- This topic has 8 voices and 8 replies.
-
Posts
-
Elikkäs kyseessä olisi siis tytöille suunnattu manga tyyppi. Kuuluisa shōjomangaka on Arina Tanemura, hänet tunnetaan Time Stranger Kyoko -, Kamikaze Kaitou Jeanne -, Full Moon o Sagashite -, The Gentlemen’s Alliance Cross -mangoistaan.
Shōjo on romanttista,komedista ja sellaista tyttöjen mangaa.Mistä shōjomangasta sinä pidät, kenestä shōjomangakasta pidät ja mitä shōjosarjaa haluaisit Suomeen?
Itse en paljoo shōjoo lue mut kyl mulla on Dream Kiss, The Dreaming (jos tätä voi shōjoks sanoo), ja sit mul on 2 osaa Tokyo Mew Mew’tä.
Luen pääasiassa shoujoa, vaikka nykyään muitakin genrejä tulee luettua. Arina Tanemura on ehkä yksi suosikkipiirtäjistäni, olen lukenut Time Stranger Kyoko -, Kamikaze Kaitou Jeanne – ja Full Moon wo Sagashite -sarjat.
Juuri nyt omistan seuraavia shoujomangoja:
– Tokyo Mew Mew (osat 5-7)
– Fullmoon wo Sagashite (4-7)
– Nana (1-6)
– Cherry Juice (1)
– Sugar Sugar Rune (1)Tanemura on yksi lempimangakoistani. Minä en jostain syystä tykkää shojomangasta paljonkaan, mutta hyllyssä on ja pysyy Time Stranger Kyoko (ykkönen puuttuu… 😀
Hmm. En ole kovinkaan suuri shoojomangan ystävä, mutta pidän Sugar Sugar Runesta. Ja olen sitä mieltä, ettei SSR:a voi todellakaan verrata mihinkään Tokyo Mew Mewiin tai vastaavaan. Älkääpä tehkö hätäisiä johtopäätöksiä ensimmäisen osan perusteella, sillä SSR:ssa juurikin tuo ensimmäinen osa saa sarjan vaikuttamaan tavanomaiselta pikkutyttöjen shoojo-sarjalta. Itse asiassa (edellisen kirjoittajan viestiin viitaten), toisin kuin TMM:ssa, Sugar Sugar Runessa ei kyseessä ole pikkuteinien ihastumiset, vaan se peilaa ironisella tavalla aikuisten maailmaa; rakkaus on nuorille vain väline jonkin asian saavuttamiseksi, mutta kun kasvetaan vanhemmiksi, tullaan haavoittuvaisemmiksi ja silloin omakin sydän on vaarassa. Itse asiassa samankaltainen asetelma ei olisi SSR:ssa edes mahdollinen, sillä noita ei voi rakastua; jos noita rakastuu, hän menettää sydämensä ja kuolee. (En muista aivan täysin, miten se meni, sillä siitä on pitkä aika, kun olen lukenut.)
Esimerkiksi Anime-lehdessä (vai oliko se Japan Popissa? kiroan huonoa muistiani) oli tehty se virhe, että Sugar Sugar Rune oli saanut arvosanansa ensimmäisen osan perusteella. Okei, ensimmäisen osan asetelma on aika konventionaalinen eikä siinä ole paljoa uutta (viihdyttävä se ensimmäinen osa on silti, ainakin minun mielestäni), mutta viidenteen osaan tullessa on jo kasassa eeppisen fantasiaseikkailun ainekset. Enpä viitsi spoilaamatta tämän enempiä paljastaa.
Mutta siinä oli minun mielipiteeni; shoojosta en niin paljoa välitä, mutta Sugar Sugar Rune on hyvä. Ja Nana, mutta se taidetaankin luokitella jo joseihin, vai luokitellaanko? :3
Pote-wolf wrote:
Hmm. En ole kovinkaan suuri shoojomangan ystävä, mutta pidän Sugar Sugar Runesta. Ja olen sitä mieltä, ettei SSR:a voi todellakaan verrata mihinkään Tokyo Mew Mewiin tai vastaavaan. Älkääpä tehkö hätäisiä johtopäätöksiä ensimmäisen osan perusteella, sillä SSR:ssa juurikin tuo ensimmäinen osa saa sarjan vaikuttamaan tavanomaiselta pikkutyttöjen shoojo-sarjalta.
