Off-Topic

Whistle wrote:

Cloud_ wrote:

oftalmofobia – tuijotetuksi tulemisen pelko

Minä inhoan jos joku tuijottaa minua. Käännän heti pääni pois ja yleensäkkin pidän vaikka kättä peittämässä puolta naamaani. Silmiin tuijottaminen se vasta kamalaa onkin. D:

Kuin myös. Sen takia vaikkapa terkkarilla käynti on yhtä tuskaa, kun se tuijottaa koko ajan. Uskallan vaan pari kertaa vilkaista itse terkkaria ja muuten silmät viilettävät kaikkialla muualla. Tai sitten tuijotan ihan jäykistyneenä takaisin, mikä on vielä kamalampaa.

Mutta pähkinävoin kitalakeen tarttumisen kammo? Oli pakko revetä.

Ei voi kuin ihastella isän kissaa. Se on tuollainen aika pieni kokoinen, ja väritys on ihana. Ihan niinkuin tiikeri, mutta harmaa/musta. Ja tassujen pohjat näyttää ihan siltä kuin se olisi kävellyt musteessa.
Se on vielä kovin arka, mutta ilahduimpahan sitäkin enemmän kun se tuli viereen nukkumaan.: ’) Ja leikkii kovasti.

Tuli piirrettyä eilen illalla ihan kivasti. Huoneemme (minun ja Sason siis) on aika täysi kokoonsa nähden, joten siellä tulee äkkiä kuuma. Huhhuh. 21.04 menin piirtämään ja tulin huoneesta seuraavan kerran pois 23.49. Tuli taas asutettua huonetta. Iskäkin kävi yhdessä välissä huoneessamme valittamassa siitä, että miksi piirrän niin huonossa valaistuksessa. Lamppumme on paperilamppu, joka on pyöreä, ei siis valaise kovinkaan hyvin, olen huomannut ja se ottaa päähän. Vastasin iskälle, että täällä saa yksityisyyttä. Meni iskä hiljaiseksi lähti pois. Tämän perusteella minut voisi liimata helposti meidän perheen erakoksi. Joskushan minulle valitetaan siitä, että majailen huoneessamme, kun muut esim. katsovat telkkaa. Tykkään vain olla yksin, ei siinä sen kummempaa.

Niin, se piirros. Piirsin Byakuyan *KRÖÖHHÖÖÖMMM!!!!* ja erään oman hahmoni. En olisi koskaan kuvitellut, että minulla riittäisi kärsivällisyys sellaiseen työhön. Ja ei, ei mitään kaksimielistä. Asento oli minulle haastava, koska en pahemmin piirtele moiseen asentoihin tyyppejä. Kun olin saanut luonnoksen tehtyä, äiti tuli huoneeseen ja sanoi yhtäkkiä isohkoon ääneen: "Laura!!!" Niin, nimeni on siis Laura… ehhehh… Ajattelin, että mitä hemmettiä olin taas tehnyt. Katsoin äitiä ja sitten luonnosta. Sitten lysähdin työn päälle ja huusin: "No anteeks ku sotkein tän peippörin!! Olisikko tarttenu sitä johonki?!" No, tiesin, ettei äiti sitä paperia mihinkään olisi tarvinnut, eipä hän minun piirustuspaperia pahemmin tarvitse. Hihkaisin vielä, että se oli vasta luonnos. Saso tuli vähän ajan päästä istumaan huoneessamme olevalle nojatuolille seurakseni. Hän vain sanoi että älä tussaa sitä, se menee pilalle. Tiedän, että minulla on huono tussauskäsi, mutta tussasinpa kuitenkin. Meni vaikka kuinka kauan kunnes sain työn väritettyä. Nyt on käsi kuollut ja kohta kuopattukin, hehheh. Niin ja väritin työn puuväreillä, jota voi luulla päiväkotilaisen värittämäksi. Enh vaihn oshaa vhäritthää. TT-TT

Kawamaru wrote:

Minulle valitetaan samasta asiasta. Olen muutenkin yksin, ja jos menen muiden seuraan emme kuitenkaan tee oikein mitään, saatikka mitään mistä pitäisin, joten miksi mennä muiden seuraan? Majailen siis päivät pitkät yksin.

Minusta on ainakin mukavampaa olla yksin. Olen aina ollut yksin, vaikka tosin nykyisin minulla on kavereita, mutta silti. Yksinolijat rulettaa o/

Ähh. Hetalia-larppiin on viikko aikaa. Ja nyt pelottaa ihan kamalasti. Pelkään että porukka sairastuu tai estyy muuten tulemasta. Eilen nimittäin sain kuulla että Amerikkamme on kipeänä, lääkäri oli vieläpä epäillyt sikainfluenssaa. Pitää nyt toivoa että se paranee ja että kyseessä ei ole taudin vaarallinen versio. Olen ihan hermoheikkona. Valmiiksi kirjoitettu juoni kärsii yhdenkin tärkeän hahmon puuttumisesta.

