Opium Silhouettes (Naruto-sarja: KakuHidan, K13)

Home Forums Sekalaista Omat tarinat Opium Silhouettes (Naruto-sarja: KakuHidan, K13)

  • This topic has 4 voices and 5 replies.
Viewing 6 posts - 1 through 6 (of 6 total)
  • Author
    Posts
  • #90238
    AvatarPetbat-sama
    Participant

    Author: Petbat, eli minä, eli Rousku.
    Genre: Romance, fluff.
    Warnings: Pieni pieni suukko kahden miehen välillä, sekaisuus, ristiriitaisuus, ja kirosanat sekä huumeet.
    Disclaimer: Hahmot kuuluvat Kishimoto -senseille, tarina ja paikka ovat minun.
    Summary: Huojuin jälleen, johtuen paksusta ilmasta ja päätin ottaa hieman rennommin, etten kaatuisi tähän keskelle kaikkea huumautuneena, turhankin typerä ilme kasvoillani.

    Info: En muuten oo käynyt täällä pitkään aikaan, ja tää oli yllätys tää osasto. Muistin kyllä, että sellaista oli pyydetty. Mutta nyt päätin postaa tälalsen pikku one-shotin, löytynee myös naruto.fi:n puolelta. Omasta mielestä yksi parhaimpia ficcejäni. Opethin albumin Damnationin biisejä on suvaitsevasti hyvä kuunnella – luovat utuista tunnelmaa. Mutta tässä tämä nyt olisi, toivottavasti ei ole virheitä.

    Opium silhouettes

    Horrostila katosi. Avasin silmäni hitaasti ja aistin ihmiset taas ympärilläni. Kukaan muu ei tainnut olla tässä maailmassa; heillä oli silmät suljettuina ja tummanharmaa savu ympärillään. Ainoa hereillä oleva katse, joka tässä meidän pienessä luolassamme hohti, oli johtajamme katse, kun hän silmäili meistä jokaista vuorollaan.

    Oma pieni oopiumluolamme, jossa ei puhdasta ilmaa oltu koskaan nähtykään.

    Tämä paikka ei tosin luolaa yhtään muistuttanut, ehkä pimeydeltään vain. Todellisuudessa tämä vain oli monta vuotta hyljättynä ollut ränsistynyt, paskainen majatalo, jossa käytiin kauppaa. Mutta kukaan ei välitä.

    Kuulin hengenvedon oikealta puoleltani. Käänsin väsyneen katseeni sinne. Kuten arvelin, pitkäaikainen partnerini palasi maanpinnalle myös. Hän käänsi katseensa minuun. Silmäni kävivät muutaman kerran ummessa katsoessani häneen, hymyillessäni outoa juopunutta hymyä. Tässä paikassa ei sopinut kovin kovaa puhua, joten kuiskailtiin. Ja minähän en sitä taitoa kovin taitanut, mutta yritin.
    ”Millainen oli tämänkertainen matka, Kuzu?” kysyin häneltä. Hän silmäili minua hetken neutraalisti ja vastasi sitten; ”Hyvinkin valaiseva.” Ja minä naurahdin hiljaisesti ja siirsin taas katseeni muihin.

    Johtajamme, jota kutsuimme kivun nimellä, tuijotti nyt minua. Minä tuijotin taas huumautuneena takaisin, kunnes koko asia alkoi kyllästyttää ja keskityin asustukseeni. Vedin mustan takin kankaan lähemmäs kasvojani ja nuuhkaisin sitä. Se haisi taas oopiumille, vaikka vasta sen pesin, muutama viikko sitten. Ennen niin valkoinen paitani oli nyt harmaa. Hymähdin pettyneesti. Muissa maailmoissa oli niin paljon siistimpiä vaatteita. Reaalimaailma on perseestä. Meillä kaikilla oli tällaiset vaatteet; pukutakit, suorat housut ja valkoiset paidat. Melkein kaikilla jonkin yakuzan jäsenillä oli. Vaikkakin perinteistä voisi joskus poiketa, kukaan ei niin tehnyt.

