11.5.2009
Kello 8:16, bussi ylittää kohta Helsingin rajan. Yleensä on tähän aikaan vasta juuri lähtenyt Hämeenlinnasta. Tänään tulee kuitenkin kirjakaupan väkeä vieraiksi kymmenen aikaan, ja tarttee hiukan valmistautua. En kyllä ota tavaksi näin aikaista liikkeelle lähtöä. ...ai niin, taustamusiikki on tällä hetkelllä ”Lunarian”. Kuka tietää, googlettamatta, mistä animesta?
Tämän kirjoittamisen jälkeen luulisin olevani riittävässä työvireessä Bleachin ykkösosan käännöksen tarkastamiseen. Uuden sarjan kanssa menee yleensä enemmän aikaa, kun pitää pohtia hahmojen puhetyylejä, tärkeimpiä termejä ynnä muuta hiukka tarkemmin kuin sitten jatkossa. Huolestuneimpien huojennukseksi voin jo nyt kertoa: kyllä, shinigamit ovat shinigameja. Ei sillä etteikö sanaa olisi periaatteessa voinut suomentaa. Mutta kun sille ei kuitenkaan ole selkää suomivastinetta, ja Death Notekin on jo tehnyt sanaa kansalle tutuksi... Sen verran kyllä pitää Bleachin puolesta sanoa, että Ichigolle ilmestyvä shinigami on melkoisesti söpömpi kuin Raiton seuralainen. (Jos olet eri mieltä, hyi sinua, perverssi.)
Tämän blogin lukijoille uutinen ei ehkä ole kovin järisyttävä, mutta silti sen julistan: touko-kesäkuun vaihteessa tulevat markkinoille kaksi osaa uudesta Manga-puuhat –sarjasta. Ryhdymme julkaisemaan puuhakirjoja kasvattaaksemme myös perheen pienimmistä mangan harrastajia... Ollaan me vaan kieroja. Nyt julkaistavien kirjojen alkuteos on ainakin Brittilässä julkaistu Yuriko Yanon ”Manga Doodles”.
Muuten. Jos Mangamaanantai kiinnostaa edes periaatteessa, mene foorumin uutisosastolle ja tarjoa keskusteluketjuun oma panoksesi ko. häppeningin kehittämiseksi! Tällä hetkellä mukana ovat Sangatsun ja Puniksen lisäksi Manga Cafe sekä Ippai. Sisältönä ovat alennukset kuun ekana maanantaina, ja meiltä eli Tammen kirjapuodista saa myös jotain oheiskamaa kuten rintamerkkejä, julisteita ym. Mitä muuta kaivataan? Mikä saisi sinut liikkeelle? Mitä sarjoja alennukseen seuraavaksi? Kerro!! Pliis.
Ja sitten Bleach. Korvissa soi Misato Watanaben ”Koishitatte iijanai”, johon ihastuin joskus muinoin kun se soi UCC-purkkikahvimainoksessa.
11.5.2009




