Re: Rave

Home Forums Manga Mangasarjat Rave Re: Rave

#44022
Devilman
Member

Raveen tutustuin joskus aikanaan, kun löysin enkunkielisen ykkösvolan kirjaston hyllyä ratsatessa. Piirustustyyli muistutti yllätys, yllätys, OP:tä, josta olin (muistaakseni) oppinut pitämään ja paljon olinkin. Eihän se nyt kummoiselta tuntunut, mutta kun se sitten alkoi ilmestyä suomeksi, niin tulihan sitä alkuun ostettua siinä toivossa, että muuttuisi paremmaksi. Ja kyllähän se vähän paranikin, mutta edelleen sarjan luokitus pysyi meikäläisen kirjoissa vain "ihan kivana", eikä sitä sitten kauaa tullut enää ostettua. Kirja 9 on tosin mielestäni selvästi parempi kuin sarjan ainakin nyt siihenastinen keskitaso.

Tästä Raven ja OP:n vertailusta voisin sanoa sen verran, että omasta mielestäni OP on selvästi parempi, sillä meno ei ole lainkaan niin kliseistä ja ennalta-arvattavaa kuin Ravessa. Tai okei, onhan OP:ssä toki ennalta-arvattavaa ainakin kaksi asiaa: 1. Luffy rökittää pääkonna X:n henkeäsalpaavan taistelun jälkeen ja sen jälkeen alkaa tarina kehittyä kohti pääkonna Y:n kohtaamista ja 2. Namin ryntäät jatkavat kasvuaan, mutta ennalta-arvattavuudet eivät haittaa kahjojen seikkailujen, hahmojen ja paikkojen ilotulituksessa, jota sarja suurelta osin on. Ravessa riittää yhtä sun toista kahjoa siinäkin, muttei yhtä hauskaa kuin OP:ssä. Mashima heittelee kyllä hauskoja juttuja aina välillä sinne tänne, mutta Odan tarinat terminoivat kerta toisensa jälkeen lukijan nauruhermot.

Kirjastossa käydessäni lueskelen kyllä mielelläni Raven uudempia osia, kun niitä siellä sattuu olemaan, mutta muuten pidän enemmän Fairy Tailistä, jossa näkyy selvää kehitystä. Mutta hei, jonkun sarjanhan on oltava se ensimmäinen, jolla haetaan omaa tyyliä, jne.