Avaluksen tarina kaikki osat

Home Forums Sekalaista Omat tarinat Avaluksen tarina kaikki osat

  • This topic has 3 voices and 5 replies.
Viewing 6 posts - 1 through 6 (of 6 total)
  • Author
    Posts
  • #113731
    Avatarvilhoz
    Member

    nimi: Avaluksen tarina

    ikäraja: sisältää taistelua

    tarina: oma tekemäni

    toivottavasti pidätte 🙂

    Eräänä yönä haltia kylään syntyi pieni lapsi, lapsi jonka nimi oli Avalus D’Alvus hän joka tuhoaisi pahuuden maailmasta. Kun hän oli neljä vuotias hänen isänsä lähti sotaan Zaharia vastaan joka tuolloin oli noussut valtaan ja hyökännyt kääpiöiden louhoksille mutta ei ikinä palannut elävänä. Tuona aikana Avalus päätti että hänestä tulee maailman pelastaja ja että hän aikoo voittaa Zaharin ja kostaa isänsä puolesta. Viisi vuotiaana hänelle alettiin opettaa taistelua ja hän oppikin sen nopeasti. Neljätoista vuotiaana hän pääsi jo metsästämään muiden kaupungin sotilaiden kanssa. Hän metsästi useasti isoveljensä Asylumin ja parhaan ystävänsä Angorin kanssa. kaksikymmentä vuotiaana hän joutui ensinmäiseen sotaansa ja tämä sota muutti hänen koko elämänsä. Sillä Angor kuoli tässä taistelussa ja Avalus päätti että hänen on aloitetta kohtalonsa ja lähti omille teilleen. Hän ratsasti pitkään kunnes saapui entisten ihmisten asuin paikalle jossa hänen oli määrä kohdata ensinmäinen koitoksensa kohti pimeyden ruhtinasta. Avalus D’Alvus tappoi kaiken ympäriltään. Hänen kaksi identtistä kullalla ja jalokivillä koristeltua tappavan terävää sapeliaan loivat haltiamiehen ympärille kuoleman verkon, jonka läpi yksikään muinaisen miekkamestarin vihollinen ei kyennyt murtautumaan. Hoikan soturin keho vääntelehti tämän työskennellessä, lihaksikkaat ruumiinosat kääntyivät ja taipuivat asentoihin, joita ei pitänyt olla mahdollista suorittaa. Kirkasteräiset aseet kimmelsivät auringon säteiden alla, miehen päällä oleva löyhä tunika liehui miehen liikkeiden mukana. Avalus oli paitsi taitava soturi, myös vaatimaton. Hän ei pukeutunut arvonsa mukaisesti suunnattoman arvokkaisiin silkkikaapuihin, vaan hänen täydellisesti muodostunutta kehoaan verhosi tavallisesta hampusta kudottu ruskeahko pitkähelmainen takki ja samasta kankaasta neulotut housut. Haltiasoturin jalat olivat paljaat, hän tanssahteli kivisellä alustallaan kevyesti ja ilman huolenkaan häivää. Miehen rintamuksesta avoimen takin alta paistoivat kivenkovat vatsalihakset, jotka jännittyivät ja rentoutuivat tanssinomaisen taistelun lomassa. Julmat ja verenhimoiset hirviöt, hiidet ja peikot parveilivat yksinäisen Avaluksen ympärillä. Niiden kammottavat kasvot olivat vääntyneet raivoon ja niiden hiilenharmaa nahka kimmelsi hikeä. Edes satapäisenä joukkiona he eivät kyenneet murtamaan haltian puolustusta, Avalus piti puolensa moninkertaista vihollistaan vastaan vankkana ja järkähtämättömänä kuin vuori. Hänen kätensä heiluivat ja terävät sapelit viilsivät nahkaa ja läpäisivät lihasta. Jo kymmenittäin hirviöitä oli kaatunut taistelussa, mutta yksinäinen soturi ei näyttänyt edes hikoilevan. Hänen kauniilla kasvoillaan oleva ilme oli rauhallinen, hänen taivaansiniset silmänsä tarkkailivat ympäristöään itsevarmoina. Vasta kun hirviölauman johtaja, kolmimetrinen puhtaasta lihaksesta ja pahasta tahdosta muodostunut sarvipäinen soturi syöksyi karjuen raivoisasti kohti haltiasoturia, tämä rikkoi puolustuksensa. Keveällä polvien taittamisella Avalus loikkasi korkealle hirviölauman yläpuolelle, laskeutuen kauniisti ja tyylipuhtaasti läheisen kivilohkareen päälle, jonne hän jäi liikkumattomana kuin patsas. Hänen ympärillään levittyvä ruskeasta kivenlohkareista koostuva autiomaa oli avoin ja paljas, vedetön ja kuiva maa ei kyennyt tarjoamaan yhdellekään kasville asuinmahdollisuuksia.

