Home › Forums › Manga › Mangasarjat › Fushigi Yuugi › Re: Fushigi Yuugi
Fushigi Yuugi on yksi lempisarjojani^^ Muistan silloin kun sitä alettiin julkaisemaan ajatelleeni, etten osta sitä, mutta onneksi Puolukka (jälleen kerran) osti ensimmäisen osan, ja rakastuin sarjaan.
Yksi FushiYuun vahvoimpia puolia on, että se saa minut itkemään tosi usein. Varmoja kohtia joita lukiessani itken aina ovat kasin loppu (Nuriko T^T), osa 13 ja varsinkin osa 18. Pillitän jo pelkästään siksi, että tiedän sen loppuvan.
Ensimmäisellä lukukerralla FushiYuussa häiritsi aika pahasti se, kuinka koko ajan pyöritettiin Miakaa ja Tamaa edestakaisin. Kaikki se "Miaka!" "Tamahome!;___;"… Sanotaan vaikka, että se ylitti sietokykyni. Ajan mittaan jotenkin turruin siihen, enää se ei haittaa. Tai sitten minusta tulee koko ajan enemmän herkkis.
Tosiaan, pari tyyppiä on maininnut sen, että Tatara ja Byakkon neito eivät saaneet toisiaan. Ja kyllä he minustakin olisivat voineet yhteen päätyä. Julmaa tuollainen. Tavallaan se kuitenkin oli ihan hyväkin, ei elätellä turhia toiveita ennen kuin vasta lopussa jne. Epäreilua silti.
Lempihahmoja ehti sarjan mittaan kertyä, Nuriko nousi lopulta päälimmäiseksi. Alussa hän vaikutti todella ärsyttävältä, mutta sitten loppua kohden hänestä kasvoi ihana. Nurikolla on hyvä persoona, ei anna toisten hyppiä varpailleen. Ja ihan hauskakin tyyppi oli. Ja jotenkin rakkaus Hotohoriin oli suloista..
Muita lemppareita ovat Tasuki, Miaka, Amiboshi ja Suboshi. Rakastan veljestarinoita.: D
Osat 14-18 olivat kyllä mielestäni huonommat kuin ensimmäiset. En tykkää siitä, että kuolleita henkilöitä herätetään henkiin. Ja Taka oli jotenkin… Tuli olo, että Taka oli Tamahomen korvike, eikä tämä itse. En kyllä muista, jos sarjassa jotain tästä tai tätä vastaan jossain vaiheessa olisi selitetty, sen verran pitkä aika on viime lukukerrasta.