Myrkkyä Rakkaudessa

Home Forums Sekalaista Omat tarinat Myrkkyä Rakkaudessa

  • This topic has 2 voices and 5 replies.
Viewing 6 posts - 1 through 6 (of 6 total)
  • Author
    Posts
  • #116726
    AvatarHeza95
    Member

    Nimi: Myrkkyä Rakkaudessa
    Ikäraja:On 9 – 17. Tai no riippuu siitä, että onko kiinnostunut fantasiasta. Sisältää pieniä hellyyden osoituksia on ja raivokkaita kohtauksia.
    Tyyli:On tietysti Fantasiaa, jossa Kerrotaan nuorista pojista ja tytöistä, jotka voivat muuttua.
    Pojat, joita on tällä hetkellä kaksi, ovat petolintuja. Tytöt joita on viisi, mutta kaksi heistä muuttuvat tarinan aikana kissa ihmisiksi… ja on vielä yksi henkilö joka antaa käskyjä pojille.
    Päähenkilöt:Liisi joka on 15 vuotias tyttö, joka käy samaa koulua kaverinsa Annan kanssa. Anna on 16 vuotias ja tapaa sattumalta Rikun, joka on myös 16 vuotias. Liisikin tapaa ikäisensä pojan, jonka nimi on Vili.
    Sivuhenkilöt:Sara, Alina Ja Hanna jotka ovat heidän rinnakkais luokkalaisia. Ja Tuomas joka on peto joka jakelee käskyjä pojille.

    Eka Luku: Häslinkiä

    Tarinaani lukijat… Olen Liisi. Rakastan pinkkiä väriä joten vaatteeni, hiukseni ja meikkini on pinkkiä.
    Toinen lempivärini on musta.
    Kirjoja ei aina aloiteta heräämisestä, vaan jostain turhan hankalasta tilanteesta, joten minä päätin aloittaa heräämisellä. Ai niin olenhan normaali yhdeksäsluokkalainen tyttö jolla on paljon ystäviä. Ennen sitä päivää.

    Herään joskus kun kännykkä herättää minut ärsyttävällä äänellä ja vanhempani ovat jo kiirehtien mennyt töihin, mutta olinkin unohtanut laittaa herätyksen ja heräsin puoli kahdeksan, vaikka herään yleensä seitsemältä. Mietin että miten kerkeän laittamaan hiukseni. Laitoin hiukseni ja vaatteet päälle. Juoksin alakertaan. Jääkaapin ovessa oli lappu jossa luki: hellalla on eilistä ruokaa! Aloin nopeasti syödä ja kun sain syödyksi lähdin kävellen koulua kohti, mutta minun täytyi vaan hakea Anna naapurista. Anna on mukava tyttö täynnä huumorintajua. Hän on minua hieman lyhyempi, mutta kukaan meillä päin ei välitä pituudesta. Hänelläkin on lempivärit jotka ovat sininen ja valkoinen. Hän käyttää sinisiä vaatteita ja hänellä on siniset hiukset. Hän ei käytä kauheati meikkiä.

    Lähestyin Annan taloa, kunnes Anna tuli ulos ja huusi: Lähden nyt! Ja laittoi oven kiinni.
    Moikkasin häntä ja hän moikkasi takaisin ja tuli luokseni.
    Matkalla Anna otti puheeksi ihmiset, jotka olisivat puoliksi kissoja ja puoliksi ihmisiä. Me mietimme kuinka ihanaa olisi jos meillä olisi häntä ja korvat. Olimme aivan unelmissamme, kunnes saavuimme puistoon, josta olemme aina oikaisseet kouluun.

    #116748
    AvatarAldamir
    Member

    Arvostelua en voi tästä tarinasta tehdä, koska se näyttäisi olevan kesken.

    Annan vinkin: Oikolue tekstisi, ennen kuin lähetät sen tänne. Pari virhettä sallin silloin tällöin, koska itsellenikin sattuu niitä, vaikka oikoluen tekstini, en aina huomaa niitä. Viikon päästä luen tekstini uudelleen ja huomaan vasta silloin mahdolliset virheet. Virheitä vilisi tarinassasi. Jos et itse osaa korjata virheitäsi, etkä ole motivoitunut opiskelemaan laajemmin äidinkieltä, pyydä jotakuta osaavampaa oikolukemaan tekstisi. Lukijoille jää parempi mieli ja he myöskin ymmärtävät, mitä yrität välittää lauseiden kautta heille.

    Juonesta vinkki. Sitä ei näyttäisi edes vielä löytyvänkään. Mutta viimeisen kappaleen perusteella saanen arvata, että päähenkilösi muuttuvat kissatytöiksi ja alkavat taistelemaan pahuutta vastaan, kun samalla koulumiljöössä puolestaan he tuskailevat ihmissuhteiden parissa? Ja päähenkilö saa lopulta ihastuksensa ja he viettävät elämänsä happily ever after. Lisäksi tässä tarinanpätkässä ei ollut minkäänlaista koukkua, mikä olisi saanut minut lukemaan tuota tarinantynkää pidemmälle. Ainoastaan muistelu siitä, miten itse halusin 15-vuotiaana kirjoittaa fanficcejä ja lähettää niitä foorumeille, ja katsoa miten joku random pärjäilee tarinansa kanssa sai minut lukemaan tämän tekstin.