    Kuuman auringon poltteen alla viihtyivät vain julmat hiilenkatkuiset hirviöt, joita vastaan hän nytkin taisteli. Niiden päättymättömät rivistöt kääntyivät hitaasti jälleen Avalusta kohden ja vertahyytävien sotahuutojensa saattelemina ne kiihdyttivät jälleen rynnäkköön haltiaa vastaan. Olentojen piikikkäät tummasta metallista mustan magian avulla työstetyt panssarit kiilsivät auringon säteitä ja olentojen rumat, paiseiden ja rakkojen täyttämät naamat vääntyivät julmaan irvistykseen, olentojen viivamaiset sieraimet laajenivat ja supistuivat, niiden pitkät punaiset kielet lipoivat tikarinteräviä torahampaita. Loikaten voimakkaasti hirviölaumaa vastaan Avalus porautui vihollisiinsa kuin pallosala. Tumma veri roiskui ympäriinsä soturin leikatessa vastustajiaan. Avalus loi kimmeltelevillä aseillaan ympärilleen läpipääsemättömän verkon. Kaikki hirviöiden aseiden lyönnit ja kynsien raapaisut ohittivat notkean haltian kehon, yhdenkään kykenemättä edes koskemaan haltiaan.
    Lopulta Avalus oli leikannut tiensä hirviöpäällikön luokse. Tämä piti käsissään valtavia tapparoita, jotka se nosti ilmaan ja karjui keuhkojensa täydellä mahdilla haasteen haltiaa vastaan. Avalus hyväksyi epäröimättä ja sinkosi itsensä vihollispäällikköä vastaan. Valtavan hirviön liikkeet olivat hitaita ja kömpelöitä verrattuna haltiaylimyksen tappavaan tanssiin, Avalus ohitti demonin puolustuksen vaivatta ja viilsi pitkän viillon hirviön vasempaan käteen. Musta veri purskahti ja olennon käsi tippui kyynärpäätä myöten kiviseen maahan. Olento ulvoi raivosta ja iski kaikella voimallaan pystylyönnin. Hirviön valtavat lihakset jännittyivät äärimmilleen ohjatessaan kaiken voimansa lyöntiin. Avalus nosti toisen sapeleistaan ylös ja demonin isku pysähtyi kuin seinään. Hirviö oli moninkertaisesti suurempi, mutta haltian vuosien aikana keräämä mahti oli niin valtava, että hirviöpäällikkö ei mahtanut mitään Avalukselle. Tämän huulet piirtyivät vahingoniloiseen hymyyn ja sapelit välähtivät jälleen. Hirviön toinenkin käsi tippui maahan, johon se jäi liikkumattomana. Hirviön kasvoille piirtyi pelon sävähdys, mutta Avalus tiesi ettei hän kyennyt antamaan armoa. Nopealla vaakasuoralla liikkeellään hän avasi demonipäällikön kurkun, säästäen olennon pidemmältä kärsimykseltä. Hän oli armollinen. Päällikkö huojui ja kaatui kuin tammipuu, levittäen kiviaavikon kuivaa pölyä osuessaan sen pintaan kuin tukki. Hirviöarmeija ymmärsi olevansa tuomittu. Haltiaylimys oli tuhonnut heidän johtajansa, heidän täytyi perääntyä. Ulvoen kauhusta ne levittyivät joka suuntaan, pudottaen aseensa ja paeten villisti. Avalus nosti toisen sapeleistaan ja lausui mahtiloitsun. Auringon kirkkaat säteet kimalsivat miekan terässä hetken tavallistakin kirkkaammin ja sekunnin tuhannesosan kestoinen valonvälähdys täytti aavikon. Puhdistava valo tappoi koko Hirviöarmeija muuttui tuhkaksi. Niiden hiilenharmaa nahka mureni ja ne kuolivat, jättäen jälkeensä vain pahuuden voimilla taotut panssarit ja aseet, jotka tippuivat kolisten maan pintaan. Satapäisestä armeijasta ei jäänyt ketään jäljelle. Avalus laski miekkansa ja lausui hiljaisen rukouksen kaatuneiden hirviöiden sielujen puolesta. Hän työnsi sapelinsa huotraan ja nosti ruskean hampputakkinsa kauluksen ylös, vetäen hupun päänsä peitoksi. Hän kumarsi päänsä ja alkoi kävellä eteenpäin. Hän nousi ratsunsa selkään ja lähti laukkaamaan kohti ihmisten linnoittamaa kaupunkia. Tämä kaupunki taisi olla ainoa ihmisten jäljelle jäänyt linna. Kaikki muut olivat jo sortuneet Zaharin hirmuvallan alla. Hän ratsasti kaupunkiin sisään ja jätti hevosensa talliin ja käveli kapakkaan. osti juotavaa ja istui nurkkapöytään. Hän ei ollut juonut juomasta puoliakaan kun sisään astui kymmenen demonia. "Missä on haltia" niiden johtaja ärjyi todella möreällä äänellä. Ne vetivät miekkansa esiin ja niin tekivät kapakassa olleet ihmisetkin. Alkoi taistelu molempia osapuolia kaatui mutta demonit olivat niskanpäällä. Silloin Avalus nousi pöydästään veti miekkansa esiin ja surmasi muutamalla miekan sivalluksella kaikki demonit ja poistui kapakasta. Täysikuu loisti pimeässä kun Avalus nousi jälleen ratsunselkään ja lähti laukkaamaan pois. Hän oli ratsastanut jo tuntikausia ja saapui juorenjuurelle. Sen edessä oli metsä. Hän tiputtautui hevosen selästä ja lähti kulkemaan metsään. Pian hän saapui vuoren juurelle ja lähti kapuamaan ylös päin. hän pääsi nopeasti perille hänen allaan levittäytyi valtava laakso joka oli jo aikansa nähnyt. Enää siitä oli vain hiekka jäljellä.

    #113733
    AvatarGreensister
    Participant

    Erittäin mielenkiintoinen, kun kuvailit, kuvailit tarkasti ja upeasti, ja olen varma, että tästä tarinasta tulisi hyvä, ihana, koukuttava ja pitkä seikkailutarina – nyt se vain on vielä vähän lapsenkengissä.

    Ihan ensimmäiseksi oikeinkirjoitus. Ihan yksinkertaisina esimerkkeinä pisteen jälkeen tulevat isot kirjaimet, ja pilkut olisi myös hyvä pistää paikalleen. Omat tekstit kannattaa lukea läpi aina, ja useasti, ja wordilla kirjoittaessa voi tarkistaa tekstin, joskus se tarkastaa itsekkin. Ja jos jaksat etsiä, niin netistä löytyy ihmisiä, jotka voivat myöskin "betata" tekstisi, eli lukea läpi ja korjata.
    Myöskin kannattaa jakaa teksti kappaleisiin, koska se helpottaa lukemista. Yksinkertaisinta on vain painaa entteriä siinä kohtaa, kun asia muuttuu, mutta sen oppii ajan myötä ja jokaisella on vähän oma tyylinsäkkin tehdä niin. (Esimerkiksi itse painan entteriä jos asia vaihtuu, joku taas pistää kappaleen sanomisen väliin – tässähän ei puhuttu, joten eipä sillä väliä)
    Paljolti tarina keskittyi erinäisten korulauseiden ympärille, joissa kuvailit upeasti:
    Someone wrote:

    Hänen kaksi identtistä kullalla ja jalokivillä koristeltua tappavan terävää sapeliaan loivat haltiamiehen ympärille kuoleman verkon, jonka läpi yksikään muinaisen miekkamestarin vihollinen ei kyennyt murtautumaan.

    Mutta jotenkin silti se vähän ontui, varsinkin lopussa. Ja tarinan mielenkiinto keskittyi näihin korulauseisiin, ei tapahtumiin – ne jäivät toissijaisiksi.
    Someone wrote:

    Täysikuu loisti pimeässä kun Avalus nousi jälleen ratsunselkään ja lähti laukkaamaan pois. Hän oli ratsastanut jo tuntikausia ja saapui juorenjuurelle. Sen edessä oli metsä. Hän tiputtautui hevosen selästä ja lähti kulkemaan metsään. Pian hän saapui vuoren juurelle ja lähti kapuamaan ylös päin. hän pääsi nopeasti perille hänen allaan levittäytyi valtava laakso joka oli jo aikansa nähnyt. Enää siitä oli vain hiekka jäljellä.

