So alone in darkness (Fruits Basket, HaruRin)

So alone in darkness

Paritus: Hatsuharu x Isuzu
Ikäraja: K-11, sisältää hieman kiroilua ja angstitatteilua.
Spoiler: Eipä kait.
Genre: Ööö.. Romantiikka, angsti/draama?
Sisällöstä: Tuli vain yhtäkkiä inspis tehdä HaruRin ficci. Tämä on ensimmäinen julkaisemani ficci, eli ei vältämättä mikään laadukas vaikka olen kyllä ennenkin jotain kirjoittanut ^^

Rin
Istuin taas tavalliseen tapaani etsimässä historiallista aineistoa eläinradan kirouksesta yhdessä Soomien taloista. Ja mikä vielä tavallisempaa, mitään ei löytynyt. Tiesin olevani typerä, sillä miksi ihmeessä Akito olisi niin typerä, että jättäisi tietoja kirouksen purkamisesta esille. Mutta mitä jos edes Akito ei tiennyt keinoa purkaa kirousta? Pudistin päätäni ja mielessäni kuohahti. Toorukaan ei ollut löytänyt mitään kun oli aiemmin käynyt.. Mitään keinoa ei edes ollut!! Singahdin pystyyn ja aloin pyyhkäistä kirjoja alas hyllyiltä. "EI!!" suustani pääsi ja yritin työntää tyhjentyneen kirjahyllyn nurin. Lysähdin lattialle ja yritin rauhoittua. Ei.. Tätä menoa en ikinä saisi vapautettua Harua, hän olisi ikuisesti Akiton. Akiton.. Ulkoa kuului ääniä ja kohotin tuskaisena päätäni. Joku oli tulossa, metelöintini oli tietenkin herättänyt jonkun huomion. Nousin ylös ja juoksin ulos ovesta.

Kauas pois, niin lujaa kuin jaksoin. Ohi hämmästelevien ihmisten, pois, pois! Juoksin vain karkuun ongelmia, pelkoa ja surua. Niin kuin tein tänäänkin karatessani sairaalasta. Siellä makaaminen ei edistänyt tavoitettani lainkaan ja varsinkin öisin istuessani yksin pimeydessä sydän kahlittuna omiin pimeisiin muistoihini tunsin tukahtuvani. Istahdin yhdelle puiston penkeistä ja huokaisin syvään. Olisin halunnut niin voida sanoa, ettei mikään ole minulle mahdotonta. Että pystyisin saavuttamaan kaiken, kunhan van yrittäisin. Mutta tämä oli minulle mahdotonta. Todenmukaisempaa olisi sanoa, että kaikki oli minulle mahdotonta. Minusta ei ollut saavuttamaan onnea, aina kun sain siitä pienenkin otteen, se juoksi minulta karkuun. Niin kuin minä. Juoksin karkuun Haruakin, koska en tahtonut kohdata hän. Yritin vain loukata häntä, jotta hän unohtaisi minut ja saisi oman onnensa kiinni. Avarammasta maailmasta, ilman minua. Nytkin istuin vain paikallani tekemättä mitään, säälien itseäni ja angstaten. Mutta rakastin Harua, halusi suojella sitä lempeää ihmistä. Se oli ainoa kiinteä piste ajatuksissani, joka ei koskaan kadonnut mielestäni. Aloin miettiä, miksi Tooru halusi löytää keinon murtaa kirouksen. Oliko hän vain niin lempeä ihminen, jota me käytämme huomaamattamme hyväksi vai oliko Tooru kenties rakastunut johonkin Soomaan? Toisaalta, eihän tuo minun asiani ollut. Nyt olisi parasta kadota paikalta, sillä en halunnut törmätä kehenkään kahdestatoista. Se tungetteleva Yukikin luultavasti juoksisi heti kielimään Harulle nähneensä minut. Kagurallekkaan en voinut mennä, sillä he soittaisivat heti sairaalaan.

