Home › Forums › Piirtäminen › Omat sarjakuvanne › Re: Omat sarjakuvanne
Taidanpa vielä kertoa muista sarjoistani. (Yhdenhän jo esittelin ekalla sivulla.) Sirenin lisäksi teen sellaista sarjaa kuin Schwert. Se kertoo tavallaan kuolleista herätetystä pojasta nimeltä Bax, jota sittemmin alettiin kutsua Schwertiksi. Erinäisten vaiheiden kautta hän joutuu Catharine-nimisen prinsessan henkivartijaksi. Maa on sodassa ja he lähtevät naapurimaahan hieromaan rauhaa tai jotain sinnepäin. Matkalla sitten tapahtuu kaikenlaista. Loppujen lopuksi tämäkin on sellaista romanttista toimintaa. Siitä tuli 120-sivuinen (en osaa tehdä lyhyitä tarinoita) mutta ajattelin tehdä siihen vielä yhden lisäosan, joka keskittyisin vain hahmoihin. Näissä ekoissa nimittäin ne hiukan unohtuivat sen kaiken juonensuunnittelun keskellä. Kolmas mangani on koirasarjakuva. Tässäkään ei oikein ole juonta, vaan se kertoo viiden koiran ystävyydestä. Päähenkilön nimi on Don, joka on myös puoliksi susi. Tähän tulee alle 60 sivua luultavasti. Nämä esittelyt ovat ehkä hiukan yhtä tyhjän kanssa.. Toivottavasti edes joku tajusi jotain.