    Jokin tuossa tökkii – alkaen kappalejaosta. Näyttäisi vähän, että kirjoittaessa tuli kiire, kuin olisit halunnut tekstin äkkiä irti päästäsi ja koneelle. Siis koko tarina oli sitä. Kerronta, tapahtuma, kuvailu, kuvailu, kuvailu, ai joko taas tapahtuu, ei, se olikin kerrontaa, tapahtuma, kuvailu, kuvailu, tapahtuma! Kaikki olivat sekaisin ja myönnän menneeni hiukan sekaisinkin välistä. Ideahan on siis aivan loistava, voisin toitottaa tätä koko yön, mutta rauhallisuutta. Kerro tarkemmin mitä tapahtuu. Jos aiot julkaista tekstejä netissä, muista, että kirjoitat silloin yleisölle, joille pitää kaikki vääntää rautalangasta. Kuten esimerkiksi alussa olisit heti voinut avata, että minkä pahuuden, miksi juuri Avalus, mitä pahaa paha oli tehnyt.

    Err… Anteeksi kovasti jos masennuit tästä tekstistäni ;_; En tarkoittanut todellakaan masentaa, sillä pidin kovasti tarinastasi! Ja en valehtele kun sanon, että jos jaksaisit hioa tätä, tästä tulisi varmasti kirjanveroinen teksti, jota voisi jopa yrittää tunkea kustantajalle. Ja tuolla mielikuviksella kirjoitettuja muitakin tarinoita odotan jokin kaunis päivä näkeväni vielä täällä sangatsulassa, sillä oikeasti, herrajumala, tuo kuvailu! Kau-nis-ta! Varsinkin ensimmäisen kappaleen lopussa, aaah <3

    Tästä hiomakone toiseen käteen *ojentaa*, että pääset hiomaan tekstistäsi parempaa ja toiseen käteen *ojentaa* jotain energiaa antavaa, että jaksat kirjoitella lisää! Odotan innolla~!

    #113734
    Avatarvilhoz
    Member

    kiitos palauteesta. Toinen osa tulee piakkoin koska olen kirjoittanut tarinaa jo jonkin aikaa mutta nyt vasta päätin laittaa sen tänne.

    #113781
    Avatarvilhoz
    Member

    laitan tämän 2 osankin tänne koska ehdotettiin että kannattaa laittaa kaikki yhteen topaan eli kaikki osat löytää täältä.

