- This topic has 8 voices and 9 replies.
-
Posts
-
Ketjun ideana olisi nimen mukaisesti kirjoittaa viimeaikoina katsotuista animeista, joille ei ole omaa ketjua. Tällä hetkellä menossa oleville sarjoille on oma ketju ( täällä ), joten tässä ketjussa voisi kertoa mielipiteitä ja kommentoida jo päättyneitä sarjoja. Ei siis tarvitse olla katsonut sarjaa loppuunkaan, sarjaa voi kommentoida missä välissä katsomista tahansa. Monille sarjoille ei perusteta omia ketjuja, sillä keskustelu luultavasti olisi aika kuollutta. Täältä samoja sarjoja katsovat / katsoneet voivat keskustella keskenään tai löytää täältä uutta katsottavaa : 3
En ainakaan muista että vastaavanlaista ketjua Sangatsussa olisi ja tulin ajatelleeksi että idea voisi olla ihan kätevä.. Kirjoittamaan vain siis~
Jos nyt laittaisin jotain.
Viimeisin sarja, jonka alusta loppuun katsoin, oli Yondemasu yo, Azazel-san. Kaverini vinkkasi tästä sarjasta ja olin aluksi aika epäileväinen sarjaa kohtaan, mutta sen outouden takia siitä tuli yksi lempisarjoistani. Minulle ainakin vähän erilaisempi anime, ainakin sain nauraa vedet silmissä. Ainoat miinuspuolet oli jaksojen pituus ja jaksojen määrä. Melkoisena yllärinä tuli Akutabe-sanin seiyuu, Namikawa Daisuke. En kyllä pistäisi hanttiin, vaikka tulisi toinenkin tämän kaltainen anime, täältä löytyisi katsoja.
Pienoinen ikuisuusprojekti oli Durarara!!. Olin aloittanut sarjan katsomisen joskus joulun aikoihin, ja nyt aika lähiaikoina sain sen vasta katsottua loppuun. Se vain aina jäi. Tämä osasi kuitenkin lopussa yllättää oikeasti, ei ollut mitään arvasihan tämän -yllätyksiä. Minusta sarja olisi voinut olla lyhyempikin, mutta tavallaan siihen olisi sitten jäänyt aukkoja tai jaksot olisivat olleet liian täyteentupattuja. Silti olisi voinut olla hieman lyhyempi.
Kuroshitsuji II oli myös pienoinen ikuisuusprojekti viime sunnuntaihin asti. Kuro I on ollut aina yksi kestosuosikkisarjani, mutta lähinnä tuon Aloisen takia katsominen jäi. Pentu on niin ärsyttävä. Mutta ei siitä sen enempää. Claudesta tosin tykkäsin. Nyt vasta huomasin, että kuinka hyvä Ciel loppujen lopuksi on, vaikka ipana onkin. Kuro II:sen loppuratkaisuun en ollut tyytyväinen, se oli hienoinen pettymys. Silti tykkäsin siitäkin.
Meinasin unohtaa Zombie-Loanin. Ihmettelen itsekin mikä siinä viehätti niin paljon, että melkein ahmein sen yhtenä iltana koko sarjan. Jokin siinä viehätti, joka ei ainakaan ollut piirtojälki. Juonikaan ei tavallaan ollut mistään uusimmasta ja nerokkaimmasta päästä. Kai se oli Akatsukin ja Tachibanan välinen suhde.
Jee tätä ketjua saa aina koluta jos etsii jotain uutta katsottavaa.