    Jos petraat mainitsemissani asioissa, niin eiköhän siitä kiinnostava tule 😀

    #116749
    AvatarHeza95
    Member

    ups otsikon kirjotin väärin 😀

    #116776
    AvatarHeza95
    Member

    Toinen luku: Muutos elämässä

    Siellä näimme pienen kissan pennun, joka taisteli leikillään lintua vastaan tai ainakin me luulimme. Se oli söpön näköistä ennen, kuin he muuttuivat ihmisiksi. Nuori tyttö jolla oli kissan häntä ja korvat, poika jolla oli isot kotkan siivet ja sulkia kaikkialla, olivat outo näky.
    Sitten lintu lähti tiehensä ja nuori tyttö muuttui takaisin kissaksi. Halusin niin kovasti mennä juttelemaan hänelle, mutta Anna sanoi minulle: Älä mene… tiedän mitä yrität. Jatkoimme kävelemistä. Kun pääsimme lokerolle otin kirjat ja menimme luokkaan. Anna kysyi vielä biologian luokassa: Mietitkö sitä yhä? Sanoin: En, mutta en saanut sitä millään päästäni. Menimme tunnille kun mitään ei olisi tapahtunutkaan.

    Mietin sitä koko loppu päivän. Vihdoin viimeinen tunti loppui. Menin lokerolleni vaihtamaan huomisen päivän kirjat ja laitoin ulkovaatteet päälle vaikka ei minulla kauheasti ole vaatteita kun ulkona on niin lämmin. Mutta rinnakkaisluokkalaiseni Sara, Alina ja Hanna olivat tehneet minulle pilan lokerooni ja kun avasin sen kaikki kirjani tippuivat lattialle. Aloin hermostuneesti nostelemaan niitä ylös, kunnes yksi söpöistä luokan pojista tuli auttamaan. Hän ei sanonut mitään. Ajattelin vain, että kuinka noloa se oli, kunnes kätemme koskettivat toisiinsa kirjojen päällä. Katsoimme vain toisiamme silmiin tekemättä yhtään mitään. Siinä katsoin hänen silmiinsä ja kun olin sanomassa: kivat silmät sinulla. Hänkin sanoi niin. Ja siinä me sitten naureskeltiin. Katsoin kättäni joka oli pojan käden alla ja sanoin: Oho anteeksi en huomannut. Hän sanoi: Ei se mitään. Mä taidan nyt lähteä kun mulla on viä pari tuntia koulua. Kysyin: Jaa valinnaista? Hän sanoi: Juuri niin ja lähti kävelemään luokkaa kohti huutaen: Moikka, näkyillään. Heilutin takaisin. Ai niin! Melkein unohdin. Hänen nimensä on Vili. Hänellä on mustat todella upeat hiukset ja siniset silmät, johonka jää helposti koukkuun. Jatkoin kirjojen vaihtoa, kunnes Anna tuli paikalle ja sanoi: Mä näin kaiken. Olin tossa kulman takana katsomassa. Hän alkoi tökkiä olkapäätäni ja sanoi: Uuu… Oliko se söpökin? Oli se, mutta en haluisi et vakoilet mua vastasin. Hän alkoi selittää: Hei älä nyt pientä läppää vaan. Juu ei jäädä siihen nyt vaan kävellään kotiin sanoin. Lähdimme kävelemään kotiin.

    Matkalla Anna otti puheeksi ihmiset jotka ovat puoliksi lintuja. Hän vain selitteli jotain. Sitten meitä vastaan käveli suloinen kissan pentu. Se oli kyllä erilainen kun minkä aamulla näimme. Ajattelin silittää sitä, mutta kun lähestyin sitä se ei tykännyt ja hyppäsi silmilleni ja raapaisi minua oikeaan silmään. Onneksi pidin silmääni kiinni, mutta kyllä siihen silti sattui. Sillä välin, kun mä makoilin maassa ja pidin silmästäni kiinni kissa raapaisi heti Annaakin, mutta vasempaan silmään. Katsoimme toisiamme ainakin luulin niin, mutta en voinut avata silmääni, joten en tiennyt että siellä oli muitakin.

    Sitten alkoi kuulua kahden pojan ääntä. He kysyivät: Oletteko oikei? Sanoin että: Kyllä ollaan. Kun sain vihdoin silmäni auki ja makasin maassa ihan kuin olisin kuollut, joku oli varjona edessäni, mutta en nähnyt kuka, kun aurinko paistoi suoraan silmiini. Huomasin että se oli Vili. Sain kauhean sätkyn ja nousin istumaan. Silloin naamamme kohtasivat todella läheltä. Sitten Anna tuli ja veti minut ylös. Ja pojat kysyivät uudelleen: Ootteko kunnossa? Sanoin vain: Joo joo. Riku, joka oli samalla luokalla meidän kanssa sanoi: Olimme tuolla puskassa ja näimme mitä tapahtui. Hän osoitti puskaan, joka oli meidän takana. Aloin huutamaan: Mitä, miksi te meitä vakoilette?! Riku vastasi: No kun Vili halusi seurata sinua ja tietää missä asut. Mitä? ei se kyllä niin mennyt! Vili huusi. Punastuin täysin.