    avaluksen tarina osa 2

    Avalus seisoi järkähtämättä kielekkeen reunalla, katsellen allaan levittyvää näkyä. Hänen lian ja autiomaan pölyn tahrima tunikansa oli riekaleinen, sen karhea pinta tahriintunut verestä ja hiestä. Haltian pitkähelmainen takki oli avonainen, näyttäen paljaat vatsalihakset jotka supistelivat kiivaaseen tahtiin haltian hengityksen mukana. Hiki kimalteli vaalealla iholla kuin tuhannet pienet timantit. Avaluksen kaksoissapelit lepäsivät paljastettuina haltian tahriintuneissa käsissä, niiden terät olivat halkeilleet ja paikoitellen naarmuuntuneet. Vain muisto oli jäljellä ajoista, jolloin ne olivat kimallelleet kilpaa auringon valon kanssa. Sapelien pinta oli rosoinen ja täynnä mustia roiskeita, veriuhreja demoneilta jotka olivat maksaneet suurimman mahdollisen hinnan. Avalus antoi syvänmerensinisten silmiensä levätä kielekkeen edessä odottavassa laaksossa. Näky olisi salpaannuttanut urheimmankin miehen hengityksen, mutta Avalus oli kaikkea muuta kuin mies. Hän oli leikannut tiensä läpi hirviölaumojen, päättömien armeijoiden, hän oli armahtanut sadoittain petoja, puhdistaen niiden pimeät sielut valkoisella valollaan ja pelastavilla sapeleillaan. Paljon hän oli tehnyt maailman hyväksi, mutta siltikään se ei tuntunut riittävän. Kielekkeen edessä, satoja metrejä hänen alapuolellaan kokoontui jälleen demonien valtava armeija, satoja tuhansia harmaanahkaisia, liskomaisia hirviöitä, joiden helvetinliekkien lailla kiiluvat silmät olivat kaikki nauliintuneina häneen, ja joiden liskomaiset haarautuvat kielet lipoivat rosoisia huulia odottaessaan päästäkseen maistamaan haltiaylimyksen lihaa. Avalus tunsi olevansa miltei lopussa. Hän oli taistellut jo kauan, vaeltanut autiomaassa vuosia, ellei vuosikymmeniä. Suojellut maailmaa pahuudelta, joka ei koskaan levännyt. Ja nyt hänen edessään kerääntyi massiivisin hirviöarmeija tähän mennessä, päättömät määrät murhanhimoisia demoneja ja näiden helvetillisiä apulaisia. Epämuodostuneita mutantteja, pahuuden valtaansa saattamia hurttia, pimeyden olentoja joita ei pitänyt olla olemassakaan. Ja kaukaisuudessa Avalus näki suurimman uhan kaikista. Lieskat nuolivat Demonikuninkaan nahkaa valtaisan monikymmenmetrisen pahuuden valtiaan tarkkaillessa armeijaan sadistinen tyytyväisyys pohjattomissa silmäkuopissa kiiluen. Kuninkaan valtaisa keho oli suomuinen, miehen ruumista matkiva irvikuva, sen pinta kuin sulaa magmaa. Avalus kykeni aistimaan jo kaukaa demonin olevan voimakkaampi ja mahtavampi kuin mikään, jota vastaan hän oli taistellut. Huokaisten syvään ja lausuen rukouksensa valon jumalille Avalus levitti kätensä, antaen iltapäivän punertavan auringon hyväillä hänen kehoaan. Hän lähes tunsi kuinka voima ja magia virtasivat häneen, lähes kykeni erottamaan kuinka taikuuden tuulet pyörehtivät hänen ympärillään kuin hurrikaani. Imien voimaa itseensä hänen huulilleen piirtyi voittamattoman, mitään pelkäämättömän miehen ilme. Hän ei ollut enää pelkkä haltiaylimys vailla vertaa tai pahainen maailman suurin sankari, hän oli jumala, voittamaton valon herra, ja hän puhdistaisi viimein tämän pahaisen, auringon polttaman maan pimeyden voimien vallalta. Loikaten eteenpäin hän aloitti syöksynsä, sulkien silmänsä, antaen pudotuksen aiheuttaman ilmanvastuksen hyväillä ruumistaan. Hän oli kuin muinainen aarnikotka joka laskeutui saaliinsa päälle. Juuri ennen osumistaan laakson kiviseen, tuhkan peittämään pintaan hän ojensi sapelinsa ja lausui mahtiloitsun. Ensimmäiset demoneista eivät ehtineet edes tajuta mikä heihin iski. Valo välähti ja olennot katosivat, jättäen jälkeensä ainoastaan tummat haarniskansa ja tuulahduksen tuhkaa. Kauempana olevien hirviöiden paniikinomaiset kiljaisut ja tuskanhuudot täyttivät ilman samalla, kun Avalus saavutti maanpinnan, koukistaen polvensa ja laskeutuen laakson kuivaan, elämää halveksivaan pintaan kuin pallosalama. Hänen jalkansa tuskin ehtivät koskettaa maata kun haltiajumala jo loikkasi eteenpäin, levittäen kätensä ja viillellen sapeleillaan kuin itsensä kuoleman ruumiillistuma. Jokaisella sapelin heilautuksella aseen terästä purkautui laaja kaari kiinteää, kirkasta valoa, joka leikkasi kaikkea mihin osui kymmenien metrien säteellä. Avaluksen taidot ja hänen mahtinsa oli ainoastaan kasvanut vuosien aikana, tällä hetkellä tuntui ettei hän enää pelännyt mitään eikä mikään kyennyt häntä vastustamaan. Jopa kaukaisuudessa odottava demonikuningas tuntui pelkältä sylilapselta verrattuna hänen omaan magian auraansa. Antaen taikuuden purkautua kehostaan Avalus eteni läpi laakson kuin pallosalama, jokaisen sapelin heilautuksen leikatessa maahan tusinoittain harmaanahkaisia hirviöitä. Mutantit pakenivat, he eivät kestäneet Avaluksen mahtia. Verenhimoiset sotakoirat uikuttivat peloissaan, ravaten karkuun mitä ne tassuiltaan pääsivät. Armeija tuntui murtuvan Avaluksen edessä. Hän päästi ulos voitokkaan riemuntäytteisen naurun, joka kaikui hirviöarmeijan yllä laaksossa voimakkaana ja kirkkaana. Viimein demonikuningas päätti nähneensä tarpeeksi. Karjaisten julman haasteen se veti esille kaksi valtavaa ruoskaa, joiden pinta hehkui yhtä punaisena ja kuumana kuin itsensä helvetin liekit. Heiluttaen taipuisia aseitaan pahuuden ruhtinas valmistautui kohtaamaan valon jumalan. Eikä Avalus perääntynyt tuumaakaan. Antaen kaiken mahtinsa ja taikuutensa purkautua ulos ruumiistaan yhtenä kaiken tieltään repivänä massana hän otti haasteen vastaan, loistaen laaksossa kuin valtava tähti. Pienemmät demonit ja hirviöt ulvoivat tuskasta, niiden katsellessa kuinka niiden oma keho murtui heidän silmiensä alla. Hiilenharmaa nahka halkeili ja murtui kuin kuiva maa kuumuuden vaikutuksen alla. Demonikuningas kuitenkin vain nauroi ja ryntäsi eteenpäin, kohdatakseen vastustajansa.