Katsoin eilen melkein yhdeltä istumalta sarjan nimeltä Hakaba Kitaro. Niillä jotka tuntevat mangapioneeri Gegege no Kitaron on kai jo mielikuva tarinasta (selitän sen kyllä kohta), ja tämä perustuu Shigeru Mizukin aikaisempaan versioon tarinasta, joka hyllytettiin nopeasti liian pelottavana lapsille. Hakaba Kitaron genre on siten kauhu ja ehkä mysteeri. Animeversion alkuperäinen manga sai vasta vuonna 2008, Gegegestä animea on tuubattu jo 60-luvulta lähtien.Kitaro on siis sarjan nimihenkilö, kummitusklaanin viimeinen eloonjäänyt, suurimman osan sarjaa noin kymmenenvuotias poika. Hän syntyi hautausmaalla ryömimällä ylös kuolleen äitinsä haudasta ja sai nimen Hakaba Kitaro, Hautausmaa-Kitaro. Hänen mukanaan kulkee sellainen kymmenensenttinen jäpikkä, medama oyaji, eli edesmenneen isänsä silmämuna joka kasvatti itselleen ruumiin. Idea on kai se että vaikka Kitarolta survaistiin vasen silmä jo vastasyntyneenä niin hänellä on silti aina kaksi mukana.
Hakaba Kitaro on vain 11 jaksoa pitkä, mutta siinä ajassa ehtii tapahtua aika paljon. Vakituista siinä on vain nimihenkilö. Heti kun luulee että asetelma vakiintuisi loppusarjan ajaksi niin se menee ihan päälaelleen. Kitaro itse muuttuu läpi koko sarjan, karmivasti hekottavasta antisankarista rakastuneeksi hirviöpojaksi joka haluaa sopeutua ihmismaailmaan ja takaisin. Protagonistia ei voi sanoa puoltakaan ajasta hyvikseksi eikä antagonistikaan, Hiirimies, kyllä, Hiirimies, ole paha kuin silloin kun hyötyy siitä. Sivuhenkilöitä on paljon ja monipuolisesti mutta nihiin ei kannata liikaa kiintyä, kuolemat tulevat nimittäin ihan puun takaa. Kauhun sekaan on sovitettu ihan kivasti komediaa ja dialogi on aivan mahtavaa olematta silti sellaista puuduttavaa 24/7 Tatami Galaxy -konekiväärisyöttöä.
Animen kauhu on sellaista perinteistä japanilaista virvatuli-yookai-luuranko-settiä eikä varmaan pelota oikeasti ketään, mutta ihan kivan näköistä se on. Kitarokaan ei ole mikään länsimainen kummitus vaan vain sellainen epäkuollut jolla on fyysinen hahmo. Sarja vedonnee samaan väkeen kuin esimerkiksi Kaiba, Kuuchuu Buranko ja erityisesti Mononoke ja Ayakashi, ja tämänkin studio on Toei Animation. Tarina on mainstreamimpi mutta juonen kuljettamisessa on samoja piirteitä ja jotain samoja tyylillisiä seikkojakin on, kuten jännät tekstuurit animaation alla ja sateenkaaripääkallot. Oikein muuta väriä ei sarjassa näekään, kaikki on Showa-tyylisesti harmaata ja seepiaa. Kuten sanoin, anime ei ole vanha mutta kovin vanhan tyylinen (retrokortti!) ja vakihahmojen designeissä käytetään sitä 60-luvun skidityyliä, ja harmaa teema ja vanhahtavat designit kai karkottavat katsojia kun tämä on ihan ylenkatsottu helmi. 11 jaksoa ei kärsivällyyttä paljon riivi, joten suosittelen ainakin kokeilemaan. Tähän loppuun pitäisi tulla sellainen "X:n ja Y:n ystäville" mutta en minä halua että kukaan jää tästä paitsi.
Opening on muuten Kuuchuu Blanconkin tunnareiden Denki Groovea.
Nyt kun tuli vihdoin katsottua pari animea niin tänne voisi yrittää kirjoittaa jotain vielä kun ne ovat jotenkin lähimuistissa.
Ensimmäisenä olisi Gankutsuou. Linkin kautta malista saa nuo päällimmäiset tiedot. Sarjaa aloin katsomaan, kun Desussa kävin kuuntelemassa jonkin aikaa Gonzo paneelia ja siellä sitten sanottiin, että tämä olisi niitä Gonzon parhaimpia tuotoksia (itse en ollut kuullut koko sarjasta ennen tätä).
