Missä romannsimme on? (Humor/drama)FMA

Joo ajattelimpa viimein julkasta tännekkin näitä mun ficcejä. Näitä sitten tulee urakalla :’D

Title: Where is our romance? (Missä romanssimme on?)
Author: Teräsedward
Rating: K-13
Genre: Romantiikka, Huumori
Pairing: RoyEdward (Ohella muitakin ”kevyitä”)
A/N: Edon ja Royn rakkaudesta, jossa yritetään tavoitella romanssia X’D Halusin kokeilla hiukan humoristista tarinaa, joten en ole varma onnistuuko. En ole ennen kirjoittanut :’D Ei ole minun alaani. Yritän muistaa pitää tämän sangatsumangan version nyt rajoissaan (ajattelin yaoikohtauksia) mutta pidän tämän shonen aina sitten täällä :3

Rakkaus. Se on niin ihmeellinen asia. Suuri asia, jota ei osaa kuvailla. Lämmin tunne, jota ei tunne kenen vain luona. Voimakas tahtoinen, jolle ei voi sanoa vastaan.

Olen pitkään toivonut, että saisin viettää romanttista iltaa kaksin, mustatukkaisen hurmurini kanssa, mutta tämä grillistä tuleva katkuinen haju oli kaukana romanttisesta, kynttilän tuoksuisesta illasta.

Katson, kuinka Roy yrittää epätoivoisesti pelastaa grillaamiaan pihvejä. Istun pöydän ääressä päätäni puistellen.
-Ei tuosta taida tulla mitään…
Sanon hiljaa ja Roy vain jatkaa hätiköimistä tuoden palaneet pihvit pöytään.
-Älä nyt! Ne vain vähän kärtsähtivät! Lisäksi, et varmasti osaa itse?
Roy mutisee ja istuu minua vastapäätä vinkaten hiukan silmään. Hymähdän vain ja tuhahdan toiselle kääntäen katseeni pois hänestä.
-Varmasti paremmin kuin sinä. Olet tulialkemisti, etkä pihvejä osaa paistaa.
Totean ja alan pidätellä nauruani, kun katseeni osuu palaneisiin pihveihin. Pihvit, jos niitä pystyi niiksi enää sanomaan, näyttivät lähinnä palaneilta, mustilta oravien hänniltä. Lopulta en voi pidätellä naurujani ja alan nauraa mahaani pidellen.
-Mitä sinä hirnut siinä, Teräs?
Hän murahtaa minulle ja nauruilleni ja käännyn katsomaan pihan porteille vain hihittäen vieläkin vähän. Pihaan ajaa armeijan auto täynnä porukkaa. Auto pysähtyy pihan parkkiin ja sieltä nouseekin loppu porukkamme.
Riza, Havot, Maes, Breda, Falman ja Armstrong…

Oli armeijan tarjoama loma mikä tahansa, se olisi parempi ILMAN muita.

-Terve taloon! Mitäs olette kerenneet ensinmäisinä puuhailla?
Hughes tulee kysymään ja nojautuu käsillään pöytään katsellen minua ja Royta jokseenkin vihjailevasti. Pian hänen katseensa osuu grillattuihin pihveihin, jolloin hänkin repeää nauramaan.
-Kuten varmaan huomaat, Hughes. Emme mitään.
Roy toteaa. Tottahan se oli. Olimme vain kerenneet viedä tavarat sisälle ja alkaa paistaa näitä, no miksi niitä sanoisi, mustia korppuja, koska olimme nälkäisiä molemmat.

-Sori, Sori. Asiasta toiseen, joko olette valinneet huoneenne?
Hughes kysyy, kun saa lopettettua nauramisensa Royn pihveille.
-Emme.
Vastaamme miltein yhtäaikaa Royn kanssa ja katseemme kohtaavat toisensa.

Se hetki tuntui ikuisuudelta, vaikka se todellisuudessa oli vain pienen pieni murto-osa sekunnista. Meidät havahduttaa tuijottelemasta Hughes, joka lähtee suuntaamaan sisälle sanoen:
-Mennään sitten valitsemaan! Kaikki haluavat majoittua ja vaihtaa lomakamppeet ylleen!

