Woman’s Touch

Home Forums Sekalaista Omat tarinat Woman’s Touch

  • This topic has 3 voices and 18 replies.
Viewing 15 posts - 1 through 15 (of 19 total)
  • Author
    Posts
  • #120726
    erakko
    Participant

    Nimi: Woman’s Touch
    Genre: taistelu
    Ikäraja: jos Narutoa tai Bleachiä on tullut luettua niin en usko että tästä sen kummemmin järkyttyy. Eli väkivaltaa löytyy ja välillä kevyttä pervoilua.
    Inspiraatio: Beelzebub ja satunnaiset shounen-mangat
    Lyhyt esittely: Vivien Haperin (16-vuotta, toisen vuoden high-school opiskelija) luokka saa uuden oppilaan, poikatyttö Emmy Glauserin. Emmy paljastuu katutaistelijaksi, joka etsii jäseniä omaan katutaistelujengiinsä. Tarina kertookin siitä miten Emmy löytää uusia jäseniä jengiinsä, ja lähestyy lopullista tavoitettaan…

    Osia tulee ehkä parisenkymmentä, mutta en voi luvata tämän kuitenkaan valmistuvan. Armeijan alkaessa ei ole aikaa kirjoitella. Julkaisutahtia en osaa myöskään sanoa. Jos täältä ei pääse lukemaan niin lukee sitten sivujeni kautta.

    Pahoittelen mahdollisia kielioppivirheitä, ja tietämättömyyttäni amerikkalaisesta koulusta: Wikipedia on lähinnä toiminut apuna tässä asiassa.

    ———————————————

    OSA 1: KUOLEMAA PAHEMPAA

    On syksy, ja ensimmäinen koulupäivä amerikkalaisessa high-schoolissa. Lyhyttukkainen blondi, pituudeltaan keskimääräistä pienempi tyttö astelee vanhaan tuttuun luokkaansa. Hänellä oli yllään valkoinen t-paita, ja vaaleansiniset farkut. Selässään hänellä oli tummanpunainen reppu, ja käsissään hän kantoi mustaa hupparia. Hän katselee hetken ympärilleen, ja huomaa vakiopaikkansa tässä luokassa viime vuodelta. Niin, nyt hän olisi jo toista vuotta high-schoolissa. Hän kävelee paikalleen luokan takariviin, ja pian loputkin saman ryhmän oppilaat kokoontuivat luokkaan, ja pääsivät vauhtiin jutustelussa. Melun rikkoi jokseenkin pahaenteinen korkokenkien kopse, ja sisään asteli heidän luokanvalvojansa. Tämä polkkatukkainen nainen oli pukeutunut tiukkaan hameeseen, kauluspaitaan, sekä korkokenkiin. Nämä kaikki, mukaanlukien tukka, olivat väriltään mustia.

    "No, oliko teillä pikku ryönillä kiva loma?", sanoi luokanvalvoja kylmään sävyyn. Hiljaisuus täytti huoneen. Vaikka on kulunut jo vuosi, ei kukaan oppilaista ollut vielä tottunut luokanvalvojan varsin välinpitämättömään puhetyyliin. "Ennenkuin aloitetaan, olisi yksi asia.", jatkoi luokanvalvoja unohtaen heti kysymyksensä. "Tähän ryhmään on tulossa uusi oppilas."

    Hiljaisuus hajosi, kun oppilaat alkoivat yhtäkkiä kuiskailemaan keskenään. Olihan uusi oppilas sentään iso juttu.
    "Toivon ettei kukaan teistä idiooteista ala sitten kiusaamaan häntä.", sanoi luokanvalvoja, ja kääntyi oven puoleen. "Toivottakaa tervetulleeksi Emmy Glauser."
    Tämän sanottuaan pojat häkeltyivät: uusi tyttö! Kuiskutus oppilaiden keskuudessa yltyi entisestään, kunnes oven luota alkoi kuulua askelia. Sisään astui keskiverron kokoinen ja pitkätukkainen tyttö. Tämän tummansininen ja aukinainen tukka hulmusi samalla kun tyttö asteli luokan eteen. Hänellä oli yllään valkoinen miesten kauluspaita, josta kaksi ylintä nappia oli auki. Paitaa ei ollut selvästikkään silitetty. Jaloissaan hänellä oli tummat maastohousut, joissa oli reikä oikeassa polvessa. Hänellä ei ollut myöskään minkäänlaisia kenkiä tai sukkia.

