Tyttörukka novelli

Home Forums Sekalaista Omat tarinat Tyttörukka novelli

  • This topic has 2 voices and 1 reply.
Viewing 2 posts - 1 through 2 (of 2 total)
  • Author
    Posts
  • #95889
    AvatarMinorea
    Member

    Tyttörukka

    Kirjoitusvuosi: 2010, tammikuu
    Rating: R
    Genre: Songnovel
    Laulu: Protoni – Tyttörukka
    Idea kirjoitukseen: Nähty uni 20.1.2010

    Aloitan tarinani näyttämällä teille kuvan. Siinä etualalla, keittiön pöydän ääressä istun minä. En ole kuvassa enää parhaimmillani, sen varmaan näettekin. Vuodet ovat tehneet tuhojaan ennen niin kauniissa kasvoissani. Mutta nuo huolen rypyt, masentunut ilme, kyyneleet silmäkulmissani…Ne ovat itse aiheutettuja.

    Takana oleva nuori, kaunis, vaaleahiuksinen nainen joka laittaa mekkoaan kiinni nauraen, on Tiina. Tiina. Minun kaunis tyttäreni. Tämä kuva muistuttaa aina minua siitä, kuinka kaikki muuttui…

    Synnyin Turkuun vuonna 1950 suomenruotsalaiseen perheeseen. Äitini oli puhdas suomalainen kotoisin Karjalan kankaalta, mutta isäni oli puhdas Ruotsalainen kotoisin Göteborgista. Minut kastettiin Stinaksi isäni sukujuuren mukaan. Kaksikielistä minusta ei koskaan tullut, sillä isäni lähti minun ollessa kymmenen. Itkin isäni perään monta vuotta ja päätin, että en koskaan enää puhu sanaakaan ruotsia. Silloin tuo osa sukujuuristani kuoli kokonaan ja aloin kutsua itseäni Kieloksi, suomen kansalliskukan mukaan.

    Koulussa lempinimeni Kielo sai kannatusta keskikoulusta alkaen. Vitivalkeat hiukseni ja lumenvaalea ihoni vain vahvisti nimivalintaani. Minut tunnettiin Kielona kaikkialla missä menin.

    Kun aloitin lukion, alkoi ulkomuotoni kiinnittää huomiota. Pojat piirittivät minua ja minä nautin siitä – huomiosta. Tuolloin löysin nykyisen mieheni, Tonin. Toni oli kaikkea mitä toivoin ja kihlauduimme samana päivänä vuoden kuluttua siitä, kun olimme alkaneet seurustelemaan. Naimisiin menimme tasan kolmen vuoden kuluttua tuosta päivämäärästä.

    Mutta ennen näitä tapahtumia olin löytänyt itselleni työpaikan. Lukion toisena vuotena parhaan ystäväni isä sattui törmäämään minuun meidän ollessamme lähdössä uimaan ja palkkasi minut töihin. Ystäväni isällä oli suomen paras mallitoimisto sinä aikana ja minusta tuli hänen ykköstyttönsä. Minut tunnettiin sielläkin Kielona.

    Nousin nopeasti tunnetuksi lehtien myötä. Nimi Kielo oli kaikkien teinityttöjen tuntema ja nimikirjoituspyyntöjä sateli minulle päivittin. Pomoni oli tottakai tyytyväinen julkisuuteeni ja sanoi, että Kielosta tulisi vielä Suomen tunnetuin nimi.

    Kun minut oli tehty tunnetuksi nuorten ja aikuisten lehdissä, oli seuraavan askeleen vuoro. Minua pyydettiin esiintymään elokuvaan. Esiinnyin elokuvassa maalaistalon esikoistyttönä jonka harteille jäi koko maatilan ylläpito isän kuoltua. Elokuva päättyi onnellisesti minun rakastuttua naapuripitäjän paroniin joka muutti maalaistytön kanssa maatilalle asumaan. Elokuvasta tuli jymymenestys.

    Olin tunnettu kaikkialla suomessa niin kauniina mallina kuin loistavana näyttelijänä. Häistäni Tonin kanssa kirjoitettiin iso lehtijuttu ja valokuvamme oli lehden etusivulla. Onneni oli täydellinen.

    Jatkoin töitäni muutaman vuoden, kunnes aloimme puhua mieheni kanssa seuraavasta vaiheesta. Toni halusi lapsen.

    Viisi vuotta häidemme jälkeen syntyi esikoisemme, jota suojelimme kaikelta kuuluisuudelta. Sairaalan oven takana parveili toimittajia ja uutisioijia, mutta kukaan ei onnistunut saamaan kuvaa vastasyntyneestä nyytistämme. Saimme olla rauhassa.

    Lapsemme kastettiin Tiinaksi minun mukaani, mutta Tonin suomalaisten sukujuurien mukaan. Tässä kuvassa näette, kuinka onnellinen olen pitäessäni Tiinaa sylissäni. Tämä kuva on minulla edelleen yöpöydälläni muistuttamassa minua tuosta onnellisesta tunteesta, mitä tunsin sinä päivänä. Olin haljeta ylpeydestä ja onnesta, jonka perhe minulle soi.

