4808 Sangatsu Manga

Lähetä palautetta Sangatsu-klubin henkilöstölle.



Mangat nyt Adlibris-verkkokaupasta!

23.3.2010

Nonnih.


Viikonlopun Tampere kupli, maanantai tuli lepäiltyä, ja nyt taas takaisin arkiseen ahkerointiin. (Taustamusiikki: bussin hyrinä/jyrinä sekä ”Danzai no Hana”, Claymoren character songeja.) Kiitos niille, jotka toivat rahojaan Sangatsun/Puniksen kassaan. Ensi vuonna vissiin taasen nähdään. Ja sillä välillä ties kuinka monessa eri conissa, toivottavasti. Bakaconiin eivät voimamme tällä kertaa riitä, mutta Urumin pöydässä nähtäneen jokunen pino mangaa... Kirsikankukkacon on listalla, samoin Desucon ja totta ihmeessä myös Tracon. Syksyn puuhista puhutaan sitten syksymmällä.
Suurimmat paljastelut on nyt tehty. Eli Hopeanuoli on tulossa ja jo hyvässä vauhdissa, taisi materiaalikin lähteä painoon. Dragon Ball Z alkaa sekin keväällä. Sangatsulla on tälle vuodelle vielä ainakin kaksi julkistusta; katsotaan koska saadaan sopimukset allekirjoitettua. Sitten kerron. Toinen lienee täysin tai lähes täysin Suomessa tuntematon sarja, toisen monet alan harrastajat tietävät ainakin nimeltä. Tämä tunnetumpi on Fruits Basketin jatkaja, luonnollisesti tyttöinsarja sekin. (Bruce Springsteen, ”Darlington County”.)


Tänään ohjelmassani on seuraavaa: One Piece 51:n viimeisten tekstien lähettäminen toimittajalle; seuraavan Sangatsu-kalenterin valmistelu; One Piece Color Walk 1:n viimeistely; huoneen järjestäminen. Viimeksi mainittu liittyy äskettäin saamaani ylennykseen – kohosin Tammessa yhden kerroksen verran ylöspäin. Samoin teki Antti G., koska haittojen minimoimiseksi mangaporukka halutaan pitää samassa paikassa... Muuttolaatikoita pakatessa tiedostin jälleen kerran sen, että hallussani on useampikin laatikollinen sellaista kamaa, jonka voisi jakaa pois jossakin conissa. Tai Mangamaanantaina. Jos muistan, vien ensi kerraksi taas läjän japanilaisia sarjakuva”lehtiä” alakerran myymälään, jaettavaksi mangamaanantaikävijöiden kesken. (Voikohan tuhatsivuista järkälettä sanoa lehdeksi...?) Mukana mm. monta kipaletta Gangan-julkaisua, sitä jossa Fullmetal Alchemist ilmestyy.
Kiva havaita, että Sangatsun foorumilla on melko aktiivista pulinaa. Osallistun harvemmin keskusteluun, mutta silmäilen kyllä tämän tästä. Ja poistan niitä Ghanasta, Kolumbiasta ja ties mistä kotoisin olevia 30+ heppuja joiden lempimanga on ”accounting” tai ”volunteer” ja jotka tahtovat välttämättä avata englanninkielisiä ketjuja esim. lääkeaineista. On toki kivaa että foorumimme kerää näinkin monenkirjavan keskustelijajoukon, mutta liika on liikaa.

Ainiinjuu! Kiitos kaikille Sangatsu-päivään osallistuneille. Ja onnittelut piirustuskisan voittajille. Latailemme lähitulevaisuudessa galleriaan voittajatöitä, ja ehkä jokusen muunkin. Viimeiset palkinnot lähtevät postiin vasta tänään, kun Tampere kuplii aiheutti lisätöitä. Anteeksi. (Musiikki: ”Days”, aloituskappale animesta Nagasarete Airantou.)
Ja lopuksi taas työharjoittelijan päiväkirjaa. (Eri tyyppi kuin se jonka juttuja edellisissä blogiteksteissä julkaisin.)

-------------------------------------------------

Olen 19-vuotias audiovisuaalisen-viestinnän kolmannen vuosikurssin opiskelija, ja menin työssäoppimaan Sangatsu Mangan osastolla. Siellä vietin kuusi viikkoa ja tälläistä siellä oli.


