22.2.2008
Peruna. Väsyttää. En tiedä, tulisinko enää toimeen tavallisella bussivuorolla, ilman kahvia ja laajakaistaa. Ok, tulisin, mutta ikävämpää olisi. (Vaikka kukaan ei kysynytkään, ”äänimaisemana” bussin kohinoiden lisäksi Kitadai Momokon ”Footsteps” eräästä City Hunter –soundtrackista.)
...ja nyt alkoi toinen kuppi kahvia. Uiigh. Asiaan.
Vartijat selvisi kunnialla painoon. Se urakka on siis voiton puolella, näin toimittajan näkökulmasta. Järkkäämme tänne jossain vaiheessa alueen jolla Elli ja Heikki kertovat työstään. Ja totta kai mukaan tulee lukunäyte sarjasta. Kohtapuoliin.
Tracon oli lysti kokemus. Kansaa riitti ja manga teki kauppansa. Naruto-matsurissa oli rentoa, kansa ei hyökännytkään kimppuun... Cossaajia kivasti, lippis lähti päästä ja kraka kaulasta. Sen enempää en viitsinyt stripata, kun työnantaja ei kummiskaan olisi antanut siitä erillistä korvausta. Ensi kerralla sitten. Tai ehkä ei.
Uumoilin, että Trinity Blood olisi jo ollut viime perjantaina kaupoissa, mutta ei. Toivottavasti tänään...! Traconissa omansa ostaneet saivat siis ainakin viikon etumatkan. Olisi sittenkin pitänyt myydä ”tiskin alta” ja kovemmalla hinnalla... Mutta toisaalta taas, en minä niitä rahoja saa, ainakaan ilman rikollista toimintaa. Anti olla.
Narutosta tulee jonkin verran palautetta, mutta lisä ei olisi pahitteeksi. Sama koskee tietenkin TB:a. Ja kaikkia muita sarjoja. Ulkoasu, käännös, sarja itse – kaikesta on kiva kuulla. Kerron myös mielelläni lisää kirjojen tekoprosessista ja sen eri vaiheista. Jos siis kysytään. Uteluita voi laittaa joko toimituksen osoitteeseen ”postia@sangatsumanga.fi” tai foorumin Sekalaista-osaston ketjuun ”Kysymyksiä Antti-sedälle”.
Ai juu, kyllä se sitä oli. Kun aiemmin täällä huokailin, jotta aina ei voi onnistua, niin Death Notesta oli kyse. Muutama jo sitä uumoilikin, toisilla foorumeilla. Kismitti jonkin verran, lähinnä kilpailuhengessä. Itse sarjakin on kiva, mutta miljoona muuta kivaa odottaa julkaisuaan, joten ei kande harmitella kauaa vaan lähteä saalistamaan seuraavaa! Onneksi kuluvalla viikolla tuli positiivisia uutisia tällä rintamalla.... Ei, en kerro vielä pitkään aikaan. Ahneet ruojat! Juuri on meiltä kerrottu Naruto, Sugar Sugar Rune ja Vartijat, Punikselta Yotsuba&! Ja Egmontilta DN, Nana ynnä muuta – ja lisääkö pitäisi heti saada!? Pöh. (Bloodgood: ”Out of the darkness”, samannimiseltä levyltä. Pitkätukka&nahkahousuheviä.)
Takaisin Trinity Bloodiin: Future Film meinaa aloittaa TB-animen julkaisun toukokuussa. Itse tykästyin sarjaan ensin juuri animen kautta, kuten taisin aiemmin mainita. Muistakaa ostaa sitäkin! Lisätietoja tullee meidänkin kotisivuille ajan mittaan.
...ai juuh!! Se tärkein miltei unohtui. Tammen nettikaupassa on nyt mangakin myynnissä, vihdoin. Joitakin hiomattomuuksia vielä hommasta löytyy, mutta päivittelemme parhaamme mukaan. Ja yritän saada neuvoteltua sinne alennuksia, ettei tarvi ihan normaalihinnalla ostaa. Mutta katsotaan. (Loppubiisiksi tuli sopivan surumielinen ”Otome no komoriuta” Mai-Otomen soundtrackilta. Kyllä, sekin on muikea anime. Ei, setä ei ole perverssi vaan ihquttaja. Jonkun mielestä niillä ei tosin ole eroa, mutta manga- ja animekansa tietää paremmin, eikös juu?)
22.2.2008