Pari askelmaa ylös. Ovi, jossa on ikkuna ja sisäkuisti häämötti siinä.Sohva, pöytä ja pari tuolia. Kaikki valkoista.
Avaamme vielä toisen oven, varsinaisen sisäoven ja nousemme korkean kynnyksen yli olohuoneeseen, jossa oli takka, kiikkutuoli, sohva, hyllyjä ja suuri keittiönpöytä. Kävelen istumaan nojatuoliin.

Muutkin istuvat aloilleen ja loman ”johtaja” Hughes seisoo pöydän edessä katsellen meitä muita.
-Okei. Mökissä on neljä makuuhuonetta, joten joudumme nukkumaan pareittain, joka taatusti olikin arvattavissa. Ensin pikkuhuone, keittiötä vastapäätä. Ketkä haluavat sen?
Hughes aloittaa järjestelyt järjestelmällisesti ja viisaasti. Ihme.
-Me otamme Royn kanssa.
Riza päättää edes Royn mielipidettä kysymättä. Roy kohauttaa minulle olkiaan, kun tutkin häntä.
-Sitten pikkuhuoneen viereinen huone?
Hughes jatkaa vuoroaan.
-Minä otan Falmanin kanssa.
Havoc varaa ja lan miettiä kenenkähän kanssa joudun menemään. Breda voisi olla ihan hyvä huone kaveri, tai sitten Hughes. Jos Armstrong tulisi minun huoneparikseni niin—
-Okei eli kaikki on selvää. Minä otan Bredan kanssa vessan viereisen huoneen ja Edward saa Armstrongin kanssa ulonmaisen huoneen sisäkuistin vierestä.
Hughes sanoo, ennen kuin kerkeen vastatakkaan mitään saati ehdottaa mitään.
Kohta tunnen läppäytyksen selkääni ja käännyn katsomaan Armstrongiin.
-Lähdetääs viemään kamamme ja tutustumaan huoneeseemme Edward Elric. Me viihdymme varmasti!
-EIIIIIAAAAAGGG!!!!

Ilta alkoi laskeutua mailleen ja istuimme ulkona. Olen kerennyt jo syödä takkaillen vain muiden syöntiä. Olimme istumassa piha katoksessa, jossa olimme aijemmin Roynkin kanssa niitä pihvejä paistelemassa.

Nytkin olisi parempi, jos vain minä ja Roy istuisimme syömässä hiljaisuudessa ja kaikessa rauhassa toisiamme katsellessa.

-Menen rantaan. Huutakaa minulle, jos kaipaatte minua tai jotain muuta.
Sanon sitten nousten ylös ja kävelen grillikatoksen alta pois taloa kohti, mutta poikkean reitiltä suunnaten toiseen suuntaan talostsa kohti rantaa. Kävelen betoni portaat alas ja pienen matkan jyrkälle rannalle. Laskeudun vielä kiviportaat vedessä olevalle suurelle kivelle tarkkailen siitä sitten virtaavaa kaunista jokea, jonka yllä lokit kirkuivat aurinkoisena ja viileänä iltana.

Käännyn katsimaan rantaan, jossa vihreän nurmen päällä puun varjossa seisoi penkki pöytineen. Puun takaa pystyi näkemään grillikatoksen katon. Naapureita ei ollut. Vastarannan naapuri oli ja sekin oli piilossa suurten puskien takina lähinnä. Rannassa oli todella rauhallista.

Kaiken sen rauhallisuuden rikkoo pihaan tulevan auton ääni. Käännyn katsomaan ja huomaan pian, että Kain juoksee sisälle laukkunsa kanssa. Miksiköhän hän tuli näin myöhään, eikä muiden mukana?

Suuntaan sitten pois rannasta ja sisälle taloon, jonne Kain äsken juoksi.

-Anteeksi, että myöhästyin kyydistä! Minun täytyi hoitaa juoksevia asioita!
Kain selittää Hughesille hengästyneenä ja jään seisomaan oven suuhun nojaten karmiin. Vai siksi hän tuli vasta nyt.
-Ei se mitään, ei se mitään! Joudut vain nukkumaan sohvalla nyt.
Hughes pahoittelee Kainille ja osoittaa sitten olohuoneen sohvaa.
-Hai.. Ymmärrän.
Kain sanoo ja katson heitä siitä ovelta. Jos Kain saa sohvan niin miksen minä saanut mennä siihen!? Ennemmin sohvalla kuin Armstrongin kanssa samassa vuoteessa.

