The Asylum (Naruto fic)

Home Forums Sekalaista Omat tarinat The Asylum (Naruto fic)

  • This topic has 1 voice and 0 replies.
Viewing 1 post (of 1 total)
  • Author
    Posts
  • #111292
    AvatarChiyo-san
    Member

    A/N: Juu eli tämä on mielisairaalaan sijoittuva Naruto ficci… Päähenkilö on Sasuke ja tarinassa ei ole minkään laista paritusta…(veiköhän tuo kaikki lukijat edellisessä paikassa jossa tämän julkaisin? Don’t know…)
    Hahmot ovat tietenkin Kishimoton juoni omani ja joitain piirteitä mielisairaalasta on lainattu Emilie Autumnin kirjasta The Asylum book.
    Chiyo päättää tähän tällä erää ja päästää teidät lukemaan ^^

    Nuori miehen alku seisoo katse lasittuneena eteensä suuren valkean rakennuksen edustalla. Pojalla on mustat suorat joka suuntaan sojottavat hiukset, jotka hulmuavat hennon tuulen voimasta. Hänen kalvakat kasvonsa ovat ilmeettömät, lähes jäätävät.

    Hänen oikealla puolellaan seisoo siistiin mustaan pukuun pukeutunut mies ja toisella puolella poikaa seisoo valkoiseen työ asuun pukeutunut nainen, jonka pitkät lähes mustat hiukset lentelevät vapaasti tuulessa.

    Kaikkien kolmen katseet ovat kiinnittyneet mustaan autoon, joka kaasuttaa juuri pois rakennuksen pihalta kohti suurta harmaata porttia. Auton ikkunat ovat mustat, joten sen sisällä olijat ovat ulkopuoliselle näkymättömissä.

    Kuistilla seisovalle pojalla ei kuitenkaan ole epäselvyyttä siitä, kuka autossa istuu.

    Hän voi päänsä sisällä nähdä kalpean miehen, joka katsoo häntä mitään sanomaton katse silmissään. Pitkät hiukset hulmuavat tuulessa hänen seistessään vakaana pojan mielessä. Poika pystyy melkein haistamaan hänen kirsikkaisen, ehkä hiukan sitruunaan viittaavan tuoksunsa. Tuon tuoksun, joka on pojalle jo entuudestaan niin tuttu. On ollut koko hänen pienen ikänsä.

    Poika havahtuu korvia huumaavaan kolahdukseen, joka kuuluu ensimmäisestä portista, joka on alkanut sulkeutua. Musta auto on juuri ohittanut tuon portin ja on suuntaamassa kohti seuraavaa hiukan pienempää porttia.

    Poika ottaa vaistomaisesti askeleen kohti porttia, mutta ei pääse pidemmälle, ennen kuin hänen ranteeseensa tarttuu nainen, joka seisoo edelleen tyynen rauhallisena hänen vasemmalla puolellaan.

    Poika riuhtaisee kättään irti naisen rautaisesta otteesta, mutta sormet vain kiristyvät entistä tiukemmin hänen ranteensa ympärille ja saavat pojan kääntämään katseensa naiseen. Naisen ilmekkään ei värähdä pojan luodessa murhaavan katseen naisen käteen, joka tiukentaa otettaan toisen ranteesta.

    Ensimmäisen kerran hänen ollessaan täällä hän oli miettinyt porttien tarkoitusta. Oliko niiden tarkoitus pitää tunkeutujat ulkona vai täällä asuvat ihmiset sisällä. Nyt porttien merkitys ei ollut hänelle enää vähääkään epäselvä. Itse asiassa hän ei oikeastaan edes tiedä mikä on saanut hänet kuvittelemaan ensimmäisen vaihtoehdon mahdolliseksi.