Sarjan animointityyli poikkeaa aika paljon normaaleista sarjoista (jonka näkee jotenkin noista malinkin kuvista) ja kaikki, hahmojen ihoa lukuunottamatta, on väritetty käyttäen joitain kuviollista paperia (itse en osaa selittää sitä paremmin) ja sarjassa nähdään myös jonkin verran 3D:tä (enemmän sarjan loppupuolella) ja toisin kuin joissain sarjoissa tässä se 3D toimii aika hyvin. Sarjahan perustuu ihan länsimaiseen teokseen, Monte Criston kreiviin, ja se näkyy sarjassa jonkin verran sarjassakin. Ranskaa sarjassa on, sekä tekstien, että puheen muodossa, ja se toimi, koska tapahtumat sijoittuvat Pariisiin.
Itse en pitänyt Albertista, koska tämä oli ärsyttävän naivi koko sarjan ajan. Se, että hän oli koko ajan kreivin kimpussa "why don’t you love me?" -tyyliin sai vain hakkamaan päätä seinään. Sarjan juonikoukerot on ihan mielenkiintoisia ja kreivin menneisyys vaikutti kaiken sen salailun takia todella kiinnostavalta, vaikkei se nyt niin hirveen hieno ollut ehkä loppujen lopuksi.
Sitten toisena olisi Seto no Hanayome. Tämäkin Gonzolta, vaikka itse tajusin sen vasta sarjan puolissa välin. Ja aivan toisesta päästä kuin Gankutsuou (Draama/trilleristä komediaan). Sarjahan vaikuttaa aika paljon perus haaremsarjalta aluksi, mutta ei se ihan sellaiseksi kehity. Huumori on todella monipuolista, vaikka parit jutut kyllä alkavat toistaa itseään sarjan edetessä. Sarjan loppupuolella kyllä aloin kyllästyä aika paljon ja katsomisesta tuli jonkin sorttista pakkopullaa. Luultavasti, koska hahmodesign ja animaatio eivät ole sieltä kekseliäimmästä päästä ja tietenkin niiden joidenkin juttujen jatkuva toistaminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö sarjan loppu puolella olisi ollut myös hauskaa materiaalia (ja Masa-san toimii aina).
Noniin, juuri sain kirsikoita mussuttaen katsotuksi Dennou Coilin.
Jos kävisi joitain ihan perustietoja ensiksi läpi.. Jaksoja sarjassa on 26, MALin mukaan genrejä ovat action, comedy, mystery, drama ja sci-fi, studio Madhouse. Sarja kertoo Yuko Okonogista, joka muuttaa perheineen uuteen kaupunkiin, jossa sitten hän rupeaa kavereiden sekä isoäidin ja muiden "investigation agencyyn" kuuluvien kanssa selvittelemään kaupungissa liikkuvien viruksien mysteerejä ja muuta mukavaa.
Sarjassa kaikkea ei kokoajan selitetä ihan suoraan, vaan pikkuhiljaa annetaan infoa, josta voi sitten katsoja itse päätellä. Dennou Coil myös on vähän syvällisempi joiltakin osin, mikä tekee siitä kiinnostavamman. Vähän Alien Ninen tapaan Dennou Coilin hahmot ovat mukavalla tyylillä piirrettyjä, kuin sarjalta ei voisi odottaa mitään synkkää, mikä on vain hämäävä ulkokuori. Alien Ninessä kyllä manga vie sen pidemmälle kuin anime, mutta anyways.. Ulkonäöltä sarjalta voisi odottaa, että se on vain mukava, lasten leikkimisestä kertova sarja, mutta synkkyyttä ja ahdistaviakin kohtia löytyy. Jotkin jaksot ovat vähän slice of lifemäisiä, mutta nekin ovat sellaisia mistä katsoja saa infoa ja kokoajan samat mysteerit on siellä taustalla. Toimintaa ja taistelujakin sarjasta ajoittain löytyy.