-Edward!
Royn ääni kuuluu sitten pihalta ja käännyn katsomaan häneen.
-No? Mitä nyt?
Kysyn ja katson vain ovelta häntä. Roy viittoo minua tulemaan luokseen ja ihmetellen seison hetken paikallani ja menen sitten hänen luokseen. Hän kiskaisee minut lähelleen, jotta voisi kuiskata minulle asiansa.
-Mitä sanot, jos lähdettäisiin kävelylle, ennen nukkumaan menoa?
Hän kuiskaa ja mietin hetken aikaa.
-Kävelylle? No kai se käy.
Sanon ja hymyilen sitten pienesti. Royn nyökättyä lähdemme saman tien suuntaamaan pois pihasta sanoen grillikatoksen alla oleville Havocille ja Bredalle, että tulisimme ennen pimeää takaisin.

Jonkin matkaa ja olemme vain pienellä soraisella tiellä kävelemässä, jonka ojat ovat aivan pullolaan kaikenlaisia kasveja. Hymyilen ja kävelen vain hitaasti Royn vierellä. Hätkähdän pienesti, kun tunnen jonkin tarttuvan käteeni ja käännyn katsomaan. Mustangin käsi pitelee kiinni minun omastani. Se oli minusta jotenkin outoa. En ennen ollut kävellyt käsikkäin hänen kanssaan.

Käännyn katsomaan Royn kasvoihin ja hän vain pitää katsettaan edessä päin vieno hymy kasvoilla. En ollut aijemmin nähnyt Royta sellaisena. Se tuntui minusta hyvin oudolta.
-Edward.
Roy sanoo ja kääntyy katsomaan minua. Tunnen hiukan kuumotusta kasvoillani.

En voinut sille mitään. Hän vain kutsuu minua nykyään etunimeltäni, eikä kuten ennen. Ja oli muutenkin minulle todella lempeä. En osannut vastata hänen lempeyteensä. Olin tottunut tappelemiseen hänen kanssaan.
-Olet punainen?
Roy huomauttaa minulle ja tajuan vasta sitten tuijottavani häntä. Päästän irti hänen kädestään ja pysähdyn peittäen suuni.
-Anteeksi… Ei ollut tarkoitus tuijottaa.
Mutisen hiljaisena ja katson häntä tuntien kuumotuksen edelleenkin kasvoillani.
Roy vain hymähtää minulle ja halaa minua sitten pitäen minut hyvin lähellä itseään. Voin jopa kuulla nyt hänen sydämmenlyöntinsä. Ne olivat hitaita ja rauhallisia. Eivät ollenkaan kiihtyneitä, kuten minulla taisi olla.

Mitä tämä tunne on? En osaa sanoa mitään. Olen suorastaan sanaton. Vain lämpöä ja rauhallisuutta.

Mietin hetken aikaa ja vastaan halaukseen sitten sulkien silmäni tiukasti.

-Anteeksi..
Lopulta saan mumistua ja irrottaudun toisesta juosten sitten takaisin mökille päin, ettei toinen näkisi kasvojani.

Hitto, mitä tämä minun meininki taas oikein on? En vain voinut jäädä siihen. Se tunne sai minut vain sekaisin. Nolaisin itseni, jos olisin jäänyt sinne ja tehnyt jotain.

Kohta olen taas mökillä. Ilmeisesti Roy jatkoi kävely matkaansa vielä yksikseenkin.
-Ai Edward. Palasitkin jo näin nopeasti.
Havoc sanoo grillikatokselta, kun näki minut kävelemässä takaisin sisälle.
-Joo… Ei everstin kanssa jaksa kaksin olla.
Sanon, jotteivat toiset epäilisi mitään olevan meidän välillämme.

Mitä sanoinkaan? Onko välillämme todellakin jotain?

Hetken seisottuani ja katsottuani Bredaa ja Havocia suuntaan sisälle takaisin. Armstrong siivoaa keittiössä. Siitä en ole lainkaan epävarma. Kamala kolina ja itsekseen puhumista. Katson hetken keittiöön päin ja suuntaan sitten huoneeseemme laukkuni sinne viimeinkin vieden.