    ”No oliko se muka jotenkin ihme.” Hänen korvissaan kaikuu lapsellinen naisen ääni sointuvana, joka yrittää selvästi yllyttää häntä johonkin todella typerään.
    Poika on kuitenkin tottunut jo sivuuttamaan tuon lapsellisen äänen, joten toisen hiukan sarkastisen äänen sivuuttamminen ei tuota hänelle pienintäkään ongelmaa.

    ”Olisit kerrankin kiva ja kuuntelisit mua.” Heiveröinen ääni valittaa. Ääni kuulostaa siltä kuin sen aiheuttaja olisi juuri purskahtamassa itkuun. Poika kuitenkin tietää sen olevan mahdotonta.
    ”Ole kiltti. Mulla on tylsää. En mä jaksa olla aina yksin.” Lapsellinen ääni jatkaa tavallista sinnikkäämpänä. Ei kuitenkaan tarpeeksi sinnikkäänä.

    Poika katsaa turhautuneena naista, joka pitää edelleen kiinni hänen ranteestaan katsoen autoa, joka on nyt ohittanut jo viimeisen portin ja ajaa pitkin mutkittelevaa hiekka tietä, joka katoaa vihreiden lehtipuiden sekaan.

    Ensimmäinen portti on sulkeutunut, joten nainen päästää toisen käden rautaisesta otteestaan.
    Poika nostaa kätensä silmiensä tasolle nähdäkseen onko siihen jäänyt jälkiä toisen puristavasta otteesta ja toisaalta myös huomautukseksi toisen liiankin tiukasta otteesta. Jälkiä ei kuitenkaan ole, joten poika laskee kätensä takaisin viereensä.

    Pojan vieressä seisova mies kääntyy ympäri ja lähtee kävelemään joukon takana sijaitsevaa isoja ovia kohti hitain, mutta varmoin askelin. Ovet ovat raollaan juuri sen verran, että siitä mahtuu kulkemaan.
    ”Mikä toikin luulee olevansa?” Lapsen ääni kysyy turhautuneena.

    Valkoisiin pukeutunut nainen seisoo hetken pojan vierellä ennen kuin tarttuu toista kädestä varovasti. Naisen ote ei ole käskevä eikä pakottava. Ennemminkin rohkaiseva.
    Nainen ei liiku suuntaan eikä toiseen, vaan odottaa pojan liikkuvan. Tälläkertaa naisen ote ei ole läheskään yhtä kovakourainen kuin aiemmin. Tälläkertaa toisen kosketus on jo melkein lämmin ja ymmärtäväinen.

    Poika katsoo pikaisesti naista, joka seisoo hänen vierellään ennen kuin kääntyy ympäri hiukan vastahakoisesti.
    Hän jää tuijottamaan ovea, joka levittäytyy valtavana pojan edessä.
    Hän lähtee liikkeelle vasta naisen töytäistessä häntä rohkaisevasti kohti valtavia ovia. Poika lähtee liikkeelle hitaasti kiristäen tahtiaan päästessään lähemmäs avointa ovea. Hänen vatsassaan polttelee pelko. Hän on ennenkin käynyt rakennuksessa, mutta nyt pelko tulevasta on voimakkaampi kuin kertaakaan aiemmin.

    Poika astuu sisään massiivisesta ovesta naisen johdattelemana. Hän pysähtyy hiukan tavallista tilavampaan eteiseen katsellen ympärilleen.

    Korkeat likaisen valkoiset seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Seinät ovat joskus olleet luonnon valkoiset, mutta nyt ne ovat alkaneet jo harmaantua. Eteisen nurkassa on pieni koppi, jossa istuu nuori mies katsoen naista hetken hiukan mietteliäänä ennen kuin nostaa kätensä tervehdykseen ja suo parivaljakolle pienen hymyn.

    ”Miksi noin nuori ja komea poika on töissä tälläisessa paikassa? Mä en tulis tänne mistään hinnasta.” Lapsellinen ääni alkaa taas marmatuksensa. Tälläkertaa äänessä on jopa vivahde vastenmielisyyttä.

