Satukirja, jolla ei ollut onnellista loppua (Sarja: Naruto)

Home Forums Sekalaista Omat tarinat Satukirja, jolla ei ollut onnellista loppua (Sarja: Naruto)

  • This topic has 1 voice and 0 replies.
Viewing 1 post (of 1 total)
  • Author
    Posts
  • #112277
    AvatarKawamaru
    Participant

    Nimi: Satukirja, jolla ei ollut onnellista loppua
    Paritus: Yksipuolinen NejiTen, LeeTen
    Ikäraja: Sisältää hahmokuoleman.
    Genre: Angst
    Disclaimer: Hahmot kuuluvat Masashi Kishimotolle, tarina on minun omatekemäni. Omia hahmojani tässä ficissä ei ole. Ei spoilereita.
    Kommentit, risut, ruusut ja Kismetit ovat tervetulleita! x3

    Tämä on tavallaan jatko-osa ficilleni Eväsretki (Sangatsu Mangassa, naruto.fissä), mutta tämän voi lukea myös omana ficcinään, sillä periaatteessa tämän tapahtumat eivät vaadi ensimmäisen osan lukemista, että ne ymmärtäisi.

    Ficci naruto.fissä.

    *-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*

    Syyskuun 29, kello 22.32

    Puinen ovi aukeaa narahtaen. Märät kengät jättävät jälkeensä kosteita jälkiä. Majatalon unelias tunnelma rikkoutuu ruskeaan kaapuun kietoutuneen muukalaisen kilauttaessa tiskin kelloa. Kuluu hetki, ennen kuin majatalon isäntä saapuu tiskin taakse. Tukevahko mies hieroo silmiään karistellen unihiekkaa silmistään.
    – Nhiiiiih? hän kysyy haukotuksen lomasta pitkät viikset värähdellen. Vieras vetää päässään olevaa huppua hieman pois kasvojensa tieltä, pitäen kuitenkin katseensa alhaalla, ja kysyy:
    – Onko teillä vapaita huoneita?
    – Niitä kuule löytyy, olette ensimmäinen asukas tälle viikolle, mies toteaa ja nauraa hörähtää perään. Vaikka vieras ei sano mitään, talon isäntä pitää hiljaisuuden loitolla kolistuksellaan, kun hän penkoo tiskin alta esiin varauskirjan.
    – Nimi? isäntä kysyy. Muukalainen ei vastaa heti, ja isäntä kohottaa jo kysyvästi kulmiaan, kun lopulta hupun suojista kuuluu:
    – Hotaru Morino.
    – Ho… Taru… Morino? Selvä. Kuinka pitkään aiotte olla täällä? isäntä lausuu samalla kun kirjoittaa nimen muistiin.
    – Tämän yön yli.
    – Järjestänkö aamupalan?
    – Ei kiitos.
    – Selvä… Tässä lasku… Ja tässä avain. Toivottavasti viihdytte! isäntä toivottaa ja väläyttää tuuheiden viiksiensä alta hymyn. Hupun alta kuuluu vaimea kiittely samalla kun pitkän hihan verhoama käsi laskee pöydälle laskun vaatiman summan ja ottaa avaimen mukaansa. Ennen kuin muukalainen ehtii lähteä kipuamaan huoneisiin vieviä portaita, isäntä ihmettelee ääneen:
    – Ei matkalaukkuja, ei reppua, ei mitään…
    – Ei niitä tarvitse, muukalainen tokaisee hieman ärtyneellä sävyllä ja astelee portaat nopeasti ylös.

    Syyskuun 29, kello 22.45

    Poika laskee märät kenkänsä naulakon alle ja heilauttaa ruskean, kuluneen kaapunsa huolimattomasti naulaan roikkumaan. Hupusta huolimatta pojan pitkät ja tummat hiukset ovat märät, samoin selkä. Hän astelee suoraan ahtaaseen vessaan ja onnekseen toteaa pyyhkeen kuuluvan huonevarustukseen. Pyyhkiessään hiuksiaan hän katselee ikkunasta ulos harmaaseen ja sateen pieksemään maisemaan. Syksy on jo riisunut puut ja tuonut ilmaan viileyden.

    Huoneessa vallitsee hiljaisuus, joka tuntuu ahdistelevan poikaa. Nuorukainen tietää, ettei hänen pitäisi olla täällä.

    Kohta poika laskee valkean pyyhkeen roikkumaan tuolin selkäosaan ja istuutuu sängyn reunalle. Kuuluu kurahdus ja nuorukainen katsahtaa vatsaansa. Ruokahaluttomuus alkaa kostautua.

    Syyskuun 29, kello 22.45

    – Ei jälkeäkään, herra Hyuga.
    – Jatkakaa etsimistä.
    – Mutta olemme jo kaukana Konohasta… Tuskin hän on näin kauas tullut näin nopeasti?
    – Jatkakaa etsimistä, sanoin!