En aiemmin ottanut sikainfluenssaa kovin vakavasti (uutisissahan sanottiin ettei se ole kausi-influenssaa kummempi), mutta nyt olen alkanut tosissani pelätä. En ole näin hermostunut pelkästään larpin ja sen juonen takia, vaan yksi larppaajista on diabeetikko, ja diabeetikothan kuuluvat sikainfluenssan riskiryhmään. Pelkään nyt että kaverini saa taudin ja pääsee pahimassa tapauksessa hengestään. Eilen en meinannut saada nukuttuakaan kun olin niin hermona. Kaverini netti ei toimi ja kännykässäkin on niin kehno akku etten saa häntä aina kiinni. Mitä jos hän kuolee? En saa mitenkään tietää siitä, sillä hän asuu toisella paikkakunnalla eikä ole perhetuttu tai mitään, joten vanhemmat tuskin älyäisivät ilmoittaa minulle jos hän sairastuu sikainfluenssaan.

Olen suunnitellut ja odottanut innolla tätä larppia miltei puoli vuotta, mutta nyt vain pelkään. Meitä larppaajia on n. 20, sikainfluenssaepidemian edetessä näyttää valitettavasti melko epätodennäköiseltä että kaikki pääsevät paikalle. Turhauttavinta tässä on se, etten itse mahda asialle mitään. En voi vaikuttaa siihen, pääsevätkö larppaajat paikalle vaiko eivät. En mahda mitään sille, jos riskiryhmään kuuluva ystäväni sairastuu.

Kun näistä fobioista on puhe, keksin uuden fobian joka minulla on:
itachifobia
Pelkään hirveästi Naruto -sarjan hahmoa, Itachia. Hyih. Olen nähnyt painajaisiakin ja joskus kirkaisin täysillä kun kaverini yllättäen imitoi (todella taitavasti) Itachia, ja joskus saan jonkin hepulin kun se tulee sarjassa… Aagh… *kylmänväreet* Hyi ei ei hyi ei hyi ei. <— sanoo täysin samalla lailla aina kun jokin inhottaa

Tänään pitäisi palata takaisin "vakiokotiin", äidin luokse isoveljen kyydillä. Ei oikein jaksa… *plääääh -ilme* En ole jaksanut oikein mitään tänään, mitä nyt sain fanficin ja fanartin aikaiseksi. *huokaus*

Cloud_ wrote:

En tosin pidä kuviksenopettajastammekaan, mutta hän taisi huomata viime tunnilla, mitä minä oikeasti ajattelen

Minullakin kävi samalla lailla viimevuonna, olin todella tuohtunut kun se kokoajan valitti että tekemäni luonnokset eivät vastanneet tehtävän antoa (piti ilmaista tunteita). Sitten minä tein juopon joka näytti keskisormea ja läväytin sen open eteen niin se katto mua aika vihasesti hetken xD

Kävin eilen lammella viemässässä kynttilän kouluammuskelussa kuolleiden muistoksi. Kynttilöitä oli ilmestynyt kivasti lammelle jo seitsemän maissa jolloin siellä kävin. Eihän kynttilöiden määrä ollut mitään verrattuna viime vuoden määrään mutta ajatus on tärkein, eikä se että montako kynttilää on. Hiekka osuudelle oli tullut jo näyttävä ketju kynttilöitä ja koko ajan tuli lisää porukkaa. Kivelläkin (virallinen muistomerkki) oli kynttilöitä paljon.

Justiinsa tulin ruokapöydästä, oli karjalanpaistia. Josta minä aina syön vain lientä perunan kanssa. En ole koskaan syönyt niitä lihoja, samoin kuin en ole koskaan maistanutkaan joulukinkkua.
Ja jälkiruoaksi oli kakkua, jonka tein yhteistyössä äidin kanssa. Suklaakakku, kuorrutteena mokkapalakuorrutetta. Hyvää oli, mutta liian makeaa.

Fobioista, minulla taitaa olla aklufobia, apifobia ja akrofobia, eli pimeänkammo, mehiläiskammo (menen aina ihan lukkoon ja paniikkiin, jos joku pörriäinen lentää lähelläni) ja korkeanpaikankammo. Näiden lisäksi pelkään ihan hirveästi ahtaita paikkoja.
Tuo pörriäiskammoni on siitä kummallinen, että minua ei ole koskann pistänyt mikään paarmaa pahempi.