Ristiretkeläisen kirje (Historia)

Heinäkuun yhdeksäntenätoista päivänä armon vuonna 1099,

minä, Gérard Clairvauxlainen, ritari Ranskanmaalta ja vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen soturi, kirjoitan nämä rivit Jerusalemin pyhässä kaupungissa, tarkoituksenani omalta osaltani tallettaa muistiin ajatuksiani viime päivien merkittävistä tapahtumista, ettei näiden suurten koettelemusten ja vielä suuremman voiton muisto katoaisi maallisen tomumajani mukana.

On kulunut kaksi päivää siitä, kun viimein onnistuimme valtaamaan saraseeneilta tämän kaupungin. Tämän kaupungin, jonne vapahtajamme saapui aasin selässä, jossa hänet tuomittiin ja naulittiin ristille. Tämän kaupungin, jonka kukkuloille hänet haudattiin, jossa hän nousi kolmantena päivänä kuolleista. Iäisesti ylistetty olkoon Jumala siitä, että kristitty voi viimein kulkea Jerusalemin kaduilla turvallisin mielin, pelkäämättä häiriötä tai vainoa, ja vanhurskaudessa hartain mielin palvella Herraa.

Helpotukseni ja riemuni voitosta kasvaa entisestään, kun muistelen kaikkia vaivoja ja koettelemuksia, jotka joukkojamme kohtasivat matkalla Ranskasta tänne Pyhälle Maalle. Pitkät, raskaat marssit, nälkä ja taudit, autiomaan polttava kuumuus ja sen öiden viiltävä kylmyys koettelivat uskoamme ja tahtoamme puolustaa Kristuksen nimeä. Saraseenien joukot iskivät monasti kimppuumme, ja heidän nopeat nuolensa ja terävät miekkansa kaatoivat lukuisia tovereitamme. Sillä milloinkaan ei ristiritarin tule aliarvioida saraseeneja. He iskevät nopeasti kuin tuuli, kaatavat vihollisensa kuin äkillinen, tappava myrsky, ja kylliksi kristityn verta vuodatettuaan he katoavat kuin kaste aamun auringossa, yhtä äkillisesti ja odottamatta kuin ilmestyvät. On surullista, että niin väkevät ja taitavat soturit ovat eksyneet kuuntelemaan vääriä profeettoja ja kääntäneet selkänsä Kristukselle. Voin vain toivoa, että voittomme myötä kykenemme saattamaan saraseenit kasteeseen ja pyhäin yhteyteen, siten pelastaen heidät helvetin vaivoilta.

Vaivojen ja koettelemusten täyttämä oli matkamme, mutta kun viimein saavuimme Jerusalemin porteille, Pyhän kaupungin näkeminen virvoitti väsyneet mielemme ja elävöitti sielumme, joita paholaisen viekoitteleva ääni oli jo alkanut houkutella kääntymään takaisin. Kunnia ja ylistys kuulukoon Jumalalle ja harras kiitos kaikille pyhimyksille, jotka olivat antaneet meille voimia jatkaa vaikeuksista huolimatta. Suurin haaste oli kuitenkin vasta edessä. Saraseenit olivat linnoittaneet kaupungin, ja hirmuisella tahdolla ja raivolla he sitä puolustivat. Sillä peljättävin kaikista vihollisista on se, joka on ajettu nurkkaan, ja jokainen soturi muistakoon tämän. Peljättävä oli siis vihollisemme, ja me kärsimme vakavasta puutteesta, mitä tulee muonavaroihinn, veteen, miehiin ja tarvikkeisiin. Herra kuitenkin koettelee, muttei hylkää niitä, jotka häneen uskovat. Onnistuimme saamaan lisäjoukkoja ja täydennystä tarvikkeisiin uskonveljiltämme, jotka saapuivat laivoilla Englannista ja Genovasta. Näitä miehiä Herra siunatkoon heidän päiviensä päähän, joita riittäköön pitkään, ja olkoon ne siunatut ja rauhalliset, sillä heidän tuellaan saatoimme aloittaa kaupungin valtauksen heinäkuun kolmantenatoista päivänä.

Pitkään jouduimme taistelemaan, sillä peljättäviä vihollisia saraseenit tosiaan olivat. Tunnen edelleen sieraimissani savun ja veren hajun, silmäni suljettuani näen edelleen palavat talot ja kaatuvat soturit. Verta valutettiin kuin vettä. Mutta vaikean matkan, painostavan piirityksen ja ankaran taistelun koettelemukset, kaikki ne palkittiin, kun heinäkuun seitsemäntenätoista päivänä kaupungin ilmoitettiin olevan meidän hallinnassamme. Kiitetty olkoon Herra siitä riemusta ja kolmasti siunattu olkoon tuo päivämäärä! Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä pohjatonta riemua, mutta toisaalta myös yhtä lailla pohjatonta surun ja hartauden tunnetta, kun hiljennyin tovereineni rukoukseen Pyhän Haudan kirkossa, polvistuneena juuri sen kiven äärelle, jolle ristiltä otettu vapahtajamme asetettiin lepäämään. Sillä hetkellä, selvemmin kuin koskaan elämässäni, tunsin itseni sieluni pohjia myöten siunatuksi.

Nyt on kulunut kaksi päivää, ja korjaamme edelleen taistelun jälkiä kaupungista. Saraseenien sekä heidän naistensa ja lastensa ruumiita on kasattu suuriin kekoihin. En voi niitä katsoessani olla tuntematta sääliä. Huolimatta siitä, että he ovat epäjumalten palvojia ja syyllistyneet Kristuksen parjaamiseen, suren heidän kovaa kohtaloaan. Kuinka hienoa olisikaan ollut, jos he olisivat kallistaneet korvansa vapahtajan äänelle, ja sitä kautta saaneet kuolla pelastettuina! Voiton tuomaan riemuuni onkin sekoittunut surua kaatuneiden tovereitteni puolesta ja katumusta siitä saraseenien verestä, jota olen vuodattanut. Tiedän kaiken tapahtuneen Kristuksen uskon puolesta, mutta se ei muuta tosiasiaa, että olen rikkonut viidettä käskyä. Lohduttaudun ajatuksella, että taistelu Jumalan puolesta on suonut minulle vapautuksen synnistä ja että tehty paha hyvittyy vielä suurina siunauksina niin meille kuin saraseeneillekin.

Sillä vielä on paljon tehtävää. Taisteluita ja vaikeuksia on vielä tulossa. Rukoilen Herralta tulevaisuutta varten voimaa ja viisautta, rohkeutta puolustaa Hänen nimeään ja uskoaan, sekä rohkeutta tarvittaessa kuolla Hänen puolestaan. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja siksi kirjoitan nämä rivit. Säilyttäkööt ne muiston Jerusalemin vapautuksesta ja ristin soturien koettelemuksista tämän voiton saavuttamiseksi siltä varalta, että Herra katsoo parhaaksi kutsua meidät luokseen.

Tervehdys ja siunausta sinulle, joka tämän luet.
________________________________________________
Kirjoittajan kommentit:
Olen ollut viime aikoina kiinnostunut keskiajasta ja ristiretkistä, ja tämä lyhytnovelli syntyi sen vaikutuksesta. Pyrin käyttämään sellaista kielenlajia, johon olen törmännyt historiallisia romaaneja selaillessani ja keskiaikaisissa dokumenteissa historiantunneilla.