    Jännittynyt tunnelma hävisi nopeasti. Tämäkö oli se uusi oppilas? Oppilaat tuijottivat tyttöä tiiviisti, mutta tämän ilme ei värähtänytkään. "Moro.", sanoi tyttö yhtäkkiä, säikäyttäen kaikki läsnäolijat.
    "N-Niin…", aloitti luokanvalvoja. "Kerrotko hieman itsestäsi, Emmy?"
    "Mua kyllä väsyttää.", vastasi Emmy hieman laiskaan sävyyn. Luokka hiljentyi jälleen.
    "Ei väkisin…", sanoi luokanvalvoja tympääntyneeseen sävyyn. "Voit mennä istumaan tuonne Vivienin taakse.", jatkoi luokanvalvoja, osoittaen lyhyttukkaista blodia tyttöä luokan takarivissä. Emmy alkoi kävellä luokan perälle, jälleen tummansininen tukka hulmuten. Oli kuin muut oppilaat olisivat kangistuneet paikoilleen tämän kulkiessa ohi. "No niin. Voidaan siis viimeinkin aloittaa…", sanoi luokanvalvoja Emmyn asettuessa pulpettiinsa. Päivä jatkui lähinnä lukujärjestysten jakelussa ja muussa selvittelyssä.

    Seuraava päivä olikin jo varsinainen koulupäivä. Matematiikan tunnilla Emmyn luokan oli oltava tällä kertaa toisessa luokassa, jossa pulpetteihin mahtui aina kaksi henkilöä. Koska Vivienin, tuon lyhyttukkaisen blondin, vieressä oli ainoa tyhjä paikka, Emmy oli istuutunut tämän viereen. "Mikä sun nimi oli?", kysyi Emmy. Vivien säikähti, ja tämän naama muuttui aivan punaiseksi. "E-En minä ole sellaisiin päin…!", sanoi Vivien nopeasti ja yritti ottaa etäisyyttä Emmyyn. "…Täh?", ihmetteli Emmy. "Mä vaan kysyin sun nimeä, pöljä."
    "A-Ai…!", vastasi Vivien, ja hänen kasvonsa vaalenivat. "Huh, melkein luulin että hän yritti iskeä minua…", ajatteli Vivien ja huokaisi helpotuksesta. "Niin, olen Vivien Haper! 16-vuotta.", vastasi Vivien pirteästi Emmyn kysymykseen. "Vivien siis.", sanoi Emmy takaisin. "Voisitsä nostaa mun kynän lattialta, en jaksais kumartuu."
    Vivien hyytyi hetkeksi, mutta pian hän havahtui ja katsoi pöydän alle, huomaten kynän aivan Emmyn jalan vieressä! "Kuinka laiska sitä voi olla!?", ajatteli Vivien turhautuneesti. Hän kuitenkin poimi kynän, ja asetti sen Emmyn eteen. "Ole hyvä.", hän sanoi.

    Emmy katseli kynää, ja sanoi: "Sua voi ilmeisesti hallita aika helposti."
    Vivien säikähti, ja tämän naama muuttui taas aivan punaiseksi. "E-E-Emmekö nyt etene hieman nopeasti…?", sanoi Vivien nopeasti ja yritti taas ottaa etäisyyttää Emmyyn. "…Täh?", ihmetteli Emmy, ja katsoi hetken Vivieniä hiljaa. Emmy purskahti yhtäkkiä nauruun, mikä punastuttaa Vivieniä entisestään. "Haha, sä oot hassu tyyppi.", sanoi Emmy kun tämä viimein lopetti nauramisen. Vivienin naama palasi taas peruslukemille. Emmy alkoi katsella omia tehtäviään, joten Vivien uskoi keskustelun olevan ohi. Juuri kun Vivien sai kynän käteensä, Emmy kysyy: "Haluisitsä liittyä mun katutaistelujengiin?"

    Vivienin naama kalpeni, ja hänen koko olemuksensa vain jämähti paikalleen. Hän melkein puristi kynänsä poikki. "Olet siis… katutaistelija…", kysyi Vivien hiljaa ja varovaisesti. "Joo.", vastasi Emmy. "Eli miten on?"
    Vivien on hetken hiljaa, ja mutisee jotain mistä Emmy ei saanut selvää. "Mitä sä mutiset?", kysyi Emmy. Vivien puri hammasta hetken hiljaa, ja huudahti: "VIHAAN KATUTAISTELIJOITA!!"

    Koko luokka hiljeni, ja alkoi tuijottaa Vivieniä. Vivienin naama muuttui taas punaiseksi, tämä pakkasi tavaransa, ja juoksi luokasta pois. Opettaja oli kuin tätä olisi tapahtunut aiemmin. "Niin, matematiikka voi välillä tehdä hulluksi.", tämä naurahti, ja jatkoi autolehden lukemista.

