Lahja kissalta (Sarja: Fruits Basket)

Nimi: Lahja kissalta
Paritus: Kyo x Tooru
Ikäraja: Sallittu kaikille. Ei sisällä seksuaalisia kohtauksia, kiroilua, paheita kuten huumeita, tai väkivaltaa.
Genre: Huumori ja romantiikka (?)
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Natsuki Takayalle, tarina on omaa tuotantoani. Omia hahmojani tässä ficissä ei ole. Ei spoilereita. Haasteficci ChocolateMonsterilta ^^ Kerron ficin lopussa, mitä kaikkea haasteficissä piti olla, etten spoilaa vielä sisällöstä ^^

Tämä on muuten ensimmäinen Fruits Basket -ficcini ikinä, en siis tiedä osasinko kirjoittaa tätä kovin hyvin ^^’

Kommentit, risut, ruusut ja Kismetit ovat tervetulleita! =D

EDIT: Ai niin, muuten, anteeksi, en tiedä milloin Toorulla oikeasti on synttärit ^^’ Tässä ne ovat talvisaikaan.

*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*

– Ruohosipulia!?
– Syö jos syöt, mänttikatti.
– En todellakaan syö! Ei ollut edes nälkä!
– Miksi sitten tulit syömään?
– Satuin kulkemaan ohi! Se ei tarkoita, että söisin!
– Kyo-kun, voin kyllä tehdä teille jotain mu-
– Ei tarvitse!

Vilkas keskustelu päättyy oven paukahdukseen ja tömistelyyn portaissa. Muut Soomien katseet pysyvät ruuassa, mutta Tooru vilkaisee hermostuneesti ovelle. Ehkä hänen olisi pitänyt tehdä jotain muuta kuin ruohosipulikeittoa… Mutta Yuki ja Shigure halusivat sitä, eikä heillä ole ollut aikoihin sitä. Mutta Tooru oli unohtanut vahingossa, ettei Kyo pitänyt ruohosipulista. Ehkä Toorun pitäisi…
– Honda-san? kuului kysyvä ääni, joka havahdutti Toorun mietteistään.
– Ah! Öh, niin? Tooru vastasi kysyvästi ja katsoi Yukia, joka näytti hieman huolestuneelta.
– Onko jokin vialla?
– Öh, ei, ei ollenkaan, kaikki hyvin, Yuki-kun! Tooru hihkaisi ja kävi syömään, ennen kuin ruoka jäähtyisi. Yuki katsoi hetken Toorua, kohautti kevyen huomaamattomasti olkiaan ja jatkoi sitten syöntiään.

Kyo istui risti-istunnassa sängyllä ja katseli kalenteria. Ylihuomenna olisi Toorun syntymäpäivä. Hän pohti, pitäisikö Tooru todellakin lahjasta, vai pitäisikö Kyon huomenissa ostaa vielä viimetingassa jokin parempi lahja. Hän vilkaisi hartiansa yli sängyn päädyssä olevaa ruskeaa kirjahyllyä, jonka alimmalla hyllyllä oli Kyon silmiin pistävä laatikko. Hän katseli hetken laatikon punaisenkiiltävää, hopeisin kiekuroin kuvioitua pintaa. Lopulta hän nousi ylös ja asteli sen luokse ja varmisti, että se oli lukossa. Hän painoi käden farkkujensa taskun pinnalle, tuntien samalla avaimen painavan hänen jalkaansa vasten. Tooru ei saanut nähdä lahjaa etuajassa. Tosin, Kyota epäilytti hieman, uskaltaisiko hän näyttää sitä koskaan.