Haru
Istuskelin Shigure-sensein pöydän ääressä ja odottelin Toorun valmistamaa shoogayakia. "Hmm, nyt kun saan shoogayakia, sitä ei teekään enää mieli. Mystistä." Yuki käännähti minuun päin; " Haru! Laitoitko siis Honda-sanin tekemän sitä turhaan?" Samassa Tooru kurkisti oven raosta; " Ei siitä ole vaivaa Yuki-kun! Voimme saman tien kaikki syödä sitä päivälliseks…. Toorun lause keskeytyi kun ovi lennähti saranoiltaan. Kyoo nakkasi oven käsistään hieman hämmentyneenä ja mulkaisi Yukia murhaavasti. Näytti siltä ettei hän huomannut minua lainkaan. Sitten Kyoo istahti pöydän ääreen. " Kyoo-kun, olitteko dojolla tänään?" Tooru kysyi iloisesti. "Olin, mutta jouduin lähtemään aikaisemmin kun Kagura tuli. Hän on tänään täysin hullu! Perhanan rotta, mitä siinä mulkoilet?" Kyoo totesi hieman harmistuneena. Niin, Kagura taisi edelleen olla hieman Kyoon perään, vaikka vaikuttikin rauhoittuneen vähän. " Naiset!" Tooru katsoi Kyoota hieman hämmästyneesti ja hymyili. Kyoo taisi tarkoittaa lähinnä Yukia, mutta Kyoo punastui silti ja alkoi selittää jotain epämääräistä. Nuori rakkaus on niin suloist.. Kuulostan taas joltain vanhukselta.. ”Äh, Tooru, en mi-minä m-mitään sellaista ta-tarkoittanu.. Tooru, kuunteletko edes?!” Tooru oli huomannut että shoogayaki oli palamaisillaan, ja suunnannut keittiöön. Olin minäkin sen huomannut, mutta olin arvellut Toorun huomaavan sen pian. Miksi turhaan hätääntyä, ja hän tekisi sen kuitenkin paremmin. Mikään ei rikkoisi mielenrauhaani.. Yuki esti Kyoon matkan Toorun perään ja huudahti; ” Katin tolvana, mikäs tuo äskeinen kommentti oli olevinaan?” ”Pois tieltäni, Prinsessa Yuki tai itket ja väist..” Kyoo makasi jo maassa ilmat pihalla. En jäänyt enää seuraamaan sitä seuraavia tapahtumia, sillä Toorun lausahdus herätti huomioni. Ei, se kun hän pyysi Yuki ja Kyoota rauhoittumaan vaan.. ” Hatsuharu-san, mahtaisitteko te tietää missä Isuzu-san on? Hän on karannut sairaalasta..” Jokin oli sittenkin rikkonut mielenrauhani. Rin oli karannut sairaalasta. Hän ei tuntunut välittävän komplikaatioista, tai mistään muustakaan. En ymmärtänyt häntä.. Mutta vaikka hän vihaisikin minua, rakastin silti häntä edelleen. Enkä voinut antaa asian olla. Nousin nopeasti ylös ja otin takkini. ” Hatsuharu-san?” Tooru kysyi varovasti. ”Taisin nähdä karanneen keijukaisen nurkan takana. Mystistä, eikö vain?”

Ulkona mietin, minne Rin olisi voinut mennä. Tunsin yhteenkään Soomien taloista, mutta mihin hän sitten olisi mennyt? Varmaan istui jossain sillan alla räyhäten pummeille. Kuljin juuri yhden sillan ohi ja vilkaisin sinnepäin. Ei voinut olla.. Rin ei voinut olla niin arvattava, ellei hän sitten tahtonut tulla löydetyksi.. Sillä siellä, varjoissa istui kalpea mutta kaunis nainen jonka hiukset valuivat maahan mustana putouksena. Hän näytti melko tuskaiselta. Menin lähemmäs ja kysyin; ” Rin?”. Salamanopeasti hän käännähti ja Rinin huomattua minut, hänen silmissään leimahti. Nopeasti hän hyppäsi ylös ja lähti juoksemaan. ”JÄTÄ MINUT RAUHAAN!!” Rin huusi vielä perään ja kiihdytti vauhtiaan. Vai niin, tähän oli siis tultu. ”Voit juosta, mutta pakoon et pääse, Rin.” totesin ja nousin satulaan. Lähdin sotkemaan pyörälläni eteenpäin ennennäkemätöntä vauhtia. Rin oli selvästi heikossa kunnossa, sillä pyörällä saavutin häntä hetkessä. Tarrasin hänen käsivarrestaan kiinni ja hyppäsin samalla pois pyörän satulasta. Jatkuu.