    Demonin ruoskat viuhuivat kuin salamat, ne viilsivät jopa pelkkää ilmaa ja repivät siihen aukkoja toiseen ulottuvuuteen, jotka hetken rätisivät ja kiemurtelivat, kunnes sulkeutuivat jälleen. Aukkojen toiselta puolen Avalus saattoi kuulla miljoonien kärsivien uhrien tuskanhuudot ja armonkiljaisut. Repeytymä reaalimaailmassa, joka johti suoraan helvetin alimpiin kerroksiin. Ei ollut pienintäkään epäilystä mitä tapahtuisi, jos hän antaisi ruoskien koskettaa häntä. Tanssien ja loikkien kuin balettitanssija Avalus väisti iskun toisensa jälkeen, taipuen ja käännellen kehoaan, yrittäen pysytellä loitolla punahehkuisista aseista. Demonikuningas nauroi jälleen, sen julma, kylmä ääni valoi uskoa muihinkin hirviöihin, jotka lakkasivat pakenemasta. Kukaan ei kuitenkaan rohjennut häiritä Avaluksen ja Demonikuninkaan kamppailua, vaan demoniarmeija ainoastaan seisoi paikallaan typertyneinä, katsellen punaisilla silmillään käynnissä olevaa kaksintaistelua. Avalus teki nopean väistön vasemmalle ja tunsi väreilyn ilmassa, kun ruoska viuhahti hänen ohitseen. Nopealla leikkaavalla liikkeellä hänen toinen sapelinsa kohtasi ruoskan pinnan ja leikkasi sen kahtia. Demonikuningas ulvahti tuskasta, kuin isku olisi vahingoittanut sitä itseään. Ja tällöin Avalus ymmärsi. Hirviö oli pakottanut suuren osan olemuksestaan ja sielustaan aseisiinsa, tehden niistä yhtä vahvan osan sitä itseään kuin pää, kädet tai jalat. Ja Avalus kykeni hyödyntämään tätä. Nopealla ranneliikkeellä toinen kaksoissapeleista sinkoutui ilman halki ja lukittautui suoraan kuninkaan kapeaan, iljettävään naamaan, johon se upposi syvällä. Hirviö kiljui tuskissaan, pidellen tulisilla käsillään kasvojaan. Pakottaen kehonsa liikkumaan niin nopeasti kuin kykeni, Avalus syöksyi kohti demonin toista jalkaa, käyttäen jäljellä olevaa asettaan kuin metsuri kirvestään iskien hirviön tukkimaiseen jalkaan. Samalla kuitenkin hän tunsi viiltävää tuskaa selässään. Hamppukangas ratkesi ja demonin toinen, jäljellä oleva tulinen ruoska puri hänen jumalaiseen ihoonsa. Liekeistä huolimatta Avalus tunsi ainoastaan ikijään kylmyyden, kun hänen jäsenensä lakkasivat toimimasta ja hänen tietoisuutensa heikkeni. Hänen oma iskunsa kuitenkin puri demoniin yhtä lailla, leikaten tämän toisen jalan irti polvitaipeen kohdalta. Valtaisa hirviö kaatui halkeilleeseen maahan jymähtäen, hirviön yhä ulvoessa tuskasta. Avalus kuitenkin ymmärsi sen olevan liian myöhäistä. Hän olisi mennyttä. Viimeisillä voimillaan hän vapautti kaiken jäljellään olevan taikuuden yhdessä suuressa suunnatussa purkauksessa, joka osui demonikuninkaaseen ja sammutti tämän nahkaa peittävän liekkimeren. Demonin ulvonta lakkasi ja se hiljeni lopullisesti. Samalla kuitenkin Avalus putosi polvilleen, tuntien kuinka hänen elämänvoimansa hupeni hänen kehostaan ja hänen silmänsä pettivät hänet. Hän näki näkyjä joita kenenkään ei pitäisi nähdä. Liekkejä, suunnatonta pimeyttä, kärsimystä sen puhtaimmassa mahdollisessa muodossa. Helvetti sellaisena, kuin se oli niille jotka sitä asuttivat. Valo sammui hänen sisältään ja hän tunsi kuinka hänen sielunsa irtautui ruumiista. Hiljaisuus.”Kuuletko minua?” Kysymys kaikui Avaluksen päässä, jyskyttäen hänen mielessään kuin voima jota ei kukaan voinut vastustaa."Kyllä”, Avalus vastasi hiljaa, tuntien kuinka hänen äänensä purkautui hänen sisältään sihisevänä, käärmemäisenä, täynnä kylmyyttä ja julmuutta.”Avaa silmäsi, valloittaja”, ääni hänen päässään käski. Avalus halusi kieltäytyä, mutta tiesi sen olevan turhaa. Hänen näkökenttänsä laajeni ja punertava hehku täytti hänen silmänsä. Joka puolella hänen ympärillään odotti vähäisten demonien ja muiden sanoinkuvaamattomien hirviöiden loppumattomat rivistöt, jotka katselivat häntä mielenkiintoinen ilme kasvoillaan. Odottaen jotain, olettaen jotain. ”Olet langennut, valon jumala”, ääni sanoi hänelle. ”Olet menettänyt valosi ja pimeys on ottanut vallan. Alistu sille ja tunne, kuinka se tekee sinusta yhä mahtavamman, yhä voimakkaamman kuin koskaan aikaisemmin. Johda armeijasi voittoon pimeyden ruhtinaita vastaan ja toimi koston, verilöylyn ja kärsimyksen valtiaana. Ole langennut maailmojen valtias, joka hallitsee niin helvettiä, kuolevaista maata kuin jumalten taivastakin. Ole voittamaton.”

    #113791
    Avatarvilhoz
    Member