Istun huoneen sängylle ja katselen sitten hiukan vaatekaappia. Avaan laukkuni ja nostan sängylle jo valmiiksi huomiselle vähän kevyemmän vaatetuksen. Laitan laukun sängyn alle ja käännyn katsomaan ikkunasta, josta näkee grillikatokselle.

Sen enempiä miettimättä heitän pitkän takkini pois ja sen alla olevan välitakin. Riisun housuni ja jätän ne pinoon lattialle sängyn vierelle. Menen sitten parisänkyyn ja reunapaikalle, jotta Armstrongin ei tarvitsisi hyppiä ylitseni, kun tulisi nukkumaan. Nostan peiton ja menen sen alle makaamaan.

Olen juuri saamassa unen päästä kiinni, kun kuulen huoneen oven avautuvan ja ilmeisesti Majurin tulevan sisään. Kuulen, kuinka hän riisuu univormunsa ja istuutuu sängylle, kun sänky nytkähtää allani…

Tuijotan vain hiljaa eteeni, seinään ja koetan esittää nukkuvaa, jottei tarvitsisi puhua hänen kanssaan. Hiljaisuus laskeutuu, kun Armstrong alkaa makaamaan sängylle nukkumaan.

Vaihdan hiukan asentoani, joka on vikatikki.
-Oletkin vielä hereillä?
Armstongin ääni kysyy vierelläni ja mietin pitäisikö minun vastata lainkaan. En kuitenkaan kehtaa olla vastaamatta joten avaan suuni.
-Olen kyllä… Kun kuka saa nukutuksi, kun koko sänky heiluu?
Sanon tokaisten ja nousen sitten istumaan hetkeksi hieroen kasvojani uneliaana.
-Vahvat lihakset ovat tukevaa kamaa! Pitää sängyn kestää!
Armstrong sanoo ja pomppaa seisomaan sängyllä esittelemään taas itseään.
-Älä sentään pompi. Ei tällainen vanha—
Mutta sanon kaiken aivan liian myöhään. Räksähdys, ja sänky on puoliksi kallellaan.

Istun vain ja tuijotan eteeni.
-Hienoa Majuri. Missäs me nyt nukumme…?
Kysyn mutisten ja en käännä katsettani. Tunnen otsassani tykytystä, kun ottaa päähän jo valmiiksikkin olla Majurin kanssa samassa huoneessa.

-Pikku vikoja! Siiretään sängyn patja lattialle niin kaikki on hyvin!
Armstrong sanoo ja kiskaisee patjan miltein altani sängyn viereiselle lattialle.

Istun vain jähmettyneenä patjalla, joka nyt oli lattialla.

-… Hoida miten hoidat, mutta minä haluan nukkua…
Mutisen ja menen makuulleni takaisin ja Armstrongkin asettuu takaisin paikoilleen.

-Edward. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, miltä näyttäisit, jos olisit kaltaiseni?
Kohta ääni taas puhuu vierelläni ja läpsäytän käden naamalleni.
-En , enkä haluakkaan miettiä…
Mumisen ja mietin, miten kestäisin häntä KOKO viikon, jos jokainen yö olisi samanlainen.

Kohta hätkähdän, kun tunnen Armstongin käden omallani.
-Et pärjää tällaisilla lihaksilla.
Hän sanoo ja ponkaisen ylös.
-Pärjään mainiosti! Kiitos vain! Mutta anna minun nukkua nyt! KIITOS!
Huudahdan ja katson istuessani Armstrongia.

-Älkääs nyt.
Hän sanoo vain hymyillen ja katson häntä. Ilmeeni näytti varmasti siltä, että jos tuo ei kohta hiljenisi, tapahtuisi kauheita.

Otsaani hieroen menen vain takaisin makuulleni, ja toivon, ettei tarvitsisi kuulla enää sanaakaan häneltä tänään.
-Hyvää yötä…
Mutisen sitten vielä, jotta toinen ei varmasti aloittaisi enää uutta keskustelua.

Saan samat sanat takaisin ja huone hiljenee lopulta. Kohta saan jopa unen päästä kiinni ja nukahdan.

