Ensimäinen kosketus tuli oikeastaan animeen. Synnyin keväällä -90, ja samaisena syksynä katselin Muumeja kun niitä ensikertaa näytettiin. Vähän väliä saan äitiltä muistuksen siitä kuinka pikkunapero oikein erittäin tarkasti otsa rypyssä keskittyen katseli japanilaista animaatiota. Ja jos kuulu vähäisintäkään ääntä, kuulemma nostin etusormen pystyyn ja huusin hyvin kovaa "HYSSSS!!!" Jos sitä voi sanaksi laskea, se on ensimmäiseni. Muutamaa vuotta myöhemmin katselin nauhalta yhä uudelleen ja uudelleen silmät pyöreänä Totoroa. Silloin en tietänkään vielä tiedostanut sitä animeksi, vaan se oli maailman paras piirretty. Muistan, että tarhassa mua syyteltiin valehtemisesta, eihän sellaista piirrettyä ole olemassakaan, jossa on kissabusseja ja pörröisiä peikkoja. Ahdasmieliset massaihmiset kun eivät tajunneet, että on olemassa muutakin animaatiotakin kuin Disney ja Pikku Kakkosen pätkät.
Vähän vartuttuani, kunnon perussuomalaisena tutustuin Aku Ankkaan, ja niitä kulutinkin käsittämättömän paljon. Siitä sitten Asterix, Lucky Luke, Tintti. Pikku hiljaa siirryin kirjaston lastensarjakuvista aikuisten sarjkuviin, ja kerran käteeni osui Akira. Kymmenvuotiaana en vielä tietenkään täysin tajunnut sarjan mahtavuutta, tai sitä että se oli mangaa, mutta jännä se oli silti. Jatkoin sarjakuva harrastusta kirjaston tarjonnnan avulla. Sitten ollessani muistaakseni 12 tai 13, kaupanhyllyille ilmestyi Dragonball, ja ilmaisia ohuita esitekirjasia. Luin esitekirjasen sisältämät DB:n alkusivut, ja yleisen mangainfon. "Väärinpäin" lukeminen kiehtoi, tyyli oli hieno, tarina jännä, ja oli siinä alaston Bulmakin. Tätä oli pakko saada, ja ehdinkin saada vanhemmat ostamaan 2 ensimmäistä numeroa, ennen kuin se "sopimattomana" vedettiin myynnistä. Tässä kohtaa tuli pieni notkahdus, mutta kun sain selville parilla tuttavallakin oli animebuumi päällä, päätin hyödyntää internetin ihmemaailmaa, ja latasin Narutoa, Fullmetal alchemistia, Trigunia, ja muutamaa muuta suosittua shonensarjaa. Aluksi olin animeisti, mutta pitkät latausajat alkoivat ärsyttää. Huomasin, että DB oli saapunut takaisin kauppoihin, tosin olin jo missanut monta numeroa, joten en viitsinyt aloittaa keräämistä. Ostin kuitenkin erään irtonumeron, ja siinä oli One Piecen ekan numeron mainos. Lapsena tykkäsin suunnattomasti merirosvoista, joten ostin ks. sarjan ekan numeron, rakastuin, ja se oli menoa se. Huomasin, että kaupanhyllyillä oli muitakin mangoja, Salapoliisi Conan, ja dekkareiden ystävänä innostuin siitäkin suunnattomasti. En malttanut odotella "hidasta" suomalaista julkaisu tahtia, vaan käännyin jälleen internetin puoleen. Oi tuo suuri tiedon ja tekijänoikeuslakien rikkomisen valtameri oli myös täynnä mangaa. Englanninkielen taito oli valttikorttini, kerrankin tuntui siltä, että koulun käynnistä oikeasti oli ollut jotain hyötyä.
Myöhemmin, kymmenien ellei jopa sadan sarjan jälkeen, manga innostukseni alkoi hieman hiipua, suurin piirtein lukion alkamisen jälkeen. Palasin myös tuttuun läsimaisen sarjakuvan maailmaan. Nykyään en lue sarjakuvia niin paljon, mutta on niillä edelleen paikka arjessani. Ja piirtäminen lukemisen ohella onkin rakkain harrastukseni. Seuraan kymmentäkuntaa viikoittain/kuukausittain julkaistavaa sarjaa, ja silloin tällöin repeän lukemaan kerralla jonkun jo päättyneen eepoksen.
Voisin vaikka kirjoittaa aiheesta romaanin! 😆
Ylläpidon huomautus: Editoin viestiäsi. Muistathan foorumin säännöt koskien asiallista kielenkäyttöä! -Laurel
Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.
