Salapoliisi Conan

Home Forums Manga Mangasarjat Salapoliisi Conan

Viewing 15 posts - 1 through 15 (of 99 total)
  • Author
    Posts
  • #39589
    Devilman
    Member

    Conanille ei vieläkään ollut ketjua, joten pitihän sellainen tehdä. En uskonut Conanin olevan mitenkään erityinen, kun kuulin silloin ajat sitten, että sitä aletaan kääntämään, mutta kun sain ensimmäisen kirjan käsiini, en saanut laskettua sitä käsistäni. Ja vaikkakaan en ole ollut aivan erityisen intona siihen enää vähään aikaan (eniten kiinnostavat tapaukset, joissa nähdään mustan organisaation tyyppejä), ovat kaikki 50 tähän mennessä tullutta osaa löytäneet tiensä hyllyyni. Tätä nykyä pidän enemmän kypsemmistä mysteerisarjoista tyyliin Death Note ja Monster, mutta Conanilla on silti aina erityinen paikkansa jostain selittämättömästä syystä (kai sitten siksi, että siihen jää koukkuun, vaikka onkin sitä samaa jo 14. vuotta putkeen).

    #39681

    Tosi hyva sarja! Ran ja Sotoko ovat parhaita! Luen isompienkin sarjoja, kohta olen 11v… heh

    #39718
    Rinya
    Member

    Muistoja tulee mieleen… Oli meinaan järjestyksessään toinen sarja, jota aloin keräämään… Taisin sitä joskus vannoa kerääväni kaikki osat, mutta silloin oltiin suomennettu vasta n. 30… 😉 *teini ihqutusta*
    Joskus oottelin, että milloinhan anime subattaisiin suomeks, mutta ei sit… Tosin tuskin sille olisi hirveästi katsojia täällä :/ En meinaan tiiä, et sarjalla olis hirveesti lukijoita (tai sit kaikki ovat niin hiljaisia eivätkä ilmoita asiasta suureen ääneen tai sit asun jossain säkissä…)

    #39720
    Sun Summer
    Member

    Se on manga, jota myös aloin vannoutuneesti keräämään heti ensimmäisestä osasta asti. Salapoliisi aiheinen juoni sieppasi meikäläisen dekkari.fanin heti mukaansa. Sarjan juoni on vain niin erillainen kuin muissa. Itselläni ei ole vielä kyllästymisen häivää nähty. Mangan piirostyylikin on mahtava. Conan aina vaan osaa yllättää ainakin minut ja rikoksetkin sarjassa on mahtavia. Kaikki osat hyllyssä ja puolet kahteen kertaan luettuna. Conan on kesto suosikkini, vaikka muut väittiäisivät mitä! : )

    #39825
    räsynukke
    Member

    Aluksi en ajatellut lukea tätä sarjaa ollenkaan, mutta saan taas kerran kiittää Puolukkaa joka lainasi kirjastosta toisen ja kolmannen osan, ja sai näin minutkin huomaamaan kuinka hyvä sarja Conan on.:)
    Sarja on kieltämättä aika pitkä, mutta minua se jaksaa silti koukuttaa aina vain. Rikokset ovat huolella mietittyjä (tai sitten olen vain yksinkertainen), enkä ole koskaan saanut tapausta ratkaistua ennen Conania…
    Piirrosjälki on hyvää, vertaamalla sarjan alkupään osia uusimpiin huomaa hyvin kuinka paljon Aoyama on kehittynyt.
    Hahmoista lempparini on varmaan Shinichi ja Kaido Kid.

    #39927
    Bido-ossan
    Member

    Toinen suomennettu sarja mitä on arvoista kerätä. Sanojen puuttuminen jostain kuplista ärsyttää ja saa aikaa tunteen "’tto nyt tosta kai jäi jokin tärkeä vihje pois". Kannet on tylsiä yksivärisyydellään ja "tiiliseinä" kuvioineen.

