Home › Forums › Sekalaista › Muut › Kirjallisuus › Re: Kirjallisuus?
Mielenkiintoista, en ollut huomannutkaan ettei täällä vielä ollut keskustelua niin itsestäänselvästä aiheesta kuin kirjallisuus!
Hiukan nuorempana olin isokin lukutoukka, mutta lukion myötä lukeminen on valitettavasti äidinkielen tehtäviä lukuunottamatta jäänyt huomattavasti vähemmälle. Nuorempana innostuin paljon fantasiakirjallisuudesta – hobitti ensimmäisellä luokalla,8-9 vuotiaana kahlasin jo sormusten herran ensimmäistä kertaa läpi vaikken kaikkea ymmärtänyt, iästäni huolimatta silti pidin siitä. Kyllä nämä perinteiset Pratchettit, Potterit ja muut on tullut luettua, myös englanniksi, ja tunnustan että kestosuosikkeihin kuuluu esimerkiksi Anne Ricen kirjojen ohella myös se klassinen Bram Stokerin Dracula.
Makuni on varsin monipuolinen: Ensinnäkin, fiktiivisen kirjallisuuden ohella luen mielelläni myös tietokirjoja, jotka käsittelevät itseäni kiinostavia aiheita. Esimerkiksi tällä hetkellä minulla on kesken psykopaateista kertova tietokirja "ilman omaatuntoa", ja voin sanoa että mielenkiintoinen se on…
Fiktiivisten kirjojen puolelta luin pienenä enimmäkseen fantasia kirjoja, perinteisistä saduista en kiinnostunut. Kyllähän niitä luettiin minulle reilusti alle kouluikäisenä, mutta heti kun opin itse lukemaan siirryin vähän vanhemmille tarkoitettuihin kirjoihin. Edelleen tulee luettua paljon fantasiaa, jonkin verran kauhua ja astetta syvällisempiä teoksia, mutta yllättäen nykyään myös satuja, klassikkoja.
Englanniksi tulee myös luettua, nykyään kenties vähän enemmän kuin suomeksi ja juuri vähän aikaa sitten ostin "lomalukemiseksi" Monte Criston Kreivin, englanninkielisenä… Suuri aukko sivistyksessä, etten tätä teosta ole vielä lukenut!