    Tunnin jälkeen Emmy alkoi etsimään koulun kuntosalia. Löytäessään tämän hän näkikin jotain yllättävää: Vivienin katapuvussa. Tämä harjoitteli lyöntejä ja potkuja nyrkkeilysäkkiä vasten. "Vihaat katutaistelijoita mut karate on okei?", sanoi Emmy. Vivien ehti juuri lyömään nyrkkeilysäkkiä, kunnes hän säikähti ja jäätyi paikoilleen Emmyn sanoista. Nyrkkeilysäkki heilahti takaisin ja tyrkkäsi Vivien lattiaa vasten. Emmy naurahti, sillä näky oli varsin hassu. "Harrastan kyllä… jujutsua…", vastasi Vivien hengästyneesti, ja jälleen naama punaisena.
    "Ihan sama, ihme huitomista ne on kaikki.", Emmy tuhahti, ja käveli nyrkkeilysäkin luo. "Mut miks sä vihaat katutaistelijoita?"

    Vivien kävi istumaan, ja katsoi lattiaa hetken hiljaa. "Veljeni on katutaistelija. Joka päivä kun se tuli koulusta, se oli aina yltä päältä naarmuissa. Se oli aina niin hirveä näky… että sen piti ottaa semmoinen harrastus!"
    "Kyl karatessakin saa naarmuja…", mainitsi Emmy. "Jujutsu! Minä harrastan jujutsua!", tiuskaisi Vivien nopeasti. Tämä jälkeen hän hiljeni uudelleen. "Jos se ei olis ottanut sitä harrastusta… se olis vielä elossa!!". Kyyneleet alkoivat virrata Vivienin poskilla. Emmy katsoi nyrkkeilysäkkiä, ja puristi sitä vasemmalla kädellään. "Ei se oo aseen vika että sitä käytetään väärin.", sanoi Emmy rauhallisesti. Tämän sanottuaan Vivien nousi nopeasti ylös, ja alkoi marssia pukuhuoneita kohti. "Et sinä voi ymmärtää!", hän huusi itku kurkussaan.

    Välitunti oli pian ohi. Vivien oli käynyt nopealla suihkulla, ja oli nyt matkalla tyhjän pihan halki koulurakennukseen jossa tavalliset luokat olivat. Hänen matkansa kuitenkin katkaisi kolme poikaa. "Me kultiin ettet tykkää katutaistelijoista.", sanoi yksi näistä pojista. Tällä oli yllään tummanvihreä hihaton paita, ja siniset farkut joissa oli kiinni pari ketjua. Hänen nenänsä päällä oli laastari, eikä hänellä ollut minkäänlaista tukkaa. "Me ei katota sellasta hyvällä!", sanoi taas toinen näistä pojista. Tällä oli yllään keltainen kauluspaita, ja mustat farkut. Tämän pitkän tukan takaa ei pystynyt erottamaan kasvoja. "Eikä me etenkään tyksitä siitä miten joku jujutsu pelle ylenkatsoo meitä!", sanoi kolmas näistä pojista. Tällä oli siilitukka, sininen t-paita jossa luki valkoisella "MILK", sekä valkoiset shortsit. Hänen leuassaan oli X-muotoinen arpi. "M-Mitä te oikein haluatte?", kysyi Vivien peloissaan. Siilitukkainen poika etenee askeleen lähemmäs Vivieniä. "Me halutaan hakata sut!"

    Vivien säikähtää, ja yrittää juosta takaisin pukuhuoneille. Valitettavasti pitkätukkainen poika onkin jo täällä vastassa.
    "Opettajilla kestää varmaan pari minuuttia huomata tää.", sanoi kalju poika. "Siihen mennessä me ollaan kyllä hoideltu sut, vaikka ootkin likka!"
    Pojat alkoivat myhäillä, ja valmistautua tappeluun. Vivien katsoo ympärilleen: onko hänen nyt pakko taistella näitä poikia vastaan? "Mitä pelkureita, ryhmittyä nyt yhtä tyttöä vastaan! Niin tyypillistä katutaistelijoilta…", tämä ajatteli. Hetken mietittyään Vivien tekee päätöksen: "Ei, nyt on taisteltava. Siksihän otin jujutsun harrastuksesi, jotta voisin paeta tällaisista tilanteista! Jos nyt pakenen, miten kuvittelin pärjääväni seuraavalla kerralla?"
    Niinpä Vivien laskee reppunsa alas, ja valmistautuu taisteluun…

