It happens all the time (Naruto, humour)

Tällaisen tein ihan vain koska tykkään olla masokisti. (Koulutöitä pitäisi tehdä, kolme ficciä junnaa jo entuudestaan paikallaan, huone pitäisi siivota, mitä teet silloin? Kirjoitat fanficin)
Title: It happens all the time
Author: Ihan minä itse >’D
Rating: K13 räjäyttämismaininnan takia…? I know, olen huono arvioimaan. Ei kuitenkaan suoranaista ja raakaa väkivaltaa (sitä ei siis kuvailla metrin päästä, ihmiset), kiroilua, huumeita tai yaoita. Tämä olisi kuulunut warnings osioon… -.-’
Genre: Huumori
Pairings: Ei hahmojen ihmissuhteiden puimista oikeastaan, mutta käy selväksi kuka on kenenkin pari. Mainintoja: SasoDei, KakuHida, KisaIta… Ainakin. Ei edes shonen-aita. Ellei uhoaminen maassa lojuvalle päälle ole sellaista.
Disclaimer: En siis edelleenkään omista Naruton hahmoja. Kaikki kunnia Masashi Kishimotolle ja sitä rataa.
A/N: TIEDÄN ikäero Deidaran ja kaikkien muiden välillä menee nyt aivan päin prinkkalaa mutta jotenkin sain kohtauksesta sujuvamman luettavaksi kun muutin blondin ikää pikkuisen. Yrittäkää olla välittämättä siitä, jookos? Tarina syntyi aivan hetken mielijohteesta kun halusin saada suurimman osan Akatsukien jäsenistä samaan tarinaan. Ah, just read it, okey?
Huomauttaisin vielä että suomen julkaisua seuraaville tässä on SPOILER-vaara.

~

“Aaaah! Pois! Kauemmas, uuuun, senkin likainen Jashinisti!” Ilmiselvästi nuoren pojan ääni kaikui harmaista ja kylmistä kiviseinistä. Se kimposi parin käytävän läpi, ja iskeytyi tuskallisen kuuluvasti vain parinkymmenen metrin päässä istuvien henkilöiden korviin. Heti huudon jälkeen seurasi nopeita juoksuaskeleita, jotka muistuttivat siitä miten iso kyseinen tila oli, kun siellä kerta saattoi juosta sellaisella vauhdilla. Kaikille asukkaille tuttu pahisnauru peitti äskettäin mainitut äänet kuitenkin äkkiä alleen, kun se kajahti Akatsukien pahasuisimman jäsenen, Hidanin suusta.
”Oi, takaisin kakara! En lopettanut vielä!” Jashinisti karjaisi sadistinen hymy huulillaan blondin perään.
”Aaaah! Danna! Danna! Hidan-senpai kertoo oksettavia juttuja! Uuun!!” Deidara huusi vastaukseksi ja löi kädet korvilleen.

Parinkymmenen metrin päässä Sasori iski kahvikuppinsa ilkeän rusahduksen saattelemana pöytään, ja marssi pohjatonta vihaa kuvastava aura takanaan keittiöstä, suunnaten kulkunsa aina vain kasvavaa huvittunutta naurua kohti.
Pöydän ääreen jäävät hahmot vaihtoivat pari ’No niin’-katsetta keskenään, ja jatkoivat aamuisten piristystensä siemailua. Useimmille tämä tarkoitti kahvia, mutta Tobille se oli pikemminkin ultrasokerista maitolitkua, jossa kahvia oli pohjalla ehkä kahden senttimetrin kerros, ja loppu liuos oli silkkaa maitoa ja siirappia. Luoja tietää miten se poika saattoi juoda sellaisen määrän sitä ainetta joka aamu tulematta täysin sokerihumalaan pelkän huikan myötä.
”Kuulostaa siltä että kakara sai Hidanin huomion ylleen… ” Zetsun musta puoli murahti huultensa välistä. Kasvimiehen jakautunut persoonallisuus oli yksi ääripään esimerkeistä. ”Toivottavasti Deidara ei järkyty liian pahasti, Hidan voi olla kovin paha suustaan… Kovin? Mieshän survoo jokaiseen lauseeseen vähintään yhden kirosanan… Minusta hän vaikutti eilen vähän hyväntuulisemmalta, ehkä hän säästäisi pikku Deidaran korvat kiroustulvalta… Hidan lopettaa kiroilun kun Kakuzu ostaa uuden sohvan… Älä ole noin negatiivinen, ehkä hän vain on sitä mieltä että vanha on vielä ihan hyvässä kunnossa… Se vanha rotisko on ollut hyvässä kunnossa viimeksi silloin kun mies itse on ollut nuori…” Zetsun puolet sanailivat keskenään.
”Oooi, Zetsu-senpai, sinä kuulostat ihan hassulta!” Tobi nauroi hyväntuulisesti ja heilautti lusikkaansa kasvimiestä kohti.
”Toivottavasti kuolet sokerin yliannostukseen…” kielteinen puoli murahti ja nosti kahvimukin uudelleen huulilleen.
”Älkää vetäkö minua mukaan typerään sanailuunne”, Kakuzu murahti suupieliään kiristävien tikkien läpi.