Samassa oveen koputettiin ja Kyo rojahti nopeasti istumaan sängylle, sopivan matkan etäisyydelle rasiasta.
– Kuka? hän kysyä töksäytti tavalliseen tapaansa.
– T-Tooru, kuului vaimea ääni. Kyo kehotti tätä tulemaan sisään ja nojautui seinää vasten, yrittäen olla rennon oloinen. Tooru avasi oven ja astui sisään. Hänellä oli mukanaan lautanen, jolla makasi kolme onigiriä.
– Ei sinun olisi tarvinnut, Kyo huokaisi ja piteli päätään. Mutta nähdessään Toorun ilmeen – jota hän aikoinaan oli sanonut pöhköksi virneeksi – hän hymähti hiljaa ja katsoi nyt tyttöä hieman lempeämmin.
– Anteeksi, että tein ruohosipulikeittoa. Unohdin, ettette pidä siitä, Kyo-kun. Toivoisin, että nämä kelpaisivat teille… Tooru sopersi ja ojensi lautasta. Kyo nousi ylös ja otti lautasen vastaan kopauttaen samalla kevyesti Toorua päälaelle.
– Ei sinun tarvitse jokaiselle omaa ruokaa tehdä. Ei se haittaa, vaikken söisikään mitään, hän tokaisi.

Tooru näytti empivän hetken, muttei ehtinyt sanoa mitään, kun Shigure huutaa kajautti:
– Hei! Yuki, missä pyyhkeeni on? Samassa perään kuului Yukin ärtynyt ääni:
– Shigure, pysyt siellä huoneessasi. Et todellakaan ole tulossa alasti yleiselle paikalle.
– Mutta Yuki, kiellätkö sinä ihmisruumiin kauneuden? Shigure huudahti liioitellusti ja päästi huvittunutta, jopa hieman kiusoittelevaa naurua.
– Tulekin ulos huoneestasi ilman pyyhettä, ja sinulle tarkoitettu kakkupala katoaa jääkaapista. Uhkaus kuulosti tehoavan, sillä Shigure vaikeni. Seuraavaksi Yuki ilmestyi Toorun taakse ja kysyi:
– Honda-kun, oletko pessyt Shiguren pyyhkeen? Tooru kiepahti ympäri ja lähti Yukin mukana käytävälle, lausuen samalla:
– Se on vielä likainen, mutta haen hänelle hänen varapyyhkeensä. Kohta askeleet katosivat portaiden taakse. Hiljaisuuden myötä Kyo lysähti istumaan takaisin sängylleen ja haukkasi yhtä onigiriä. Jauhaessaan riisiä ja kalatäytettä suussaan hän katseli ikkunasta ulos lumiseen maisemaan miettien, mitä Tooru saattaisi haluta lahjaksi.

Jostain kaukaa kuului ääntä. Kyo rutisti silmänsä lujemmin kiinni ja käänsi kylkeä, pois äänen suunnasta. Hän veti peiton päänsä ylitse ja koetti olla välittämättä epämääräisestä äänestä. Kohta hän kuitenkin pongahti istumaan, kun tuttu ihminen ilmestyi hänen sänkynsä viereen huutamaan huomenia.
– Momiji! Jotkut yrittävät nukkua vielä! Kyo ärähti ja kopautti tätä nyrkillä päähän. Momiji parahti ja huusi:
– Kyo löi!
– Ole hiljaa, koetan nukkua! Kyo ärähti ja lysähti takaisin makaamaan.
– Mutta Kyo, et ehdi silloin Yukin ja Toorun mukaan kaupungille ostoksille!
– Ihan kuin sinne ha- Kyo aloitti, mutta samassa hän keksi: hän voisi siinä sivussa katsella lahjaa Toorulle.
– Ovatko he lähdössä? hän kysyi ja nousi istumaan.
– Ihan kohta, Momiji tokaisi. Hän lähti rallatellen ulos huoneesta, josta myös Kyo pian pöllähti esiin mustat housut jalassaan, paita suurin piirtein päällään. Hän syöksyi keittiöön, katseli ympärilleen nähden ainoastaan Shiguren ja säntäsi sitten eteiseen.
– He lähtivät juuri. Saat heidät vielä kiinni, jos kiiruhdat, Shigure huikkasi hieman huvittuneella äänellä. Oven paukahduksen jälkeen hän huokaisi helpotuksesta hiljaisuuden tullessa takaisin ja palasi kirjan pariin.

