Slam Dunk!

Olen kiinnostunut sarjasta joten ykkös osa on tilauksessa. Kirjoitan laajemman viestin kunhan saan ja luen ykkös osan.

Nytten tuli tilauksesta ja luin heti, ja pakko sanoa että en kadu että tilasin. Ehdottomasti jatkan lukemista. Takehiko Inouen taide on mahtavaa ja tarinan kerronta sujuvaa. Taas kävi kuten Eyeshiledin kanssa että sarja urheilulajista paljoa välitä mutta manga kuitenkin mahtavaa. Kiinostus koripalloa kohtaan heräsi 😆 Hahmot yksinkertaisia mutta persoonallisia. Huumorikin on sujuvaa. Yhtä asiaa arvostan sillä Slam Dunk on vanhempi sarja joten Slam Dunkissa ei ole Shonen piikki hiuksia, vaikkei niissä mitään pahaa ole. Suosittelen sarjaa lämpimästi kaikille Urheilu mangasta kiinnostuneille, ja vaikkei ole lukenut urheilu mangaa kannattaa kokeilla Slam Dunkkia.

Devilman wrote:

Jos urheilumangasta ei välittäisikään, niin Slam Dunkin jälkeen sitä rakastaa. Tosin kovin moni muu samaa genreä oleva ei Slam Dunkin jälkeen tunnu miltään. Ja jos jo ykkösosa sai innostumaan koriksesta, niin odotahan, kun pääset nelososaan, jossa alkaa sarjan ensimmäinen varsinainen peli. Ja siitä pelistä saadaankin nauttia sitten vähän yli kahden kirjan verran.

Alkoi jo kihelmöidä, että pitää saada kaikki ilmestyneet kirjat mahdollisimman nopeasti. Mutta kun tuohon Helsinkiin, joka on lähin Fantasia pelin omaava kaupunki, maksaa junalla 7,20€ muistaakseni. Kirjatkin on 8€ kipale, niin taitaa mennä joulun lähelle että on tarpeeksi rahaa, kun tulee noita suomi julkaisujakin, enkä netistä tykkää lukea, paitsi sellaisia joita ei saa suomeksi eikä englanniksi vielä tai ei ollenkaan. Kuten Hajime No Ippoa.