    Nainen työntää hiukan hämmentynyttä poikaa pitkin harmaanvalkoista käytävää. Käytävän reunoilla on aika-ajoin penkkejä, jotka näyttävät kuitenkin niin epämukavilta, ettei poika usko istuvansa niillä ikinä ainakaan vapaaehtoisesti. Käytävää reunustavat myös siellä täällä olevat haalean ruskeat ovet suurine likaisine ikkunoineen.

    Käytävä päättyy valkoiseen oveen. Käytävä haarautuu kahteen suuntaan. Toinen käytävä on varattu tyttöjen makuuhuoneille ja toinen vastavuoroisesti poikien makuuhuoneille.
    Poika johdatetaan oikealle kääntyvään käytävään. Käytävä on edellistä ahtaampi ja sen sävy on ehkä hiukan sinisempi kuin aiemmman käytävä, joka tuo hiukan erilaisuutta rakennuksen muuhun valko, harmaa, ruskea sävyihin.

    Nainen taluttaa pojan käytävän päässä olevaan huoneeseen ja avaa oven. Poika astuu sisään pieneen huoneeseen. Hän on ensimmäistä kertaa tässä huoneessa. Tottakai hän on näissä huoneissa käynyt aikaisemminkin isoveljensä kanssa, mutta tätä huonetta heille ei ole näytetty.

    ”Ei ihme, että meille ei ole näytetty näitä huoneita. Eihän kukaan päästäis tänne nuoria jos ne ois nähny tän. Ne varmaan pitää yhden huoneen kunnossa ja näyttää sen kaikille omaisille.” Lapsen ääni huomauttaa.

    Huone on kovin pieni ja pelkistetty. Huoneessa on Yksi sänky ja kirjoituspöytä, jonka ääressä on tuoli huoneen nurkassa on myös pienehkö puinen vaatekkaappi. Sänky on pelkistetty ja rautainen, jonka päällä lojuu huolimattomasti laitettu patja ja lakanat. Sänky ei näytä kovinkaan mukavalta, mutta kai se paremman puutteessa käy. Tai pikemminkin on pakko käydä. Tässä rakennuksessa ei liiemmin asukkien mielipiteitä kysellä.

    Kirjoituspöytä on puuta ja sekin on tietysti jo haalistumaan päin. Pöytälevyn alla on pieni auki vedettävä laatikko. Laatikon kahva on joskus ollut valkoinen, mutta maali on rapistunut lähes kokonaan pois, joten valkoista väriä on vain siellä täällä ympäri käden sijaa. Tuo saa myös ajattelemaan, jos pöytäkin on joskus ollut valkoinen, vaikka se hiukan epäilyttävältä tuntuukin.

    Pöydän vieressä seisova tuoli on selvästikkin uusin huonekkalu koko huoneessa. Sinänsä se on ihan hyvä, että ei tarvitse pelätä aina kun istuu sille. Tuoli on samaa puuta kuin kirjoitus pöytäkin, mutta se on kuitenkin vankemman näköinen kuin hiukan hauraalta ja kovin laholta näyttävä kirjoituspöytä.

    ”Tämä on sinun huoneesi. Mitä pidät?” Nainen sanoo rauhallisella hiukan karhean vivahteisella äänellä katsoen toista. Poika katsoo tympääntyneenä naista silmiin kuin yrittääkseen kysyä tuolta sanattomasti miten hän edes pystyy kysymään tuollaista.

    ”Niin minä vähän arvelinkin.” Nainen sanoo edelleen asiallisesti, vaikka ilkikurinen virne on jo ottanut paikkansa hänen kasvoiltaan.
    Ensimmäistä kertaa poika kuulee naisen puhuvan. Hänen käydessään täällä edellisen kerran tuo oli vain ollut hiljaa ja seurannut sivusta kun heidän kanssaan aiemmin ollut mies oli opastanut heitä.