    Se oli ohi nopeammin kuin uskoikaan. Vivien makasi maassa naama veressä, sekä yltä päältä naarmuissa ja mustelmissa. Hän yski vieläkin verta. "Mieletön nopeus… ja voima! En ehtinyt ottaa yhtäkään otetta…!", ajatteli Vivien. "Meikä ei kyllä saanu vielä tarpeeks.", tuhahti pitkätukkainen poika. "Ei tosta kyllä enää ole edes nyrkkeilysäkiks."
    "Me voidaan jättää sut rauhaan jos rupeet meidän orjaks!", sanoi kalju poika nauraen, samalla painaen jalallaan Vivienin päätä. Vivien huohotti ja yski verta, mutta viimeisillä voimillaan hän sanoi: "Te olette roskasakkia! Niinkuin kaikki katutaistelijat!"
    Kalju poika selvästikkin raivostui näistä sanoista, sillä hän alkoi painaa Vivienin päätä jalallaan kovempaa maahan: "…rhanan eukko! Se on loppu nyt!"
    Kalju poika nosti jalkansa pois Vivienin pään päältä, ja otti esiin puukon. Hän nosti sen ylös, aikeissaan lyödä sillä Vivieniä. Vivien pystyi sivusilmällä näkemään puukon, mutta hän ei osannut enää pelätä. Hän oli liian väsynyt siihen.
    "Näin se sitten päättyy… synnyin kyllä kurjaan maailmaan.", hän ajatteli, ja sulki silmänsä.

    Vivien alkoi kuulla juoksuaskelia, ja ne pysähtyivät hänen luokseen. Seuraavaksi hän kuuli kaljun pojan karjaisevan kivusta, ja pian tämän jälkeen rysähdyksen pihan roskiksien luota. Outo kyllä, pihan roskikset ovat ainakin sadan metrin päässä siitä missä hän oli juuri nyt! Vivien avasi silmänsä, ja näki Emmyn lyövän siilitukkaisen pojan seinää vasten, niin että koulun tiiliseinäkin hieman mureni. Vivien kuuli pitkätukkaisen pojan juoksevan kauemmas selkänsä takana, ja pian Emmy juoksikin tämän perään, pitkä tummansininen tukka hulmuten. Mitä ikinä Emmy tekikään pitkätukalle, kuulosti mielettömän kivuliaalta. Pian hän kuuli taas askeleita, ja hänen silmiensä tasolle ilmestyi paljas, mutta yllättävän puhdas jalkapari.

    "Pystytsä seisoo?", kysyi Emmy, ojentaen kätensä Vivienille. Vivien katsoi hetken Emmyä, ja vastasi: "Mitä luulet?"
    Emmy auttoi Vivienin ylös, ja alkoi raahaamaan tätä sairastuvalle. Päärakennuksesta alkoi juosta paikalle ihmisiä, niin opettajia kuin oppilaita. "Sun veljes pääsi helpolla.", sanoi Emmy yhtäkkiä. "Kuolemaa pahempaa on vaan eläminen tappion tuskassa. Vai mitä oot mieltä?"

    Vivien mietti hetken hiljaa. Tottahan se oli, vammojen lisäksi hänen sydämessään oli mieletön heikkouden tunne. Tätä siis hänen veljensä kävi läpi kaikki ne päivät. Hän kärsi, mutta ei siitä huolimatta luovuttanut.

    Tätä kaikkea katsoi syrjässä keskivertoa pidempi, silmälasipäinen tyyppi. Hänen lähes valkoinen tukkansa oli letitetty taakse, ja hänellä oli yllään musta farkkutakki, sekä mustat farkut. "Heh…", naurahti tämä tyyppi. "En olisi odottanutkaan yhtään vähempää… pikku Emmy."
    Tämän sanottuaan hän käveli koulun porteille. Täällä häntä oli vastassa yksi nainen, ja yksi mies. Miehellä oli yllään tummanruskea huppari, ja tummanvihreät housut. Hänen kasvojaan ei pystynyt erottamaan hupun pimeydestä. Naisella taas oli yllään keltainen minihame, sekä valkoinen T-paita, jonka päällä oli punainen villapusero. Hänen viininpunainen hartioille yltävä tukka hieman heilahti äkillisen tullen puhaltaessa hellästi kolmikon läpi.
    "No? Millainen se oli?", kysyi mies. "Hän on jo täysiverinen katutaistelija. Tosin… hänellä on kyllä parantamisen varaa.", vastasi silmälasipäinen tyyppi, samalla työntäen lasejaan hieman ylemmäs. "Entä… ’se’?", kysyi nainen.

    "Kyllä, se oli hänellä. Pystyin kuulemaan sen.", vastasi silmälasipäinen tyyppi. "Mitä sitten odotamme?", sanoi nainen, hymyillen samalla. Oli hetken hiljaista. "Ei vielä.", sanoi silmälasipäinen tyyppi lopulta. "Meillä meni monta vuotta jo siihen että löydettiin toi, mitä tässä vielä pitää odotella!?", tiuskaisi huppupäinen mies, ottaen jo askeleen koulua päin. "Kärsivällisyyttä.", sanoi silmälasipäinen tyyppi rauhallisesti. "Tämähän alkaa vasta mennä mielenkiintoiseksi, eikö teistäkin?" Nainen ja huppupäinen mies olivat hetken hiljaa. Huppupäinen mies tuhahti, kun nainen taas huokaisi: "Että tuon katutaistelijan mielen kanssa…"
    Tämän jälkeen kolmikko alkoi kävellä poispäin koulusta.

