Off-Topic

Home Forums Sekalaista Muut Off-Topic

Viewing 15 posts - 1,756 through 1,770 (of 7,863 total)
  • Author
    Posts
  • #86780
    Inu-Mimi
    Member

    En ymmärrä ihmisiä jotka eivät pidä historiasta : / Siis oikeasti voin kausittaa elämäni sen perusteella mistä aikakaudesta olin milloinkin kiinnostunut. Se kyllä tuntuu tulevat koko ajan lähemmäs nykyäaikaa, ala-asteella halusin lukea kaiken Egyptistä ja katsoin kaikki dokut jotka siitä aiheesta tuli (katson kyllä vieläkin mutta en samalla innolla) mutta jotenkin se on tähän päivään mennessä hivuttautunut 20- ja 30-luvuille, varsinkin sen ajan Amerikkaan. Amerikan historiassa ei olekaan mitään edes kiinnostavaa muistuttavaa ennen sitä aikaa.
    Kuutosluokan historia oli tylsintä ikinä. Suomen historia, alkaa käytännössä 1000-luvulta, Lönnrot, Runeberg, Snellman, kirja loppui ennen kuin päästiin maailmansotiin asti. Halusin syödä koko kirjan pois.
    Muistan kun antiikin ajoista lukiessani olin jännästi hämmentynyt että silloin toisen ihmisen voi omistaa. Jonkinlainen perverssiuden aamunkoitto. Minä 7 v.

    Vanhat autot? Veljellä 14 vuotta on vuoden 1982 Renault R9. Kun maalla asutaan niin saa ajella aika vapaasti ympäri sarka- ja metsäteitä. Muu perhe yrittää saada minut edes kokeilemaan ajamista kun autokoulukin on jo kahden vuoden päästä (no omg) mutta ei se ympyrää rullaaminen niin hauskalta näytä. Autokoulun opettajalla saattaa olla hauskaa minun kanssani, iso osa minunikäisistä on silloin jo jäänyt kiinni kortitta ajamisesta, parhaassa tapauksessa myös rattijuopumuksesta samalla kertaa.

    Kaupassa soi juuri Bolero kun kävin ostamassa kynänteriä ja karkkia. Jammailin hullun lailla. Kukaan kavereista ei jaksanut kuunnella tarpeeksi pitkään että olisivat valaistuneet sen koukuttavuudesta.

    edit: Joku muuten vertasi hauskasti Monsteria ja Death Notea kuvalaudalla. Tallensin .jpg:ksi yy.

    #86782
    Shoe
    Member

    Olipa mukavaa eilen illalla. Katsoin pari ensimmäistä episodea Peace Maker Kuroganea. Kivahan tuo oli. Jos joku on katsonut kyseisen sarjan, voisiko tämä henkilö kertoa, että onko sarja katsomisen arvoinen.

    Jeeah, yhteiskuntaopin tähtihetket oli se, kun piirsin vihkooni kuvan minusta ja kolmesta kaveristani chibeinä. Sitten sain päähäni piirtää yhden näistä kolmesta perheensä kanssa. Voi kiesus kun nauroimme parin kaverin kanssa tuotokselle. Tuntui, ettei naurusta tullut loppua. Ja jälleen sain mahtavan älynväläyksen, nimittäin sanoin näille kahdelle kaverilleni, että aion piirtää kotona meidän luokan luokkakuvan, jossa kaikki ovat chibejä. Siitä he vasta innostuivatkin. No, lupasin piirtää molemmille luokkakuvan ja nyt vähän aikaa sitten sain ensimmäisen version valmiiksi.

