Kovan kuoren alla (Sarja: Naruto)

Home Forums Sekalaista Omat tarinat Kovan kuoren alla (Sarja: Naruto)

  • This topic has 3 voices and 2 replies.
Viewing 3 posts - 1 through 3 (of 3 total)
  • Author
    Posts
  • #92655
    AvatarKawamaru
    Participant

    Nimi: Kovan kuoren alla
    Paritus: SasuNaru
    Ikäraja: Sallittu kaikille, jotka kestävät homoilua ^^ Ei sisällä seksuaalisia kohtauksia, kiroilua, paheita kuten huumeita, tai väkivaltaa.
    Genre: Romantiikka(?)
    Disclaimer: Hahmot kuuluvat Masashi Kishimotolle, tarina on minun tekemäni. Omia hahmojani tässä ficissä ei ole. Ei spoilereita. Haasteficci häneltä ^^ Kerron ficin lopussa, mitä kaikkea haasteficissä piti olla, etten spoilaa vielä ficistä mitään ^^

    Kommentit, risut, ruusut ja Kismetit ovat tervetulleita! =D

    *-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*

    – Senkin idiootti! hän parahti, ja vatsanpohjaani kouraisi. Hänen suustaan nuo sanat sattuivat kovemmin kuin muiden ihmisten suusta. Silti pysyin vetäytyneenä kovan kuoreni alle, ja käytin kaikki voimani siihen, että pysyin tyynenä. Hän tiesi tuumankin liikahduksestani jo tarpeeksi, hän oli oppinut tuntemaan minut. En halunnut kenenkään näkevän, että olin heikko – en edes hänen, vaikka häntä rakastinkin.
    – Naruto, se oli vain vahinko… En tarkoittanut… aloin selittää, koettaen tyynnytellä poikaa. Jos hän sai syyn suuttua minulle, ja sattui sen tekemäänkin, olin pulassa. Hän oli jääräpäinen positiivisesta yleiskuvastaan huolimatta.
    – Et tarkoittanut, niinpä niin. Jo ties monennenko kerran odotin sinua ramen –kojun edessä kuin tatti, kun sinä unohdit tapaamisemme ja sen sijaan käytit iltasi siihen treenaukseesi sitä iänkuista kostoasi varten! Naruto huudahti, lopettaen lauseensa epämääräiseen ”Duh.” -äännähdykseen. Hän heilautti takkinsa välinpitämättömästi lattialle ja harppoi kylmästi ohitseni makuuhuoneeseen.
    – Tajuatko, kuinka inhottavaa on katsella tuota vakavaa olemustasi päivästä toiseen!? Et taida koskaan hymyillä minulle! hän huudahti vielä, ja veti sitten ripeästi makuuhuoneen oven kiinni. Otin pari askelta seuratakseni perässä, mutta päätin sitten antaa hänen rauhoittua ja lampsin ulos asunnosta. Vilkaisin vielä nopeasti Naruton hienointa takkia lattialla. Noukin sen nopeasti hänen naulakkoonsa ja paukautin sitten oven kiinni perässäni.

    Harpoin portaat alas ja potkaisin oven auki. Vasta, kun olin päässyt ulos kylmään pakkaseen, pois Naruton asunnon kuuloetäisyydeltä, uskalsin nyyhkäistä hiljaa. Nojasin kerrostalon tiiliseen kohotetulla käsivarrellani, ja painoin pääni alas. Ulospäin näytti, että olisin vain seisonut siinä, mutta sisimmässäni kamppailin itkun ja raivon sekamelskassa.

    – Vihaan itseäni, kuiskasin niin hiljaa, että se olisi voinut olla pelkkä huokaus. Painoin silmäluomeni kiinni, peittäen lumisen maan ja tiiliseinän juuren pois näkyvistäni, ja nostin mieleeni Naruton hymyilevät kasvot. Tahtomattani Naruton kasvoille nousi juuri hetki sitten näkemäni pettynyt ilme. Nieleskelin ja koetin pysyä rauhallisena.

    Kohta tunsin kosteiden helmien valuvan poskilleni. Pyyhkäisin niitä hätäisesti ja raotin kyynelien sumentamaa katsettani.
    – Nyyh… kuulin suustani pääsevän ja purin huultani. Miksi Naruto sai kovan, ympärilleni vetämän ulkokuoren rakoilemaan, vaikka olin sitä niin koettanut vahvistaa kestävämmäksi treenauksellani kostoani varten?

    Ehkä juuri siksi, koska kovan ulkokuoren myötä kostoni olisi mahdollinen.