    Emmy sai parin muun oppilaan avustuksella Vivienin viimeinkin sairastuvalle. Hoitaja oli antanut ensiapua Vivienin haavoille, ja siirtyi nyt hoitamaan kolmea poikaa, jotka tapahtumien perusteella oli päätetty erottaa koulusta.
    Vivien makasi hetken hiljaa sairasvuoteella, ja huomasi Emmyn istuvan vuoteen reunalla. "Miksi olet vielä siinä?", Vivien kysyi. Emmy oli hetken hiljaa, ja vastasi: "Mä vaan odotan."

    "Odotat? Niin mitä?", Vivien kysyi äimistyneenä. Vivien oli hetken hiljaa, ja ymmärsi mitä Emmy tarkoitti.
    "Sinun katutaistelujengissä on siis tilaa?", sanoi Vivien. Hän vihasi katutaistelua juuri siksi ettei ymmärtänyt sitä. Mutta nyt hän ymmärsi. Hän viimeinkin ymmärsi veljeään. Hän on jo aikaa sitten päässyt tämän kuolemasta yli, mutta häntä on siitä huolimatta vaivannut tämän into harrastaa katutaistelua. Miksi piti harrastaa jotain niin vaarallista, että sen vuoksi piti kuolla? Hän syytti katutaistelua tekemästä hänen veljensä hulluksi, mutta nyt hän tiesi, että kyse ei ollut siitä. Ei tämä olisi ikinä voinut luopua katutaistelusta, sillä sen tehdessään hän olisi vain joutunut elämään tässä samassa heikkouden tunteessa, mikä hänellä nyt oli. Ei sillä ole väliä mikä taistelulaji tai harrastus, epäonnistuessaan ihminen haluaa tulla paremmaksi jottei taas epäonnistuisi. Nyt hän halusi voimakkaammaksi, yhtä voimakkaaksi kuin Emmy, jota ilman hän olisi nyt ehkä kuollut.

    Emmy katsoi Vivieniä hymyillen. "Joo. Olet toinen jäsen, mun lisäksi."
    "Niin vähän!?", ajatteli Vivien. "Miten noin voimakas ei omista mitään jengiä?"
    Hetken hiljaa oltuaan Vivien kuitenkin hymyili takaisin. Ensimmäistä kertaa high-schooliin päästyään hän oli saanut ystävän.

    #120751
    Dents
    Participant

    Tää oli kiva alku 🙂 Itekkin olen ajatellu vähän samankaltasta, tosin kirjoitusroolipelin muodossa. Tää oli ihan lystikäs, ja kyllä mä jatkoa mieluusti lukisin.

    #120762
    erakko
    Participant

    Kuten Off-topicissa lupasin, jos yksikin kommentti tulee niin jatkoa seuraa 🙂 Seuraava osa tulee taas riippuen kommenttien määrästä, sekä siitä miten saan tulevia osia kirjoitettua. Ollaanpas toiveikkaita ja toivotaan vähintään kahta kommenttia.

    ———————————————

    OSA 2: TAVOITE

    Seuraavana päivänä Vivien tuli kouluun naama yltä päältä laastareissa ja kääreissä. Laastarit hän sai eilen kouluterveydenhoitajalta, mutta kääreet taas äidiltään. Kun hän vielä selitti mitä oli tapahtunut, häntä kiellettiin tappelemasta, oli tilanne mikä hyvänsä. Toisinsanoen Emmyn kanssa kaveraaminen oli nyt kiellettyä, mutta eipä Vivien halunnut välittää. Heikkouden tunne oli vain liian sietämätön. Välitunnilla, hän ja Emmy menivät taas kuntosalille.

    "Sä oot melkein kuin muumio.", mainitsi Emmy, mussuttaen keksipatukkaa. Jos Vivienin naamasta näkisi mitään, se punertaisi kuin omena. "Miksi halusit juuri minut tähän ’jengiisi’?", kysyi Vivien, samalla hörppien pillimehua. Emmy tunki loput keksipatukasta suuhunsa. "Sä vaan vaikutit sopivalta.", vastasi Emmy, jolloin Vivien taas punastui ja otti etäisyyttä Emmyyn. "E-En ole valmis sellaiseen! En ainakaan nyt! Ehkä sitten jos tutustutaan ensin ja…", sanoi Vivien nopeasti, kunnes huomasi Emmyn kaivavan nenäänsä. Vivien oli hetken hiljaa äimistyneenä. "Ööh… kaivat… nenääsi?", hän ihmetteli. "Niin?", sanoi Emmy, ja lopetti nenän kaivelun. "Kato nyt mikä räkämälli!", jatkoi Emmy, näyttäen sormensa päässä roikkuvaa hieman veristä räkäpalloa. "Ällöä!", huudahti Vivien, pompaten kauemmas Emmystä. Emmy alkoi nauraa, ja Vivienin näkymätön naama alkoi taas punertaa. Kaksikon välillä oli hetken hiljaisuus, kun kumpikin keskittyi nyt juomiinsa.

