Uutena tähän topiciin.
Olen käynyt coneissa kolmen vuoden ajan. Joka conissa cossi päällä. Äskeinen Tracon V oli viides conini. Pukuja on tullut neljä. Itseäni ei ikinä ole häirinnyt ihmiset, jotka eivät cossaa. Varsinkin maksullisissa tapahtumissa ei jää ihmettelemään "onkohan tuo tavis fani?" harva sitä nyt lippua jonottaa ja maksaa jos vain haluaa kattella, mitähän nää oudot otakut on keksiny tällä kertaa. Useat, joilla ei cossia edes ole, ovat osoittautuneet usein mukavemmiksi tyypeiksi kuin osa cossaajista on. Ei tarvitse keskittyä hahmon luonteeseen ja käyttäytyä sillä tavalla... Mutta siis! Omat puvut on harvemmin olleet ihan täysin omatekoisia. Ensimmäinen oli suoraan kierrätetty pitkä nahkatakki ja värjätyt hiukset (ensimmäistä ja viimeistä kertaa). Tämä cossi oli tietenkin Saix Kingdom Heartsista. Seuraavana vuonna Animeconissa päästiin mukaan kilpailuunkin. Sasuke cossi syntyy helposti vähän modaamalla. Ainoa lisätty osa oli ommeltu pystykaulus. Kunniamaininnoilta kuitenkin jäin kisassa. Tsukissa samana vuonna oli kaikkien pelkäämän L cossini aika. Tuli kylmä, ommellut en mitään siinä cossissa. Ja tämän vuoden coneissa kaikkia viihdytti Roxas cossini. Sen ompeli täysin kokonaan, aivan, en minä. En minä, vaan se paljon puhuttu mummo, josta täälläkin puhutaan. Kaavat annoin ja vähän neuvoja ja myöhemmin viikon päästä saapui täydellinen takki postissa. Propit tein itse puusta kuitenkin.
Tämmöinen elämäntarina. Ei-cossaajat= Hyvä, että niitäkin on. Olisi samoja cosseja muuten sata. Cossaajat= Ahkeria faneja, keep up the good work.