– Yuki-kun, mitä haluaisitte tänään minun valmistavan ruuaksi? Tooru kysyi, nostaen samalla kaulahuivia paremmin kasvojensa suojaksi pakkasilmalta. Yuki kohautti hartioitaan.
– Saat itse päättää, Honda-san. Mikä sinusta tuntuu helpolta tehdä? hän vastasi katsellen samalla hajamielisesti kauppojen ikkunoita.
– Miten olisi jokin pannuruoka? Tooru ehdotti hymyillen. Yuki vastasi hymyyn ja nyökkäsi. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain, kun samassa heidän takaansa kuului huuto:
– Hei! Odottakaa! He pysähtyivät ja kääntyivät katsomaan paikalle tulijaa, Kyota. Hän veti nopeasti talvitakkinsa vetoketjun kiinni, pyyhkäisi hiuksiaan silmiltään sivulle ja veti henkeä.
– Mitä sinä täällä teet, tollo? Yuki huokaisi pidellen päätään. Kyo nytkähti ja hänen silmänsä kapenivat viiruiksi.
– Hiljaa, senkin mänttirotta! Kyo ärjäisi nyrkit pystyssä. Harmaahiuksinen Sooma vilkaisi Kyota kylmästi ja komensi sitten, koettaen samalla välttyä rasittavalta sanaharkalta:
– Ole hiljaa ja tule. Ei viivytä ulkona kauaa, ettei Honda-sanin tule kylmä. Tooru havahtui katselemasta puussa istuvia lintuja kuullessaan nimensä ja nyökkäsi, tietämättä minkä asian yhteydessä hänen nimensä oli edes mainittu.

Kyo vilkaisi olkansa ylitse Toorua, joka katseli erilaisia mausteita kastiketta varten. Yukikin oli kadonnut jonnekin päin kauppaa. Kyo päätti käyttää tilanteen hyödykseen ja lähti astelemaan hyllyjen lomaan. Hän katseli koriste-esineitä, mutta mikään niistä ei sopinut Toorulle. Miksei hän osannut ostaa lahjaa tytöille?

Yhtäkkiä kuului kilahdus. Kyo katsoi taakseen ja huomasi tutun avaimen tippuneen taskustaan. Hän kiepsahti nopeasti ympäri ja noukki avaimen ylös. Hän veti taskustaan lompakon ja sujautti avaimen yhteen sen taskuista. Avain oli parempi pitää siellä, sillä sieltä se ei tippunut. Kyo tunki lompakon takataskuunsa ja huokaisi. Se olisi kaiken huippu, jos hän hukkaisi nyt avaimen eikä voisi antaa sitä lahjaa, joka hänellä sentään oli. Silloin Tooru kyllä…

Samassa Kyo jähmettyi aloilleen. Hän tunsi, että hänen takataskunsa oli kevennyt. Hän kääntyi katsomaan olkansa ylitse ja näki takanaan hieman kyyryssä seisovan, itseään paljon vanhemman mustiin pukeutuneen parrakkaan miehen. Hänen sormikkaiden lomastaan pilkisti Kyon lompakko.
– Varas! Kyo ärähti hämmentyneenä. Hän ei ehtinyt kuitenkaan yrittää edes napata lompakkoaan takaisin, kun roisto lähti pinkomaan hyllyn taakse. Pian Sooma ravisti päätään ja säntäsi perään.

