainen merkkipaalu harrastuksessani (god bless /a/) vaikka en olekaan mikään elitistisnobi. Tässä sitä sitten ollaan.

    #41045
    mr.manga
    Member

    Mun manga elämä alko siitä ku olin serun kaa juhannuksena kahestaan ja se näytteli mulle niitä sen kirjoja.
    Sitten mulle tuli ihme himo ostaa mangaa ja siit se sit lähtiki… 😆

    #41069
    FinlandjinM
    Member

    Itse luen "laitonta" mangaa silloin, kun alkaa tulla oireita siitä, kun lempisarjani eivät ilmesty silloin kun pitäisi ja sekin on äärimmäistapaus. 😀

    #41191
    Awway
    Member

    No mulla se manga iski siellä kirjastossa 😥 Ei rahat oikein riitä kaikkeen, kun pitää viellä lehtiäkin ostaa, jotka maksavat yleensä sen 5 e !!!

    #41478
    Lauraa-chan
    Member

    siit se lähti ku kaveri osti mulle joululahjaks the dreamingin ykkös-osan :>

    #41513
    KuroShiro
    Member

    Kauan, kauan sitten kaukaisessa Keski-Suomen kaupungissa…

    KUROSHIRO: TUTUSTUMINEN MANGAAN

    Pieni vasta yläasteen aloittanut poika nimeltä KuroShiro (itse asiassa tämä nimi tuli myöhemmin) käveli pahaa-aavistamattomana K-Kaupan lehtihyllyn ohitse. Hän huomasi muiden sarjakuvien joukossa Salapoliisi Conan-sarjan kolmannen osan. Nähtyään sarjasta mainoksia muiden lehtien sivuilla hän päätti ottaa riskin ja tutustua kirjaan. Vähän hän tiesi siitä, kuinka tämä kirja tulisi vaikuttamaan hänen tulevaan elämäänsä ja muuttamaan sen lopullisesti…

    (Ohjaajan kommenttiraita: Nykyään kokoelma koostuu lähemmäs 110 kirjasta, kymmenestä aiheeseen muuten liittyvästä kirjasta, 15 levystä animea, muutamasta japanilaisesta musiikki-cd:stä ja Death Note-pelikorteista.)

    #41527
    Devilman
    Member

    Joskus muinaisina aikoina (ts. 2000-luvun alkuvuosina) löysin kirjastosta sattumalta Imperiumin vastaiskun manga-version. Pokemon oli isoin juttu siihen saakka, joten halusin lisää japanilaisherkkua. Etenkin, kun sain tietää, että sitä Suomestakin löytyi. Ensimmäiset lukemani ei-Star Wars -mangat olivat Maison Ikkokun ykkösvola ja Inuyashan nelosvola ja ihastuin niihin heti. Lisäksi Ranmaa löytyi kirjastosta rutkasti. Ajan kanssa tuli sitten tutustuttua muihin sarjoihin ja niin se sitten alkoi.

    #41571
    Rock Neko
    Member

    Näin (olisiko ollut kolmannen luokan lopussa tai neljännen luokan alussa) jonkun lehden takakannessa jutun, jossa mainostettiin Ranma ½:aa. Kuvan pokkari oli viitososa, Kissat. Päätin tietenkin etsiä sen kissaihmisenä kirjastosta. Heti päästyäni kotiin luin sen kuluttaen iltapäivästäni n. 45 min. Mielestäni se oli aivan mahtavaa kamaa!!(välittämättä niistä paidattomista naisten yläosista) :mrgreen:

    #41588
    pikku-oRkki
    Member

    Hui! Nyt kun rupee miettimään, miten monta vuotta mangan parissa onkin jo vierähtänyt niin ihan hurjaa 😉

    Manga on huippua, mutta suosittelen tutustumaan myös muihin sarjakuvagenreihin. Aikojen saatossa on piirretty ja kirjoitettu vaikka mitä hienoa.

    #41824
    Monninen
    Member

    Olin kaverillani… Siellä oli sellainen Jaappanista tuotu mäkkäri lelu ja kysyin mikä se on ja mistä sarjasta, niin kaverini sanoi, että se on One Piecestä. Meillä on tossa niit sarjiksii, et voit lukee jos haluut. Nii sitte rupesin lukemaan. (siitä on n. vuosi… kaverilta löytyi 1-14… ostin ne siltä ku se oli jo kuskaamassa niitä kirppikselle… loput taas tilasin…)

    Greit stoori xDDD
    Morrooooooooooooooooooo…

    #41830
    FinlandjinM
    Member

    Monninen wrote:

    Olin kaverillani… Siellä oli sellainen Jaappanista tuotu mäkkäri lelu ja kysyin mikä se on ja mistä sarjasta, niin kaverini sanoi, että se on One Piecestä.

    Vautsi, kaverisi on käyny Japanissa 😀
    Minkä hahmon hän saikaan?

Viewing 15 posts - 1 through 15 (of 119 total)
  • You must be logged in to reply to this topic.