    Oli hetken hiljaista, kunnes Anna kysyi: eiköhän me tästä lähdetä vai mitä Liisi? Joo mennään hoitamaan nämä haavat vastasin. Kunnes Vili sanoi: Voisitte tulla meille hoitamaan ne. Asun tuossa talossa. Hän osoitti isoa, valkoista taloa tien toisella puolella ja sanoi: meillä ei ole edes ketään kotona. Vastasin: kai se käy ja hymyilin. Anna kuiskasi korvaani: Liisi onkohan tämä ihan hyvä idea? On on jos kerran pyydetään vastasin. Kävelimme taloa kohti ja Vili etsi taskustaan avaimet valmiiksi.

    Hän avasi oven. Hämmästyin nähdessäni paljon esineitä johon oli liimattu paljon mustia sulkia. Osasta tavaroista en edes tiennyt mitä ne oli, mutta sen tiesin kun katsoin peiliä, että miten se oli tehty. Sen kehykset olivat tehty linnun siiven luista ja koristeena oli paljon mustia sulkia. Todella mustia. Vili huusi jostain päin taloa: Tännepäin Riku ja tytöt olen keittiössä! Riku opasti meidät keittiöön ja Vili odotti siellä paperin, pumpuli puikkojen ja puhdistus aineen kanssa. Sanoin kiitos ja aloin ottamaan paperia. Sillä väli Annan veren vuoto oli lakannut ja hän meni katselemaan taloa Rikun kanssa. Riku alkoi selittämään Annalle, että hän asuu tuossa keltaisessa talossa Ja osoitti ikkunasta ulos. Anna istui hänen viereensä ja kuunteli tarkkaan. Minä yritin puhdistaa haavaa ja se olikin yllättävän vaikeaa kun en itse nähnyt sitä. Vili huudahti: Anna kun minä autan! Sanoin helpottuneesti: Kiitos.
    Oli hetken hiljaista, kun hän pyyhki silmääni kostealla paperilla. Ajattelin vahingossa ääneen: Mitäköhän se tarkoitti, että Vili haluaisi nähdä missä asun? No, ajattelin joskus tulla käymään teillä tai pyytää sinua johonkin. Vili sanoi ja hymyili. Punastuin enkä sanonut mitään.

    Vili alkoi nopeasti yskimään ja hänen käsiinsä ja jalkoihinsa alkoi kasvaa paljon mustia höyheniä. Riku juoksi nopeasti paikalle ja löi häntä selkään. Yskiminen loppui ja sulat hävisivät. Olimme Annan kanssa kauhusta jäykkänä. Vili yski vielä vähän ja sanoi: Me voidaan selittää.

    *Tunnin Kuluttua*

    Vai että sillä lailla sanoin. Juuri niin Vili vastasi. Mutta, miksi te taistelitte ihmisiä vastaan, jotka ovat puoliksi kissoja? kysyin. Vili kertoi että kissat ovat eteenkin petolintujen herkkua.
    Meillä oli kauan aikaa sitten taistelu jossa joko kissat valtaavat maan tai linnut, mutta esi-isämme päättivät solmia rauhan ja niin kävi. Me emme tällä hetkellä saa satuttaa toisiamme, mutta kaikki petolinnut eivät siitä välitä. Okei, no entäs sinä sitten kun olet musta petolintu? kysyin. On Rikukin, mutta hän on valkoinen ja hän osaa hallita voimiaan paremmin kuin minä. Ja niin! Vili jatkoi: Me emme syö kissoja, mutta välillä tulee pientä kinaa ja silloin kissan karvoja lentää, mutta ei muuta. Hän naureskeli. Ei muuta?! Sehän on ihan kamalaa huusin. Ei nyt yksi kissa haittaa? Vili sanoi. No en olisi aivan varma.
    Anna kysyi: onko se sun haavas jo okei, meinaa mua vähän huimaa nii jos mentäs kotii? Joo mennään vaan mullakin on vähän huono olo. Kävelimme ovea kohti, kun yhtäkkiä pyörryimme. Oletteko kunnossa?! Pojat huusivat ja juoksivat luoksemme. Silloin pimeni.

    *Kesti pari tuntia kun heräsimme*

    Missä me ollaan? Mitä tapahtui? Paljonko kello on? Anna!? huusin. Mitä? Mä yritän viä koisia. Anna vastasi väsyneellä äänellä. Voi ei me ollaan vieläkin Vilillä?! ja kello on jo kuusi! Me nukuttiin vieraan ihmisen kodissa jopa kaksi tuntia!
    Tytöt, oletteko okei? Joo ollaan me, tulkaa sisään! Huusin. He avasivat oven ja Vili sanoi: tässä on teille vähän syötävää. Riku vie ne Annalle mä annan nää Liisille. Hän laski tarjottimen viereeni pöydälle ja istui viereeni. Siinä olisi syötävää, hän sanoi ja hymyili. Hän katsoi minua pitkään ja kysyi: jaksatko tulla alakertaan, voisin näyttää vähän paikkoja. sanoin okei. Me käymme alakerrassa, Vili sanoi. Okei Riku vastasi.
    Kävelimme rappusia alas. Minä menin edeltä ja Vili tuli perässäni. Sitten se tapahtui.