Yuki katseli pakastevalmisruokia mietteissään. Kuinka hän ja Shigure olivatkaan kyenneet elämään tuollaisella ruualla, tai vaihtoehtoisesti pitserioiden sun muiden paikkojen tuomilla rasvaisilla ruoka-annoksilla pahvilaatikoissa? Yuki hymähti hiljaa itsekseen. Toorun ruuat kyllä päihittivät nuo mennen tullen.
– Hei, seis! Anna lompsani takaisin, taulapää! Takaisin ja heti! kuului jostain vähän matkan päästä, ja Yuki havahtui mietteistään. Hän lähti kävelemään äänen suuntaan, toivoen, ettei kyseessä ollut eräs hänen tuntemansa tolvana. Hän ei kuitenkaan ehtinyt kurkata toisen hyllyn taakse, kun sieltä ilmestyi äsken kuvailtu roisto. Hän oli törmätä Yukiin, joka ehti onnekseen väistää yllättävää tulijaa. Heti roiston jälkeen Yukin ohitse viiletti Kyo, joka ohimennen sadatteli ”rotan tolvanaa, joka ei älynnyt pysäyttää tuota taulapäätä”. Yuki pudisti päätään ja lähti harppomaan takaa-ajajan perään.

Tooru oli kuullut Kyon huudot ja ihmetteli nyt, missä päin kauppaa Kyo mekkaloi juuri. Miksi kummassa Kyo huusi? Ehkä Yukille, mutta Tooru ei uskonut Yukin ainakaan huutojen perusteella vievän Kyon lompsaa, saati juoksevan karkuun. Hän lähti kulkemaan hyllyn viertä vilkaisten välillä taakseen, jos Kyo ilmaantuisi sieltä. Pahaksi onnekseen hän vilkaisi juuri silloin taakseen, kun roisto ilmaantui paikalle – ja törmäsi Tooruun. Ostoskori putosi kalahtaen lattialle, samoin sen sisällä olleet kauppatavarat. Tooru itse lennähti nurin hyllyä vasten, ja muutama kuivaruokapaketti putosi hänen ympärilleen. Roisto oli juuri kömpimässä ylös, kun Kyo ilmestyi hyllyn nurkan takaa.
– Varo! Tooru huudahti paniikinomaisesti, mutta Kyo ei ehtinyt reagoida varoitukseen. Koska varas oli vielä kumarassa, Kyo yksinkertaisesti kaatui hänen ylitseen suoraan Toorun syliin. Kuului hento posahdus, mikä sai Toorun inahtamaan hiljaa kauhusta: paikka oli pahin mahdollinen muodonmuutokselle.

Samassa Yuki tarrasi roistosta kiinni ja kaatoi hänet nurin vatsalleen, poispäin Toorusta ja Kyosta. Hän painoi polvensa roiston selälle ja nojasi kunnolla, ettei mies pääsisi ylös. Sitten hän tarrasi tämän lompsan ympärille nyrkkiin puristuneesta kädestä kiinni ja rutisti sitä niin lujasti, että roiston oli pakko hellittää otteensa lompsasta.
– Ala mennä, senkin konna, Yuki komensi ja roiston noustessa ylös työnsi tämän vauhdilla liikkeelle hyllyn toiselle puolelle kävelemään, ettei mies varmastikaan palannut taaksepäin vahingossakaan todistamaan Soomien suvun salaisuutta.

Kyo sähähti ja tuijotti Yukia ärtyneenä.
– Miksi päästit sen roiston pakoon!? Olisit pidätellyt sitä, että hänet oltaisiin tultu pidättämään! kissa sähisi karvat pystyssä. Yuki kumartui tarraamaan kissan niskanahasta kiinni ja nosti tätä hieman ylöspäin, suurin piirtein silmiensä tasolle mutta kuitenkin pidellen kissaa tarpeeksi etäällä itsestään, jottei menettäisi silmiänsä.
– Oli parempi päästää se menemään ja pitää varmasti Sooman suvun kirous salassa, kuin odottaa poliisin tuloa paikalle ja antaa roiston nähdä sinut, hän totesi ja päästi kissan putoamaan jaloilleen maahan. Tämän sadattelu vaikeni mutinaksi. Tooru huokaisi ja alkoi nostella tavaroita ostoskoriin takaisin. Yuki kuitenkin käveli tämän luokse ja katsoi Tooruun lempeästi.
– Se ei ollut sinun vikasi, Honda-san. Silkka vahinko vain. Onko tässä kaikki tarvittava? Tooru nyökkäsi, ja Yuki jatkoi:
– Anna minun ostaa nämä. Nouki Kyon vaatteet, ja pitele Kyota sylissäsi, ettei hän muutu ennalleen. Mene lähimpään vessaan ja odota, että Kyo muuttuu entiselleen. Tooru nyökkäsi nopeasti ja poimi vaatteet. Hän alkoi laskostaa niitä käsiinsä, mutta Kyo sähähti, ettei moiselle ollut aikaa ja loikkasi nopeasti Toorun luokse, ennen kuin ehtisi muuttua. Tyttö nosti kissan syliinsä ja lähti nopeasti etsimään lähintä vessaa, jossa Kyo voisi palautua turvallisesti.