    Äitiysloman päätyttyä jatkoin töitäni, mutta pidimme Tonin kanssa silti Tiinan visusti piilossa medioilta. Yksikään toimittaja ei onnistunut saamaan kuvaa lapsestamme, jota lehdet jaksoivat ihmetellä. Suurin kiitos tästä kuului äidilleni, sillä hän otti Tiinan luokseen usein piiloon, jolloin toimittajat eivät pystyneet etsimään häntä. Äidilläni oli ruotsalainen sukunimi ja koska minua ei koskaan julkisuudessa oltu tunnettu kuin taiteilijanimelläni, ei kukaan osannut yhdistää täysin suomalaista Kieloa ruotsalaiseen leskeen.

    Kun tyttäremme kasvoi, oli hänen piilossa pitämisensä yhä hankalampaa. Toni toimi poliisina ja pari kertaa hän joutui takavarikoimaan toimittajilta kuvia tytöstämme, kun tämä oli kävelemässä kouluun tai harrastamassa jotain ystäviensä kanssa.

    Kun Tiina tuli teini-ikään, emme pystyneet pitämään häntä enää piilossa toimittajilta. Lehdet alkoivat tulvia kuvia perheonnestamme ja Tiinasta. Tiinasta alkoi hiljalleen tulla kuuluisa.

    Samalla kun Tiina kasvoi ja alkoi kukoistaa, alkoi minulla ikä painaa ja elinvuodet näkyä. Silti otin edelleen vastaan kaikki mallikuvauspyynnöt sekä elokuvaroolit mitä minulle tarjottiin. Raha ei minulle merkinnyt, sitä minulla oli yllinkyllin, mutta se tunne mitä sain töistäni. Olin todella tyytyväinen ulkonäkööni ja se, että muut antoivat sille tunnustusta oli todella tyydyttävä tunne. Tein sitä täysin tuon tunteen takia.

    Tiinan täyttäessä 17 tuli hänelle ensimmäinen kuvauspyyntö. Tiina tuli peloissaan mukanani studiolle ja opastin hänelle, kuinka kameran edessä tulisi olla. Tiinaa jännitti hirmuisesti, mutta ensimmäinen kuvakollaasi oli tehty hänestä. Siitä kaikki virallisesti alkoikin.

    Lehdet alkoivat huomaamaan Tiinan ja sen, että hän oli todellakin samannäköinen kuin minä. Hänellä oli siniset silmät, vaaleat hiukset ja vaaleaakin vaaleampi iho. Tiina alkoi saada yhteydenottopyyntöjä eri lehdiltä ja elokuvarooleja sateli. Tiinasta tuli kuuluisa. Samaan aikaan minun mallin- ja näyttelijänurani alkoi hiljetä.

    Toimisto, joka oli aiemmin saanut suurimmat tulonsa minusta, oli nyt alkanut saada suurimmat tulonsa Tiinasta. Kaudulla kaikki tunnistivat tyttäreni ja halusivat hänen nimikirjoituksensa. Valokuvaajat pyörivät hänen ympärillään. Kukaan ei enää muistanut minua, kukaan ei ottanut kuvaa minusta, eikä pyytänyt nimikirjoituksia. Kukaan ei enää tunnistanut Kieloa.

    ”Näen sut kadulla, silmät suuret tuijottaa vastaantulijoita, ne kääntyy pois, ei ne huomaa.
    Ei hymyä kasvoilla, peitettyä kipua, illan tullen taas, saat kyynel silmässä nukahtaa.
    Vuodet vierivät vaan, ei edes kauneudella onnea voi löytää, se täytyy itse ymmärtää.”

    Päätin silloin, että en halua jäädä seinäruusuksi, en vielä. Olin vielä nuori, olin vilä kaunis, minulla oli mahdollisuus päästä vielä lehtiin, vielä kerran elokuviin. Aloin kopioida Tiinaa.

    Meikit, vaatteet, hiukset, puhetyyli. Opettelin kaikki mitä Tiina teki. Ostin samanlaisia koruja, laitoin hiukseni samalla lailla, opettelin samanlaisen puhetyylin.

    Tämä kuva otettiin Tiinan 23-vuotis syntymäpäivillä. Oikealla hymyilee Tiina valkeat hampaat hohtaen, kauniisti meikattuna vaaleat hiukset auki. Kaunis musta pörröinen villapaita rennosti auki mustan topin päällä. Hän näyttää niin onnelliselta. Tiinan vieressä vasemmalla hymyilen minäkin tuota hammastahnahymyä, tummentuneet hiukseni vetyperoksidilla vaalennettuina, musta villapaita avoinna mustan topin päällä. Minä nauran, mutta en näytä onnelliselta.

    Olimme Tonin kanssa katsomassa Tiinan ensimmäistä menestynyttä elokuvaa, joka pyöri myös ulkomailla. Ensi-illan päätteeksi Tiina tuotiin lavalle ja hänelle annettiin iso kukkakimppu. Katsomo nousi seisomaan alkaen taputtaa ja hurrata. Tiina herkistyi ja alkoi itkeä.