Dennou Coilin animaatiossa on jonkin verran sellaista samaa tyylikkyyttä kuin FLCL:n animaatiossa, mutta molempiahan onkin ollut tekemässä Mitsuo Iso, joka on myös Dennou Coilin luoja. Hänen töitään joku MALissa kuvasi hienosti kommentilla "Step 1: Direct one of the best anime TV series not just of the ’00s, but of all time. Step 2: Watch as DVD sales stink because it doesn’t have moetitsmechablobs in it. Step 3: Never get to direct anything else ever again.", kuvastaa aika hienosti montaa muutakin asiaa.. Ja mukavanhan näköistä se animaatio Dennoussa on. Dennoun huumori myös välillä lievästi muistuttaa FLCLn huumoria. Sen lisäksi Dennousta tulee ajoittain mieleen esim. Totoro (Kyoko, Mei? :”D) sekä Summer Wars (virtuaalitodellisuus vahvasti sekoittunut oikeaan), vaikka kumpikaan ei juonelta Dennou Coilia muistutakkaan, on niissä jonkin verran yhteneväisyyksiä.
Ääninäyttelyssä ei mitään valittamista, kaikki ääninäyttelijät eivät ole mitään supertunnettuja, mutta sellaisia joilla on ollut ihan kiitettävästi rooleja. Eikä ihme, kyllähän he Dennoussakin hyvin vetävät. Myös muuten musiikit ja muu sopivat oikein hyvin ja saavat hyvin tunnelmia korostettua.
Erittäin katsottava sarja, aiemmin mainittujen animejen Alien Nine, FLCL, Totoro, Summer Wars lisäksi tekisi mieli suositella tätä myös vaikka .hackien ystäville. Ja tietenkin muille, jotka tykkää hyvästä animesta : 3
Viimeksi katsoin läpi YuYu Hakushon. Loistava sarja, parempi kuin ensin odotin. Riittävästi huumoria, ei liikaa romanttista lässynläätä, huumoria myös taistelujen seassa… Niin ja siedettävä päähenkilö, toisin kuin saman tekijän toisessa sarjassa, HxH:ssa. Lisäksi sarjassa on näitä "vahvoja naisia" kuten Mukuro ja Genkai. Ja Shizurun asenteen vuoksi luokittelisin hänetkin heidän joukkoonsa. Eli kaikki naiset eivät ole sitä kuuluisaa "damsel in distress" tyyppiä. Ja se on aina hauskaa jos tulee vastaan hahmo, josta saa hetken miettiä että onkos se nainen vai mies. Mukuroakin luulin ensin mieheksi (se ei tosin taida ketään sarjaa seurannutta yllättää) ja Karasua naiseksi.
Lempihahmoni top 5 onkin:
1. Mukuro. Eihän tästä voi olla pitämättä. Vahva nainen joka saa mitä haluaa.
2. Kurama. Sarjaa seuranneet ymmärtänevät itsekkin.
3. Mitari. Olen aina tykännyt hahmoista joihin voi samaistua.
4. Hiei. Suloinen pikkukovis.
5. Shizuru. Jotenkin vaan tykkään.Hahmoista joista en pidä en aio mitään top 5 tehä mutta näihin kuuluu mm. Togurot ja Keiko.