    Ja jos tiedän koston olevan mahdollinen, elämäni pyörii vain sen ympärillä. Mikä tarkoittaisi sitä, ettei Naruto enää tunne olevansa minulle tärkeä.

    Kohotin katseeni lumiseen, puhtaan valkeaan maisemaan. Osa puista oli pudottanut lunta pois päältään, ja lumen alta pilkisti tummia läikkiä. Pilvien lomasta pilkottava aurinko heitti kevyitä varjoja lumivalleille. Paikka oli syvän hiljainen lukuun ottamatta pientä rasahdusta, joka kuului yläilmoista. Kohotin katseeni.

    Naruto pyyhkäisi lunta pois ikkunalaudalta ja nojasi siihen. Vatsanpohjaani kouraisi taas ikävästi, kun näin hänen poskillaan kiiltävän, kostean vanan. Hän näytti murheelliselta, eikä nähtävästi huomannut minua. Nieleskelin ja päätin ottaa riskin, vaikka hän saattoikin olla yhä vihainen.
    – Naruto… kuiskasin aluksi vaimealla äänellä. Hän ei kuullut, vaan katseli poissaolevasti pilvistä taivasta. Köhäisin hihaani selvitelläkseni ääntäni kuuluvammaksi, ja osittain myös siksi, ettei siitä paljastuisi itkun ääni.
    – Naruto. Oletko vielä vihainen minulle? kysyin, ja poika hätkähti. Nyt hän laski katseensa alas minuun ymmällään. Kohta hänen kasvonsa muuttuivat vakaviksi, eikä niistä kyennyt tulkitsemaan mitään. Hän katsoi odottavaisesti Narutoa, joka vastasi katseeseen tyynesti. Hetki tuntui sietämättömän pitkältä.

    Lopulta Naruto nousi pois ikkunan äärestä. Katsoin hiljaa paikkaa, johon hän vielä nojasi. Enää en estellyt kyyneleitä. Mitä Naruton ilme oli oikein tarkoittanut? Oliko hän suuttunut minulle todellakin? No, hänellä kyllä oli siihen syy, olin jättänyt hänet huomioitta aivan liian monta kertaa. Siltikin, vaikka hänen vihansa oli oikeutettua, tunsin vääryyttä sisimmässäni. Vai oliko se pelkkää ikävää? Rojahdin polvilleni lumelle ja peitin kasvoni käsiini. Tunsin ruumiini liikahtelevan tahdottomasti itkuni tahdissa.

    Samassa kuulin oven kahvan kalahduksen. Jähmetyin, eivätkä aivoni lähettäneet viestiä kääntyä katsomaan. Aistini tuntuivat turtuneen jännityksestä. Seuraavaksi pehmeät kädet kietoutuivat ympärilleni ja vetivät minut Naruton ruumista vasten. Tiesin, että se oli Naruto: hänen hengityksestään, hänen tuoksustaan, hänen läsnäolostaan. Vatsani pohjalla oli tällä kertaa uusi tuntemus, jokin lämmin ja kutkutteleva. En ollut muistanut, kuinka ihana kokonaisuus Naruto oikein oli.
    – Saat anteeksi, hän kuiskasi korvaani. Häkellyin.
    – Enhän edes pyytänyt… aloitin, mutta Naruto painoi etusormensa huulilleni ja sanoi:
    – Kyllä pyysit, huomaamattasi. Näin sen katseestasi. Hengitykseni värisi, kun ymmärsin, ettei hän enää ollut vihainen minulle. Aloin hymyillä, mikä tuntui helpottavalta pitkästä aikaa.
    – Rakastan sinua, kuiskasin hänelle, vaikka tiesin hänen tietävän sen. Tuntui vain ihanalta saada sanoa se, täysin rehellisin mielin.

    *-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*

    Kiitokset lukemisesta ^^ Tässä jutut, mitä ficin piti pitää sisällään:
    – Parina SasuNaru
    – Genrenä romantiikka (en tiedä, onnistuiko se)
    – Sanat: duh, nyyh, idiootti ja maisema

    #92698
    AvatarKuroii
    Member

    Iiihana <3 (as always)

    Tämä oli ihanan dramaattinen u____u <3

    Sorry, oon aika huono perustelee ^^

    Kuroii tykkäs <3

    #93137
    AvatarArty-chan
    Member

    Awwww… Sooo cute <3 SasuNaru ja NaruSasu… Samapa tuo kummin päin.
    Ja ah, miten ihana "avioriita" heti alkuun. Lisää lisää vaan.

    (Taaskaan ei mitään rakentavaa, anteeksi)

Viewing 3 posts - 1 through 3 (of 3 total)
  • You must be logged in to reply to this topic.