Home › Forums › Manga › Mangasarjat › Shōjo (shoujo) › Re: Shōjo (shoujo)
Hmm. En ole kovinkaan suuri shoojomangan ystävä, mutta pidän Sugar Sugar Runesta. Ja olen sitä mieltä, ettei SSR:a voi todellakaan verrata mihinkään Tokyo Mew Mewiin tai vastaavaan. Älkääpä tehkö hätäisiä johtopäätöksiä ensimmäisen osan perusteella, sillä SSR:ssa juurikin tuo ensimmäinen osa saa sarjan vaikuttamaan tavanomaiselta pikkutyttöjen shoojo-sarjalta. Itse asiassa (edellisen kirjoittajan viestiin viitaten), toisin kuin TMM:ssa, Sugar Sugar Runessa ei kyseessä ole pikkuteinien ihastumiset, vaan se peilaa ironisella tavalla aikuisten maailmaa; rakkaus on nuorille vain väline jonkin asian saavuttamiseksi, mutta kun kasvetaan vanhemmiksi, tullaan haavoittuvaisemmiksi ja silloin omakin sydän on vaarassa. Itse asiassa samankaltainen asetelma ei olisi SSR:ssa edes mahdollinen, sillä noita ei voi rakastua; jos noita rakastuu, hän menettää sydämensä ja kuolee. (En muista aivan täysin, miten se meni, sillä siitä on pitkä aika, kun olen lukenut.)
Esimerkiksi Anime-lehdessä (vai oliko se Japan Popissa? kiroan huonoa muistiani) oli tehty se virhe, että Sugar Sugar Rune oli saanut arvosanansa ensimmäisen osan perusteella. Okei, ensimmäisen osan asetelma on aika konventionaalinen eikä siinä ole paljoa uutta (viihdyttävä se ensimmäinen osa on silti, ainakin minun mielestäni), mutta viidenteen osaan tullessa on jo kasassa eeppisen fantasiaseikkailun ainekset. Enpä viitsi spoilaamatta tämän enempiä paljastaa.
Mutta siinä oli minun mielipiteeni; shoojosta en niin paljoa välitä, mutta Sugar Sugar Rune on hyvä. Ja Nana, mutta se taidetaankin luokitella jo joseihin, vai luokitellaanko? :3