    Avaluksen tarina osa 3

    Avalus tunsi kuinka ääni porautui hänen tajuntaansa, sumentaen hänen vanhan luonteensa. Sanat takertuivat hänen mieleensä kuin lonkerot, tehden ajattelemisesta mahdotonta. Hänen syvänsiniset silmänsä himmenivät ja niiden tilalle nousi helvetinpunaiset liekit. Hänen suunsa vääntyi hymyyn, joka sai demoniarmeijan perääntymään hänen edestään. ”Kyllä”, Avalus sanoi sihisten, tuntien kuinka hänen uudet voimansa sykkivät hänen suonissaan voimakkaampina ja mahtavampina kuin koskaan aikaisemmin. Hän oli, sanan kirjaimellisessa merkityksessä, langennut jumala. Hän nousi jaloilleen ja lähti kävelemään kohti auringon laskua. Hän saapui valtavalle linnalle sen tornit kurkotelivat kohti taivasta ja kimaltelivat auringon valosta. Avalus käveli sisään portista joka puolella oli ihimsiä ostamassa ja kauppiaita huutelemassa tarjouksia. Avalus käveli kohti kauppaa jossa pullea ja hieman kalju mies myi kaapuja. Äkkiä Avalus akkäsi hahmon mustassa kaavussa joka tarkkaili. Hahmo myös tajusi paljastuneen ja lähti juoksemaan pakoon. Avalus lähti hänen peräänsä. Äkkiä hahmo kompastui ja huppu tippui hänen päästään sen alta paljastui nuoret mutta karut kasvot. Avalus tarrasi miehen kaavusta kiini ja nosti tämän ilmaan. "kuka olet ja mitä tarkkailet minua" Avalus kysyi äkäisesti mieheltä. "Olen Valmor pimeyden kuninkaan Zaharin nuorin poika äkkiä Valmor hävisi Avaluksen käsistä. "Mitäs pidät pimeyden terästä" kysyi Valmor hän oli ilmestynyt Avaluksen selän taakse ja iskenyt miekalla tämän selkään. "Aika ovelaa" Avalus sanoi ja vetäisi itsensä irti miekasta kääntyen sammalla ja huitaisten sapelillaan Valmoria kasvoille. Miekka leikkasi Valmorin toisen silmän irti Valmor huusi tuskasta ja hyökkäsi Avaluksen kimppuun. Huutaen raivosta Valmor iski miekkansa Avaluksen oikeaan rintaan. Avalus kähisi tuskasta pakottaen voiman ulos kehostaan. Valmorin katsellessa ihmeissään kun hänen miekkansa räjähti hänen käsiinsä ja leikkaamalla ne irti. Avalus polvistui maahan hän hädin tuskin pysi tolpillaan. Maisema sumeni hänen silmissään ja hän pyörtyi. Avalus aukoi silmiään hänellä oli huono olo ja haavoihin sattui. Hän avasi kokonaan silmänsä hän ei tiennyt yhtään missä oli ympärillä oli vain kiveä ja huopia. Äkkiä hän näki yllään hilpeät ja ystävälliset kasvot. "No johan oli aika herätä" sanoi hahmo "missä olen" kysyi Avalus. "Olet janakinin joen lähellä olevassa metsässä olevassa luolassa tämä on minun kotini ja ainiin olen kääpiö Gamar ja kukas sinä ystäväiseni olet" tiedusteli Gamar. "Olen Avalus D’Alvus mutta kauanko olen nukkunut" kysyi Alavus. "Sanotaanko nyt noin neljä päivää" vastasi Gamar. "Neljä päivää!" huusi Alavus. "Niin löysin sinut makaamasta keskellä kaupunkia näin muuten taistelusi se vasta oli jotain" sanoi Gamar. Alavus nousi istumaan hän katseli hetken kääpiötä. Hän näytti aika vanhalta mutta niin hän kääpiöt yleensä ovatkin. Hänellä oli päällään hopeasta taottu haarniska ja kultainen kypärä sekä kankainen hieman riekaleinen viitta. Selässään hänellä oli noin metrin pituinen tappara joka myös oli taottu kullasta. Itse hän ei ollut varmaan kuin sataneljäkymmentä senntiä pitkä. Alavus nousi jaloilleen ja kysyi "missä tavarani ovat". "Vieressäsi" vastasi Gamar Avalus otti kaapunsa ja housunsa ja pukine päälleen miekar hän laittoin selkään. "Minne aiot mennä" kysyi Gamar. "tulivuorille missä on Zaharin valtakunta" vastasi Alavus. "Minä tulen mukaan" sanoi Gamar ja lähti seuraamaan Avalusta metsään. "Pysähdy" sanoi Avalus kääpiölle. edessä oli suuri aukio jossa oli demoneitten leiri niiden julmat katseet olivat nauliutuneet liekkeihin jotka roimusivat nuotiossa. Äkkiä metsästä juoksi joukko aseisiin ja haarniskoihin puettuja sotilaita. Demonit huusivat tuskissaan kun sotilaiden miekat leikkasivat niiden ihoa ja lihaa. Niiden veri kimmelsi auringon paiseessa. Pian soturit katosivat metsään josta he olivat tulleetkin. "Mitä ihmettä tuo nyt oli" sanoi Gamar. "En tiedä mutta muistan heidät jostain, seurataan heitä" sanoi Avalus. "En nyt oikeen tiedä mitä jos he teurastavat meidätkin" sanoi Gamar hieman hiljaisella äänellä. "Sitten me tapamme heidät" vastasi Avalus joka oli jo lähtenyt seuraamaan sotureita. "No odota nyt hiukan" huusi Gamar ja lähti juoksemaan Avaluksen perään.