    Kompastuin ja aloin kaatua. Vili otti minua nopeasti kädestä, me kaaduimme lattialle. Hän oli päälläni. En tiennyt mitä tehdä. Hänellä oli outo ilme, hän alkoi lähestyä kasvojani. Mietin pitäisikö vai eikö? Hän ei kuitenkaan kerinnyt suudella minua, koska hän alkoi yskiä kovaa. En voinut tehdä mitään, koska olin hänen allaan. Riku ja Anna juoksivat nopeasti katsomaan, mitä tapahtui. Riku alkoi huutaa: Ei, Vili ei! Oli kuitenkin liian myöhäistä. Riku otti Vilin kiinni ja vei toiseen huoneeseen. Anna alkoi hätääntyneesti kysellä, mitä tapahtui. ¨No, mä kompastuin ja Vili otti mun kädestä kiinni ja me kaaduttiin lattialle, sitten se vaan alkoi yskimään ja hänen silmänsä muuttui mustiksi. ¨ Anna säikähti. Jäimme istumaan portaikkoon ja kuuntelimme huutoa, sitten se nopeasti loppui. Huoneesta kuului vain Rikun huutoa, kun hän selitti Vilille. ¨Sä et voi rakastua tai suudella ketään ennen kun opit hallitsemaan voimiasi! Minä järkytyin. Mietin mielessäni. ¨Siitäkö se johtuikin¨ Tulin surulliseksi ja otin nopeasti Annaa kädestä kiinni. Lähdimme juoksemaan kohti kotia, Riku ja Vili huusivat: Ei, älkää menkö, näin ei tapahdu toisten! Emme kuunnelleet, jatkoimme vain juoksemista. Huomasin, että he olivat lähteneet peräämme. Juoksimme yhä lujempaa, kunnes saavutimme Annan talon. Anna juoksi kotiinsa huutaen: ¨Moikka, nähään huomenna!¨ Hän oli hädissään ja niin minäkin, juoksin kunnes näin taloni parin korttelin päässä, mutta silloin iso lintu lensi eteeni.
    Se oli Vili. Voi ei mitä nyt tapahtuisi. Hän käveli kohti minua.

    Minä en sanonut mitään. Hän oli aivan edessäni ja sanoi: anteeksi. Hän laittoi kätensä poskelleni ja suuteli minua. Olin hetken hiljaa, kunnes tajusin ja löin häntä poskelle. Miksi sä suutelet mua, kun sä muutu hulluksi!? huusin. Vili sanoi: ¨Ei, olen jo hirviö ja silloin kun suutelen, muutun takaisin ihmiseksi. Katsos näin¨ Hän alkoi muuttua ja nyt minulla oli tilaisuus paeta. Lähdin juoksemaan, mutta Vili huomasi sen ja yritti ottaa jaloistani kiinni. Hyppäsinkin niin ison hypyn että Vili ei ehtinyt ottaa minua kiinni. Minulle tuli korvat ja häntä. Olin todellakin suloinen. Hypin kattoja pitkin, kunnes pääsin parvekkeelleni. Muutuin nopeasti takaisin ihmiseksi ja menin sisälle ja juoksin alakertaan. ¨Moi, isä ja äiti!¨ ¨No, mistäs sä tupsahdin?¨ äiti kysyi. ¨En mistään, oon vaan ollut nukkumassa.¨ vastasin. ¨Jaa jaa, okei.¨ äiti sanoi. ¨No, menen takaisin huoneeseeni. Onhan nyt jo ilta.¨ Mitäköhän Liisi oikein puuhaa?¨ Isä sanoi. ¨Teini-ikäiset.¨ äiti vastasi. ¨Huh, toivottavasti he eivät epäile mitään.¨ Mietin, mitäköhän toi äskeinen tarkoitti. Menin parvekkeelleni katsomaan tähtiä. Vili lenteli talojen päällä, yrittäen epätoivoisesti etsiä minua. Hän tuli lähemmäksi meidän taloa ja katsoi minuun päin. Menin matalaksi.

    Odotin hetken ja nousin ylös. Häntä ei näkynyt missään, huokasin helpotuksesta ja ajattelin mennä sisään, käännyin ympäri. Siinä hän seisoi kyyneleet silmissä. Hän suuteli minua. Olin niin lumoissani, että kiedoin käteni hänen ympärilleen ja en miettinyt muuta kuin tätä hetkeä. Hän muuttui siinä samalla ihmiseksi ja me vain jatkoimme suutelemista. Kun lopetimme, hän sanoi: Olen koko päivän halunnut tehdä noin, mutta aina on tullut joku este. Aloin itkeä ja sanoin: ¨Et hän sinä voisi suudella minua, kun sinä muuten muutut hirviöksi.¨ Hän vastasi: Ei se haittaa, niin tapahtuu sinullakin tästä lähtien, kun olet kerran kissa tyttö, eikö niin? ¨Voi ei, en halua.¨ Itkin vain lisää. Ei se mitään ymmärrän, Vili vastasi. ¨Voisinko muuten tulla teille yökylään, kun en voi mennä kotiin, kun ei ole siipiä enää. Epäröin hetken, mutta annoin hänen tulla. Menimme sisään ja laitoin oven kiinni.