    Mies ei ymmärrä, minne hänen veljenpoikansa on voinut kadota. Kaksi päivää sitten poika katosi jättämättä jälkeäkään. Hän ei ole ottanut mukaansa minkäänlaisia varusteita. Hän ei ole kertonut kenellekään suunnitelmistaan, ei edes tiiminsä jäsenille. Hiashi luo huolestuneen katseen sateen muovailemalle polulle. Onko poika edes kulkenut tästä, vai ovatko he harhateillä?

    – Herra Hyuga. Alkaa tulla myöhä, jatkakaamme huomenna, Hiashin mukaansa ottama Hyuga kehottaa. Hiashi epäröi hetken, ennen kuin nyökkää miehelle. Hän painaa korvaansa kiinnitetyn kommunikaatiolaitteen nappia ja kysyy, onko etsintä tuottanut tuloksia, mutta radion toisessa päässä tilanne on yhtä huono. On kylmää ja märkää, ja miehet ovat väsyneitä. Päivä on lopuillaan.
    Ei auta kuin toivoa, että huomenna käy parempi tuuri.

    Syyskuun 29, kello 23.18

    Sisään… Ulos… Sisään… Ulos…

    Nuorukaisen kasvoilta paistaa keskittyneisyys. Hänen aistinsa ovat keskittyneet hänen syvään hengitykseensä, sulkien kaiken muun pois. Enää hän ei havaitse sateen rummuttavaa ääntä eikä pehmeää sänkyä allaan. On vain tuo tasainen hengityksen rytmi. Meditaation myötä poika tuntee, kuinka hermostuneisuus ja kireys vuotaa pois jokaisella uloshengityksellä, jättäen tilalle vapautuneen tunteen. Koko pojan keho mukautuu hengitykseen.

    Sisään… Ulos… Sisään…

    Jokin taka-alalla koettaa häiritä meditaatiota. Pojan kulmat painuvat kurttuun ja hartiat jäykistyvät. Pian helmenvalkeat silmät aukeavat ja polviin nojaavat kädet valuvat sivuille. Poika kaatuu risti-istunnasta selälleen makaamaan ja vetää tyynyn niskansa alle. Hiljainen kuiskaus särähtää hiljaisuuden halki:
    – Tenten.

    Äskeisestä meditaatiosta huolimatta pojan aivot tuntuvat menevän sekunnissa umpisolmuun. Sadat ajatukset pompahtavat hänen mieleensä, saaden sydämen tykyttämään tiheämmin ja hengityksen kiihtymään. Hänen silmänsä tuntuvat sumenevan, antaen tilaa mielikuville.

    Kirsikankukkien terälehtien sade… Se tuo lämpimän tunteen pojan sisälle. Silloin asiat olivat olleet hyvin. Onni oli tuntunut mahdottoman suurelta, kun hän ja tyttö olivat alkaneet seurustella. Ja suurenmoisuutta oli jatkunut koko kesän. Kaikki ne kerrat, kun hän oli suorittanut tehtävää tytön kanssa, kun hän oli tarjonnut tälle juotavaa, kun hän oli hymyillyt kuullessaan tytön naurun… Ne tuntuivat kokoavan kauniin satukirjan.

    Mutta tuon satukirjan loppu ei ollut onnellinen.

    Rakastuneet silmät eivät olleet nähneet petturia kuoren alla. Vasta kesän viimeisinä päivinä hän oli saanut tietää tilanteen ulkopuolella olevalta taholta, että hänen rakkautensa kohteella oli toinen. Tyttö ei kieltänyt tätä kysyttäessä, muttei myöskään pyytänyt anteeksi. Eikä poika olisi anteeksi antanutkaan.

    Paljastuksen jälkeen hän ei ollut suostunut tapaamaan tiimiään. Hän olisi joutunut kohtaamaan sekä entisen rakastettunsa että tämän uuden rakkaan – poika ei ollut edes varma, olisiko hän kyennyt yhteistyöhön heidän kanssaan. Hän oli koettanut pyytää Hokagelta tiiminvaihtomahdollisuutta, jota ei oltu hänelle suotu – kaikki tiimit olivat kuulemma taidoiltaan juuri nyt tasavertaisia, joten uudet muutokset tiimeissä eivät olleet suositeltuja. Lopulta hän oli jättänyt tehtävien suorittamisen kokonaan sikseen.

    Hyugat eivät olleet pitäneet pojan päätöksestä. Kaduilla alkoi kiertää erilaisia huhuja, miksei Hyugan suvun nero suorittanut tehtäviä ja osa huhuista oli hyvinkin radikaaleja. Pian huhut olivat tunkeutuneet suvun sisällekin, mitä poika ei enää ollut kestänyt. Hän oli katsonut parhaakseen jättää kaiken taakseen.