    Dekkari-Salapoliisiaihe upposi kuin kivi veteen. Kaikki 50 ilmestynyttä osaa on… Alkaa pikkuhiljaa pännimään et salaisen organisaation suhteen juoni etenee aivan liian hitaasti. Jotain saisi tapahtua ainakin 3 pokkarin välein niin olisin happy. Tietyllä tavalla ei voi kuin ihailla sitä miten Gosholla riittää puhtia keksiä niin järkyttäviä määriä randomhahmoja ja kehitellä niin monimutkaisia rikoksia… Ovat ne kyllä aika usein olleet melkeinpä fantasia haihatteluja… Rikostapauksien tietynlainen kaavamaisuus ajoittain tuntuu aika pakkopullalta, mutta se on jotenkin annettu anteeksi, kun tapaukseen uppoaa kunnolla. Itse olen onnistunut selvittämään muutamia tapauksia, mutta jumahtanut siihen että joku tärkeä päättelyn varaan jäänyt juttu on puuttunut. Japanilaiseen kulttuuriin, kieleen yms yms sidonnaisia tapauksia en sitten kauheasti ole edes jaksanut yrittää…

    Katselin vähän pokkarien 1 ja 50 eroavaisuuksia. Ykkösen piirrostyyli oli jotain aivan hirveetä, vaivaisi sama "pallokorvatauti" kuin One Pieceä ekoissa pokkareissa ja Beybladea. On se aika hurjasti kehittynyt…

    Heiji kyllä hakkaa kaikki hahmot. :’D Pervo jätkä. Pahemmin en siitä Kazuhasta tyksi, Sonokossakin on jo tarpeeksi kestämistä. (Miksi ylipäänsä Shinichi meni valitsemaan Sonokon teatterinukekseen…?)

    #39965
    Kumiko-chan
    Member

    Ihan ok.. Piirrosjälki jotenkin on hm tylsä mutta tulee dekkarit mieleen.. – puoli on että loppua ei näy!

    #39969
    mimeko
    Participant

    Conan OLI ihan toimiva sarja. Kansien perusteella sarja ei vaikuta kummoiselta, tulee mieleen joku lasten sarjakuva, mutta se olikin yllättävän toimiva – paino sanalla oli.(olen kyllä lukenut kaikki suomeksi ilmestyneet) Ensimmäinen pokkari kertoo alkuasetelman ja näyttää kuinka über taitava älykäs ja täydellinen conan/shinichi on. Olisiko ehkä vitoseen asti ollut ihan kohtuu toimivaa; sitten se muuttuu. Piirostyyli on kehittynyt paremmaksi, juoni on jäänyt aivan ala-arvoiseksi.(joo, haukun sitä paljon mutta en silti väitä että koko sarja olisi turha – Tietyt ihmiset pitävät siitä, ja se on ihan ok.)

    Onhan Conan edelleenkin ihan hauskaa luettavaa, ostan joku kuukausi uusimmaan itsekin. Välillä tulee oikeasti mielenkiintoisiakin tapauksia, mutta se "organisaatio" on unohdettu kokonaan ja conan ratkoo koko ajan ns. turhia murhia, jotka eivät vaikuta juoneen mitenkään. Taas yksi sarja joka olisi hyvä jos sitä tulisi 60 pokkaria vähemmän.

    #39970
    Seyra
    Member

    Juoni saisi Conanissa edetä nopeammin, mutta kuten äsken sanottiinkin, niin Conan ei enää selvitä murhia jotka olisivat oikeasti tarpeellisia juonen kannalta.
    Piirrostyylistä en ole kuitenkaan pitänyt enkä pidä edelleenkään. Monet sanovat piirrostyylin kehittyneen paremmaksi, mutta en huomaa sitä kauheasti.