    #116820
    AvatarHeza95
    Member

    Kolmas luku: Poikaystävä

    Aurinko alkoi sarastaa, heräsin kellon tikitykseen. Nousin sängystä ylös, ihmetellen missä Vili on. Huutelin häntä, kunnes näin lapun pöydälläni, jossa luki jotain ja vieressä oli iso musta sulka. Otin lapun ja aloin lukea sitä, siinä luki. ¨Kiitos, kun sain nukkua luonasi. 😉 Häivyin ennen, kun joku heräisi ja huomaisi minut. Ps. Ja muuten käytin suihkuasi. Terv. Vili.¨ Laitoin vaatteet päälle ja aloin vain nauramaan itsekseni, menin katsomaan kylpyhuonettani, että oliko siellä kaikki siistiä. ¨Voi ei!¨ huusin. Se oli täynnä mustia sulkia. Sulkia oli lipastojen päällä ja jopa kylpyammeessani. Aloin nopeasti keräämään niitä. Tungin niitä lipaston sisään, koska kukaan ei ikinä katsonut sinne.

    Rappusista alkoi kuulua askeleiden ääniä ja äitini huusi: ¨Liisi herätys!¨ Hän meni huoneeseeni, kun minä vielä laitoin sulkia lipastoon. Hän huusi: ¨Liisi missä olet?¨ ¨Täällä kylpyhuoneessa äiti!¨ huusin. Äitini aikoi tulla sinne myös, mutta juuri kun hän oli avaamassa ovea, laitoin lipaston kiinni. Olin ¨mukamas¨ laittamassa hiuksiani ja niin olinkin. Hän kysyi: ¨Mitä sinä täällä huudat?¨ En mitään, kauhistuin vain kun näin hiukseni sotkuisena. ¨Okei¨ äiti vastasi. ¨Mikä tämä on!? Musta sulka? Mistä sä olet tämän saanut?¨ Kauhistuin, kun hän löysi yhden verhoistani. Sanoin, että olin ¨mukamas¨ löytänyt sen puistosta ja laitoin sen verhoihini, koska se sopi sinne. Äiti katsoi minua epäillen, mutta juuri sopivaan aikaan isä huusi: ¨Kulta tuletko Liisin kanssa alas, Liisi sinua kysytään!¨ Repäisin sulan äidin kädestä ja tungin sen laukkuuni. Otin laukkuni ja juoksin alas. Katsoin ovelle ja siellä seisoi Anna, Riku ja Vili. Laitoin kengät jalkaan, menin heidän luokseen ja laitoin oven kiinni.

    Lähdimme kävelemään koulua kohti. Me emme puhuneet mitään. Tosin Anna ja Riku juttelivat koko ajan. He syleilivät toisiaan ja kävelivät käsikkäin. Mietin vain eilistä tapahtunutta. Hetken päästä, Vili sanoi: ¨Sori siitä eilisestä, olin varmaan aika tunkeileva. Sanoin vain: ¨Ei se mitään, minusta se oli mukavaa.¨ Tulin punaiseksi, enkä viitsinyt edes katsoi häntä silmiin. Sitten Vili otti minua kädestä kiinni. Katsoin Viliin, mutta hän vain katseli eteenpäin. Siinä me sitten kävelimme käsikkäin kouluun.

    Menimme kouluun ja kellot soi. Meillä oli englantia, kun saavuimme luokkaan. Kaikki alkoivat katsomaan meitä ja kuiskailemaan toisille. Ihmettelin, että mitä oli tapahtunut. Vili kuiskasi korvaani: ¨Ne ihmettelevät, kun meidän kädet on yhdessä. Hän nosti kättään. Olin seota ja irrotin käteni. Menin istumaan paikalleni, kunnes opettaja huusi: ¨Vaihdetaanpas paikat!¨ Hän tuli luokseni ja iski lappusen pulpetilleni, jossa luki: ¨Istut takana, Vilin vieressä¨ Menin istumaan taakse hermostuneesti. Kun Vili sai lapun, hän katsoi minua ja hymyili. Hän lähti kävelemään minua kohti. Mietin: ¨Voi ei, tästä ei hyvää seuraa, jos hän koskee tai edes nojaa minuun, hän saattaa muuttua.¨ Olin koko loppu ajan hermostunut, kunnes viimeinen tuntimme loppui. Mietin vain, että miten sattumalta meidät oli laitettu istumaan vierekkäin, joka tunnilla, jopa kotitaloudessakin olen hänen kanssaan samassa keittiössä. Meillä oli kyllä hauskaa kun leikimme jauhoilla, mutta sitten opettaja tuli juttelemaan meille ja saimme siitä tunnin jälki-istuntoa. Voi, että minua ketutti.

    Tällä hetkellä istun jälki-istunnossa Villin kanssa. Siellä piti olla ihan hiljaa, joten emme voineet puhua, mutta keksin että jos otettaisiin vihko ja kirjoitettaisiin sen taka-kanteen. Ensin mä kysyin: ¨Mitä teet tänään?¨ Vili vastasi: ¨En tiedä¨ Mä en vastannut mitään takaisin. Sitten hän otti vihkon pulpetiltani ja alkoi kirjoittaa.Mä vähän ihmettelin. Sitten hän antoi sen takaisin. Mä luin sen ja siinä luki: ¨Mä oon miettinyt, että haluisitko lähteä treffeille?¨ Mä punastuin heti ja en tiennyt mitä sanoa. Kirjoitin vain, että: ¨En tiedä.¨ Ja annoin sen takaisin Vilille. Hän kirjoitti: ¨Tulisit nyt.¨ (; Vastasin: ¨Kai mä nyt sitten tuun, ei se nyt niin kamalaa voisi olla.¨ Hän sanoi: ¨Hyvä! Odota mua parvekkeella, niin tuun hakemaan kuuden jälkeen.¨ ¨Okei¨ vastasin.

