Sanotaanko vaikka niin, etten tykkää olla iltaisin yksin koneella. Ei se pelota, mutta koko ajan olen hirveän varautunut ja joudun kurkkimaan olkani yli. Siihen löytyy itse asiassa aika monta syytä: ensinnäkin, isoveli on liian monesti säikäyttänyt minut ollessani tässä, toisekseen, talomme pitää aivan hirveää meteliä. Siis ihan oikeasti. Vaikka tiedän, mistä ne äänet tulevat, silti se on kamalaa. Tiedän, että tuo ilmalämpöpumppu (vai mikä se nyt on) pitää varsinkin näin talvella älytöntä meteliä, mutta kun se kuulostaa siltä kuin joku huokaisee. Ihan ihmiseltä kuulostava huokaus, kuin olisi tympääntynyt tai jotain. Sitten se pömpeli kuulostaa joskus siltäkin kuin pihalla olisi jonkun amisarton auto, jossa on basarit täysillä. Seinät ja katotkin paukkuvat liian tiheään tahtiin, että kiva. Pidä hauskaa Laura…
Ehkä tämä johtuu ujoudesta, mutta pelkään aina, että sanon jotain väärin ja saan kaikki suututettua. Pelkään sanoa oman mielipiteeni, koska se on muiden mielestä täysin järjetön ja väärä, koska se on MINUN mielipiteeni. Tosin harvemmin sitä kysytäänkään, juuri siksi, koska kyseessä on minä. Joudun siis tyytymään valtavirran mielipiteisiin, vaikken olisi todellakaan samaa mieltä, vain sitä päinvastaista mieltä. Kirottu olkoon ujous..