Professor Layton

Nyt on sitten Unwound Futuressa vedetty läpi juoniosuus kaikkine arvoituksineen ja ekstrojen arvoitukset kanssa. Kaikkia kolikoita en aio kerätä, koska siinä varmaan menisi viimeisetkin rippeet mielenterveydestäni.

HUOM. Seuraava teksti spoilii pelisarjan kolmea ensimmäistä peliä, joten älä lue jos et kestä juonipaljastuksia.
Unwound Future oli suosikkini tähänmennessä ilmestyneistä peleistä lähinnä sen takia, että animaatiot ja soundtrack oli nostettu taas ihan uudelle tasolle. Ei sillä, etteikö aikaisemmissakin peleissä olisi ollut kauniita animaatioita (raivopäinen maailmanpyörä on vieläkin jotain niin hienoa), mutta jotenkin tämän pelin animaatiot olivat niin upeita. Lontoon miljöö oli huolella suunniteltu ja pelin loppupuolen kohtauksia tekisi mieli katsella uudestaan ja uudestaan. Erityisen hyvin mieleen jäi kohtaus, jossa Dimitri juoksee laboratorion luokse vain löytääkseen laboratorion palavat rauniot ja Clairen ruumiin.

Juoni oli ihan hyvä tässä pelissä, mutta loppua kohden olisi voitu vähän selittää asioita enemmän. Kyllä Clive, olet murheen murtama siksi, että vanhempasi kuolivat, mutta tajuatko, että noustessasi feikki!Lontoon katon läpi tapoit itsekin mitä todennäköisimmin kymmenien lasten vanhemmat?

Lempihahmoja on sarjan kuluessa noussut paljon esiin, mutta ehdoton suosikkini on Don Paolo. Nyt Don Paolo 100% enemmän taustatarinan kanssa! On siinäkin hahmo, josta on hirveän helppo pitää. Etenkin Menneisyys!Paolo oli symppis.

Mutta yksi asia minua vieläkin mietityttää. Mitä ihmettä Floralle tapahtui? Miten hahmosta voi tulla yhden ainoan pelin aikana noin ärsyttävä ja turha? En ymmärrä. Flora oli söpö ja sympaattinen tyttö kahden ensimmäisen pelin aikana, mutta tässä pelissä olisin halunnut skipata kaikki hänen kohtauksensa ohitse. What happened?

Jaa. Kyllä kai pitää ostaa kaikki tulevatkin osat, kun tämä Curious Village on niin hyvä.
Ostin pelin reilu kuukausi sitten, enkä ole vieläkään pelannut sitä läpi. Alku oli niin tylsä ja puzzlet niin helppoja ja moni tuttuja, ettei vaan jaksanut pelata sitä niin paljon. Mutta sitten viikko sitten YuYu Hakusho -varasto loppui, joten pitääkseni unirytmini normaalina, pelasin tunnin Laytonia tunnin lukemisen sijaan ja pääsin eteenpäin. Arvoitukset vaikeutui ja juoni pääsi enemmän esille.
Tällä hetkellä olen tornin viidennessä kerroksessa. Se on kiva paikka; sieltä löytyy paljon gridlock(?)-puzzleja, joista pidän melkein eniten. Se on hauskaa, miten kaikki arvoitukset ratkeavat täällä tornissa. Tuli aika yllätyksenä, että kaikki kyläläiset on robotteja.

Ainoat miinuspuolet, mitkä olen pelistä löytänyt, on musiikkien toistuvuus, eli liian vähän kappaleita ja samoja pyöritetään koko ajan. Toinen on se, että vastausta antaessa kaikki pitää aina tehdä styluksella. Onhan se muuten ihan kivaa, mutta kun haluaa numeron 5, niin näyttö syöttää koko ajan 4:sta ja sitten pitää oikein hitaasti ja varmasti piirtää täydellinen 5, että sieltä tulee se. Joskus meinaa DS lentää ikkunasta, kun pitää saada kaksi 5:sta peräkkäin.
Yhtä puzzlea olen jäytänyt jo jotain 2-3 tuntia. Se kahdeksan palan liikutus, jossa pitää saada se ihmeen mato omenan keskelle. Se on ihan mielettömän ärsyttävä.
Layton’s challengesit on kivoja.

Blackbeard wrote:

Mainittakoon täälläkin, että Capcom julkaisi vähän aika takaperin pelin nimelta Professor Layton vs. Phoenix Wright. Layton, Luke, Phoenix ja Maya kaikki samassa pelissä !