Parista sarjasta olisi turistavaa. Tänä vuonna olen katsonut tähän mennessä kokonaan jopa neljä animesarjaa, mikä on ennätys minulle. 😀 Cowboy Bebopista väänsin jo keväällä viestin sarjan omaan ketjuun, Tengen Toppa Gurren Lagann oli niin puuduttava vikavalinta minulta etten osaa sanoa siitä oikein mitään, joten jäljelle jää enää kaksi. Olen huono selostamaan juonia, joten linkitän nyt vain MyAnimeListista sarjojen sivut. ^^’
Beck: Mongolian Chop Squad
Ihastuin tämän sarjan realistiseen otteeseen täysin! ^^ Joidenkin mielestä Beck saattaa olla tylsä, mutta minusta oli jopa virkistävää, miten teineistä kertova sarja vie katsojan niin tylsien kuin kiinnostavienkin tapahtuminen läpi. Sarjan nuoriin on melko helppoa samaistua, ja aloittelevaa bändiä seuraa mielenkiinnolla. Vaikka jossain keskivaiheella sarjassa alkaa melkoisen hölmö Lucille-sivujuoni (josta en voi sanoa juurikaan nauttineeni), niin sarja jää ehdottomasti keskitasoa paremmaksi katsomiskokemukseksi. Erityisesti loppuhuipennus, The Greatful Sound-festari, on toteutettu hyvin – juuri tuolta keikalla oleminen tuntuu! Musiikki on kenties paras asia koko sarjassa, rouhea rock vei täysin mukanaan ja kuuntelin mielelläni sarjassa soivia samoja biisejä uudelleen ja uudelleen.Sarjassa on paljon amerikkalaisia hahmoja, joiden pulisema engrish aiheutti paikoitellen naurunpyrskähdyksiä. 😀
Princess Tutu
Taikatyttöanime kuulostaa aika pikälti kirosanalta korviini, mutta tätä kehuttiin niin kovasti, että päätin katsoa. En kadu päätöstäni lainkaan, sillä Tutu osoittautui ihanan satumaiseksi tarinaksi. Kiehtovinta Tutussa on ehdottomasti se, että (mahdollinen spoileri?) hahmot tiedostavat kuuluvansa tarinaan, mikä avaa juoneen ihan uusia ulottuvuuksia. Hahmojen kehitys on erityisen kiitettävää, niin luontevasti se tapahtuu. Jokainen päänelikosta käy läpi muutoksia, ja tästä jos mistä olen erityisen tyytyväinen.Eniten taisin pitää siitä, miten Tutu kertoo tarinoiden kertomisesta. Ja voi, miten hienosti se sen tekeekään…
Meikän animesessiot on jäänyt aika pitkäksi aikaa kun nettitikku no. 1 ja 2 ei suostunut yhteistyöhön. Kolmannen jälkeen pääsin vihdoin taas katselemaan, ja aika paljon tulikin kerralla katseltua:
Usagi Drop
Juu on uus sarja mut silti tänne. Kun katselin juonta vähän aikaa niin tuli palava halu katsoa tämä. Meikään vetoaa muutenkin toi slice of life- genre… Mutta kuitenkin. Erittäin hauskaa katsottavaa vaikkei tässä mitään maailmanmullistavaa tarinaa tässä olekkaan. Itse asiassa juuri se, että asiat etenevät hitaasti.
Siis tällä hetkellä aivan yliveto sarja.Sket dance
Juu, pyörii vielä tämäkin. Aloitin tämän katselun itse asiassa siksi, että katsottiin kaverin kanssa jaksoja tästä animeconissa. Siellä se oli aika hauskan tuntuinen yliampuvalla huumorillaan. Vieläkin katselen ja varmaan aika samanlaista on ihan loppuun saakka.Gosic
Juu, tämänkin katsoin animeconissa ja aattelin et ois ihan mielenkiintoinen(huom. Tykkään röyhelöistä ja rimpsuista). Ajatus rikoksia ratkovasta nuoresta 1800-luvun(?) Euroopassa oli ainakin houkutteleva. J loppuun katsoin. Ja ihan hyvä oli. Ikävä kyllä sarjasta tuli sellainen tuhotaanmaailma- tyyppinen.Bleach the movie: Jigoku no hen
Siis valkaisuaine nelonen. Ei ihan sarja, mutta nojaa. Katsoin tossa eilen ja kiitin luojaa japanin taidoistani, sillä ne tekstit oli varmaan vedetty google ransleitterin läpi tai jotain. Esimerkiksi aina kun joku huusi "Renji!" niin tekstinä ruutuun läsähti "oven!" No, hauskaahan se soissain kohtaa oli katsella miten joistain nimistä tuli sellaista konsonanttisotkua että…Että ne, jotka eivät japania kunnolla osaa, niin etsikää jostain kunnollinen versio. Mutta! Se juoni! Aika vanhahtavaa toimintaa, pelasta neito pulassa, on onkelmia, voitetaan ne, loppu. Ja Ichigo sai taas uuden muodon. Eli ei ihan mitään huippuluokkaa. Meikäkin alkoi pelata pasianssia siinä leffan puolessa välissä.Ano hi mita hana no namae wo bokutachi wa mada shiranai
Voi jösses kun on pituutta tuolla nimellä, toisin kuin sarjalla itse. Siis Ano hana on kyseessä. TYKKÄSIN!