    He saapuivat linnoitukselle he jäivät kurkistelemaan pusikoista . linnoituksen muuri oli tehty puusta ja siellä oli vain telttoja. Sen edessä oli muutama sotilas vartiossa. "Nyt muistan he ovat Zaharin armeijan kapteenin kätyreitä".
    "Kuka se kapteeni on" kysyi Gamar. "Hän jota kutsutaan kuoleman jumalaksi". "Miksi he sitten tappoivat omaa väkeään" kysyi Gamar. "Demonit olivat lultavasti kapinallisia" Avalus vastasi. Avalus otti jousen selästään ja ampui toista vartioista kaulaan. Sotilas lyyhistyi maahan kun nuoli lävisti hanen valtimonsa. Toinen vartioista veti miekkansa esille ja alkoi tähyillä ympärilleen. Avalus jännitti jälleen jousen sen hopeinen varsi kimalteli auringossa ja punainen lanka jousti kevyesti. Jälleen Avalus ampui yhden vartian, nuoli työntyi syvälle sotilaan rintaan samalla kun tämä kaatui maahan. Avalus laittoi jousen selkäänsä ja lähti Gamarin kanssa kohti linnaa. "Miten pääsemme sisään" kysi Gamar. "Yritän polttaa muurin" Avalus sanoi hänen silmänsä alkoivat leimuta hän kohotti kätensä ja muuri ikään kuin räjähti liekkeihin. "Nyt sisään" sanoi Avalus ja ryntäsi sisään miekat tanassa. Ensin mäiset sotilaat eivät kyenneet tajuamaankaan kun Avaluksen miekka leikkasi heidän kurkkunsa auki. Gamar heilutti kirvestään joka runnoi sotilaiden panssarit tappaen heidät. Muutkin tajusivat nytten olevan tosi kyseessä ja hyökkäsivät Avaluksen ja Gamarin kimppuun heistä ei kuitenkaan ollut mitään vastusta Avaluksen ja Gmarin tapaisille kokeneille sotureille. Pian Avalus ja Gamar olivat tappaneet kaikki soturit "missä kapteeninne on" kysyi Avalus henkiin jääneeltä sotilaalta. "En tiedä," sotilas sanoi. "Älä valehtele, kerro tai kidutan sinua ja kerrot" Avalus sanoi jo hieman vihaisemmin."Okei okei tässä on kartta joka johdattaa hänen luokseen ottakaa se muttaa älkää satutako".Sotilas sanoi , Avalus heitti sotilaan maahan ja avasi kartan. Siinä oli linna ja jälkiä jotka liikkuivat edes takaisin "Nuo varmaan näyttävät kuoleman jumalan likkeet" sanoi Gamar. "Eli matka jatkuu etelään" vastasi Avalus ja lähti kulkemaan kohti kuoleman jumalan linnaa. "Olen kuullut tarinoita kuoleman mestarista" sanoi Gamar. "Kerro mitä kaikkea tiedät hänestä" sanoi Avalus kävellen samalla eteen päin. "Hän asuu kaukana meistä, kaukana kaikesta. Kallioiden alla, tulen keskellä. Keskellä kadotuksen maailmaa. Hän voimansa ovat hirveät, ja ylitsepääsemätön hänen mahtinsa. Hän on valmis tuomitsemaan ihmiset kuolemaan, niin hyvät kuin pahatkin. Tämä tehtävä on hänelle annettu ja se hänen on myös hoidettava loppuun. Sitä hän ei pysty keskeyttämään. Ikuisesti hän on tuleva työskentelemään, kunnes viimeinen päivä koittaa. Liekkien seassa hän nukkuu ja liekkien seassa valvoo. Liekkien seassa hän tuomitsee. Siellä hän ei ole valmis näkemään tai antamaan armoa. Ihmiset yrittävät hänen valtakuntaansa välttää, mutta se mahdotonta on hänen valtakuntaansa välttää. Jokaisen hän hakee tuomiolle. Ei ole ollut, eikä ole, eikä tule olemaan ihmistä, joka hänet ja armeijan välttämään pystyisi välttämään. Hän on kykenevä tekemään jokaisesta meistä lopun ja aloittamaan lopun alun. Hän on kykenevä asioihin, joista me voimme vain unelmoida. Kukaan ei häntä tunne. Yksinäisyydessä hän elää. Ei hän tunne edes itseänsä, joten hän ei pysty muitakaan rakastamaan tai vihaamaan. On hänestä tehty hirviö, pelote meille jokaiselle. Kukaan ei hänelle voi onnea antaa, kun se kerran on hänestä kytketty pois. Kirous langetettiin hänen päälleen, ja tunteet häneltä otettiin, vain tuomionmiekka hänelle jäi, ja sillä hän kuolevat valitsee. Hän on kuoleman mestari". He kävelivät itse varmasti porteille "noniin olemme perillä jää sinä odotamaan tähän" sanoi Avalus ja kulki porteista sisään. Hän asteli itsevarmasti yksinäisillä kaduilla. Kaduilla, joita tuuli oli tuivertanut, vesi muokannut ja tuli kovettanut. Noilla kuoleman ja pelon kaduilla. Hänen itsevarmuus sen kuin kasvoi, kun hän läheni kuoleman palatsia, tuota mahtavaa rakennusta. Kuoleman mestarin yksinäistä kotia. Avaluksen hengitys tiheni joka askelella. Hänen jännityksensä koveni. Toimisiko hänen taktiikkansa, oliko kuoleman mestarin tuomion välttäminen mahdollista,. Hän astui palatsiin, pitkän käytävän päässä Avalus näki kuoleman mestarin epäselvän hahmon. Hän lähti kohti kuoleman mestaria. Matka kuoleman mestarin luo tuntui todella pitkältä. Tuo matka, joka yleensä kuljettiin pelon vallassa, oli Hänen elämän jännittävimpiä matkoja. Kuoleman mestarin tumma hahmo lähestyi hitaasti, mutta varmasti. Vihdoin Hän oli kuoleman mestarin edessä. Mestari kohotti kiiltelevän miekkansa. Tuon tuomion miekan, kuoleman mestarin ainoan omaisuuden. Ja niin kuoleman mestari lähti iskemään Avalusta miekalla. Viime hetkellä Avalus veti miekkansa esiin ja puolustautui sillä. Hän väisteli ketterästi kuoleman jumalan iskuja. Hänen sirot mutta kestävät sapelit leikkasivat kuoleman jumalan lihaa. Äkkiä Avalus tunsi suurta kipua rinnassaan kuoleman jumala oli viiltänyt hänen rintansa auki. Avalus lyyhistyi polvilleen. Samalla hänen silmänsä alkoivat leimuta Hänen ihonsa tummui hän tunsi voiman sykkivän sisällään. Avalus nousi seisomaan Hän seisoi yhtä varmasti paikoillaan kun ei olisi ikinä vuotanutkaan verta. Hän kohotti sapelinsa ja heilautti niitä. Valtava voima repi koko linnan kahtia Avalus leikkasi kuoleman jumalan kädet irti ja heilautti aseitaan. Maa halkeili ja murtui heidän allaan Avalus Hyppäsi linnasta pois juuri kun se ja kuoleman jumala vajosivat laavaan.