Minä olen lukenut ajantappamisen kannalta ja ihan vaan periaatteesta koko Sugar Sugar Rune sarjan, ja se on minun mielestäni surkea, koska se on sitä voi-että-kun-olen-rakastunut-krääsää. Ja minä en verrannut sitä Tokyo Mew Mewiin, satuin vain puhumaan niistä samassa lauseessa. Tokyo Mew Mew on vain omalla tavallaan surkea, Sugar Sugar Rune omallaan. Nämä tavat vain sattuvat muistuttamaan toisiaan. 😎
Kyy-yllä minä shoujosta jollain tavalla tykkään. Riippuu vähän sarjasta. En tykkää lukea mitään kliseisiä, ja tympäiseviä teiniromansseja, kuten TMM. Hyvässä shoujossa on ihanaa sen herkkyys, samaistuttavat ja symppikset henkilöt.
Shoujo-sarjoja, joista itse tykkään ovat Nana (kyllä se minusta voidaan shoujoksi luetella), Clampin sarjat ja Fruits Basket. Se ettäTanemuran sarjoista en ole koskaan oikein tykännyt johtuu oikeastaan hänen piirrustustyylistään.Olen sanonut tämän miljoona kertaa, mutta ihan sama. Shoujo ei ole luotu minua varten. Suoraansanoen inhoan sellaista epämääräistä söpöilyä ja shoujoromantiikkaa. Kyllähän minä romantiikasta muuten pidän turhankin paljon, mutta ei shoujosta. Niillä miehillä/pojilla ei ole munaa, tai ne on niin nössöjä ja.. niin. Mutta jopa minä olen tykästynyt yhteen shoujosarjaan, nimittäin Fushigi Yuugiin, vaikka se oli juuri sellaista shoujoromantiikkaa, mitä en voi sietää. Ai niin, Sugar myös. No en ole tykästynyt, mutta kyllähän sitä aluksi ihan luki… En osaa oikein toivoa mitään shoujomangaa suomeksi, koska en juurikaan välitä siitä.
Shoojo ei pahemmin yleensä uppoa, mutta joitakin poikkeuksia kyllä löytyy. Ensinnäkin shoojomangan suurnaisen ja vanhan konkarin Riyoko Ikedan klassikkoteos 70-luvulta, historiallinen draama Rose of Versailles. RoVin juonikuviot osaavat olla kuin parhaimmastakin trilleristä poliittisine juonitteluineen jne. Mestarillisesti laaditut, mutta niin riipaisevan surulliset ihmiskohtalotkin kuuluvat sarjan parhaimpaan antiin, kuten myös vaikuttavat hahmot päähenkilö Oscarista juonitteleviin Jeanneen ja madame de Polignaciin.
Nanasta pidän myös, Yazawa vain osaa laatia niin vetävää draamaa ja luoda hahmoistaan mielenkiintoisia ja heidän elämistään viihdyttävää seurattavaa. Rahaa ei riitä tämän herkun ostoon ainakaan toistaiseksi, mutta onneksi kirjastosta Nanaa löytää, niin voi sitten lukea. Ja vaikka se taitaakin itse asiassa olla joseita, niin Nodame Cantabile on tehnyt tiensä yhdeksi suosikikseni verrattomalla komediallaan ja Nodamen kaltaisilla pöhköillä, mutta niin auttamattoman viehättävillä hahmoilla.
Jos sitä ei vielä joku tiennyt niin minähän rakastan shoujoa. Se on lempigenreni, ja nykyään n. 99% lukemistostani koostuu siitä. Shoujo on mielestäni hyvin ala-arvostettu genre, ja olenkin sitä yrittänyt saada enemmän ihmisten tietoon. Kaikki shoujo ei ole pelkästään sitä Tokyo Mew Mew-meininkiä.
Ei näin ollut tietenkään aina, vielä pari vuotta sitten shoujo oli meikällekkin vierasta, vaikka näitä perus Furuboita ja muita luettiin. Mutta jotenkin shoujo oli sellanen genre mihin en jostain syystä uskaltanut enempää koskea. Sitten eräänä päivänä näin Youtubessa suosittelun eräälle sarjalle, joka herätti kiinnostukseni. Ostin sen sitten kokeilun vuoksi, ja siitä se sitten lähti. Makuni onkin sitten vain shoujoistunut sen jälkeen.