    Vedin oman piippuni telineestä ja vedin huumaavaa kamaa pienesti henkeeni. Puhalsin savua ulos huulieni välistä ja hyvän olon tunteen mukana tuli tyytyväinen hymähdys. Elämä oli jotenkin niin rattoisaa kun joka päivä sai tehdä, sitä mitä haluaa eniten, vain joskus tuli muutamia toimeenpanoja johtajalta. Mutta niitä siis tuli harvoin, PUMPELI harvoin.

    Valuin alemmas omassa tummakankaisessa säkkituolissani ja pieni kahina kantautui huoneeseen. Horrostila tuli takaisin ja sulkeutuneiden silmieni alla näin ystävällisiä kasvoja, jotka kohta vääristyivät rikkoen tavallisia muotoja ja oikean maailman mahdollisuuksia. Huulilleni kirposi väkisinkin hymy.

    Elämä oli huvittavaa.

    Mutta sitä ei kestänyt kauaa ja heräsin hetken kuluttua takaisin tähän turhauttavaan paikkaan. Mielikuvat alkoivat joka kerta vain käydä tylsiksi. Päätin lähteä käymään raittiimmassa ilmassa. Mutta yksin olisi tylsää, joten käännyin partnerini puoleen, joka oli taas muissa maailmoissa.
    ”Kakuzu, herää, haluan seuraa ulos.” Ei vastausta, mies tuntui olevan kuollut. Päätin tökkiä häntä.
    ”Kuzu! Herää!” Ei taaskaan vastausta.

    Luovutin ja nousin ylös. Huojuin hetken paikallani ja koetin saada tasapainoni takaisin. Hetken heilunnan jälkeen se palasi takaisin ja lähdin kävelemään pujotellen muiden jäsenien täyttämien säkkituolien välistä. Erotin heistä jokaisesta vain muutaman piirteen. Muutoin he olivat oopiumsavuisia tummia hahmoja – kuin siluetteja. Johtajan katse ei enää hohtanut huoneessa hopeaa valoaan – hänkin kai oli taas pilvessä. Kuulemani mukaan hän oli pahin huumeiden käyttäjä näillä main. Sanotaan, että hän on aina tavallista korkeammalla tasolla tästä maailmasta, mutta silti suurin piirtein selväjärkinen. Uskoin nämä väitteet, eihän hän muuten olisi johtaja.

    Huojuin jälleen, johtuen paksusta ilmasta ja päätin ottaa hieman rennommin, etten kaatuisi tähän keskelle kaikkea huumautuneena, turhankin typerä ilme kasvoillani. Ja muutaman hetken päästä saavutin oven, sen helvetin sumuun katoavan oven, ja avasin sen. Hämärät valot pistivät silmiini ja siristin niitä. Suljin oven takanani.

    Räpytin silmiäni muutaman kerran totutellakseni valoon ja vetäisin sitten raikkaampaa ilmaa keuhkoihini. Astelin pitkin koinsyömää, punaista kangasmattoa, jonka alla natisi lahonnut lattia.
    Voisi sitä kyllä vähän tätä paikkaa kunnostaa, tai sitten voisi vaihtaa vaikka paikkaa. Tosin, kyllähän tämä on hyvin epätodennäköinen paikka yhdelle Tokion tunnetuimmista yakuzoista. Ja siksi niin oivallinen. Miksi edes huolehdin näistä asioista? Johtajahan näistä huolehtii.

    Askelsin kohti vanhaa miestenvessaa. Se löytyi muutaman huoneen päästä pössyttelyhuoneesta. Ovi avautui naristen ja jätin sen auki. Painoin valonkatkaisimen ylös ja kellertävät valot syttyivät huoneeseen, vain yksi lamppu ei syttynyt. Ja se oli verhoutunut hämähäkin seiteistä. Tuijotin itseäni peilistä nojaten käsiäni lavuaaripöytään; hopeat hiukset, haaleanharmaa iho (johtui huumeista) ja violettina häilyvät silmät. Näytin nuorelta, mutta siltikin vanhalta.
    ”Hyi hemmetti…” huokaisin huomatessani mihin nojasin. Ja värähdin ällöttyneesti. Avasin hanani ja pesin käteni äkkiä ja kuivasin ne housuihini.