Tooru laski Kyon alas lattialle ja vaatepinon hänen viereensä. Kyo nosteli tassujaan kylmällä lattialla ja loikkasi sitten istumaan vaatepinolle.
– Anteeksi, muutuitte minun takiani kissaksi, Kyo-kun, Tooru huokaisi ja katseli alas lattiaan. Mutta Kyo vastusteli:
– Ei se sinun vikasi ollut, pöhkö! Se roistohan sattui siinä olemaan! Sitä paitsi, minähän se kaaduin sinun päällesi. Tooru kohotti katseensa kissaan, joka nyt vuorostaan itse tunsi epäröintiä syyn niskoilleen ottamisestaan.
– Mitä muuten tapahtui? tyttö kysyi. Kyo huoahti ja tokaisi:
– Se kanalja meni ja varasti lompsani. Onneksi sain sen takaisin. Tooru nyökkäsi hymyillen. Mutta hänen hymynsä hyytyi, kun Kyo huokaisi uudemman kerran, nyt ikään kuin yrittäen pidätellä huonoa tuultaan, ja hänen korvansa menivät hieman luimuun.
– Kyo-kun, onko teillä jotain huolia? Voin kyllä auttaa, Tooru ehdotti, silmäillen Kyota huolestuneesti. Kissa kohotti katseensa ja katseli tyttöä. Kyo ei olisi halunnut nähdä tuota Toorua. Hän halusi nähdä iloisen Toorun.
– Ei, kaikki on hyvin, hän vastasi ja Tooru näytti helpottuvan hieman.
– Mutta jos tunnette, että jokin painaa mieltänne, voitte ai- tyttö muistutti, mutta hento posahdus sai hänet kierähtämään kannoiltaan poispäin Kyosta punehtuneena. Kyo itsekin oli hieman punastunut, mutta kiitti onneaan siitä, että Tooru oli kääntynyt poispäin.

Kohta vaatteet niskaansa saanut Kyo ja Tooru astelivat kaupan aulaan, jossa Yuki jo odottelikin.
– Kas niin, nyt voimme lähteä, Yuki sanoi hymyillen ja Tooru nyökkäsi. Kun Kyon ja Yukin katseet kohtasivat, Kyo tunsi Yukin katseessa tutun viestin. ”Taas sitten menit tekemään typeryyksiä.” Kyo vastasi katseeseen vakavalla, ärtyneellä naamalla, mutta kohta joutui kääntämään katseensa pois. Häntä yhä huolestutti, saisiko hän Toorun iloiseksi lahjallaan.

– Kyo-kun? kuului ääni, ja Kyo hätkähti. Hän kääntyi katsomaan sivulleen ja huomasi Toorun. Hän huokaisi ja kellahti takaisin selälleen. Hän katseli tähtien ympäröimää ohutta kuunsirppiä mietteissään, kuunnellen samalla lumen narinaa, kun Tooru nousi ylös katolle pojan seuraan.
– Eikö teillä tule kylmä? Tooru kysyi ja ojensi kaulahuivia. Kyo pudisti päätään ja nyppäisi sormillaan puseronsa kaulusta.
– Tämä riittää. Tooru näytti yhä huolestuneelta, muttei ehtinyt sanoa mitään, kun Kyo ärähti ja nykäisi kaulahuivin itselleen, mumisten samalla jotain kiitoksen tapaista.
– Ettekö todellakaan olleet huolissanne mistään tänään? Tooru kysyi. Nyt Kyo ei sanoa töksäyttänytkään takaisin vastaan mitään, vaan makasi hiljaa lumeen tekemässään painaumassaan, katse yhä taivaalle. Hänen katsettaan varjosti odotus. Jännittynyt odotus.
– Tooru… Hän lopulta aloitti. Tyttö katsoi kysyvästi Kyohon. Poika nousi ylös ja lähti kahlaamaan katon poikki.
– Odota hetki, hän pyysi ja hyppäsi katon reunan ylitse huoneensa ikkunalle. Tooru jäi odottamaan.