    Syyskuun 30, kello 02.08

    Kuu heittää kajonsa ikkunasta hotellihuoneeseen. Ikkunanraamien rajaama valokaistale valaisee lattialla kyljellään kippurassa makaavan pojan. Kulunut paita on painautunut pojan kylkeä vasten, paljastaen kuinka laihaksi keho on kuihtunut. Valo näyttää pojan kasvoilla näkyvän väsymyksen.

    Kyynel vierähtää pojan silmäkulmasta, jatkaa matkaansa posken ylitse ja tipahtaa paikoin kostealle lattialle. Silmistä heijastuu sisuksia polttava tuska.

    Yhä uudelleen ja uudelleen samat kysymykset häiritsevät pojan mielenrauhaa. Oliko tyttö jo aiemmin ollut sen toisen kanssa? Poika oli saanut tietoonsa, että tyttö oli kysynyt hänen tiimitoveriaan mukaan kirsikankukkia ihailemaan ennen poikaa. Jos tämän tiimitoveri olisi suostunut, olisiko tyttö enää kysynyt poikaa mukaan? Jättikö tyttö toisen ihastuksensa alkaessaan seurustella Hyugan kanssa edes hetkeksi, vai oliko hän seurustellut toisen kanssa pojan selän takana? Oliko tyttö edes rakastanut, vai oliko tämä ollut vain julmaa peliä?

    Nuorukainen tietää, ettei hän luultavasti saisi kysymyksiinsä vastausta. Hän tietää, ettei pysty enää tapaamaan tyttöä niin rakkaanaan kuin edes ystävänään. He eivät enää ole ystäviä. Poika toivoo, etteivät he olisi enää edes tuttavia.

    Tuska ei hellitä. Se ei ole hellittänyt hetkeksikään suhteen katkettua. Mutta poika ei jaksa odottaa ja katsoa, hellittääkö tuska koskaan.

    Hän kuiskaa jotain, mutta ääni ei kanna tarpeeksi, jotta se kuuluisi. Lihakset keräävät voimanrippeitään nostaakseen kehon istumaan. Kädet tuntuvat väsyneiltä, ne tuskin jaksavat liikkua. Pää nuokahtelee eivätkä silmät tahdo pysyä auki. Järki ei tunnu enää kykenevän tekemään selkeitä ajatuksia. Sielu huutaa, pyytää lääkettä tähän uupumukseen.

    Syyskuun 30, kello 11.36

    Sade on lakannut, mutta tie on liejuinen ja siinä on vaikea kävellä. Hiashi painaa kuitenkin ankarasti eteenpäin, välillä huutaen veljenpoikansa nimeä. Hän tähyilee tähyilemistään. Epätoivoisuus on nakertanut hänen voimiaan, mikä näkyy liikkeiden kankeutena.

    Yhtäkkiä hänen korvaansa kiinnitetystä radiosta kuuluu rätinää ja jotain puhetta. Mies painaa nappia ja kysyy:
    – Mitä nyt?
    – Neji löytyi, kuuluu vastaus ja Hiashin kasvoille nousee suuri riemu. Pian riemu laantuu, kun toisessa päässä puhuja jatkaa:
    – Löysimme hänet liian myöhään.

    Lokakuun 05, kello 12.18

    Osanottojen päätyttyä mies etääntyy ihmisjoukosta ja suuntaa Hyuga -talolle. Hän ei kestä olla pidempään hautuumaalla.

    Tyttö pyyhkii kyyneleitään ja katsoo murheellisena hautakiveä. Jos hän vain olisi tiennyt, millaisia seurauksia saattoi tällä olla…

    Tytön vieressä seisova ninja iskee käden otsalle poisnukkuneelle tiimitoverilleen ja sanoo jotain nyyhkäisyjen lomasta.

    Opettaja halaa tiimiään ja lausuu lohdutuksen sanoja. He menettivät hyvän ninjan ja upean ystävän.

    Keltahiuksinen poika katsoo yhä hautakiveä surullisin silmin. Vaikka muut ihmiset alkavat jo siirtyä pois hautakiven luota, hän ei irrota katsettaan kivestä.

    Nuori tyttö itkee vuolaasti käsi kohotettuna suun eteen, helmenvalkeat silmät puolittain auki. Ikävä polttaa hänen rintaansa.

    Joukko Konohan nuoria kerääntyy hautakiven ympärille vielä kerran ennen lähtöä. Yksi heistä laskee jo valmiiksi kukkia täynnä olevan haudan päälle vielä kukkakimpun. Joukko ei koskaan tule olemaan samanlainen ilman häntä.

Viewing 1 post (of 1 total)
  • You must be logged in to reply to this topic.