Juoni oli alussa aika kummallinen, mutta aloin ajan myötä pitää hahmoista vielä enemmän ja enemmän. Hahmot olivat mielenkiintoisia ja tapahtumat saivat meikänkin ihan liikuttumaan…30-sai no hoken taiiku
Mahtavin sarja ikinä. Ihan tosi. Niinkun oikeesti. Kaveri on joku pervosarjojen guru niin se näytti mulle tämän ja meikä repes ainakin 10 kertaa sitä ekaa jaksoa kattellessa(Ja sattuu olemaan vielä sellanen puolijakso-sarja, sellanen 12-13-minuuttinen). Eka jakso olikin varmaan hauskimpia. Tuskin kukaan ihan joka päivä näkee jumalan tarjoavan jollekin random hemmole omaa rektumiaan, jotta tämä "valmistuisi" neitsyydestä. Jos siis olette alapäähuumorin ystäviä ja edellinen lause sai uteliaaksi, niin suosittelen lämpimästi.Hanasaku iroha
Juu, jatkuujatkuu. Tämäkin. mutta tämäkin on lähiaikoina katsottu. Pidän tästä sarjasta erityisen paljon, sillä tämäkin on slice of life-tyyppinen, mutta on tässä sarjassa vauhdikkaitakin kohtia. Ja hahmojen luonteet ovat niin hauskoja.Hourou musuko
Juu, transuja. Ja vielä pieniä sellaisia. Tästä tykkäsin, että aihetta ei paljoa nosteltu pöydälle sillai: Hei olen poika mutta haluan olla tyttö! Everyone look at meh!-tyylillä, vaan se oli aika hiljainen ja aika yksinäisen oloinen kertomus. Se oli aika todentuntuinen, kun nyt jälkeenpäin ajattelee…Jösses kun on tullut paljon sarjoja katteltua. Ja jos ei ota huomioon tota netitöntä ajanjaksoa, niin kaikki on katsottu alta kolmen viikon! Ja lisää on vielä tulossa! herranjumala…
Lo and behold, olen taas käyttänyt aikaa animen katsomiseen. On siis aika pakollisen purkuviesin joka paisuu jälleen aiottua pidemmäksi~ Puhtaan laiskuuden vuoksi en kirjoita tähän juoniselosteita, sellaisia voi lukea halutessaan jälleen linkkien takaa.
Zettai Shougeki: Platonic Heart
Koska kaikkea pitää kokeilla edes kerran? No ei, päädyin katsomaan tämän viisijaksoisen taisteluecchimikälien lähinnä siksi, kun eräänä lauantai-iltapäivänä olin käsittämättömän kyllästynyt ja satuin kuulemaan, että tämä olisi käsittämättömän huono. Mahtava yhdistelmä.
Vaikeaa keksiä hyvää sanottavaa tästä, kun OVA tuntui feilaavan kaikilla osa-alueilla, puhumattakaan siitä, että olen kaukana tarkoitetusta kohdeyleisöstä.