    ”Hänellähän on oikeastaan oikein kaunis ääni.” Lapsen ääni toteaa hiukan yllättyneellä äänellä. Tuo lausahdus saa poijankin miettimään hetkeksi. Ja naisen ääni on todellakin kovin mielyttävä ja jollain tapaa sympaattinen.

    ”Olen muuten Kurenai.” Hän esittäytyy hymyillen tällä kertaa leveämmin. Hän ojentaa kätensä kohti poikaa, joka tarttuu siihen hiukan vastahakoisesti, mutta ei edelleenkään sano mitään tutkii vain naista katseellaan.
    Miksi hän sanoisi? Tottakai kaikki tässä rakennuksessa tietävät kuka hän on. Kaikki pienimmätkin yksityiskohdat hänen elämästään on tongittu juurta jaksaen. Mitä sitä sen enempää selittelemään.

    ”Etkö aio esittäytyä?” Kurenaiksi itsensä esittänyt nainen tiedustelee äänen sävyllä, joka kertoo hänen olettavan pojan esittäytyvän myös.

    ”Miks mun pitäis esittäytyä. Enemmän sä tiedät musta kun mä itse.” Poika tuhahtaa katsoen haastavasti naista joka vastaa katseeseen hymyillen.

    Tuo hymy ei jotenkin sovi tänne. Ei tänne keskelle kaikkea tekopyhää. Kaikkia näitä kulisseja. Tuo hymy on liian aito. Jotenkin vastustamaton, mutta se voi toisaalta olla kovin käytännöllinen tällä alalla.

    ”Mutta haluaisin kuulla sen sinulta itseltäsi enkä joltain välikädeltä.” Nainen selittää hymyillen edelleen aurinkoista hymyään välittämättä vähääkään pojan haastavasta katseesta.

    Pitkän hiljaisuuden ja tuijotus kilpailun jälkeen poika laskee katseensa huokaisten maahan.
    ”Sasuke.” Poika sanoo ykskantaan katsellen kengän kärkiään kuin ne olisivat kovinkin kiinnostavat verrattuna ympärillä olevaan kerran kierrettyyn, mutta silti uppo-outoon rakennukseen.

    Lopulta hiljaisuuden rikkoo Kurenain hilpeä ääni, joka saa Sasukeksi esittäytyneen pojan nostamaan katseensa takaisin naiseen.
    ”Hienoa. Sitten voimmekin varmaan käydä katsomassa paikkoja.” Nainen sanoo ottaen toisen ranteesta ystävällisesti kiinni lähtien vetämään tuota kohti ovea.

    Poika ei kuitenkaan liikahdakkaan. Hän katsoo naista tympääntyneenä huomauttaen.
    ”Olimme täällä jo viime viikolla katsomassa paikkoja.” Sasuke sanoo katsoen Kurenaita, joka näyttää innostuneelta. Ehkä hiukan liiankin innostuneelta täkäläiseksi.

    ”Tulisit nyt. Minun mielikseni.” Nainen anoo pitäen edelleen toisen kädestä kiinni. Poika katsoo toisen anovia silmiä, eikä yksinkertaisesti kykene sanomaan ei. Senkö takia tuo nainen on tänne palkattu? Koska hänelle ei voi sanoa ei?
    Samapa tuo. Poika lähtee naisen johdattelemana pois huoneestaan kohti yhteisiä tiloja. Huoneen ovella nainen pysähtyy sulkemaan oven heidän jäljessään.

    Kurenai kävelee pitkin käytävää, jota he ovat hetki sitten tulleet. Hän ei juurikaan katsele ympärilleen kulkiessaan, mutta välillä hän vilkuilee olkansa yli Sasukea varmistuakseen siitä, että hän kulkee edelleen naisen perässä vaikkakin hiukan vastahakoisesti.