    Silloin Toni tökkäsi minua kylkeen ja kuiskasi:
    ”Katso Kielo, eikö hän olekin kaunis? Aivan kuin sinä nuorena.”
    Pala kurkussani tömähti vatsaan asti. Aivan kuin minä nuorena. Enkö minä ollut enää kaunis?
    ”Niin,” kuiskasin hiljaa. ”Hän on todella kaunis. Hän on meidän tyttäremme.”

    Tiinan itkiessä lavalla hän otti mikrofonin ja kuivasi kyynelensä. Hän kiitti kuvausryhmää ja fanejaan, sekä ystäviään ja tuttaviaan. Hän kiitti isäänsä jonka suojelukessa hän oli saanut kasvaa turvatun lapsuuden. Lopuksi Tiina lausui:
    ”Kaikkein eniten haluan kiittää äitiäni, Suomen kauneinta neitoa! Hänen ansiostaan minä olen nyt tässä, hän on Kielo, minun äitini.”

    Tuli aivan hiljaista kun valokeila etsi minua. Valokeila pysähtyi kohdalleni ja olin täysin hämmästynyt. Näin tyttäreni lavalla, hän hymyili minulle ja nyökkäsi silmäkulmat kosteina.

    Lähdin kulkemaan lavaa kohti, väistellen penkkirivissä istuvia ihmisiä. Kuulin kuiskutuksia takaani lähestyessäni lavaa.

    Kuka hän on? Tunnetko hänet? Kuka tuo vanhus on? Tarkoittiko Tiina todella tätä? Oliko tuo mummeli Tiinan äiti?

    Kun pääsin lavalle, Tiina otti minut lämpimästi vastaan halaten minua ja kuiskaten korvaani: ”Kiitos äiti.”

    Sen tehtyään Tiina kääntyi yleisöön päin ottaen jälleen mikrofonin käteensä lausuen: ”Hyvä yleisö, minun äitini, Kielo!”

    Yleisö alkoi hurrata ja taputtaa, minun hymyillessä ja vilkuttaessa yleisölle. Taputus ei ollut samanlaista kuin Tiinalla oli ollut. Se oli innotonta, ystävällistä taputusta jota ihmiset tekivät, kun eivät kehdanneet olla taputtamattakaan. Ihmisten kasvoilta paistoi selvästi hämmästys ja tietämättömyys. Kaikki eivät tunnistaneet minua, nuorimmat eivät tunnistaneet nimeäni. Vanhempi yleisö katsoi minua epäuskoisena, he eivät voineet uskoa, että tuo vanhentunut nainen lavalla olin minä. Minä, joka oli tunnettu kauniina Kielona. Minä, josta jokanen lehti oli kirjoitellut. Minä, joka oli joka elokuvassa tunnettu kaunotar. Minä, joka nyt seisoi lavalla, tyttäreni kopiona.

    Ensi-illan jälkeen kävin toimistolla jossa olin kirjoilla. Kävin kysymässä pomoltani, samalta mieheltä joka oli minut nuorena ottanut töihin, miksi työkutsuja ei ollut tullut moneen kuukauteen.

    Mies istui rennosti tuolinsa ääressä kunnes kääntyi nojamaan pöytäänsä. Ryput pomoni kasvoilla syvenivät tämän puhuessa matalalla, tupakan polttamalla äänellä.

    ”Asiahan on nyt niin, että tyttäresi on nyt in. Sinä olet out. Nuoret haluavat uutta verta, nuorta lihaa ja Tiina on kaikkea, mitä he haluavat. Stina. Sinulle ei enää ole töitä.”

    Silloin tunsin ilman loppuvan ja kaiken sumenevan. Pomoni ei koskaan ollut kutsunut minua nimeltä, edes silloin kun kirjoitimme sopimuksen. Olin aina ollut hänelle Kielo, hänen ykköstyttönsä.

    Sanat ”Sinä olet out, Stina, sinulle ei ole enää töitä” – pyörivät päässäni. Kaikki oli ohi.

    Suljin mallitoimiston oven jättäen kaiken taa. Kaiken mitä rakastin, kaiken mikä piti minut pystyssä. Sen tunteen minkä sain kuvauksista, sen tyydytyksen, sen ilon ja rakkauden.

    Lyyhistyin rappusille sortuen kokonaan.

    Se oli viimeinen päivä kun minusta kuultiin enää. Nyt kaikki tuo on enää muistoja albumieni välissä. Ovi on mennyt jo takanani kiinni, eikä se aukea – enää koskaan.

    ”Niin tyttörukka pienoinen, mihin katosikaan kaikki kultainen, vuodet vierivät jättäen sut oven taa, se kiinni paiskataan. ”

    #95994
    AvatarAlice19
    Member

    Hienoa. Mahtavaa. Tykkäsin tästä tosi paljon! (; Osasit kirjoittaa hyvin, enkä tylsistynyt lukiessa. Jatkoa ei taida olla tulossa??

Viewing 2 posts - 1 through 2 (of 2 total)
  • You must be logged in to reply to this topic.