    ”Milloinkohan viimeksi tämäkin paikka on siivottu…?!” ärähdin. ”Aivan järkyttävän likaista. Varmaan tämäkin olisi putipuhdas jos näkisi tämän pilvessä.” Kävelin askeleen eteenpäin ja nojasin seinään katsellen harmaata kattoa.
    ”Sinun mielestäsi kaikki taitaa olla paremmin pilvessä.”
    Ääni säikäytti minut ja suoristauduin katsellen ympärilleni hätäisesti. Tummanruskeat hiukset, ja tumman, tikatun ihon omaava partnerini ilmestyi oven suunnasta.
    ”Kakuzu PUMPELI, älä säikyttele noin pahasti!” huusin kävellen häntä kohden.

    Hän hymähti. Seisoin nyt hänen edessään. ”Menen ulos”, sähähdin ja astelin hänen ohitse. Arvatenkin hän tuli perässä. Kävelin nopeasti ulko-ovelle ja astuin ulos katon suojaamalle terassille ja nojasin taas seinään oven viereen. Kakuzu seisoi vieressäni. Satoi kaatamalla vettä, maa oli vetinen.
    ”Mikä muka kamoissa olemisessa on niin hienoa?” hän kysyi.
    ”Kaikki vaikuttaa niin paljon paremmalta. Tämä maailma kusee. Kaikki ihmisetkin vaikuttavat paljon kivemmilta ja tekemiset niin paljon siistimmältä. Sano yksikin asia mikä ei ole hienoa.”
    ”Olenko sanonut, että pilvessä on jotain huonoa? Mutta voin sanoa mikä on hienoa.”
    ”No mikä?”
    ”Se ettet sinä ole siellä ärsyttämässä rumalla luonteellasi, vikisemässä pikku asioista ja valittamassa.”
    ”Omasi on rumempi. Ajattelet aina vain rahaa ja kaikkea maallista omaisuutta.”
    ”Kannattaa katsoa peiliin ennen kuin sanoo jotain tuollaista.”

    Kakuzu ei välittänyt minusta pätkääkään. Hän haukkui aina. Ja minä haukuin takaisin. Tappelimme aina, milloin missä olimmekin; aina. Tämä sanaharkka ei ollut edes pahimmasta päästä. Joskus se yltyi jopa sellaiseksi, että satutettiin toista fyysisesti. Ja vaikka olemmekin yakuzoita, johtaja ei hyväksy turhaa tappelemista.

    Oikeastaan, minä en edes haluaisi tapella Kakuzun kanssa. Voisin sanoa, että vihanpito ei ole oikeastaan edes yhtään hauskaa, turhauttavaa vain. Koko aikanani mitä olen ollut näiden ihmisten kanssa, olen puhunut vain Kakuzulle (ja johtajalle). Muut tuntuvat tällä hetkellä hyvinkin tuntemattomilta. Voisin jopa sanoa, että hän oli minulle eräänlainen kaveri tai jopa ystävä. Oikeastaan hän oli, oli ollut jo kauan. Ainakin minun puolestani oli, en tiedä mitä hän ajatteli minusta.

    Olimme hetken hiljaa ja kuuntelimme sadetta, joka rummutti tasaisesti kattoa. Ilma oli harmaa, mutta rauhoittava. Katseeni oli maassa. Halusin sanoa Kakuzulle yhden asian, mutta se saattoi vaikuttaa hieman oudolta. Ainakin jos sen sanoi, miten minä aioin sen sanoa. Mutta sanoin sen kuitenkin; ”Mutta sinä kyllä olet minun pilviretkilläni.”

    Kakuzu käänsi katseensa minuun sanomatta mitään. Ja olimme taas hiljaa. Monta minuuttia, monta pitkää minuuttia. Ja sade piiskasi maata.

    Kakuzu naurahti hiljaisesti. Käänsin katseeni häneen. Mies veti syvään henkeä ja näin pienen hymyn hänen tikatuilla huulillaan.
    ”Hidan, olet niin tyhmä”, hän sanoi ja ilmeeni muuttui ihmetteleväksi, tai näin ainakin oletin.
    ”Miten niin?”
    ”Olet vain.”
    Kakuzu asteli eteeni ja katseeni pysyi hänen silmissään. Nyt huomasi helposti että hän oli monta senttiä minua pidempi. Tunsin hänen kätensä vyötärölläni. Ja pian tiedostin helposti, että hänen tikatut huulensa olivat omillani. Hän suuteli minua, ja minä reagoin kuten piti – vastasin hänen pieneen eleeseen. Sekunnit tuntuivat pitkiltä, mutta jotenkin niin ihanilta. Olisin halunnut tuon tunteen kestävän pidempään. Kakuzun huulet omillani tuntui jotenkin niin yhteensopivalta, oikealta, vaikka ei olisikaan ollut. Kuzu vetäytyi.