    Kurenai on päästänyt irti pojan kädestä, joten hän näyttää hiukan epäilevämmältä kuin aiemmin. Hän näyttää kuitenkin tyytyväiseltä aina kääntäessään päätään ja hapuillessaan katseellaan pojan mustia hiuksia tai tummia silmiä.

    Kurenai pysähtyy viimeisen -tai ulko-ovelta katsottuna ensimmäisen- oven viereen avaten sen. Hän viittaa kädellään Sasukea menemään sisään ovesta. Sasuke katsoo hiukan epäillen naista, ennen kuin päättää totella toista ja kävelee avonaisesta ovesta sisään.

    Hän jää seisomaan ovelle katsellen ympärilleen hiukan tympääntyneenä. Hän on käynyt täällä ennenkin, eikä huone ole juurikaan edelliskerrasta muuttunut.

    Huone on avara ja se on täytetty pienillä pöydillä. Kunkin pöydän ääreen on sijoitettu neljä muovista tuolia lukuun ottamatta erästä hiukan suurempaa pöytää, jonka ympärille on ahdettu peräti keahdeksan tuolia
    Oven viereisessä seinässä on pieni neliön muotoinen aukko. Se on peitetty puoliksi lasilla, mutta sen alapuolisko on avoin. Aukko on sen verran pieni, ettei siitä mahdu edes hiukan pienempi ihminen läpi, joten lasin toisella puolella olijat ovat turvassa ”hulluilta” tai tämä on ainakin Sasuken päätelmä. Aiemmalla vierailulla pojalle oli kerrottu, että tuosta ikkunasta heille jaetaan ruoat.

    Ruokalan perällä istuu poika, joka heiluu edes takaisin istuen muovisella tuolilla katse tiukasti lautasessa, joka lojuu pöydällä hänen edessään toimettomana.
    Hän ei tunnu huomaavan parivaljakkoa, joka astuu hiljaisena ovesta sisään. He sulkevat oven perässään sanaakaan sanomatta katseiden kiertäessä jo kummallekkin entuudestaan tutussa huoneessa.

    Naisen katse sivuuttaa täysin pojan, joka istuu huoneen nurkassa. Aivan kuin häntä ei olisikaan. Tai pikemminkin kuin hän olisi osa huoneen sisustusta.

    ”Kuka hän on?” Sasuke kysyy pitkän tovin jälkeen kääntäen katseensa hiukan vastahakoisesti pois pojasta takaisin naiseen, joka seisoo edelleen hänen vieressään. Nainen ei edes katsahda tuota kummallista poikaa ennen kuin vastaa.

    ”Hän on Neji. Hän ei ole oikein perillä kaikesta mitä hänen ympärillään tapahtuu. Tai ei oikeastaan juuri mistään.” Nainen selittää Sasukelle kärsivällisesti. Vihdoin nainen kääntää katseensa Nejiksi kutsuttuun poikaan. Hänen ilmeensä vakavoituu hiukan hänen katsoessaan toista, joka ei ole edelleenkään irrottanut katsettaan lautasestaan.

    Tuo kiinnostaa Sasukea. Hän kyllä tietää, että kaikki ihmiset eivät ole aina aivan tietoisia ympäristöstään ja hän lukeutuu itsekkin noihin, jotka uppoutuvat joskus ehkä liiankin syvälle ajatuksiinsa, mutta näin totaalista vetäytymistä muusta maailmasta hän ei ole koskaan nähnyt.

    Kurenai Viittaa pienellä käsiliikkeellä seuraamaan itseään. Hän kävelee ovelle avaten sen varovasti, kuin peläten ruokailutilassa istuvan pojan havahtuvan ”koomastaan”, mutta luultavasti poika ei havahtuisi vaikka puoli tulimaata paiskoisi lautasia lattialle tuon korvan juuressa.

    Sasuke nyökkää tottelevaisesti tallustellen ulos ruokasalista yhtä hiljaa, kun on sinne tullutkin. Kurenai laittaa oven kiinni perässään, mutta Sasuke ei saa pojan kuvaa pois mielestään.