    #39971
    Sun Summer
    Member

    mimeko wrote:

    Onhan Conan edelleenkin ihan hauskaa luettavaa, ostan joku kuukausi uusimmaan itsekin. Välillä tulee oikeasti mielenkiintoisiakin tapauksia, mutta se "organisaatio" on unohdettu kokonaan ja conan ratkoo koko ajan ns. turhia murhia, jotka eivät vaikuta juoneen mitenkään. Taas yksi sarja joka olisi hyvä jos sitä tulisi 60 pokkaria vähemmän.

    Onhan se totta, että organisaatio ollaan unohdettu lähes kokonaan, mutta kiinostavat tapaukset korvaa sen jutun täysin ja välillä en edes kaipaa koko typerää organisaatiota. Mutta onhan se olennainen soa juonta, joka pokkarissa, kun niidenhän takia Shinichi muuttui juuri pikku Conaniksi. :- )

    #39974
    mimeko
    Participant

    Hupsista! Kopioin vain vanhan viestini anime-lehden foorumilta, enkä jaksanut muokata paljoa…. en siis enää osta uusinta joka kuukausi, ollenkaan^^; samoin tapaukset ovat alkaneet mennä melko puiseviksi koska ne toistavat itseään liikaa, menevät aina saman kaavan mukaan ja aina ne samankalatiset hahmot epäiltynä… mutta samanlaista B-luokan perusviihdettä kuin niin monet muutkin sarjat.

    Ja pakko vielä mainita, että pikemmin kuin vakavasti otettava dekkarisarja, vastaan Conan enemmän viisikkoa tai jotain vastaavaa.

    #40572
    Aivastus
    Member

    Olen aina halunnut lukea Salapoliisi Conania, mutta sitä on tullut jo niin auttamattoman paljo etten kerkee enää oikein alotellakaa. Pitäis jostaki saada hankittua tämä hyvä sarja. Rakastan kaikkea salapoliiseihin ja varsinkin Sherlock Holmesiin liittyvää!
    Vielä joskus minulla ne kaikki hyllyssäni…

    #40574
    Mireyu
    Member

    Pidän siitä, mutta olen lukenut ne sekaisin, nyt yritän lukea alusta, järjestyksessä, olen vasta 3:ssa… Todellakin, murhat ja hahmot toistuvat pienin muutoksin. Kaito Kidin takia luen sarjaa edelleen. //Kid <3<3//
    Suosikki hahmoni ovat Kaito Kid //Ilman muuta!//, Heiji Hattori ja Ai. Pidän myös Kazuhasta ja Kogorosta. Oikeastaan kaikista ^^

    #40588
    Betty
    Participant

    Salapoliisi Conan viides oli eka mangani. Silloin katsoin sitä ruokakaupassa ja ikärajaa huolestuttaa, pelkäsin, että kauppatäti sanoisi että näytän nuoremmalta. 🙂

    #40692
    Kyoka8
    Member

    Salapoliisi Conan oli ensimmäisimpiä mangoja, joita olen lukenut ja pidän siitä myös muutenkin todella paljon. Kuten moneen otteeseen on todettu, niin SC on todella ylipitkä ja jotkut tapaukset toistavat itseään. Siitä huolimatta jaksan yleensä ostaa uusimman Conanin. Murhat ovat todella loogisia, vaikkakin saavat välillä tämän immeisen pään aivan pyörälle. Organisaatiosta saisi tosiaankin olla enemmän juttua. Tuntuu siltä, että minne Conan ikinä meneekin, niin siellä sattuu murha 😉

    Pidän hahmoista todella paljon. Conan/Shinichi tosin on paikoittain ärsyttävän täydellinen, ja ei ole ainuttakaan murhaa, jota hän ei ratkaisisi. Muuten hahmot ovat hyviä. Suosikkini on ehdottomasti Heiji. Hänen jälkeensä tulevat Kogoro, Takagi ja Mitsuhiko.

Viewing 15 posts - 1 through 15 (of 99 total)
  • You must be logged in to reply to this topic.