9.11.09
Saavuin paikalla vähän ennen kymmentä, mikä oli sovittu tapaamisaika. Minut ohjattiin kirjastoon odottamaan. Siellä oli lisäkseni toinenkin henkilö. Vähän ajan päästä  Antti Valkama tuli hakemaan meidät. Toinen henkilö on seuraavat kaksi viikkoa työssäharjoittelussa yläasteelta. En siis ole kaikkia kuutta viikkoa aivan yksinäni.
Paikkojen ja ihmisten esittelyiden jälkeen menimme neljänteen kerrokseen (oppimateriaaleihin) auttamaan. Laitoimme paperinippuja, jotka koostuivat parisivuisesta luettelosta ja yhdestä tiedote paperista, kirjekuoriin. Sen tehtyämme menimme kolmanteen kerrokseen, missä tulemme pääasiallisesti olemaan, ja pääsimme katsomaan mangalaatikkoja läpi. Saimme paperin missä luki kaikkien sarjojen nimet ja osien nimet. Elikkä meidän piti siis laskea, montako minkäkin sarjan osia on jäljellä ja merkitä ne ylös.
Mietin miten ihmeessä niin pieniin laatikoihin voi mahtua niin hirveän paljon mangaa.. Sen jälkeen kävimme mäkissä syömässä.
Sitten oli vuorossa lukemista ja eri mangojen/kirjojen/lehtien tutkimista. Noin klo 15.00 lähdimme kotiin.

10.11.09
Tulin paikan päälle puoli yhdeksältä.
No en sitten meinannut päästä sisään käytävään, jossa Antin ja parin muunkin työhuoneet ovat, koska minulla ei ollut vielä semmoista avain-ovi-tunto-juttu-läpyskää (en tiedä mikä sen oikea nimi on) jonka avulla ovet avautuvat. Siinä sitten odottelin vähän aikaa, kunnes yksi mies avasi kiltisti oven minulle. Lueskelin toissapäiväisiä tutkintakohteita ja joskus puoli kymmenen aikaan toinen työssäoppija tuli paikalle. Lueskelimme aamupäivän ja iltapäivemmällä päästiin tekemään hommia. Toinen työssäoppija oikoluki FMA:ta ja minä autoin neljännessä kerroksessa nitomalla papereita seitsemän sivun pituisiksi nipuiksi. Nippuja tuli 64 ja jokaisessa oli seitsemän sivua. Yhteensä paperia oli 448 sivua...
Takaisin mentyäni luin taas vähän aikaa, kunnes menimme hakemaan minulle ja toiselle työssäoppijalle avain-ovi-tunto-juttu-läpyskät. Nyt pääsemme kulkemaan ovista ilman, että pitää laittaa pahvilaatikko siihen väliin, jotta se pysyisi auki. Vähän ajan kuluttua saimme paperin, missä luki muutamia tehtäviä, mitä meidän tulee tehdä. Niihin kuuluu mm. sarjojen arvostelua ja työpäiväkirjan kirjoittamista. Joudun kouluunkin kirjoittamaan työpäiväkirjaa jotenka siinä saan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, heh heh. Yksi tehtävä on vähän hankala, minä kun en asu keskustassa niin en osaa mennä Helsingissä minnekään paitsi jonnekin Kamppiin.. Katsoo miten siinäkin nyt käy. Sain myös työhuoneen käyttööni! Toivon mukaan sen oikea asukas ei pahastu, kun olen siellä nyt.. Siellä on MAC kone ja skanneri (jota tuskin tulen tarvitsemaan) ja puhelin, johon en aio koskea, koska en luultavasti tarvitse sitä enkä edes osaa käyttää sitä sen verran monimutkaiselta se näytti.
Lähdin kotiin jälleen klo. 15.00

---------------------------------------------

...eli alkuun hommat olivat ihan muuta kuin AV-töitä... Pahoitteluni. Ja loppumusiikki - kuitenkin tahdotte tietää - on "Dear Bob!, 2. aloitusbiisi Witchblade-animesta.

 

23.3.2010
  • Luo itsellesi jäsentunnus
  • Kerro, mistä mangasta pidät
  • Osallistu keskusteluun
  • Pidä hauskaa!

Jäsen, kirjaudu sisään:

Jäsentunnus

Salasana

Oletko unohtanut klubinimesi tai salasanasi? Ole hyvä ja anna rekisteröitymisen yhteydessä antamasti sähköpostiosoite oheiseen kenttään, saat tunnuksesi pian sähköpostiisi.

Jos sinulla on edelleen ongelmia sisään kirjautumisessa, lähetä meille postia: yuki(a)sangatsumanga.fi

0