Havahdun, kun kylmä tunne kulkee pitkin mahaani ja rintaani. Samalla myös tunnen jotain muutakin vatsallani ja avaan silmäni hitaasti. Tuijotan hetken vatsaani ja kun tajuan Armstrongin käden olevan siinä hiplaamassa minua ja hänen kasvonsa miltein kiinni vatsassani, räväytän silmäni auki huutaen ja peräännyn pois patjalta kiskoen toppiani alas.
-ARMSTRONG! MITÄ HELVETTIÄ OIKEIN TEIT!?
Huudan ja katson häntä tuijottaen.
-Pitihän minun tutkia, oletko kehittänyt itseäsi!
Majuri sanoo tähdet ympärillään kimallellen ja ilmeeni valahtaa taas sellaiseksi, jota ei kyllä haluttaisikaan nähdä.

-Armstroonnngg…
Murisen pitkästi ja nousen ylös ottaen peittoni ja tyynyni pediltä ja menen ulos huoneesta.

Menen olohuoneeseen ja katson kun Kain nukkuu sohvalla. Tyrkkäisen hänet alas ja laitan omani sohvalle mennen siihen makaamaan.
-Po–Pomo! Miksi te…?
Kain kysyy sitten unenpöpperöisenä ja pidän silmäni vain suljettuina.

-Meneppä Armstrongin kanssa nukkumaan. Tajuat sen jälkeen miksi.
Tokaisen vain ja hiljennyn sitten siihen. Toivottavasti saisin nyt nukkua edes rauhassa loppu yön. Säälittää vain Kain puolesta. Mietin siinä hymyillen, miten toinen saisi nukuttua sen lihaskimpun kanssa tämän yön.

-Hei Edward. Malttaisitko jo nousta ylös ja syömään?
Tuttu naisen pehmeä ääni sanoo ja avaan hiukan silmiäni mutisten. Riza seisoi siinä ja tuijotin häntä vain hiljaa kiskaisten peiton korviini.
-Anna minun nukkua. Viime yö oli kamala.
Mutisen peittoni alta vain hiljaa ja kuulen, kuinka meluisaa tässä huoneessa oli. Miten pystyin nukkumaan tässä melussa edes?

-Siksikö olit laittanut Kainin nukkumaan Armstrongin kanssa samaan huoneeseen?
Rizan ääni kysyy taas minulta ja pysyttelen vain hiljaa peiton alla.
-Juuri sen takia…
Murisen vain hiukan, kun saan mieleeni eilisen yön.
-Vai niin, mutta nouseppas nyt ylös. Kaikki muut ovat olleet jo hereillä pitkän aikaa.
Riza vielä sanoo ja nousen sitten istumaan puoli unessa ollen vieläkin.
-Hyvä on hyvä on… Minä nousen.
Murisen ja nousen ylös mennen Armstrongin ja minun huoneeseeni pukeutumaan. Laitoin nyt rennommat vaatteet päälle kuin yleensä. T-paita ja maastokuvioiset shortsit. Kerrankin olisi aikaa olla vähän vähemmässä vaatetuksessa.

Pukeuduttuani tulen ulos huoneesta ja suunnistan samantien ruokapöytään syömään.

Aterian päätyttyä istun viimeisenä pöydässä ja hymyilen tyytyväisenä.
-Kuka oli tämänkertainen kokki? Todellista herkkua.
Sanon hymyillen tyytyväisenä. Mielikin oli nyt paljon parempi, kuin aijemin.
-Arvaappa vain.
Maes sanoo hymyillen ja seisoo vieressäni osoitellen keittiöön, jonne käännyn katsomaan.

-Minähän se kokkina toimin ja ihanaa kuulla, että pidit siitä! Kokkauksen taito kulkee suvussa!
Ja pidempiä miettimättä tajuan, kuka oli kokkina. Armstrong, joka nyt hyppeli esittämään itseään essussa ja muunlaisessa sellaisessa kokin asussa kimallellen.

Tästä tulisi vielä PIIITKÄ loma…

//XD Kommenttiaaah? Olisi kiva saada tietoa siitä, miten humoristisuus olisi onnistunut, koska en oo ennen kirjoittanut huumori juttui. .3