(Sisältää spoilereita)
Sain vihdoin luettua tämän mahtisarjan toissa yönä. Nyt kun tämä on luettu, niin tuli hirveä hinku alkaa pelaamaan koripalloa. Enpä kyllä mihinkään seuraan liity; ei taida riittää aikaa uudelle harrastukselle.
No mutta siis. Sarja oli erittäin hyvin toteutettu ja tehty. Piirrostyylikin oli niin mahtavaa, että kesken sarjaa jäi vaan tuijottamaan niitä ilmiömäisiä kuvia. On kyllä todella kiva, kun Takehiko osaa piirtää niin realistisesti. Olisi paljon tylsenpää lukea sama sarja, jos se olisi piirretty “normaalilla” tyylillä. Jätkä piirtää kaiken niin tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Jopa hiukset (piirretty suurinpiirtein erikseen). Vähän vaikea kuvitella, että Slam Dunk olisi Takehikon ensinmäinen oma sarja.
Hahmokaarti oli hyvä ja moniulotteinen. Varsinkin Sakuragi ja Akagi. Sakuragista pidin eniten koko sarjassa. Sakuragi on sarjan päähenkilö, muttei kuitenkaan mikään kaikkivoittava uberhemmo, joka voittaa kaikki vastaantulevat hemmot ja se on erittäin hyvä asia. Kyllähän hän kuitenkin kehittyy nopeasti, mutta ei hän kaikkia voita. Hahmokehitystäkin tässä hahmossa tapahtuu kivasti, kun hän alkaa rakastaa koripalloa ja pääsee lopussa ylpeydestään ja ratkaisevalla hetkellä vihdoin syöttää pallon Rukawalle. Sama juttu, kun Rukawa syöttää pallon lopussa Sakuragille. Sekin, että hän pääsee raivokkaasta luonteestaan eroon ja on lopussa pelkkä aggressiivinen luonne.
Lempihahmot on Sakuragi (ehdottomasti lempihahmojen TOP 3:ssa (no en mä nyt paljon sarjoja tiedäkään)) ja Mitsui. Mitsui on aika cool tyyppi ja sen takauma oli aika koskettava. Oli hienoa, kun se pääsi vihastaan irti. Yksi juttu tässä jäi kuitenkin häiritsemään. Mitsuihan on “MVP-shooter”. Mitä se MVP tarkoittaa?
Ne takaumat. Ne oli toteutettu niin taitavasti. Vetää melkein vertoja Odalle.
Sarjan juoni ei ole mikään erikoinen, mutta koska kyseessä on urheilumanga, niin ei sen tarvitsekaan. SD:n pääelementti, eli koripallopelit ovat parhaimmillaan 50 lukua pitkiä ja täten aika uuvuttavia ja se on ainoa hieman huono puoli sarjassa (toinen on mangan kääntäjät netissä, mutta eihän sitä voi laskea), mutta pelit on kuitenkin hyviä ja hyvin piirretty, että kyllä ne jaksaa helposti katsoa läpi. Nyt kun ajattelee, niin tuntuu vähän oudolta, että Takehiko on piirtänyt yhtä peliä n. vuoden.
Kunnon huumoria on sarjassa aika minimaalisesti, mutta kun sitä tulee, niin kyllä naurattaa. Varsinkin silloin, kun Anzai joutui sairaalaan ja Mitsuilta meni kengät rikki, Miyagin viereen seisahti korppi ja Rukawan eteen käveli kissa ja kaikkien reaktiot olivat hieman oudot. Takehikon piirrostyyli koomisia kohtauksia piirtäessä on myös niin hauskan näköistä, että jo pelkästään se pistää virneen naamalle.
Pari juttua jäi kyllä mietityttämään sarjassa. Nimittäin ne, että miksi Anzaita kutsuttiin ennen Valkoiseksi paholaiseksi ja että mitä merkitystä sillä kaljupäisellä “superrookiella”, joka loukkautti “Aichi’s starin” oli. Vai oliko niiden joukkue se Aiwa, jolle Shohoku hävis kolmannella erällä? Pistää miettimään. Oli aika erikoista, että ne hävis kolmannella erällä. Olin niin varma, että ne olisi voittaneet Nationalsin. Vähän vaihtelua normaaliin juoneen mangasarjojen turnauksissa.
Sarjan loppu jäi vähän häiritsemään. Tuntuu, että se jäi vähän kesken. Se myös, että Sakuragin selkä jäi niinkin huonoon kuntoon vielä pelinkin jälkeen, oli aika ikävä homma.
Paitsi että joo. Kyllähän se loppu ihan hyvä oli. Shohoku voitti Japanin parhaan joukkueen, joten siitä tuli Japanin paras. Ryoutasta tuli kapu, Akagi ja Kogure kirjoitti ja Harukosta tuli toinen manageri. Vähän kyllä mietityttää, että miksi Mitsui jäi Shohokuun, vaikka se oli seniori. Jäikö se luokalle, vai?
Pitäisi ehkäpä ostaa pari kirjaa. Vois kahtoa jossain vaiheessa.
Kuuluu kyllä lempimangojen TOP 3:een.
Man, my text is a mess!

Blackbeard wrote:

Ja se myöhemmin tehty 4-komista koostuva epilogi on kanssa aika mahtava.

Mmitääh! Mikä epilogi!? Missä!?

//Jaajaa. Kiitokset. Oli hyvä se 10 days later. Täydensi kivasti sitä loppua ja nyt se tuntuukin ihan mahtavalta. Nimittäin luku 276, jossa se loppu oli, oli vähän liian lyhyt ja siinä ei kerrottu tarpeeksi. Onneksi Takehiko teki tuon.

