Home › Forums › Anime › Suosikkiäänestykset ja kyselyt › Mitä animea omistat? › Re: Mitä animea omistat?
-Furuba (kaikki 6 DVD:tä)
-Beyblade (4 ensimmäistä kiekkoa)
-Death note (kaksi ensimmäistä)
-Ghiblin Henkien kätkemä, Liikkuva linna, Kissojen valtakunta ja Maameren tarinat.
-FMA; Conqueror of Shamballa
-Hopeanuoli (uncut, DVD)
-Cardcaptor Sakura- The movie
-Pokémon (4 ensimmäistä VHS:ää ja 2 ensimmäistä elokuvaa)
Krhm krhm. Avaan näistäkin hieman sanaista arkkuani.
Fruits basket oli ensimmäinen sarja, jonka omistin animena. Sillä on edelleen tunnearvoa, vaikka en ole pitkää aikaan sitä katsellutkaan.
Sarja on suloinen, hahmot söpiksiä ja tekstitys toimii. Suurimmaksi osaksi.
Ääninäyttelijätkin ovat mitä parhaita rooleihinsa. Ansaitsee paikkansa animehyllyssäni. ; )
Beybladesta sain tartunnan Animelasta. (; D)
Ostin ensiksi kolme ensimmäistä levyä ja katsoimme ne pikkuveljen kanssamelko nopeasti. Neljäskin osui joskus silmiini, joten ostin sen sieltä alekorista mätänemästä.
Ah, nostalgista. Vetää aivot takaisin sinne lapsuuden tienoille.
Alkutunnaria on kiva hoilailla yksin~
Death noten kaksi ensimmäistä ostin Lontoosta. Kolmas oli loppunut, eikä nelostakaan ollut sitten ideaa ostaa. : <
On hienoa nähdä lempihahmonsa liikkuvan <3 Mä rakastan sua Ryuk.
Lightissa hämää jokin. Jokin on erilailla kuin mangassa. >o<,,
Mutta kaiken kruunaa/pelastaa alku ja lopputunnarit. rakastan näitä Nightmaren kappaleita, ja laitan välillä ykköslevyn extroista tekstittömät versiot soimaan. <3
Ghiblin elokuvista paras on Liikkuva linna. Siinä oli jotain koskettavaa, (ja Hauru on söps) mikä oli hienointa mitä olen pitkään aikaan animessa nähnyt.
Myös Kissojen valtakunta on yllättävän hyvä. Ei sellainen mestariteos kuin useimmat, mutta oikein söpö pieni tarina. Josta löytyy Paroni. <3
Pettymys tuli Maameren tarinoista. : ( Odotin animelta enemmän. Lohikäärmetaisteluita. Sotia, nälähätää ja muuta kauheaa. Eragornin malliin. Ainoa kauhea kohta oli suokohtaus. : (((
Lohikäärmeitä olisi voinut olla enemmän. Eikä elokuvasta jäänyt loppujen lopuksi käteen oikein mitään. Pah.
Ja se ULTIMATE ANIME, joka ei ollut listassa.
Chobits. Kuuden levyn vaaleanpunainen ihkutusboksi. Minun pienen keräilijänalun unelma.
Tämänkin raahasin Lontoosta. Ei ollut muuten kivaa istua kahta ja puoli tuntia koneessa miettien, että josko levyt ovat menneet rikki. ; D
Eivät onneksi olleet. Ja niiin nannaa on silmille, korville ja makunystyröille. Parhaimpia animeita joita olen nähnyt, mutta Furuban lisäksi AINOA ihkutus-anime, mikä minulla on. Shaaaame on mee~
Ei animea, mutta Kelly Osbourne; Turning japanese on yllättävän hyvä ja hauska matka Japanin maailmaan. ; D
On Love hotelleita, koirasalonkeja, cosplaytapahtumaa….
Ja tämän herkun sain 7 eurolla joskus aikoja sitten alelaarista. Thank You, God.~
En nyt ala kaikista sepustamaan. Niistä mansikoista.
G´Night~