    Olin myös enkun tukiopetuksessa koulun jälkeen. Kyllä oli hauskaa. : )

    #86809
    Ayumu
    Member

    Tänän oli matikan koe tetraedristä,pallosta ja funktiosta. Penkin alle meni vauhdilla! -.-’ Muitakin kokeita olis tulossa ja niihin pitäs lukea. Laiska mikä laiska.
    Kotsassa hajoteltiin ruokien tarjoilua itsenäisyyspäivä ruokailua varten. Lisäksi pohdittiin, että millainen kattaus tehdään.
    Ah, rakas käpykylämme on niin köyhä ettei sillä ole varaa antaa koululle rahaa, että saataisiin kunoon pöytäliinat. En taida mainita mitä käytämme niiden sijaan. O__o

    .:japan-angel:. wrote:

    Mutta toivottavasti en joudu tanssimaan ylemmän luokan kanssa koska opet on kattonu miten tanssin ja tota… Ne taitaa luulla että oon hyväkin tanssimaan valssia!! XDDDD

    Se taitaa olla ihan tuurista kiinni. : D Ainakaan poloneesissa et uskotttavasti tanssi meidän luokkalaisten kanssa.

    #86837
    Cadmium
    Member

    Jiihaa, huomenna yhteiskuntaopin koe ja melkein osaankin jotain. Eli en. Huomenna myös ohjelmassa leffatuokio kavereitten kanssa, käydään katsomassa New Moon ja trailerien sekä videoklippien perusteella luvassa on silkkaa komediaa 😀

    Löysin ekalla luokalla käyttämäni pantteripenaalin, aion tästä lähtien käyttää sitä koeviikoilla 🙂 Tavalliseen käyttöön se ei sovi pienen kokonsa vuoksi, kaikenmaailman stabilot sun muut eivät siihen mahdu. Yritin ahtaa siihen kahdenkymmenen sentin viivotinta, mutten onnistunut 😀 Onneksi nurkissa lojui lyhyempi.

    Ja tunnustan pitäväni historiasta. Tosin se kiinnostus vähän vaihtelee, Suomen historia on jostain syystä tökkinyt jo ala-asteelta lähtien, mutta vaikkapa antiikin Kreikka ja Rooma sekä teollistuminen ovat huomattavasti kiinnostavempia.

    #86839
    Blackbeard
    Participant

    Inu-Mimi wrote:

    edit: Joku muuten vertasi hauskasti Monsteria ja Death Notea kuvalaudalla. Tallensin .jpg:ksi yy.

    Ai hitsit, repesin pahasti. Aika osuva vertaus tosiaan, Monsteria lukiessa tosiaan loksahtaa leuka auki, kun DN on taas lähinnä sellaista ’Ohohoo, aika jännää’.

    Onhan tuo auto ihan jees, ei siinä mitään. Lähinnä vaan nyt tämä tilanne jossa se tuli ostettua ei ole paras mahdollinen. Mutta huomenna heti ajelemaan ^^

    Tää uusi Pokemon (Soul Silver) on kyllä jännä, ja sitä pystyy pelaamaankin lähes täydellisesti vain kun esine ja iskulistat on käännetty. Japania en siis osaa sanaakaan käytännössä. Tosin nyt olen rasittavassa kohdassa. Pitää reenata pokeja, että pärjään seuraavassa haasteessa.

    #86841
    räsynukke
    Member

    Historia on yksi parhaista jutuista ikinä. Kaikki siskonkin hissan kirjat on aina pitänyt lukea, taitaa olla joku nytkin tuossa pöydällä. Mitkään egyptiläiset tahi roomalaiset jutut eivät ole koskaan jaksaneet kiinnostaa, mutta keskiajasta eteenpäin on yhtä nannaa. Tiedä sitten onko minussa jotain vikaa, mutta varsinkin vallankumoukset, sodat, joukkomurhat, sarjamurhaajat etc keräävät erityisesti mielenkiintoni. Ja tänä vuonna käsitellään tunneilla toista maailmansotaa, omnomnom.

    Oli tarkoitus vaihtaa täksi yhdeksi päiväksi avaa, mutta pääsin vasta nyt koneelle. Soitin kuitenkin eka kertaa Radio Novalle, että jos kuulette jonkun toivovan Queenia niin se olen sitten minä. Oli vaan pakko, pakko, pakko.