    Tuijottaakohan hän edelleenkin tyhjää lautastaan? Luultavasti. Miksi hän on sulkeutunut omaan maailmaansa? Jonkun takia mitä hänelle on tapahtunut, vai onko hän ollut aina tuollainen? Tuohon kysymykseen Sasukella ei ole edes suuntaa antavaa vastausta. Hän ei tiedä onko ensimmäinen vaihtoehto edes mahdollinen, mutta uskoo sen olevan aivan yhtä mahdollinen, kuin seuraavakin vaihtoehto.

    Hänen on kuitenkin syrjäytettävä hiljainen poika pois mielestään heidän astuessaan uuteen huoneeseen. Huone on yleinen oleskelu tila. Kun Sasuke viimeksi kävi huoneessa se oli tyhjä. Täysin autio lukuun ottamatta isoa pöytää, jonka ympärillä oli lähemmäs kolmekymmentä tuolia.

    Nyt huone on täynnä elämää. Huoneessa on arviolta seitsemäntoista ihmistä. Jotkut hiukan aktiivisempia kuin toiset.

    Eniten silmään pistää eräs hullu, joka juoksentelee ympäri huonetta heiluttaen kädessään pehmolelua. Hänellä on mustat hiukset ja mauttoman värinen vihreä puku. Hänellä on selvästikkin jonkin asteinen ADHD. Tai sen kuvan hänestä ainakin saa ensimmäisen kahden sekunnin perusteella.

    ”Lee!” Kurenai huutaa puheen sorinan yli. Äänen sävystä tulee selväksi, että Kurenai haluaa Leen tekevän jotain. Luultavasti nainen on joutunut huomauttamaan samasta asiasta jo muutamaan otteeseen.

    Samassa vihreä pukuinen ADHD pysähtyy jääden katsomaan vuoroin Sasukea ja vuoroin Kurenaita. Ilmeisestikkin hän on siis Lee tai sitten vain tuntemattomat kasvot kiinnittivät hänen huomionsa

    Hetken kuluttua pojan katse keskittyy Kurenaihin. Hän kumartaa syvään. Kyllä hän siis on Lee.
    ”Anteeksi.” Hän sanoo leikkisällä äänellä. Hän väläyttää naiselle säteilevän hymyn kvävellessään Sasukea ja Kurenaita kohti.

    Heidän luokseen päästyään Lee seisoo pitkään paikallaan vain katsellen Sasukea. Sasuke seisoo vaivaantuneena katsellen Leetä, joka häpeämättä tutkii häntä päästä varpaisiin. Kovin pitkältä tuntuvan ajan jälkeen Sasuke kumartaa hiukan.
    ”Sasuke.” Poika esittelee itsensä kohteliaasti toivoan toisen lopettavan tuijottamisen saadessaan jotain muuta ajateltavaa. Hän joutuu odottamaan jonkin aikaa, ennen kuin toinen poika havahtuu ajatuksistaan.

    ”Lee.” Toinen sanoo nolostuen hiukan. Hän laskee vihdoin Sasukea vainoavan katseensa värittömään lattiaan.
    Ei kuitenkaan aikaakaan kun suuret mustat silmät nousevat taas kohti Sasukea. Pieni hymy korostaa toisen kasvoja. Samassa hän kääntyy ympäri ja juoksee takaisin siinne mistä hän oli hetki sitten lähtenyt kävelemään kohti parivaljakkoa.

    Vasta nyt Sasuke huomaa, että joka ainoa silmäpari huoneessa on kääntynyt katsomaan vierasta poikaa, joka seisoo häkeltyneenä Kurenain vierellä.
    Hetken päästä kaikkien katseet suuntautuvat Kurenaihin kysyvinä. Kurenai kääntää katseensa Sasukeen rohkaisten häntä esittäytymään muille.

