Re: Chobits♥

Home Forums Manga Mangasarjat Chobits♥ Re: Chobits♥

#40475
AvatarValkoinenhai
Member

Tiivistän juonen:
Eli tarina kertoo nuoresta Hideki Motosuwasta, joka muuttaa maaseudulta kaupunkiin. Siellä monilla ihmisillä on arkeaan piristämässä ihmismäiset robotit, persoconit. Hideki haluaisi mielellään myös itselleen sellaisen, mutta vähävaraisena rahat menevät vain välttämättömimpään, ruokaan ja asuntoon. Kuitenkin eräänä iltana Hideki löytää hylätyn persoconin, tai persoconin kaltaisen robotin roskiksesta. Hideki ottaa olennon omakseen ja nimeää sen Chiiksi. Ja tästä alkaa siis melkoinen rulianssi ihmissuhteiden ja muiden ongelmien kesken.
Tyypillinen, voiko robotti rakastaa ihmistä -juoni.

Itse kahlasin sarjan läpi, ja tykkäsin kyllä.
Sarjassa on kyllä puutteensa, ensinnäkin tarina tuntuu toistavan melkolailla itseään, eikä sarjassa konkreettisesti tapahdu mitään kuin ihan pikku hiljaa. Hahmot ovat onneksi ihan toimivia, eteenkin Hidekin öh, no, kiinnostuksensa toista sukupuolta kohtaan on aika humoristista luettavaa/katseltavaa.
Piirrostyyli on tosi nätti, rakastan pokkareiden kansia! Animessakin krafiikka on nätin näköistä, mistä plussaa. :3
Eli ihan passeli sarja niille, jotka eivät mitään massiivisia juonipyörityksiä tarvitse viihtyäkseen. Huumori kuitenkin kukkii ja sarja saa ihan kelvollisen lopetuksen.