    Pitäisi varmaan lukea terveystiedon kokeeseen, mutta ei millään jaksaisi. Ne tunnit ovat niin tehokkaita motivaation tappajia, sen opettajan takia. Kuuntelen vaan musiikkia ja vielä joskus se kaikki agressio varmaan purkautuu Celine Dion -esitelmään, jota tuijotan kaiken aikaa.

    #86844
    Ni-chan
    Member

    Tiger Claw":m4jsmmzj] Lambo wrote:

    [quote="Saso wrote:

    Historia
    Ei voi vähempää kiinnosta! Opettaja vaan sönkkää eikä siitä ymmärrä mitään. Ja nyt me puhutaan vaan sodista, aika tylsää. Paikatkin ovat kauheat. Onneksi kohta vaihetaan.

    Historia oli minun ehdottomia suosikki aineitani aikoinaan. Aivan mielettömän mielenkiintoinen aine, jota jaksoi seuratakkin edes jonkin verran. Nykyäänkin tulee luettua tuota historia lehteä ja muutakin siihen liittyvää materiaalia.

    Täällä on toinen joka tykkää historiasta. o/ Enkä pelkästään Hetalian takia. Luin jo pienenä paljon historiankirjoja, etenkin Egyptin historiasta kertovia. Historia vain on äärimmäisen kiehtovaa. Onneksi meillä on koulussa hyvä historianopettaja.

    Liityn kerhoon. Historia on ollut minun lempiaineeni jo ala-asteelta. Silloin kiinnosti ihan kaikki kivikaudetkin. Tai no se kyllä kiinnostaa vieläkin, miten ihminen on joskus elänyt, luonnon varassa ilman mitään turhaa krääsää. Ja 1500-1950 -lukujen Suomi, toisen maailmansodan aikainen maailma ja melkein kyllä kaikki käy. Mielenkiintoisempaa kouluainetta ei kyllä minulle löydy (jos ei erinäisiä kieliä lasketa).
    Näillä näkymin aion historian kirjoittaakin. Seuraava historian kurssi mikä minulla on käsittelee Antiikin Kreikkaa ja Roomaa (taas, niistä kirjoitettiin edelliseen kokeeseen esseekin. 5/6 pisteestä kun unohdin mainita että jatkuvuusteorian mukaan Rooman kulttuuri jäi imperiumin tuhoutumisen jälkeen säilymään Bysantissa) sekä toista maailmansotaa. Sitten onkin vitoskurssi, "Suomi esihistoriasta autonomian aikaan". Ensi vuonna kansainväliset suhteet (ja taas Hetalistitakarivi saa hyvät naurut) sekä "neloskurssi". Siitä ei sen enempää tietoa ole.

    Tiger Claw wrote:

    Nyt ne Hetalia-figuurit on sitten myyty loppuun. Onneksi ehdin ostaa omani ajoissa. *syvä helpotuksen huokaisu*

    Pööh, minäkin haluan Hetaliafiguurin. :< Nettikaupan puolella kävin tuolla Urumissa (sieltähän se oli?) ja siellä ei myydä mitään Hetaliatavaroita. Joskus taisivat myydä kortteja… (Tai sitten se oli Omoi. Mene ja tiedä.) Ja kun asun täällä korvessa niin ei ole mitään mahdollisuuksia päästä varaamaan seuraavasta satsista itselleen figuuria… Kukaan sukulainenkaan ei asu Kuopiossa niin en pääse edes pyörähtämään siellä. *Nyyh*
    Ei joku haluais ostaa mulle sieltä Hetaliafiguuria? ;3

    No juu… En oo täällä käynyt varmaan viikkoon. On tapahtunut kaikenlaista… Sanotaanko vaikka niin että tämän viikon lauantai menee hautajaisissa. Ei ole ollut pahemmin energiaa käydä puhumassa yhtään missään. Koko viimeviikolta jäi yöunet vähäisiksi ja nyt on vielä vietävä virusperäinen yskä, elikkä lääkkeet ei tepsi, on vaan kestettävä. -__-
    Ja täällä ei oo ees lunta. Vettä sataa ja joulu on tulossa… Viime lauantaina kun käytiin ostamassa minulle hautajaisiin jotain päällepantavaa, oli ihan samanlainen ilma kuin joskus huhtikuussa. 🙄