    Kun jälki-istunto oli loppunut, kävelimme käsikkäin lokerolleni. Siellä Anna ja Riku odottivat tai pikemminkin hellivät toisiaan. Anna nojasi lokeroita vasten ja Riku seisoin hänen edessään. Heidän vartalonsa olivat toisiaan vasten. Avasin lokeroni ja he säikähtivät ja irrottautuivat nopeasti toisistaan. Vili vaan nauroi vieressäni ja minä hymyilin.
    Kun vihdoin lähdimme kävelemään kotia kohti, Vili ehdotti että menisimme metsän kautta. Sanoin: ¨En ole ikinä mennyt sieltä¨ Vili sanoi: ¨Minä ja Riku opastamme teitä.¨ Sanoimme vain: ¨Okei.¨

    Pääsimme metsään ja siellä näimme puron jonka äärelle kävelimme. Sitten alkoi kuulua outoja ääniä. Vili tuli seisomaan eteeni ja sanoi: ¨Joku tulee, kuulen sen jo kaukaa.¨ Mietin mitä hyötyä olisi, jos olisi noin hyvä kuulo. Ja paljonhan siitä olisikin hyötyä. Yhtäkkiä joku nopea olento lensi Vilin ohi ja löi Viliä. Hän kaatui päälleni ja sanoi: ¨Anteeksi¨ Hän alkoi suudella minua. Hän muuttuikin saman tien petolinnuksi. Riku huusi: ¨Noinko nopeasti voit muuttua?! ja en edes tiennyt, että noin voi muuttua!¨

    Tuuli puhalsi kovempaa ja kovempaa, joka oli hyvä sillä isot siivet kannattelevat hyvin, tuulisella säällä. Vili huusi: ¨Miksi sä et jo pussaa Annaa, muuttuisit heti!¨ ¨En mä ole vielä sinne asti kerinnyt!¨ Riku huusi. ¨Etkö sä ole edes pussannut sun tyttöystävää vielä?!¨ Vili huusi.¨En ole!¨ Riku vastasi. Anna sanoi: ¨Ei sun ole pakko, mäkin muutun jos sä teet sen. Mutta Riku otti ison askeleen ja työnsi huulensa Annan huulia vasten. Anna sai hännän ja korvat ja Riku siipensä. Mutta miksi minä en muuttunut? Vili kysyi samaa, mutta en tiennyt. Vili huusi: ¨Varo, se lähestyy sua!¨ Hän lensi luokseni, otti minut syliin ja lensimme pois. Silloin sain korvani ja häntäni ja sanoin: ¨Hieman myöhäistä.¨ Vili nauroi. Riku lensi takanamme, Annaa pidellen sylissä. Näimme jo Annan talon ja huusin: ¨Moikka, Anna ja Riku. Nähdään huomenna.¨ Anna heilutti minulle ja he laskeutuivat maahan. Vili jatkoi vielä lentämistä, kunnes näimme taloni. Me laskeuduimme, mutta voimamme eivät lähteneet. Vili sanoi: ¨Ai niin, jos me halutaan, että voimat lähtisi, meidän pitää…¨ ¨Joo mä tiiän!¨ huusin.

    ¨Mä aloitan!¨ Menin nopeasti Viliä vasten ja suutelin häntä. Voimat hävisivät, kuin tuhka tuuleen. Sanoin: ¨Huh, mikä helpotus.¨ Säähän oot hyvä tässä.¨ Vili naureskeli. Sanoin: ¨Hehheh.¨ ¨Muista, tuun hakeen sut kahden tunnin päästä.¨ Vili muistutti. ¨Voi ei!¨ Mä meen valmistautumaan! Nähdään illalla.¨ Juoksin sisälle ja mietin mitä laittaisin päälle. Kompuroin rappusissa ja äiti huusi: ¨Mihinkäs sulla on kiire?¨ Mietin ettei pieni valkoinen valhe voisi haitata. ¨Meen Annan kanssa kaupoille kuudelta ja tuun yhdeksäksi takaisin.¨ ¨Okei kyllä se käy.¨ Äiti sanoi ja hymyili. Juoksin yläkertaan, penkomaan kaappia. Katselin vaatteita. ¨Ei, liian musta. Ei, Liian kukikas. Ei, liian talvinen. Joo, sopiva.¨ Ihana pinkki mekko, jossa oli paljon yksityiskohtia. Toivottavasti Vili tykkää tästä.
    Otin vaatteeni pois ja juoksin suihkuun. Suihkusta tultuani, löysin yöpöydältäni kaksi pinkkiä naurua, jotka sidoin hiuksiini rusetilla.