Peli tulee N3DS:lle hamassa tulevaisuudessa, toistaiseksi vain Japanin julkaisu on vahvistettu.

Ite kiinnostuin tosta heti kun näin trailerin ostan heti kun tulee samoin 3ds. Pitänee varmaan tässä tutustau tän sarjan muihin peleihin.

Niin, tämä asia on askarruttanut pitkään mieltäni: Pitääkö pelata aikaisemmat osat läpi, jotta voi nauttia yhtälaisesti uusimmista osista? Eli jos ostan Diabolical Boxin, niin pitääkö The Curious Village vetää sitä ennen läpi? Tai pitääkö pelata Diabolical Box ja The Curious Village läpi, ennen kuin voi pelata Unwound Futurea? Mietityttänyt vain, että ovatko ko. pelit "erillisiä" seikkailuja Laytonilta ja hänen assistentiltaan, vaiko yhtä suurta juonta?

Nyt olen pelannut tarinat läpi niin Villagesta, Boxista kuin Futurestakin. Pelattavaa on tosin vielä runsaasti jäljellä ratkaisemattomien puzzlejen ja minipelien osalta.

Tätä ennen olen pitänyt kaikenlaisia puzzlepelejä kertakäyttöisinä, mutta Laytoneissa ehdottomana etuna ovat ihanat tarinat ja ylisympaattiset hahmot – koko castissa ei taida olla yhtäkään hahmoa, josta en pitäisi (voi sitä riemua, kun Stachen ja Pavel palaavat peleihin!). Boxissa ja Futuressa oli äärimmäisen koskettavat loput, mitä en osannut ollenkaan odottaa.

Itse puzzlet ovat sopivan monipuolisia ja parhaimmillaan äärimmäisen tuskastuttavia (se Villagen maidenpuzzle aaaaargh, miten ikinä saan ratkaistua sen ilman huijaamista? :D). Kompakysymyksiin osaan jo henkisesti valmistautua, kiitos Layton-pelien. En ole koskaan ollut erityisen hyvä puzzleissa, mutta Laytonit olen ottanut kivana haasteena. Yllättävän hauskaa. 🙂 Yllättävää on myös se, että miten kivasti Layton-tarinat ja puzzlet sopivat samoihin peleihin suurimman osan ajasta – joskin välillä arvoitusten ujuttaminen mukaan tarinaan tuntuu pakotetulta, mutta ainakin hahmot kommentoivat asiaa sillon tällöin.

Kiitettävästi Villagesta parannettiin monia asioita: ratkaisutilan memoliuska on rakkautta ja se, että animaatiopätkiä ja ääninäyttelyä on lisätty, on ehdotonta plussaa (Village tuntuu nyt huomattavasti ankeammalta ja autiommalta kun puhetta kuulee niin vähän). Pelit ovat todella nättejä paketteja, ja tunnelmaa luova musiikki on edelleen aivan ihanaa, joskin valitettavan itseääntoistavaa pelin taustalla kuultuna. Puzzleteema ainakin ärsyttää, jos ratkaisemisesta ei tahdo tulla mitään. 😀

Eternal Diva-leffakin on nähty. Satuin vain katsomaan sen syksyllä, jolloin en ollut vielä pelannut yhtäkään Layton-peliä (tässä vaiheessa arvoin vielä sitä, että ostaisinko DS:n vai en, joten päätin elokuvan kautta tutustua sarjaan enemmän). Hahmoista olin sentään lukenut sen verran, että perustiedot olivat jokseenkin hallussa. Kiva leffahan se oli, joskin veikkasin jo silloin, että enemmän siitä saisi kai irti, jos olisi pelannut pelit läpi ja sitä kautta kiintynyt hahmoihin. Loppupuolella alkoi tulla sellainen fiilis, että jotain olisi pitänyt leikata pois, mutta muuten ihan viihdyttävä tapaus. Pelien pelaamisen jälkeen sen voisi ehkä katsoa uudelleen. Ymmärrettävästi puzzlejen ratkaisu leffassa tuntui todella kömpelöltä, niiden hohtohan on peleissä juurikin se, että saa tehdä ja ratkaista itse.

Olen siis äärimmäisen iloinen siitä, että päätin tutustua näihin peleihin. ^___^ Silkkaa ihanuutta. Spectre’s Call pitänee ostaa jossain vaiheessa jatkoksi.