    Koulussakin kaikki menee päin seiniä. Osittain johtuen edellisistä tapahtumista ja yskästä (ei tule pahemmin puhuttua kun alkaa melkein heti yskittää kun suunsa avaa), ja eikös venäjänopettajakin keksinyt, että tässä jaksossa sanakokeet vaikuttavat numeroon. Kaksi seitsemästä sanakokeesta saa anteeksi, mutta kun nyt on jo kolmesta nelonen. Venäjän juuri aloittaneet tietää, mistä puhun (tai sitten olen poikkeus), mutta niiden sanojen kirjoitusasu ei vaan jää päähään. Ja ei mulla ole aikaa tankata venäjää koko iltaa, läksyjenteon jälkeen ennen nukkumaanmenoa jää aikaa justiin jotain puoltoista tuntia, joskus jopa kaksi, eikä sitä oikein jaksa/huvita käyttää tankkaamalla venäjän verbintaivutusta. Noh, osasyynä laiskuuskin, mutta…
    Grääh, nyt kyllä pitää mennä ottamaan jonkin sortin yskänlääkettä jos siitä vaikka olisikin hyötyä…

    Sori nyt kun valitan, mutta kun… >-<

    #86878
    Tiger Claw
    Member

    Ni-chan wrote:

    Tiger Claw wrote:

    Nyt ne Hetalia-figuurit on sitten myyty loppuun. Onneksi ehdin ostaa omani ajoissa. *syvä helpotuksen huokaisu*

    Pööh, minäkin haluan Hetaliafiguurin. :< Nettikaupan puolella kävin tuolla Urumissa (sieltähän se oli?) ja siellä ei myydä mitään Hetaliatavaroita. Joskus taisivat myydä kortteja… (Tai sitten se oli Omoi. Mene ja tiedä.) Ja kun asun täällä korvessa niin ei ole mitään mahdollisuuksia päästä varaamaan seuraavasta satsista itselleen figuuria… Kukaan sukulainenkaan ei asu Kuopiossa niin en pääse edes pyörähtämään siellä. *Nyyh*

    Joo, Urumistahan se. Nuo figut olivatkin ainoat Hetalia-tuotteet joita siellä oli varastossa, ja nyt nekin ovat loppu. Fanitytöt ovat nopeita. ü_ü’ Omoissa myytiin (ja myydään kai yhä) niitä keräilykortteja, tuli lokakuussa tilattua kaksi pakkaa niitäkin.

    #86886

    Ayumu wrote:

    .:japan-angel:. wrote:

    Mutta toivottavasti en joudu tanssimaan ylemmän luokan kanssa koska opet on kattonu miten tanssin ja tota… Ne taitaa luulla että oon hyväkin tanssimaan valssia!! XDDDD

    Se taitaa olla ihan tuurista kiinni. : D Ainakaan poloneesissa et uskotttavasti tanssi meidän luokkalaisten kanssa.

    Niin tuuria tuuria!! Mun tuuri on kyllä niin huono ethä!! XDD No oon niin pätkä että en varmaan tanssi sun luokkalaisen kaa! XD Mutta Ken tietää… Kysy siis Keniltä! 8DD Mutta se mökä ihmeen Cicapoo? Kikapoo?? Mömmömmöö??? XD Niin siinä ehkä joudan sitten taikka sitten se jännä tanssi… Se, se…No yksi kumminkin! XDD Mutha jos joudun niin ei sitten maha mötään… Mut jos oikeesti joudun niin sitten mahan vaikka mötä…XDDD

    JEAAAAHH!! Oon niin ilonen kun sain kemiassa oikein yhen kaavan!! Plussa tuli!! 8DD Mulla on niin helkskutin huono muisti mutta nyt muistin vihdoin! No joo se oli suolahappo eli HCl… Helppohan se oli… Meidän uberviisasrillipääopemme nöyrtyi söpöön ketunilmeeseeni ja sain helpoimman! XDD BHA HA HA!! Kaikki on hallinnassa!! *uberpeukun nosto*

