- This topic has 4 voices and 5 replies.
-
Posts
-
Yksi asia, mikä nykyajan mangoissa/animeissa ottaa päähän, on, että liian suuri osa niistä on pilattu tunkemalla ne niin täyteen moeta, että sitä pursuaa repeävien liitosten läpi. Liian monen toimintasarjan sankareina koikkelehtii honteloita bishooneneita, millä saadaan kosiskeltua tyttölukijoita. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tytöt lukevat shoonenia, mutta olisi ihan paikallaan olla jokunen sarja, jossa kaiken maailman söpöily on passitettu niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, sillä tosimiesten sarjojen ei kuulu olla söpöä katsottavaa. Itse asiassa suoranainen rumuus voi ihan kuulua asiaan. Jos sarja kertoo armottoman kovista tosiäijistä, olisi näiden äijien sitten näytettäväkin äijiltä.
Mitä sitten kuuluu vanhan koulukunnan äijäilysarjoihin? Elämää suurempia, testosteronilla kyllästettyjä yhteenottoja, joissa taistellaan jos ei maailman kohtalo, niin ainakin miehinen kunnia panoksena. Verta, hikeä ja miehisiä kyyneleitä ei säästellä, kun taistellaan pyrkimyksenä tulla maailman vahvimmaksi tai kun pyristellään viimeiseen hengenvetoon asti kohtaloa vastaan.
Joitakin mangan/animen maailman tosimiehiä (ja samalla tosimiesten sarjoja):
Kenshiroo (Hokuto no Ken)
– Kaikkien aikojen miehekkäimmän mangan/animen päähenkilö on miehisyyden perikuva. Itse lempeys hyville ihmisille, mutta pahikset saavat varoa Hokuto Shinkenin tuhoavaa voimaa.
Joe Yabuki (Ashita no Joe)
– Nyrkkeilyä äijämäisempää urheilulajia ei olekaan, joten totta kai joku nyrkkeilijä on lisättävä listaan, ja jos joku nyrkkeilijä on lisättävä listaan, niin sehän on tietty Huomisen Joe. Kivisempää uran alkua ei tällä vaeltavalla tappelupukarilla olisi voinut olla, mutta Joe selvittää tiensä läpi kaikista vaikeuksista etsiessään elämänsä ottelua.
Mamoru Takamura (Hajime no Ippo)
– No, tietenkin Karhuntappaja-Takamura on mainittava, kun äijistä puhutaan. Koskaan häntä ei ole onnistuttu päihittämään tai lannistamaan, eivätkä vastustajansa ole olleet mitään pikkutekijöitä.
Kamina (Tengen Toppa Gurren Lagann)
– "Kuka hemmetti luulet minun olevan?!"-Kamina on hyvä osoitus siitä, että vielä nykyäänkin osataan tehdä tosiäijiä kun yritetään. Ja Simonhan perii Kaminan miehiset elkeet oikein mallikkaasti.
Guts (Berserk)
– Valtava miekka heilahtaa ja vastustajan sisuskalut lentävät verisuihkun saattelemina. Sata miestä yhdessä taistelussa surmannut Guts on äijä isolla Ä:llä. Epätoivoinen taisteleminen kohtaloa vastaan tuntuu loputtomalta, mutta Guts aikoo tehdä miehen teon ja panna väsymättä vastaan viimeiseen asti. Ihailtavaa, kerrassaan.Lisää tosimiesjuttua olisi kiva saada aikaan, keskustelua ja toki muidenkin näkemyksiä siitä, mikä tekee tosimiehestä tosimiehen. Esimerkkejä sopii luetella lisää.