Ainoa etäisesti kiinnostava asia tässä oli viimeinen jakso, joka päätti muuttaa koko sarjan tunnelman täysin. Neljä ekaa jaksoahan ovat hehkeää "taistellaan, oho, paita repeytyi, tissit ja pantsut"-meininkiä. Ja sitten tulee vika jakso! Tunnelmanvaihdos tosin tulee ihan tyhjästä ja käänne on vielä inhottava. Voin vain kuvitella millainen ilme vikan jakson aikana on sillä, joka tätä alkoi tissien takia katsomaan. :DD
Inhasta lopusta huolimatta unohdettava ja jopa tylsä.
Todella tiivis pakkaus. Nopeatempoinen, hauska, omituinen ja silti niin rakastettava. Mitä enemmän FLCL:ää ajattelen, sitä enemmän pidän tästä sekopäisestä ja kirpeästä kasvutarinasta. En edes ymmärrä, että miksi tämä toimii niin hyvin, mutta jokainen sekunti FLCL:ää on nautinto, vaikka kokemuksen jälkeen jäisikin hämmentynyt olo. Pakko katsoa uudestaan.
Jostain syystä Harukon viimeiset repliikit kruunasivat koko jutun. Täydellistä.
Lähes kaikki sarjassa kuultava musiikki on The Pillows-nimisen rockbändin käsialaa. Kuunnelkaa vaikka Ride on a Shooting Star, jos haluatte kuvan siitä musatyylistä, jota FLCL käyttää.
Yhden jakson mittainen OVA. Tässä oli jotain äärimmäisen rauhoittavaa ja huumaavaa, tunnelmaltaan ja ulkoasultaan todella hillitty. En osaa edes kuvailla kunnolla sitä fiilistä, mikä tästä jäi. 😀 Vaikuttava katsomiselämys.
Koska joskus on pakko saada se pakollinen romcom-annos. Tässä parasta oli ehdottomasti lyhyys (yhteensä yhdeksän jaksoa, jokaisella kestoa n. 12 minuuttia), minkä ansiosta tarina oli sopivan napakka eikä missään vaiheessa tullut hetkiä, jolloin tähän olisi kyllästynyt. Perussöpö ihmissuhdesoppa kivoilla hahmoilla. Tästä jäi hyvä mieli, mutta uudelleenkatsomisarvoa tällä ei ikävä kyllä kauheasti ole.
Ensimmäinen urheiluanimeni ikinä. Aloitin tämän ihan puhtaasta uteliaisuudesta, olihan kuullut siitä paljon hyvää ja lisäksi tykästyin ensikuulemalta OP- ja ED-kappaleisiin. Yllätyin sitten ihan kunnolla, kun tajusin parin jakson jälkeen jääneeni tähän koukkuun.
Ekan jakson jälkeen odottelin jo vahvojen persoonien yhteentörmäyksiä kentällä, mutta kiinnostavimmaksi asiaksi nousi nopeasti yksilöiden henkinen kasvu matsien aikana. Peleistä tuli heti mielenkiintoisempia, kun hahmojen tavoitteet ja toiveet olivat selvillä (oikeasti en jaksa innostua mistään urheilusta koska en joko ymmärrä sääntöjä täysin tai näe mitään syytä kiinnostua siitä, että kuka voittaa). Peleihin oli yllättävän helppoa heittäytyä mukaan, ja epäonnistumisiin ja onnistumisiin eläytyminen myös. Kun esimerkiksi Tsubaki sai oman tähtihetkensä, teki mieli hurrata ääneen. 😀
Kiinnostavaa tässä oli myös se, ettei sarja keskittynyt vain täysin ETU:n pelaajiin ja valmentajaan, vaan koko tiimiin, faneihin, muiden joukkueiden pelaajiin, valokuvaajiin jne. Matseihin ja koko lajiin sai siis näkökulmaa hieman eri suunnista. Eri kielien kuuleminen oli myös ihan jännä lisä, mutta lausumisesta en mene sanomaan mitään. Yrityksenä ihan hyvä?