    Nytten soi Naruton Rocks eli eka Naruton opening. Hyvä on! Pitäs varmaan harjotella laulamaan vaikkakin menee aika matalalta mutta voihan tuota aina hieman muutella. 8D Bändillä menee muuten paljon paremmin kun mää en oo mukana!! Hipin ääni kuuluu paremmin eikä mun ääni oo siinä häiritsemässä! 8DD Bändi on nyt aivan mahtis! JEAAAHHH!! 8DDD

    #86909
    Shoe
    Member

    Jauts. Pää kipee. Sattuu. Sattui jo viimeisellä tunnilla koulussa, mutten viitsinyt mennä törkkärille koska silloin vielä muistin sen, että otan lääkkeen kotona. Ja p*skat minä mitään muistin, enkä nytkään oikein jaksaisi.

    Tuntui ihan lottovoitolta, kun saimme tietää ruotsin kokeiden numerot. Minulla oli samana päivänä tuolloin viime viikon torstaina kaksi koetta, uskonto ja tämä ruotsi. Kumpaakaan en edelleenkään osaa. Opettaja kirjoitti kirjan sivulle tehtäviä tehdessämme kokeemme numerot. Huomasin, kun hän tuli minun kohdalleni ja pyöräytti sivulle 8-. Katsoin numeroa hetken suu kirjaimellisesti ammollaan ja kysyin: "onko toi oikeesti mun kokeen numero? Älä vihti valehella.." opettaja naureskeli sitten ja sanoi, että ihan minun kokeeni numero se on. Wow.

    Voi kiesus, pitäisi lähteä kävelylle ja samalla mennä ostamaan Sasolle synttärilahja. Btw, sillä on huomenna syndet. Mitähän sitä keksisi? Eipä viitsi tässä sitä sanoa, tyyppihän lukee tätä aluetta. Tosin, voisin ostaa sen ihan yhtä hyvin huomennakin. Ja ketään ei laiskotuta ei.

    #86924
    Saso
    Member

    Joskus musta tuntuu et on pakko päästä juoksemaan hirvee matka ihan täysillä!
    Aina kun tuntuu siltä, olen raivoissani. Jos joku sanoo tai tekee jotain minulle sopimatonta, en saa sanojani suusta vaikka kuinka haluaisin. Mulla saattaa sen takia silmät vuotaan, naama punottaan tai naama näyttää kummalliselta.
    En vain halua loukata ketään sanoillani. Lähden vain paikalta tai olen kuin en olisi ikinä tuntenutkaan heitä!

    #86952
    Sakata-Kun
    Member

    HuOh!Aivan poikki!En ole nukkunut tällä viikolla yhtäkään yötä hyvin.Pää on koko ajan täynnä ajatuksia enkä saa juuri unta.Ja 1,5 – 2,5 tunnin harkatkaan ei hirveesti asiaa paranna.Pitää jaksaa.

    Jaksamisesta puheen ollen saatiin tänään seuraavan jakson lukkarit ja minä en tule jaksamaan sitä jaksoa loppuun (lintsaaminen on käynyt jo pari kertaa mielessä).Ainoastaan yhtenä päivänä 9-13 loput on sitten 8-15.Miksi niiden piti helpottaa vaan sitä yhtä päivää!!Aaargh!!

    Onko jonkun mielestä ruotsi helppo aine??Minun mielestä ei ainakaan!Kohta kolme vuotta harjotellu (aika vähän) ja siltikään en osaa kun pari sanaa sieltä täältä. Perjantain ois koe ja minä olen ihan hukassa.Veikkaamalla mennän!Jes!

    Joulu muuten aika lähellä!(Genius!)Jotenkin vaan tuon mahtavan kelin takia yhtään tunnu siltä.Ja tietenkään mitään lahjojakaan vielä ole ostettu.