    ”Et taida tunnistaa valhetta totuudesta”, hän sanoi hiljaisella ja matalalla äänellään.
    ”Mitä hittoa tuolla tarkoitat?”
    ”Sitä, että valehtelin. Sinä olet jokaisessa maailmassa, missä käyn ollessani pilvessä.”
    Olin sanaton. Tuijotin vain häntä. Kakuzu taisi olla vieläkin pilvessä. Oikea Kuzu ei sietänyt minua, vaan halveksi minua.
    ”Oletko tosissasi?” kysyin pienesti ja hän nyökkäsi.

    Hän suuteli minua vielä kertaalleen. Ja katosi sitten taloon. Minä valuin seinää pitkin istualleni.
    Tuo oli hyvinkin uutta. Mutta toivottavasti, ja uskoakseni, se ei ollut ensimmäinen ja viimeinen kerta. Nyt tuntui jotenkin kivalta. Ei niin elottomalta kuin vielä hetki sitten.

    Nousin ylös ja astelin takaisin huoneeseen, jossa oli oopiumsavun muodostamia siluetteja, tummia hahmoja ja hiljaista. Istuin takaisin säkkituoliini. Kuului kahahdus. En koskenut omaan piippuuni. Ja käänsin katseeni oikealle puolelle. Vieressäni istui partnerini oopiumin muodostamassa horrostilassa hymy kasvoillaan. Tiesin mitä hän näki ja kasvoilleni kohosi hymy.

    Ehkei reaalimaailma olekaan niin paha.

    __

    Nomuttasiis, mielipiteitä, kommentteja, anyone? 😯

    #90248
    AvatarKawamaru
    Participant

    Luinkin tämän naruto.fissä. En muista, kommentoinko silloin ^^’

    Kuitenkin, todella hyvä ficci. Tykkäsin tästä =3 Pahemmin en nyt jaksa antaa järkevää kommenttia, anteeksi ^^’ Mutta, 5 pojoa annoin n.fissä =D

    #90328
    AvatarMikila
    Participant

    Itse tarinaa en lukenut, mutta siinähän varoitettiin kiroilusta, eli siis foorumin sääntöjen vastaista. Nämä kirosanoja sisältävät tarinathan nimenomaan kiellettiin.

    #90353
    AvatarPetbat-sama
    Participant

    Mikila wrote:

    Itse tarinaa en lukenut, mutta siinähän varoitettiin kiroilusta, eli siis foorumin sääntöjen vastaista. Nämä kirosanoja sisältävät tarinathan nimenomaan kiellettiin.

    Asiallehan voi siis tehdä jotain, ofc. Ja myöskin tein. Niitä ei ole siellä enää, vain korvikkeita.

    En sinänsä valita tuosta säännöstöstä, mutta ehkä hieman turhaa kieltää kiroilu. Tietenkin, jos se menee yli ja joka toinen sana on v-sana, niin sitten, mutta… ääh ihan sama. Ihan hyvä näinkin.

    #90355
    AvatarDents
    Participant

    Mun mielestä tarinoissa saisi olla kiroilua, kunhan siitä varoitetaan.

    #90357
    AvatarPetbat-sama
    Participant

    Dents wrote:

    Mun mielestä tarinoissa saisi olla kiroilua, kunhan siitä varoitetaan.

    Tuo on muuten ihan totta. Pääasiassa, esim. keskusteltaessa tarinan yhteydessä, ja joku random hahmo on vaikka hyvin, hyvin vihainen, niin tokihan hänellä saattaa muutama kirosana päästä suusta. (+ Harry Potterissakin jopa kirjoiltiin 😀 )

    Ja tuossa minun fanficissä kiroilu kuuluu ihan normaali kielenkäyttöön tuolle hahmolle, eli Hidanille, jonka näkökulmasta tuota kerrotaan.

Viewing 6 posts - 1 through 6 (of 6 total)
  • You must be logged in to reply to this topic.