Käytävästä purkautuva mäiske keskeytti kinastelevan joukon keittiössä, ja jokaiselle kävi selväksi että Sasori oli kuunnellut tarpeeksi kuolemattoman selityksiä kahdeksanvuotiaan Deidaran kiusaamiselle. Satunnaisia kirosanoja kantautui yleisen mätkinnän läpi, ja Kakuzu huokaisi raskaasti.
”Minä en aio kursia häntä kasaan”, tämä ilmoitti heti ja nousi pöydästä asettaakseen kahvimukinsa tiskipöydälle. ”Se mies ei tiedä milloin lopettaa ajoissa…” hän vielä murisi ennen kuin jätti muut jäsenet keittiön pöydän ääreen ja sitä myötä hämmentyneeseen hiljaisuuteen.
”Kuka sen sotkun muuten siivoaa?” Kisame ärähti ja raapi ärsyyntyneenä niskaansa.
”Hidan”, mustahiuksinen poika, Itachi, totesi hiljaa. ”Heti kun Pain on pakottanut Kakuzun kokoamaan tämän takaisin kokonaiseksi”, hän jatkoi ja siemaisi kuumaa nestettä ilmeettömänä.
”Kuule Itachi, kahvinjuonnin aloittaminen noin nuorena ei ole kovin hyväksi valkoiselle hymyllesi”, Kisame huomautti ja loi harmistuneen katseen nuorempaan. Hän ei kuitenkaan saanut vastausta, sillä Uchiha vaikeni kahvinsa ääreen kuin olisi kuollut siihen paikkaan. Kalamies ei ehtinyt kuin näyttää harmistuneelta, sillä melkeinpä heti sen jälkeen käytävästä kuului jokaiselle jo huvittavan tutuksi käynyt räjähdys. Räjähdystä seurasi monta kaameaa kirosanaa, jotka olisivat saaneet foorumin ylläpitäjän poistamaan koko tarinan ja polttamaan sen, jos ne olisi tässä kohdassa esitetty sellaisenaan.
”Deidara taisi ilmaista mielipiteensä…” Zetsun positiivisempi puoli hymähti ja nousi itsekin pöydästä. ”Pain suuttuu varmasti kunhan palaa Konanin kanssa tehtävältään”, musta puoli huomautti ja siemaisi virkistävän nektarin viimeisetkin tipat kuppinsa pohjalta. Sen kummempia sanomatta puoliksi-kasvi-puoliksi-mies –yhdistelmä jätti keittiön, ja suuntasi kohti omaa huonettaan.
Itachi siemaisi kahviaan.
Kisame naulitsi katseensa avonaisen oven luokse.
Tobi lusikoi lisää sokeria ”kahviinsa”.

Oli niin siunatun hiljaista, lukuun ottamatta Jashinistin huudahduksia, jotka kantautuivat pimeästä käytävästä.

Sitten Sasori ilmestyi oven suuhun, ja Deidara ilmaantui heti hänen jäljessään, käsi tiukasti toisen käteen liitettynä.
”Oi, Deidara! Mitä Hidan-senpai meni taas tekemään?” Tobi hihkaisi sokerikupposensa äärestä. Kisame tuhahti ja mumisi jotain sokerihumalasta, Itachi tuijotti kahviaan kuin se olisi ollut hänen paras ystävänsä.
Nukentekijä ei heti vastannut, vaan istui puiselle tuolille ja nosti kahdeksanvuotiaan blondin syliinsä. Hän silitti nuoremman selkää kannustavasti ja hymyili tälle hyväksyvästi.
”Hyvin tehty, Deidara”, hän hymähti.
”Räjäyttikö poika hänet?” Kisame kysyi toinen kulma aavistuksen koholla. Punahiuksinen nyökkäsi ja hymyili tyytyväisenä.
”Olisit nähnyt sen typerän Jashinistin ilmeen”, hän mumisi ja veti viereisen tuolin lähemmäksi, asettaakseen nuoren taiteilijan sille. Kisame naurahti tämän kuullessaan, mutta muisti sitten käytävässä odottavan sotkun.
”Kakuzu ei vaikuttanut kovin iloiselta. Paras käydä hiukan puhumassa hänelle, ettemme saa myös ärtyisää johtajaa kuljeskelemaan ympäriinsä”, kalamies huokaisi ja nousi lähteäkseen. Itachi nousi samaan aikaan, edelleenkin mitään sanomatta, kasvot ilmeettöminä ja silmät tutkimattomina.