    Tungin mekon päälle, juoksin alas ja huusin: ¨Äiti, miltä näytän!¨ Äiti tuli eteiseen ja kauhistui: ¨Voi ei mitä, silmällesi on tapahtunut!?¨ ¨Ai niin se silmä, minun piti puhdistaa se, mutta kävin suihkussa. Eikö se riitä?¨ ¨On se siltikin aika hirveän näköinen, mistä se tuli?¨ äiti kysyi. ¨Kävelin eilen koulusta kotiin ja söpö pikku kissa raapaisi siihen.¨ sanoin. ¨Aika iso raapaisu pieneltä kissalta.¨ äiti ihmetteli. ¨Joo kyllä se ihan kunnossa on, että olet sinä sitä hoitanut hyvin. Ihme kun en huomannut sitä eilen, kun tulit kotiin. Kävit kyllä niin nopeasti moikkaamassam, etten kerinnyt huomata.¨ äiti selitti.

    ¨Joo Anna tulee hakemaan minut ihan juuri, joten käyn hakemassa kengät.¨ ¨Okei.¨ äiti sanoi. Rupesin kapuamaan rappusia, mutta jäinkin puoli väliin ja katsoin, että äiti meni keittiöön. Silloin keksin. Menin ulko-ovelle ja huusin: ¨Anna tuli, lähden nyt.¨ Laitoin oven kiinni, kapusin nopeasti ylös ja menin huoneeseeni. Ei kuulunut mitään kai isä ja äiti luulivat, että lähdin jo.

    Aloin jo hermostua, kun Viliä ei kuulunut eikä näkynyt. Avasin parvekkeen oven ja siinä hän seisoi. Hän katsoi minuun ja hänen suunsa loksahti auki. ¨Vau, sä oot tosi kaunis.¨ Vili sanoi. ¨Kiitos ja sinä olet komea.¨ sanoin. ¨Hymyilimme.¨ Hän kysyi kovaan ääneen: ¨Mihin me nyt aiotaan mennä?!¨ ¨Shh… ei noin kovalla äännellä, vanhempani ovat alakerrassa.¨ Kuiskasin. ¨Aijaa, sori.¨ Vili kuiski. ¨Mennään vaikka rannalle.¨ Sanoin. ¨Mitä me, siellä tehdään.¨ Vili tokaisi.

    Rappusista alkoi kuulua askelia. Vili otti kädestäni kiinni ja kuiskasi: ¨Mennään tikkaista¨ En sanonut mitään. Kiipesin nopeasti tikkaita alas. Ja Vili tuli perässä. Menimme kulman taakse piiloon. Kuuntelimme äitini puheita: ¨Voi pirskatti, kun Liisi aina jättää tämän oven auki. Aina tieltä kuuluu hullujen puheita.¨ Hän laittoi parvekkeen oven kiinni ja veti verhot eteen. Aloimme nauraa. ¨Sun äitilläsi on hyvät puheet.¨ Vili selitti. ¨Juu niin on, ainakin omaperäisiä.¨ vastasin.

    Vili vaihtoi aihetta. ¨Vienkö sinut nyt rannalle?¨ Sanoin: ¨Et, vaan me kävellään sinne, ettei kukaan hyökkää kimppuumme.¨ Vili sanoi: ¨Okei, kyllä sekin käy.¨ Kävelimme rannalle. Vili ehdotti: ¨Että, kävelemme rantaa pitkin toiselle puolelle.¨ Päätimme lähteä kävelemään vielä kauemmas. ¨Otan kengät pois, kun korkokengillä ei ole helppoa kävellä hiekassa.¨ Mainitsin. Otin kenkäni pois, mutta kantapäässäni oli rakko. Siihen sattui aina kun laitoin jalkani hiekkaan. Vili huomasi, kuinka varovaisesti yritin astua sillä. Hän sanoi: ¨Anna kun minä autan.¨ Hän repäisi housustaan palan ja kietoi sen jalkaani. Sanoin: ¨Ei sun olisi tarvinnut, mutta kiitos silti.¨
    Mietin, että oli se aika herttainen teko. En pystynyt siltikään kävelemään, kun hiekka hieroi rakkoa. Vili sanoi: ¨Kiipeä selkääni niin kannan sinua.¨ sanoin: ¨Ei olen liian painava.¨ Etkö muista olen petolintu, jaksan kantaa ketä vaan.¨ Vili muistutti. ¨Okei, mutta olen oikeasti painava.¨ Väitin. ¨Joo joo, hyppää selkään.¨ Vili sanoi. Jatkoimme kävelemistä tai siis Vili jatkoi.

    Lopulta pääsimme kohtaan, jossa ei ollut ketään tai mitään lähellä. Vili laski minut alas ja me istahdimme siihen. ¨Hiekka on ihan pehmeää.¨ Minä sanoin. ¨Niin on.¨ Vili vastasi. Vili laittoi kätensä olkapäälleni. Katsoin häneen ja annoin pusun hänen poskelleen. Luulin ettei se muuttaisi häntä, mutta toisin kävi. Hän muuttui saman tien, mutta en välittänyt.

