Home › Forums › Sekalaista › Muut › Tutustutaan! › Re: Kavereita??
Kokeillaan.
Olen 19-vuotias itämaiskulttuureista kiinnostunut animea/mangaa harrastava neito Etelä-Suomesta.
Etsisin itselleni samanhenkisiä juttukavereita meseen / kaveriksi / kirjeenvaihtoon mielellään yli 16-vuotiaista.
Ikäraja ihan sen takia, että elämänkatsomus kumminkin jakautuu hyvin erilailla koululaisen ja opiskelijan välillä.
Puhun paljon, aiheen vierestä ja aiheesta. Olen itsepäinen, pidän pintani ja minun päätäni ei onnistu kääntämään jos olen päättänyt, että asia on näin. Silti suosin rakentavaa keskustelua enkä tykkää alkaa väittelemään "kyllä,ei,kyllä,ei" -tyylillä vaan vaadin perusteluja.
Olen, menen, tulen, mitä nyt milloinkin. Harrastan paljon ja en mitään. Käyn tallilla, valmennan hevosta, uin, olen myös uintivalmentajana ja valmennan kahta eri ryhmää, harrastan kick boxongia, kirjoittamista ja piirtämistä. Minulla on myös eläimiä joista pidän huolen.
Mailia saa kysellä, meseosoitetta saa kysellä ja muiltakin sivuilta saa rauhassa tulla bongaamaan. En ole vielä kertaakaan purrut.