    Pojalla ei kuitenkaan ole aikomustakaan esittäytyä näille ihmisille, varsinkaan kun kaikki tuijottavat häntä tutkien jokaisen sentin hänen kehostaan. Pieninkään yksityiskohta ei jäänyt heiltä huomaamatta ja nyt Sasuken pitäisi vielä kertoa heille nimensäkkin. Ei ikinä!

    Sasuke kääntyy ympäri ja avaa oven, jonka Kurenai on pojan huomaamatta sulkenut. Hän astuu ovesta takaisin käytävään ja laittaa oven kiinni perässään. Hänen tekisi mieli paiskata ovi kiinni, mutta hän tietää, että se olisi lapsellista, mutta silti…

    Sasuke lähtee puolijuoksua pitkin käytävää kohti omaa huonettaan. Hetkeksi hän kuitenkinpysähtyy käytävän päässä miettien kumpaan käytävään hänen pitäisi jatkaa. Hetken mietittyään hän kuitenkin päätyy kääntymään oikealle ja kävelemään käytävän päähän.

    Käytävän päässä hän avaa oven ja astuu pieneen huoneeseen. Hän on kompastua muutamaan laukkuun, jotka lojuvat lattialla.
    Sasuke laskee katseensa jalkoihinsa ja kyykistyy samantien laukkujen ääreen. Hän alkaa purkaa pienempää sinistä laukkua. Hän heittelee vaatteet ja muut tavarat laukusta sikinsokin lattialle etsien tiettyä vaatekkappaletta.

    Kun Sasuke saa koko laukun tyhjennettyä ja hän jää katsomaan tyhjää laukkua, kuin odottaen jonkin ilmestyvän sinne.
    Hetken siinä istuttuaan poika katsahtaa varovaisesti ovelle. Hän ottaa molemmin käsin vuoresta kiinni ja repäisee sen auki. Hän nostaa varovasti vuoren sisältä Konohan otsasaojuksen nostaen sen kasvojensa eteen. Hän hengittää kirsikkaista tuoksua sisäänsä ja mielikuva mustahiuksisesta miehestä palaa hänen mieleensä.

    Sasuke tietää varsin hyvin, että mukaan saa ottaa vain omia tavaroita, mutta hän ei ymmärrä miksi moinen sääntö on laadittu. Ei jonkun toisen vaate ketään tuhoa. Toisaalta luultavasti Sasuken veli ei ole kovinkaan mielissään huomatessaan otsasuojuksensa kadonneen, mutta enää se ei ole Sasuken ongelma.

    Hän laittaa otsasuojuksen paitansa sisään alkaen tarkastelemaan räjähtänyttä huonetta. Tarkemmin katsottuna se ei ole aivan yhtä pieni kuin ensi silmäyksellä voisi kuvitella.

    Hetken aikaa mietittyään poika nousee ylös ja alkaa keräämään vaatteita, jotka lojuvat ympäri huonetta.
    Hän asettelee vaatteet siististi vaatekkaapin ylimmille hyllyille. Tyhjän matkalaukun hän laittaa vaatekkaapin ja seinän väliin jäävään pieneen rakoon. Täyden matkalaukun hän laittaa vaatekkaapin alimmalle hyllylle päättäen purkaa sen joskus toiste.

    Jos hän kerran tänne joka tapauksessa on jäämässä, niin miksi hän ei asettuisi taloksi?

    A/N: Juu eli tämä oli siis tässä ja kiitos kaikille jotka jaksoivat tänne asti lukea ^^ Ja sitten aiheeseen kommentit… Toivoisin todella kommentteja. Niin hyviä kuin huonojakin… Etkö pitänyt lainkaan? Miksi et? En pure joten olen todella kiitollinen kaikille jotka viitsivät kommentoida ^^

Viewing 1 post (of 1 total)
  • You must be logged in to reply to this topic.