    Hän painoi kätensä rintaani vasten ja alkoi työntää minua alaspäin. ¨Nytkö se tapahtuisi.¨ mietin. Hän kömpi päälleni ja alkoi avata paitaansa. Hän kysyi: ¨Alkaisitko olemaan mun kanssa?¨ Innostuin ajatuksesta ja sanoi: ¨Kyllä ja ihan miten vaan, kunhan saan olla sinun kanssasi.¨

    Mutta, sitten viereemme ilmestyi sininen kissa, jolla oli sinertävä silinteri hattu. Vili tiesi kuka hän oli, joten hän pomppasi pystyyn ja minä nousin istumaan. Ihmettelin mitä nyt tapahtuisi.
    Kissa muuttui velhoksi, jolla oli ruskea tukka ja tumman siniset silmät. Hän oli todella pitkä. Vili kumarsi. Velho sanoi: ¨iltaa.¨ ¨iltaa pomo.¨ Vili vastasi. ¨Kukas tämä kaunis neito on?¨ Velho kysyi. ¨Olen Vilin ystävä, Liisi.¨ ¨Hei vaan, Liisi.¨ Velho sanoi ja suuteli kättäni. Vili ei kestänyt katsoa ja kääntyi pois. Minulle tupsahti korvat ja häntä. ¨Ai niin sinä olet se tyttö, jota ystäväni raapaisi silmään ja myös sitä ystävääsi.¨ Velho sanoi. ¨Mitä, oletko kissan ystävä? Eikö teidän pitäisi vihata toisianne?¨ kysyin hämmästyneesti.
    ¨Ei ei, minä olen mieluummin niiden ystävä, kuin vihamies.¨ velho sanoi. Vili kääntyi takaisin ja sanoi: ¨Voisitko esitellä itsesi Liisille?¨ ¨Ai joo, melkein unohdin.¨ Velho tokaisi. ¨Nimeni on Tuomas ja ole ihmislintujen pomo ja kohta ihmiskissojen varapomo.

    Aina kun ilmestyn paikalle, on jotain tekeillä.¨ ¨Mitä on tekeillä?¨ Vili kysyi. ¨Teistä otettiin äskettäin kuva.¨ Tuomas taikoi käteensä kopion kuvasta. ¨Uuu… ei teillä mennyt yhtään lujaa.¨ Velho nauroi. ¨Anna tänne se!¨ huusin ja revin kuvan velhon kädestä. Laitoin sen hameen alle, ettei kukaan saisi sitä. ¨Mitä meidän pitäisi tehdä?¨ Vili kysyi. ¨Teidän täytyy löytää kuvaaja ja rikkoa kamera.¨ velho sanoi. ¨Mitä jos en löydä häntä?¨ Vili kysyi. ¨Kuvaaja saattaa teettää kuvat ja paljastaa meidät.¨ Velho vastasi ja häipyi. ¨Nyt etsitään se.¨ Vili sanoi hermostuneesti. ¨Minä en voi kävellä kunnolla.¨ vastasin. ¨Mene sinä vaan, minä odotan.¨ ¨Okei, kiitos.¨ Vili sanoi ja heilautti siipiänsä. Hän nousi korkealle ja katosi. Mietin äskeistä kuvaa ja otin sen esiin. Katsoin sitä ja siinä me makasimme päällekkäin. Laitoin sen takaisin.

    Odottelin puolisen tuntia, eikä mitään tapahtunut. Kello oli jo puoli yhdeksän ja minun pitäisi olla kotona yhdeksältä, ettei äiti ala epäilemään. Joten päätin lopettaa treffit ja lähteä kotiin. Kanta päässä olevaa rakkoa alkoi taas särkeä. Yritin pienin hennoin askelin kävellä. Mietin: ¨Voisiko se jo parantua.¨ Kävelin hetken ja rakkoon ei enää sattunut. Otin Vilin housun palan pois ja siinä ei ollut enää mitään. Sanoin hiljaa ääneen: ¨Kiitos, näistä voimista onkin hyöyä.¨ Sidoin palan käteeni, otin kenkäni ja lähdin kävelemään. Kävelin pitkään, kunnes sama reitti tuli eteeni, josta olimme tulleetkin. Menin sitä pitkin ja pääsin meidän pihaamme.

    Menin etuovelle ja koputin. Isä tuli avaamaan ja sanoi: ¨Moi Liisi, miten sujui, löytyikö mitään sopivaa.¨ Sanoin vain: ¨Ei löytynyt¨ ja kapusin rappusia pitkin huoneeseen. Äiti huusi keittiöstä: ¨Öitä Liisi¨ ¨Öitä¨ ja paiskasin oven kiinni. Laitoin kengät kaappiin, kuvan ja housun palan pöydälleni, otin mekon pois ja vaihdoin yöpaidan. Mietin: ¨Senkin idiootti. Lähti nyt kesken treffien, puhdistamaan mainettaan. Ei olisi edes pitänyt lähteä treffeille.¨ Menin peiton alle.

    *Sillä välin rannalla*

    ¨Miksi, miksi lähdin, hän odotti ainakin puoli tuntia ja nyt hän ei halua nähdä minua enää.¨ Vili mutisi. Hiekasta pilkotti jotain pinkkiä. Vili nosti ne ylös. Ne olivat Liisi rusetit, jotka hän oli sitonut nätisti hiuksiinsa. Aion puhua hänelle huomenna koulussa. Vili päätti.

    #116861
    AvatarHeza95
    Member

    Jos haluatte lisää nii kertokaa 😀 ja antakaa palautetta.

Viewing 6 posts - 1 through 6 (of 6 total)
  • You must be logged in to reply to this topic.