Ensimmäiseksi oma näkökantani asiaan. Myönnän olevani samaa mieltä. Liian monessa shonen-mangassa joutuu huomaamaan niitä siloposkisia, liioitellun lihaksikkaita, sekä laihoja miessankareita pelastamassa maailmaa. Ja ennen kaikkea mangakan selvästi näkyvä pyrkimys luoda mahdollisimman kaunis miespuolinen hahmo, sarjaan jonka on tarkotus olla tarina, jossa ”vahvat” miehet ovat oleellinen osa, ärsyttää. Käytin sanaa kaunis korostaakseni sitä, että minusta ”miehekäs” mies voi olla komea siinä missä vähemmän komeakin. Kuten aloitusviestissä mainittiin varmasti näiden ”bishoonen” nuorukaisten huikealla määrällä yritetään saada lisää naispuolisia lukijoita. Itseäni lähinnä ärsyttää se, että valitettavan usein tuntuu siltä, kuin naispuoliset lukijat keskittyisivät lähinnä juuri näiden kauniiden sankarimiesten/poikien fanittamiseen. Tulee sellainen olo, että sarjaa luettaisiin vain parin hahmon takia, josta on iloa silmälle. Mikä taas on suoraan sanottuna hyvin typerää. Asia on omalta osaltani täysin sarjakohtainen, mutta kyllähän sitä olisi kiva löytää joskus pari sarjaa, joissa ei olisi pelkkiä epätodellisen näköisiä, itseriittoisia pullistelijoita.
Itse en ole miltei yhtään tälläistä sarjaa pystynyt löytämään. Mainittakoon kuitenkin Akira, mikä on minusta todella hyvin piirretty (juonen lisäksi). Mielestäni akirassa liikutaan jo hyvin lähellä mangaa, jossa ei kaunistella ihmisiä, eikä muitakaan turhanpäiväisiä asioita tai tapahtumia. Lisäksi kyseessä on scifi-tyylinen sotaseikkailu, mikä lienee miehisyyden perikuva. Aseita ja kunnon toimintaa. Ja realistisia näkökulmia asioihin, ei ”söpöstelyä”.
Hyvä minä, söpöilyä karttavista sarjoista aloitan aiheen ja unohdan mainita Akiran. Katsuhiro Otomon karu, realistinen piirustusjälki on tosiaan kaikkea muuta kuin "kaunista", mikä ei tietenkään tarkoita, ettei se olisi hienoa katsottavaa. Sopii sarjan kuvaamaan armottomaan maailmaan kuin nyrkki silmään.
Unohtuipahan listasta vielä yksi olennainen äijä, Duke Tougou eli Golgo 13. Tämä kivikasvoinen palkkatappaja seikkailee väkivaltaisten ja useimmiten rumien äijänköriläitten joukossa tehtäviään suorittamassa. Hän on selvinnyt käsittämättömän pahoista paikoista ja osunut kohteeseensa mahdottoman tuntuisten välimatkojen päästä mahdottoman tuntuisista paikoista/asennoista.
Itsekin olen huomannut että monet sarjojen miespäähenkilöt ovat alkaneet jotenkin kaunistua, tai siis että nykyisin hyvän näköisellä päähenkilöllä ja hahmoilla ylipäänsä ensisijaisesti yritetään houkutella lukijoita, ja kyllähän nätit pojat tytöille kelpaa. Mutta ei niitä oikeasti jaksa katsella, jokin bishie kekkaloi pääroolissa ja pelastaa maailman.
Kyllähän sarjaa sitten voi lukea jos kaikki muu on kohdallaan ja bishie-sankaria ei edes yritetä asettaa isomman miehen kenkiin mitä tyyppi on, mutta toisaalta jos hakee nimenomaan miehistä Shonen-sarjaa niin edellä mainittuun ei varmaan koskisi kukaan.
Varmasti jotkut naisetkin alkavat kyllästyä söpöstelyyn ja bishie-tyyppeihin.
Esim. Hellboyssa (Am.) ei söpöstellä ja päähenkilökään ei ole kuvan kaunis vaan ulkomuotonsa takia jopa pelätty. Omasta mielestäni sarja vetoaa eniten sillä että juoneen on liitetty mytologiaa ja paranormaaleja ilmiöitä ympäri maailmaa.
- You must be logged in to reply to this topic.
Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.