    "Herää Avalus" Gamar sanoi heiluttaen samalla kättään Avaluksen naaman edessä. "Pyöryit kun linna oli valunut laavaan nämä matka miehet ottivat meidät kyytiin" Gamar sanoi. "Minne olemme menossa" Avalus kysyi vielä vähän unisena.
    "Avalus" kuului matka miesten joukosta ennen kuin Gamar oli ehtinyt sanoa mitään. "Acanum mitä sinä täällä teet" Avalus kysyi hieman hämmästyneenä. "Olin tulossa kotiin pitkän tiedustelu reissun jälkeen kun näin teidät maan tiellä enhän minä voinut kuninkaan veli poikaa siihen jättää" Acanum sanoi. "Mitä onko Asylumista tullut kuningas" kysyi Avalus silmät pyöreinä. "Kyllä, hänet kruunattiin kuukausi sitten, onhan Asylum teistä perilisistä vanhin mutta ethän sinä voinut tietää kun olet ollut niin kauan matkoilla" Acanum vastasi hieman naurahtaen perään. "Minne olemme nyt menossa" Gamar kysyi keskeyttäen Avaluksen ja Acanumin keskustelun. "Valanukseen haltioitten kaupunkiin minun ja Avaluksen synnyin kotiin" vastasi Acanum. "Kauankohan siitä on kun olin viimeksi siellä" mutisi Avalus aika hiljaisella äänellä. Pian he saapuivat suurelle portille. He menivät sisään "noniin kyyti jää tähän" sanoi Acanum ja hyppäsi pois kärryistä. Avalus ja Gamarkin kömpivät pois puisista rattaista. He lähtivät kävelemään kohti kuninkaan asumusta Acanum mukanaan. Kaupunki oli todella suuri joka puolella oli taloja ja rakenuksia kaupunkia peitti myös valtavien puitten lehvistö. Jonkin ajan kuluttua he saapuivat kuninkaan tornille. He astuivat torniin sisään ja kävelivät kierre portaita ylös aina huipulle asti. ylhäällä oli kaksi ovea Acanum sanoi "mennään me Gamar tähän huoneeseen syömään Avalus haluaa varmaan puhua veljensä kanssa kaksin pitkästä aikaa". Avalus astui sisään, toisella seinällä oli kolme suurta ikkunaa toisella puolella oli taas hänen esi-isiensä esittäviä maalauksia. Keskellä huonetta oli pitkä pöytä se oli katettu suurella porsaalla ja kaiken maailman hedelmillä. Sen päässä istui Juhlallisiin vaatteisiin puettu haltia hän oli Avalusta noin viisi vuotta vanhempi. "Asylum pitkästä aikaa veli" Avalus huudahti. "Samoin Avalus" sanoi Asylum samalla halaten veljeään. "No mutta istutaan pöytään syömään". "Mistä tiesit että tulin" kysyi Avalus samalla syöden. "Lähetilääni kertoivat olemme odotaneet sinua jo kauan kotiin Avalus" Asylum vastasi keskeyttäen ruokailunsa. "Miten niin odotettu" kysyi Avalus hieman ihmetellen. "Kuten tiedät Zahar on jo vuosi satojen alussa yritänyt valloittaa maailmaa. Nyt hänen armeijansa on kuitenkin niin suuri että hän pystyisi valloittamaan maailamn ilman hyvää vastarintaa. Sinut on valittu johtamaan meidän armeijamme voittoon. Olet ainoa joka pystyy siihen jos hyväksyt tämän taomme aseesi uudelleen sellaisiksi että et ikinä niiden uskonut olevan sellaiset" sanoi Asylum nousten tuoliltaan ja kävellen ovelle. "Päätä rauhassa ilmoita aamulla valintasi" sanoi Asylum ja poistui tornista. Avalus lähti kulkemaan huoneessa. Huoneen nurkassa oli kirja jossa luki pimeyden ajan alku. Avalus avasi kirjan hän ei ikinä ollut kuullut pimeyden alun tarinaa kokonaan. "No jos aion ryhtyä armeijan leiviin täytyy kai tietää mitä vastaan taistelen" ajateli Avalus mielessään samalla avaten kirjan. Aikojen alussa oli neljä valta kuntaa. Famour jota hallitsi demonit, Samor jota hallitsivat kääpiöt, Valanus jota hallitsivat haltiat ja Namorian jota hallitsivat ihmiset. Nämä neljä valtakuntaa elivät syvässä harmoniassa aina siihen asti kun Zahar nousi valtaan demonien maassa. Hän aikoi vallottaa koko maailman niinpä hän takoi itselleen miekan helvetin syvimissä kolkissa tämä miekka oli tuhon ja kuoleman miekka sitä kutsuttiin nimellä exminion. Maailma täyttyi pimeydestä ne jotka vastustivat Zaharia kuolivat. kääpiöiden kaivokset tuhoutuivat. Ne jotka eivät sieltä paenneet kuolivat. Haltioiden metsät poltettiin ainoastaan Valanuksen suurin ja pyhin kaupunki säilyi. Ihmisten linnat sortuivat yksitellen ne ihmiset jotka eivät kuolleet muutettiin demoneiksi. Maailmaa vallitsi täysi pimeys. Avalus heräsi tornissa kylmyydestä täristen. Hän puki vaatteensa päälle ja lähti kohti ruokasalia. Siellä Asylum jo häntä odotikin. "No mikä on päätöksesi" kysyi Asylum nojaten samalla tuolin selkänojaan rennosti. "Hyväksyn tarjouksen" Avalus sanoi vieläkin vähän viluisena. Hänellä oli päällään vain ohut kangas takki ja housut. Äkkiä huoneeseen ryntäsi lähetiläs mukanaan kultaiseen silkkiin kääritty käärö. Lähettiläs antoi sen Asylumille joka avasi ja luki sen. "Sinulle näytänee tulleen ensinmäinen tehtävä armeijan kanssa demonit ovat nousseet kuulemma maihin Valynin ranikolla ovat tulossa tänne. Mene ja ota armeija mukaan heille on jo ilmotettu uudesta kenraalista" Asylum sanoi. Avalus lähti pois huoneesta hän haki haarniskansa "Missä sapelini on" Avalus huudahti etsittyään jo vartin niitä. "Ainiin miekkasi ovat pajassa lupasinhan että taomme ne uudelleen" Asylum sanoi hän oli ilmaantunut ovelle Avaluksen huomaamatta. Avalus lähti kävelemään tornin rappusia alas kohti kasarmia. Pian hän pääsikin sinne. "Päivää kenraali" armeija huusi yhdestä suusta Avaluksen tulessa sisään. "Tässä ovat miekkasi" sepän apupoika sanoi samalla ojentaen ne Avalukselle. Ne olivat kuin uudet kultainen terä kiilsi auringossa. "Monta teitä on" Avalus kysyi haltialta jonka hän oletti olevan kapteeni. "kymmenentuhatta kaiken kaikkiaa" vastasi kapteeni. "Selvä kokoonutaan portin edessä puolentunnin päästä" Avalus sanoi "ja mikä muuten on nimesi". "Olen kapteeni Takushi" vastasi Takushi. Avalus seisoi portin edessä koko kaupungin sotilaat olivat hänen takanaan ja hänen veljensä asylum Valemodin kuningas seisoi hänen rinnallaan. "Liikkeelle!" huusi avalus ja lähti eteenpäin. Maa tärisi kun kymmenentuhatta hevosta laukkasi kohti satamaa. Monien tuntien kuluttua he saapuivat satamaan demonien laivat näkyivät jo selvästi merellä. "Taistelu muodostelma!" huusi Avalus sotilaat hyppäsivät pois ratsailta ja tekivät suorakulmaisen näköisen muodostelman. "Kohta tulee kuumat oltavat" sanoi Gamar joka oli vetänyt jo kirveensä esiin. Pian demonien laivat kolahtivat rantaan ne hyppäsivät samantien alas ja lähtivät hyökkäämään. "Jouset!" huusi Avalus rivistön viisi ensin mäistä riviä tiputtivat kilpensä ja vetivät jouset esiin. "Tulta" huusi Avalus ja sotilaat ampuivat valtavan nuolisateen demoneita kohti ne huusivat tuskasta kun nuolet lävistivät niiden ihoa ja lihaa. Satoja demoneja kaatui maahan kuolleina. "Hyökätkää!" huusi Avalus sotilaat lähtivät juoksemaan kohti demoneita. Valtava verisuihku tuli kun sotilaitten ja demonien armeejat törmäsivät satoja sotilaita ja demoneita kaatui maahan. Sotilaat pääsivät pian läpi demonien olemattoman muodostelman ja pääsivät niskanpäälle. Avalus ja Gamar kaatoivat monia demoneita niistä ei ollut mitään vastusta kahdelle kokeneelle soturille. Avaluksen terät kiiltelivät verestä ja kullasta auringossa samalla kun leikkasivat demoneitten ihoa ja lihaa. Vähän ajan kuluttua koko demoni armeija makasi kuolleena maassa. "Mitä te nyt aijotte kun taistelu on päättynyt" kysyi Asylum. "Lähden kohti Samoriaa lähtekää te valloitamaan Namorian takaisin tavataan kahden kuukauden kuluttua Famourissa ja käydään yhdessä viimeiseen taisteluun Zarakia vastaan" Avalus vastasi.

    #118007

    Ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa.
    Tarinaa on kehitelty hyvään vaiheeseen, mutta sitä koneelle kirjoittaessa on tullut huolimattomuutta. Suosittelen oikeinkirjoituksen sekä pilkkujen tarkistamisen. 🙂
    Kuvailua on riittävästi, mutta tunnelmaa tosiaan hieman pilaa nuo kirjoitusvirheet.
    Jatkoa odotellen.

Viewing 6 posts - 1 through 6 (of 6 total)
  • You must be logged in to reply to this topic.