Ahh, ravitsevaa tekstiä löytyy näemmä täältäkin. Sääli vaan, että kun harkitsen sarjan aloittamista, niin en raaski lukea tota SlamDunkin viestiä. Jotenkin luulis, että koripallosta ei saa kauhean mielenkiintoista mangaa. Ja oon kaiketi melkolailla väärässä. Koripallo ei lajinakaan erityisemmin iske, lähinnä koska sukkaan siinä aika pahasti. Tätä on kuitenkin kehuttu niin rankasti, että taidan hankkia sen ekan osan käsiini.

Ja tulipahan turha viesti. Kestäkää se.

SlamDunk wrote:

eerol wrote:

Sain vihdoin luettua tämän mahtisarjan toissa yönä. Nyt kun tämä on luettu, niin tuli hirveä hinku alkaa pelaamaan koripalloa. Enpä kyllä mihinkään seuraan liity; ei taida riittää aikaa uudelle harrastukselle.

Suosittelen, loistava laji, joka on monipuolinen ja jännittävä katsottava. ja pärjää vaikka ei osaisi heittää jne. ( jep olen surkea heittäjä, mutta korvaan sen muulla.) Ja mitään erikoista ei tarvitse osata, vain perusjutut niin kuin myös Slam Dunkissa välillä sanotaan…

Ai!? Kiitos tiedosta, mäkin nimittäin olen aika surkea heittäjä. Voishan sitä joskus kokeillakin. Vaikka keväällä tai kesällä. On ainakin pää täynnä teoriaa, että kai siitäkin jotain hyötyä on. Kai.

Nanakin wrote:

Ahh, ravitsevaa tekstiä löytyy näemmä täältäkin. Sääli vaan, että kun harkitsen sarjan aloittamista, niin en raaski lukea tota SlamDunkin viestiä. Jotenkin luulis, että koripallosta ei saa kauhean mielenkiintoista mangaa. Ja oon kaiketi melkolailla väärässä. Koripallo ei lajinakaan erityisemmin iske, lähinnä koska sukkaan siinä aika pahasti. Tätä on kuitenkin kehuttu niin rankasti, että taidan hankkia sen ekan osan käsiini.

Sarja on puhdasta mahtavuutta. En mäkään ennen koripallosta paljoakaan pitänyt, mutta nyt Slam Dunkin luettua haluis päästä pelaamaan niin hirveesti. Mutta, harmillista on, että soittoharjoitukset ja hengailu vie liikaa aikaa. Sarja pääsee kunnolla vauhtiin vasta siinä neljännen kirjan paikkeilla, jolloin alkaa eka matsi, että ensinmäisen kirjan perusteella ei kannata arvostella.
Juups, ehdottomasti paras urheilumanga, minkä tiedän ja nyt kun sain sen luettua, niin voi vihdoin keskittyä muihinkin sarjoihin. Oli nimittäin todella koukuttava.

Lisko wrote:

Takehiko Inoue, best mangaka for ever ?

Paljon mahdollista. Moista loistavan taiteen ja vangitsevien tarinoiden yhdistelmää näkee harvoin.

13 kirjaa Slam Dunkin Vizin julkaisua on jo hyllyssä ja juuri ilmestyneen 14:n hommaan jahka ehdin, mutta nyt on pakko hillitä vaan tuota ostamista. Jos teen poikkeuksen, niin pian teen toisenkin ja sitten käy köpelösti… Mutta asiaan palatakseni, kaikki 31 osaa tulen ostamaan, sillä SD on vain niin loistoteos. Suurimmaksi osaksi se on koripalloa koripallon perään ja Sakuragi sählää minkä kerkiää, mutta loppupuolella ja lopussa se vain yllättäen iskee – Slam Dunkin taika. Kyyneliin asti liikuttuu tajutessaan lukeneensa juuri ehkä hienoimman urheilumangan ikinä. Kirjoittelen vielä enemmänkin, mutta Sangatsulan mokoma menee kohta kiinni.