Luen oikeastaan kaikenlaista shoujoa, aina koulukomedioista fantasiaseikkailuihin. Lempisarjani ovat suurimmaksi osaksi hieman fantasiaan painottuneita, mutta onhan niitä hienoja koulukomedioitakin. Yritän pysyä uusissa sarjoissa kiinni ja "olla pinnalla", että tietäisin mistä puhutaan. Vaikka yritän ostaa kaikki minua kiinnostavat jutut, niin turvaudun nykyään myös aika usein skanlaatioihin aivan uusissa julkaisuissa.
Yksi uusin rakkauteni on retroshoujot 90-luvun puolelta. Moto Hagio on nero, ei sitä voi muuta sanoa. A Drunken Dream & Other Stories oli oneshotkokoelma joka jätti ihan eri maun kun nykypäivän oneshotit. Olen yksinkertaisesti rakastunut senaikaiseen tyyliin ja tarinankerrontaan, johon moni tämän päivän mangaka ei enää kykene. Toisaalta nykyään on aivan uudenlaisia vahvuuksia, mutta paljon on lainailtu näistä menneistä mestariteoksista. On tosi harmi ettei sellaisia mestariteoksia kuin Glass Mask, Rose of Versailles tai Patalliro! tulla varmaan koskaan näkemään englanniksi/suomeksi. Melkeen tekee mieli alkaa satsata ranskaan…
Nykypäivän tekijöistä Nakayoshi-lehden sarjat tuottavat minulle ehkä eniten iloa. Niistä saan löytää joka kerta sisäisen lapseni. Toisaalta nämä sarjat ovat myös suuren yleisön mielestä juuri niitä, mikä shoujossa mättää. Sarjat kuten Pichi Pitchi Pitch, Tokyo Mew Mew ja Daa! Daa! Daa! eivät taida hirveän suurta suosiota täällä meilläpäin nauttia… Kauhea sääli, sillä mielestäni jokainen noista on ollut omalla tavallaan viihdyttävä. Ajatukseni on, että välillä voi lukea vähän "keskinkertaisempaa" rölläystä. sillä pitää mielen virkeänä ja osaa arvostaa näitä mestariteoksia. Tosin jokaisella on omanlaisensa maku, eikä minun mielestäni ole mitään outoa, jos jonkun mielestä Tokyo Mew Mew on paras manga ikinä. Onhan se itsellenikin aikamoinen nostalgiapläjäys.
Arvostan, jos joku osaa erottua edukseen alati kasvavasta shoujon virrasta. Yksinkertaisinkin tarina voi olla erinomainen oikeissa käsissä. Koulukomedioista tämmöiset voisin mainita vaikkapa Ookami Shoujo to Kuro Oujin tai Warau Kanoko-saman, jotka ovat kummatkin yksiä lemppareistani ikinä. Kummatkin ovat muistettavia ja oikeastaan aivan ihania, varsin yksinkertaisilla settingeillä.
Mielestäni ihmiset, jotka vierastavat shoujoa vain "ylenpalttisen söpöilyn" vuoksi, eivät vain ole löytäneet itselleen sopivia sarjoja. Toisaalta ymmärrän jos sparklaus tai tunteista puhuminen ei ole ihan oma juttu, mutta aina kannattaa antaa mahdollisuus. Olen edelleen ja tästä eteenpäin vakuuttunut, että jokaiselle löytyy tuolta jostain shoujo, joka on se oma juttu. Mutta sitä ei koskaan löydä, jos luokittelee kaikki shoujot samankaltaisiksi Tokyo Mew Mewiksi. Totta, maailmassa on paljon samankaltaisia mangoja, mutta näin nyt voi sanoa mistä tahansa genrestä. Kokeilunhaluisuus kunniaan!
Ai niin, se shoujo joka sai minut kiinnostumaan koko genrestä oli muuten Fairy Navigator Runa, joka on ilmestymässä Sangatsulta joskus tänä vuonna. Odotan sitä innolla~<3
Joo eiköhän tämä ala olemaan suht hyvän pituinen postaus. Toivottavasti muutkin aktivoituvat vastailemaan. :3
- You must be logged in to reply to this topic.
Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.