    "Entä miksi… sinä haluat perustaa katutaistelujengin?", kysyi Vivien. Emmy asetti vesipulloon syrjään, ja alkoi venytellä käsiään. "On yks tyyppi mitä mä ihailen. Haluun peitota sen.", Emmy vastasi, ja poimi 20-kiloiset käsipainot lattialta. "Kuka se on?", ihmetteli Vivien. Miksi hän haluaisi peitota henkilön jota ihailee? Emmy oli hetken hiljaa, keskittyessään käsipainojen nosteluun. "Elicia Sheilds.", hän vastasi. Vivien purskautti juuri imaisemansa mehut suustaan, ja hänen päässään olevat kääreet löystyivät. "E-E-ELICIA SHEILDS!?!?", huudahti Vivien, repien kääreet päästään. Emmy jatkoi painojen nostelua reagoimatta Vivienin huutoon yhtään.

    "T-Tajuutko että se on ehkä Amerikan parhain katutaistelija!? Ja että sen jengi, ’White Claw’ on kuulu kuin mikä!?", jatkoi Vivien. "Joo.", sanoi Emmy. "Lilia Dotts, Dona Carico, Max Audie, Clayton Yeadon… ne kaikki olisi vastassa ja…", huusi Vivien, mutta sitten hän havahtui. "Eikun mitä? ’Joo’?", ihmetteli Vivien. "Sinä siis… tiedät mitä olisi vastassa?"
    "Niin.", vastasi Emmy. "Joo, se on hullu.", ajatteli Vivien, ja oli hetken hiljaa. Emmy laski käsipainot lattialle, ja alkoi taas venytellä käsiään.

    "No miksi haluat peitota sen?", kysyi Vivien. Hän ymmärsi miksi Emmy saattaisi ihailla jotakuta niinkin kuuluisaa kuin Elicia Sheildsiä, mutta miksi tämä haluaisi peitota tämän? "Se on mulle velkaa 10 dollaria.", vastasi Emmy nopeasti. Vivien oli taas hetken hiljaa, hieman järkyttynyt ilme kasvoillaan. "Aika antikliimaattista…", tämä ajatteli, kunnes tajusi jotain. "SINÄ TUNNET ELICIA SHEILDSIN!?", meinasi Vivien huutaa, mutta Emmy tuli ajoissa tukkimaan tämän suun. Kuntosalilla olevat muut ihmiset alkoivat tuijottaa kaksikkoa. "Älä huutele sitä!", kuiskasi Emmy. "Ei se tietty mikään hirmu salaisuus ole, mutten halua että mut yhdistetään siihen. Että älä kerro kellekkään."

    Emmy päästi Vivienistä irti ja jatkoi käsiensä venyttelyä. Muut kuntosalilla olevat jatkoivat taas kuntoilun parissa. "Se on vaan mulle velkaa, siinä kaikki.", Emmy jatkoi. Vivien hiljentyi hetkeksi, ja alkoi itse venytellä jalkojaan. "Mutta eihän tuollaiseen mitään tappelua tarvita?", tämä kysyi. Emmy joi vesipullonsa tyhjäksi, ja vastasi: "Se on katutaistelija. Mitä luulet?"
    "Niinhän se tietysti on…", ajatteli Vivien hymyillen. Kaksikko jatkoi harjoituksiaan ennen seuraavan tunnin alkua.

    Ennen viimeisen tunnin alkua, Emmy ja Vivien olivat jälleen käyneet kuntosalilla. Vivienin tahti oli yleensä kerran päivässä, mutta Emmyn tahti oli joka välitunti. Vivienin lihakset olivat niin kipeät että teki tuskaa vain liikkua. "Kaikki kipu on vaan hyväksi!", naurahti Emmy, ja läimäisi Vivieniä selkään. Vivien oli kaatua, mutta hän oli onneksi tarpeeksi lähellä seinää, ja sai nojattua tätä vasten. "Minä niin kuolen…", ajatteli Vivien. "Miten joku voi kestää tällaista treeniä!?"

    Emmy ja Vivien jatkoivat matkaansa kohti luokkahuonetta pitkin yläkerran käytävää jonka oikealla puolella oli pelkkiä ikkunoita. Heidän eteensä ilmestyi yhtäkkiä suhteellisen pitkä poika. Tällä oli yllään vaaleansininen kauluspaita, jossa oli musta lohikäärmekuvio. Hänellä oli mustat farkut, ja erittäin synkkä katse. Hänen keskivertopituinen kampaamaton musta tukka teki hänestä varsin pelottavan näyn. "Sä oot siis se uusi tyttö, Emmy Glauser?", tämä poika kysyi. "Sähän taisit kurmuuttaa mun kavereita eilen?"