Kohta Kyo kipusi tikkaat takaisin ylös katolle. Hänellä oli mukanaan rasia ja lompsa. Hän istuutui risti-istuntaan Toorun viereen ja veti lompakon taskusta pienen avaimen, joka näytti hohtavan hopeisena kuun heikossa valossa.
– Tämän takia pelkäsin kovasti kadottavani lompakon, hän sanoi äänellä, joka kuulosti nyt hyvin tyyneltä, aivan kuin poika olisi valmistautunut johonkin suureen. Niin hän näytti tekevänkin: hän veti henkeä, ja työnsi avaimen pään lukon sisään. Tooru katsoi jännittyneenä pojan toimia.

Kohta Kyo väänsi avainta, ja lukko naksahti. Hän raotti kohmeisin sormin laatikon kantta, vilkaisi epäröiden tyttöä joka oli kohdistanut katseensa laatikkoon ja avasi sen sitten kunnolla.
– Saat nämä etuajassa. Tein ne itse sinua varten… Hyvää syntymäpäivää, Tooru, poika sanoi ja ojensi laatikkoa, jotta Tooru poimisi sen sisällä makaavat kaksi pehmolelua. Toinen oli oranssi kissa, jolle oli laitettu mustat, kiiltävät napit silmiksi ja ommeltu hymyilevä, kissoille ominainen kaarisuu. Toinen oli suloisesti hymyilevä riisipallo, jolle oli tehty lisäksi paksuista naruista kädet ja jalat.

Tooru katseli hämmentyneenä pehmoleluja, ennen kuin uskalsi ottaa ne käsiinsä. Hän katseli niitä ihaillen, pyöritteli niitä käsissään ja tutki jokaisen yksityiskohdan tarkkaan. Kohta hän kohotti katseensa Kyoohon, joka näytti hieman vaivaantuneelta.
– Kiitos, Kyo-kun! Nämä ovat todella upeat, liian upeat, en ansaitsisi mitään näin hienoa… Tooru aloitti, mutta Kyo katsoi tiukasti Tooruun ja tokaisi:
– Ansaitsisit parempaakin, mutten osaa tehdä. Tyttö katsoi hetken ymmällään, ja naurahti sitten.
– Kiitos paljon, hän toisti ja laski pehmolelut syliinsä. Hän oli vähällä nojautua halaamaan Kyota, mutta muisti samassa kirouksen. Kyo huomasi, mitä Tooru oli yrittänyt, ja tytön yllätykseksi nojautui syleilemään tätä. Heikon posahduksen myötä Tooru havaitsi pian sylissään kahden pehmolelun joukossa nyt kissan.
– Hyvää syntymäpäivää, Tooru, hän naukaisi ja katsoi Tooruun. Tämä hymyili kyynel silmäkulmassaan. Kyo pyyhkäisi tassunselällään tytön silmäkulmaa ja hymyili hymyä, joka oli heidän välinen salaisuutensa. Hymyä, jonka vain Tooru ansaitsi nähdä.

*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*

Kiitokset lukemisesta ^^ Ja tässä asiat, joita haasteficin piti sisältää:

– Paritus: Kyo x Tooru
– Huumoria ja romantiikkaa
– Sanat: Varo, naurua, ruskea kirjahylly, avain, varas

Kiitos haasteesta, Choco x3