    #86953
    Nanakin
    Member

    Olipahan antoisa Hesan reissu. Kuvis-ryhmän kanssa siis käytiin Picasso-näyttelyssä. Olihan ne työt tosiaan vähän erikoisia ja pintamaisia, mutta oli siellä joukossa pari työtä jossa Pablo todella näytti maalaamisen taitonsa. Tai piirtämisen. (Tarkoitan tällä siis vain sitä, että ihan heti ihminen ei tajua niistä surrealistisista monikulmamonstereista, että sellaisen väsääminen vaatii uskomattomasti taitoa.) Siellä oli siis sivu Picasson piirrustuslehtiöstä, jolle oli piirretty nainen lyijykynällä. Ja se oli aivan uskomattoman hieno. Tykkäsin siitä varmaan eniten koko näyttelyssä, vaikka siellä olikin kaiken maailman lehmän päätä (tai jotain) ja muuta hauskaa. Ja ah, tässähän onkin se hieno luonnos. Siitähän sitten syntyi vähän rumempikin versio, ainakin mun taidetta tuntemattomissa silmissä. Se luonnos oli vielä hienompi livenä, enkä edes tiedä onko toi se mitä tänään katselin, ei meinaan näy sitä repäisykohtaa. Noh, ei siitä sitten sen enempää.

    Antoisalla tarkoitin tietty Helsingin Fantasiapelejä. Siellä tais olla kaikki englanninkielinen manga mitä Suomen Fantasiapeleistä löytyy. Looginen päättely… Nih, ajattelin, että kun kerran säästyn tilaamisen vaivalta, niin otan nyt mukaan kaikkea kiinnostavaa mitä Tampereelta ei löydy. Eli Dr. Slump, (Luotto Toriyamaan on niin suuri, että otin kaks pokkaria kerralla.) Slam Dunk 1 ja Hunter x Hunter 10. Se HxH 10 on varmaan jo Tampereellakin, mutta kun yks päivä se oli loppu hyllystä, niin aattelin ottaa varman päälle. Olin niin täpinöissäni, etten edes kiertänyt koko kauppaa läpi. (Jos siis sen yhden mangahyllyn takana on vielä jotain.) En löytänyt Cowaa, tosin sitä olisi voinut kysäistä, mutta enhän mä nyt sellaisia muista.

    Blackbeard wrote:

    Ford Escort -87.

    Ja tottahan sä laitat siihen hervottoman spoilerin ja sellaiset perus-amis-takakosla-bassot, että kun sitten soitat jotain "amis-pop never stop"-tyylistä musiikkia kadut jyskyen, niin vannoutuneinkin amis myöntää sut toverikseen. Niinhän?

    #86955
    Lisko
    Member

    Nanakin wrote:

    Blackbeard wrote:

    Ford Escort -87.

    Ja tottahan sä laitat siihen hervottoman spoilerin ja sellaiset perus-amis-takakosla-bassot, että kun sitten soitat jotain "amis-pop never stop"-tyylistä musiikkia kadut jyskyen, niin vannoutuneinkin amis myöntää sut toverikseen. Niinhän?

    Päivän naurut sain, kiitoksia xD

    #86964
    Blackbeard
    Participant

    Lisko":1guxd3db] Sakata-Kun wrote:

    [quote="Blackbeard wrote:

    Ford Escort -87.

    Ja tottahan sä laitat siihen hervottoman spoilerin ja sellaiset perus-amis-takakosla-bassot, että kun sitten soitat jotain "amis-pop never stop"-tyylistä musiikkia kadut jyskyen, niin vannoutuneinkin amis myöntää sut toverikseen. Niinhän?

    Päivän naurut sain, kiitoksia xD

    Kuten myös 😀 Joo tietysti laitan, sitä on madallettu jo valmiiksi, ja siinä on kanssa lisätty kattoikkuna. Ja alareunoissa on jälkiä, että siinä on joskus ollut jotkut wannbe-urheiluauto puskurisysteemit.

    Eih, sen verran ajattelin vain kunnostaa, ettää maalaan seen uusiksi, ja ostan autoradion jos halvalla löydän.

Viewing 15 posts - 1,756 through 1,770 (of 7,863 total)
  • You must be logged in to reply to this topic.