Visuaalisen puolen suhteen en ihan hirveästi lämmennyt Giant Killingille (ne jättinenät! O___O), mutta propsit siitä, että hahmot näyttävät pienien juttujen ansiosta erilaisilta ja vaikka ruudulla pyörii paljon porukkaa, kaikki on helppo erottaa toisistaan ulkonäöltä.
Ehkä palkitsevin katsomiskokemus vähään aikaan, sain tästä nimittäin enemmän irti kuin olin luullut.
Eli se ensi vuonna ilmestyvää samannimistä sarjaa enteilevä tunnin mittainen OVA. Päälimmäinen ajatus on kai enimmäkseen… meh? Lähinnä tuntui siltä että olisi katsonut pitkää mainosta (mikä vissiin tämän idea taisikin olla). Koulumaailmaan sijoittuvat osuudet olivat aika perinteisiä ja siksi tylsähköjä ja siitä "toisesta maailmasta", vai mikä nyt onkaan, olisi ollut ihan kiinnostavaa tietää jotain, mutta eipä tässä vaivauduta pahemmin mitään selittelemään. Söpöjä tyttöjä ja isoja aseita, jee.
Kaipa se tuleva sarja pitää katsoa, kun siinä on sentään vain 8 jaksoa. Jospa se sitten vihdoin avaisi BRS:n maailmaa paremmin. Tällä hetkellä kiinnostukseni on kuitenkin melko laimeaa.Mitähän sitä.
Jormungandin ekan kauden katsoin viikko tai pari sitten, kun oli saanut hyviä arvosteluja ja toinen kausi kolkutti syyskauden ovella. Ihan mahtava sarja: huumori puree ja toiminta imee mukanaan. Jos nyt jostain pitäisi nipottaa, sarja oli liian lyhyt 😆 Tosin tämäkin korjaantunee syksyn aikana.
Samoin kuin Jormungandin kanssa, tällä syyskaudella alkava Robotics;Notes kannusti katsomaan Steins; Gaten kun luulin kyseessä olevan Steinsin jatko-osa, kuten pari päivää myöhemmin sain kuulla ">_> Mitään en kuitenkaan kadu. Olen tällä hetkellä sarjan puolivälissä, ja en voi olla rakastamatta Okarinia ja hänen koplaansa. Etenkin dialogit Okarinin ja Christinan välillä ovat yhtä sanojen ilotulitusta, eikä itsekään voi välttyä hymyilemästä kuin heikkomielinen keskusteluja seuratessa.
Hunter x Hunter OVA oli ollut jo jonkin aikaa puolikatsottuna, ja rykäisin sen tuossa viime viikonloppuna loppuun asti. Ei ollut mitenkään huono, mutta jäi suhteellisen pahasti mangan jalkoihin enkä välittänyt sarjasta kamalasti. Luultavasti jätän edellisestä pettymyksestä johtuen viimeisen OVA:n katsomatta, ja sen sijaan pidän peukkuja pystyssä että 2011 HxH tekee parempaa jälkeä.
Kesäkauden mukana loppunut Bimbougami ga oli ihan mukiin menevä parodiakomedia puutteistaan huolimatta; etenkin juoni, tai sen puute, oli kehno loppuratkaisuineen kaikkineen. Juonen lisäksi sarjan hahmot olivat Momijia, Ichikoa sekä Keitaa ja hänen perhettään lukuunottamatta aika mitään sanomattomia, ja tuntuivat olevan olemassa lähinnä tynkäjuonen kuljetusta sekä slapstick-vitsien tekoa varten. Vaikken voikaan pahemmin suositella sarjaa kellekään, etenkin kun parempiakin komedioita on olemassa (SZS, Mahoromatic), viihdyin sarjaa katsoessa ihan kohtuullisesti.
Oli varmaan muitakin viime aikaisia, mutteivät nyt tule mieleen.
- You must be logged in to reply to this topic.
Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.