    Vivien kiljaisi vaimeasti, ja piiloutui Emmyn taakse. "Mikä sulle tuli?", ihmetteli Emmy, katsoen Vivieniä.
    "Ja sä, oot mun tiellä.", sanoi Emmy taas pojalle. Kaikkien paikallaolijoiden leuat putosivat lattiaan, ikääkuin Emmy olisi sanonut jotain hullua. "T-Tuo on Julio Linger, kolmannen vuoden opiskelija! Huhut kertoo että se olisi tappanut ihmisiä ja raiskannut jotain naisia! Ei tuollaisille ryppyillä!", Vivien vastasi peloissaan. "Jaa.", sanoi Emmy, ja mittaili Juliota katseellaan. "No jos toi on totta niin eipä oo koiraa karvoihin katsominen."
    "Mitä toi tarkoitti, ämmä?", murahti Julio. Emmy katseli ympärilleen, ja huomasi miten kaikki, mukaanlukien Vivien, piilottelivat nyt roskakoreissa, ovien takana, ilmastointiluukuissa ja käytävän ikkunoiden toisella puolen. "Sitä että näytät heikolta, pöljä.", vastasi Emmy, katsomatta edes Juliota. Julion naamaan ilmestyi yksi jos toinenkin verisuoni, ja tämä lyö Emmyä nopeasti nyrkillään. Emmy kaatui hämmästyttävän helposti.

    "Hän on siis jopa Emmyä voimakkaampi!?", Vivien ajatteli peloissaan roskakorin pohjalta. "Älä ämmä soita suuta itteäs vanhemmille…!", raivosi Julio ja nosti jalkansa Emmyn pään ylle. "Linger! Lopeta tuo heti!", huusi käytävälle juossut naisopettaja. Julio odotti hetken, mutta otti jalkansa Emmyn pään yltä. "Kyllä, ope…", murisi Julio, mulkoillen vielä makaavaa Emmyä. Opettajan juostessa Julion luo oppilaat uskalsivat tulla esiin piiloistaan. Tämä alkoi läksyttää Juliota, mutta Juliota ei selvästikkään kiinnostanut. Julio vilkaisi vielä kerran Emmyä, muttei nähnytkään tätä lattialla. Hän näki ainoastaan tummansinisen välähdyksen, ja tämän jälkeen pelkkää mustaa.

    Emmy oli noussut ylös, ja lyönyt Juliota kaikilla voimillaan. Julio lensi käytävän toiselle puolelle, ikkunasta läpi ja sen takana olevan välikaton päälle. Kaikkien paikallaolijoiden leuat koskettivat lattiaa, kun taas Emmy hieroi kohtaa mihin Julio häntä löi. "Tämä koira ei ollukkaan pelkkiä karvoja.", tämä hymähti. Ilmeisesti hän tahallaan antoi Julion lyödä tätä, katsoen onko tästä mihinkään. "E-Emmy Glauser…!", huudahti opettaja. "Menet rehtorin kansliaan välittömästi!"

    "Mutta opettaja! Julio sen aloitti!", huusi yksi toisen vuoden tyttö, sillä eihän Emmy aloittanut tappelua. Julionhan se kuuluisi ottaa tästä syyt niskoilleen! "Aivan sama kuka aloitti, tässä koulussa ei tapella!", huusi opettaja takaisin äkäisesti. "Ja te kaksi, tulkaa auttamaan Lingerin kanssa!", tämä vielä ärähti kahdelle lähistöllä olevalle oppilaalle. Opettaja alkoi juosta hajonneelle ikkunalle kaksi oppilasta perässään. Niin, Emmy varmaan saisi laskun hajonneesta ikkunastakin. Vivien kömpi roskakorista ulos, ja käveli Emmyn luo: "O-Oletko… kunnossa?"
    "Joo. Mut pitää vissiin mennä reksiä tapaamaan…", huokaisi Emmy, ja alkoi kävellä kohti rehtorin kansliaa. "Mene sä vaan jo tunnille."
    Vivien jäi vielä järkyttyneenä katsomaan kun Emmy käveli kohti yläkerran portaita, mutta päätti totella ja mennä itse oppitunnille.