Näiden kahden lähdettyä ainoastaan Tobi jäi taiteilija-kaksikon seuraksi. Hän nosti vielä yhden sokeripalan sokerilitkuunsa, ja nielaisi loputkin juomasta, joka sisälsi varmasti sulamattoman sokerikuution.
”Jatka vain samaan malliin, Dei-chan. Hidan-senpai kaipaa joskus muistutusta siitä kuinka nuoriakin ihmisiä täällä on. Tobi ei pidä hänen kielenkäytöstään ollenkaan, ehei”, maskipoika tuumasi ja nousi myös lähteäkseen. ”Tobi menee puhumaan Hidan-senpaille, josko hän ajattelisi hiukan enemmän ensi kerralla ennen kuin avaa suunsa”, tämä huokaisi ja laski mukinsa tiskipöydälle monen muun seuraksi.
Sasori tuhahti ja silmäili kahvimukiaan, jossa ollut neste oli jo aikoja sitten viilentynyt juomakelvottomaksi. Pieni ärsytys iski hänen otsalohkoonsa, mutta hän luopui siitä nähdessään vieressään istuvan blondin hymyn.
”Kiitos Danna, un”, Deidara hymähti. Kun valloittava hymy maidonvalkeilla poskilla jatkoi loistamistaan, Sasori ei voinut kuin hymyillä takaisin. Kuka ei olisi voinut olla hymyilemättä?

Käytävässä Hidanin jotakuinkin irti räjäytetty pää syyti kirosanoja sokerihumalaa lähentelevälle Tobille.
”Nyt se naama umpeen, minähän en – ”, Hidan karjui samaan aikaan kun Tobi hyräili itse kehittämäänsä laulua. Aina kun Jashinisti kirosi, maskipoika heristi sormeaan ja hymisi varoittavasti niin raivostuttavalla tavalla, että kuolemattoman pään olisi tehnyt mieli purra itseltään korvat irti.
”Oi, ’Kuzu! Tule tänne ja kursi minut kasaan, senkin – ” Hidan pärski kuullessaan uuden säkeistön alkavan Tobin huulilta. Hän oli kuunnellut samaa sävelkulkua jo kymmenen minuuttia, ja se alkoi pikku hiljaa vaikuttaa viiden eri nuotin loputtomalta toistamiselta.
Kakuzu ilmestyi kyllä lopulta (viiden uskomattoman tuskallisen minuutin päästä) käytävän päähän, mutta vain hätistääkseen oranssinaaman pois ja nojaillakseen sitten itse viileään seinään, tekemättä elettäkään nuoremman auttamiseksi.
Hidanin pää syyti vielä hetken kirosanoja, kunnes tuumasi että oli aika muuttaa taktiikkaa.
”’Kuzuu~…”, kuolematon vaihtoi äänensävynsä uhoavasta harmittomampaan. ”Auttaisit nyt. Pyydän oikein kauniisti, teen mitä ikinä haluat, kunhan vain sidot minut takaisin kokoon. Ethän halua että jään tähän koko loppuelämäkseni?” Hidan maanitteli lattialta.
Hänen parinsa kohotti toista kulmaansa epäilevästi. ”Et usko miten suuri houkutus on”, hän murahti ja mulkaisi nuorempaa.
”’Kuzuu~…” Hidan valitti.
”Et puhu mitään enää koko päivänä, onko selvä? Jos kursin sinut kasaan, sinä et pukahda sanaakaan koko päivänä, et varsinkaan Deidaralle. Lapsiparka saa traumoja kielenkäytöstäsi”, vanhempi ärähti.
”Tottahan toki, ’Kuzu-chan”, Jashinisti virnisti lattialta. Kakuzu oli juuri ojentamaisillaan kätensä auttaakseen nuorempaa, mutta nyt hän jähmettyi.
”Sanopa tuo vielä kerran niin jäät siihen lattialle vielä pahemmassa kunnossa”, Hidanin pari murisi uhkaavasti.
”Eep”, oli kaikki mitä nuorempi sai suustaan.

Loppujen lopuksi Kakuzu sai Hidanin kursittua kasaan, eikä nuorempi puhua pukahtanut koko päivänä enää sanaakaan.
Deidara oppi käyttämään pitkän matkan savipommeja, ja Tobi kärsi uskomattomasta päänsärystä loppuillasta, kun sokerihumala viimein laantui vähän ja repäisi oranssinaaman sokeripilviltään karuun todellisuuteen.
Itachi harjasi hampaitaan koko aamupäivän aina muutaman minuutin välein, salassa muilta tietenkin, eikä Kisame näin saanut koskaan tietää, miten Uchihan hampaat pysyivät niin valkoisina.

Kaiken kaikkiaan se oli aika normaali päivä.