Navileaf

Itse tutustuin mangaan siinä kolmosluokan alussa, muistaakseni. Kouluumme oli tullut uusi tyttö ja olin (köhköh) kuunnellut häntä salaa ja saanut selville jotain.. Tokyo Mew Mewistä!
Menin kotona Googleen ja etsin. Ja löytyihän se. Katsoin kahden päivän aikana kaikki jaksot, ja arvatkaas, kuka oli väsynyt sen jälkeen. Isä moitti minua, kun en ollut nukkunut juuri ollenkaan, mutta hei, mitä väliä sillä oli? Olin juuri löytänyt uuden, mahtavan jutun!
Äiti oli epäluuloinen, mikä oli aika ikävää, sillä ei ole kiva kun joku on aina selän takana valvomassa, että mitä mitä mitä.
SITTEN. Löysin kirjastosta Ranma ½’n.
Sen uuden tytön kaveri (yks TOOOODDEELLLA ärsyttävä tyyppi, en oo sen kanssa enää missään tekemisissä) oli sillee että "ei toi sovi sul, lue jtn muuta manga on meiän juttu". Ignorasin ja jatkoin lukemista.
Haukkuivat aina välillä "matkijaksi" tai "wannabeksi", mutta enpäs välittänyt.
Sillä ärsyttävällä tytöllä oli myös sellainen (silloin kutsuin sitä animepeliksi) PS2-peli, Persona 3. Olin siitä kovasti kiinnostunut, mutta tyttö oli aina vaan mollaamassa minua tai halveksumassa kiinnostumistani siihen. Kun tietoa ei herunut, menin Youtubeen. Sieltähän löytyi. Seuraavana päivänä menin innostuneena tytön luo kertomaan "mä kävin kattoo P3 videoita youtubesta!" ja se oli sillee "no tajusiks muka mitää. ei ois tarviinnu, sitä paitti sitä tarvii pelata."
Olin myrtynyt, mutta en luovuttanut. Vakoilin mitä se tyttö piirsi (P3-hahmoja, ofc) ja matkin (aika säälittävää.. heh..). Tarkkailin mitä kaikkea hän teki, ja kaivelin hänen tavaroitaan salaa.
Lopulta luovutin, koska hän piilotti kaikki tavaransa. Menin Googleen. Etsin anime. Löysin yhden animenkatsomispaikan, ja siiiiitä on tultu tähän päivään, kokoelmat, tietoisuus ja ennen kaikkea JÄRKI ovat suurentuneet. Olin silloin alkuaikoinani siis 3-4 luokkalainen, nykyään seiskalla.. Heh.. Taaksepäin katsellessani, aika säälittävää, totta tosiaan. Kauhea stalkkeri o_o