    Emmyn kävellessä portaita ylös, pari neljännen vuoden opiskelijaa huomasi hänet. "Näittekö…?", sanoi punaiseen kauluspaitaan ja mustiin farkkuihin pukeutunut pystytukkainen poika. "Emmy Glauser… ei oo hääppönen likka, mutta vahva ainaskin.", vastasi isokokoinen lihaksikas poika, yllään valkoinen t-paita, jonka päällä oli avoin punainen huppari, siniset farkut, joissa oli pari ketjua. Hänen vaalea tukkansa oli vedetty geelillä taakse piikeiksi. "Haha… niin tyylitön asu.", naurahti tyttö, jolla oli mustat nahkahousut, ja valkoinen farkkutakki. Hänellä oli pitkä vaalea tukka, jossa oli musta raita. Emmy ei huomannut kolmikkoa, vaan jatkoi matkaansa kohti rehtorin kansliaa.

    Koulun jälkeen Vivien odotteli Emmyä koulun portilla. "Miten kävi!?", hän kysyi huolestuneesti. "Lasku tuli ikkunasta, mut ei mua sentään erotettu.", hymyili Emmy. "Kuulemma jos jotain tollasta tapahtuu uudelleen niin sit se on menoa. Vähän kuin edellisessä koulussa."
    "E-Erotettiinko sinut edellisestä koulustasi!?", äimistyi Vivien. Vivien ja Emmy alkoivat kävellä pois koulun porteilta. "Joo. Sen takia jouduinkin muuttamaan. Ja kerran jäin luokalle kun en osannut muuta kuin treenata tappelemista.", jatkoi Emmy omahyväinen virne kasvoillaan. Vivien oli hetken hiljaa. "Aina oppii uutta….", hän ajatteli. "Eli olet siis… 17?", hän vielä kysyi. "Joo.", vastasi Emmy. Tämän jälkeen he eivät puhuneet mitään, vaan jatkoivat matkaa koteihinsa.

    #120775
    erakko
    Participant

    Päätin nyt etten välitä kommenteista, luulen että sillä tavalla saisin odottaa vain ikuisuuden 😀 Näitä osia kuitenkin tulee melkein kuin liukuhihnalta…

    ———————————————

    3. KUOREN ALLA

    "Herätyskello. Kenen piti keksiä se?" Nämä olivat Vivienin ensimmäiset ajatukset kolme päivää Julion rökittämisen jälkeen. Sängystä nouseminen oli nyt vielä rankempaa, kun jokaista lihasta koski aivan mielettömästi. Onneksi huomenna on jo viikonloppu ja hän voisi levätä. Tänään hänen pitäisi kuitenkin nousta vielä seitsemältä.

    Vivien asteli vaaleanpunaisessa pyjamassaan alakertaan, jossa tuoksui jo tuore kaurapuuro ja kahvi. Vivienin isä oli jo mennyt töihin tuntia aiempaa, mutta hänen äitinsä oli pöydässä lukemassa päivän lehteä. Tällä oli yllään punainen t-paita, ja harmaat college-housut. Ruskea, kiharainen tukka oli märkä, joten hän oli ilmeisesti käynyt juuri suihkussa. "Oikein hyvää huomenta!", tämä sanoi ärsyttävän pirteään sävyyn. "Joo…", sai Vivien lopulta sanottua. Hän meni, ja kaatoi kuppiin kahvia, ottaen heti nopean hörpyn. Tämä yksi hörppy sai Vivienin taas tajuamaan, ettei voisi elää ilman kahvia. Herääminen on vain mahdottomuus ilman sitä. Hän istuutui pöytään, ja alkoi lusikoimaan katettua kaurapuuroa suuhunsa.

    "Olethan pysynyt erossa tappeluista?", äiti kysyi. Vivien säikähti, ja katsoi varovaisesti äitiään, samalla kuitenkin syöden puuroaan. "J-Juu…", Vivien änkytti. "Emme halua sinulle käyvän samoin kuin veljellesi. Harrasta jujutsua jotta voit puollustaa itseäsi, mutta siinä kaikki.", tämän äiti jatkoi. "Kyllä…", Vivien sanoi. Hän ei ole onneksi joutunut tappeluihin itse kuin sen yhden kerran, mutta Emmyn seurassa tappelut olisivat vain ajan kysymys. Kaksikko ei tämän jälkeen puhunut sanaakaan.

    Pian Vivien oli matkalla kouluun. Onneksi matka on lyhyt, sillä pieni kävelylenkki aamusta oli juuri se mitä hän tarvitsee lopulliseen heräämiseen. Puolessa välissä matkaa hän kohtaa Emmyn, joka ilmeisesti oli jo odotellut tätä. "Näytät väsynneltä.", sanoi Emmy heti kättelyssä. Vivien punastui. "E-En minä tehnyt mitään sellaista…!", Vivien huusi Emmylle. Emmy hymyili, ja Vivien pian tajusi mitä Emmy tarkoitti. Hänen naamansa palasi peruslukemille, mutta hän punasteli vielä hieman erehdystään. "J-Joo… ilman kahvia tästä ei tulisi mitään.", vastasi Vivien, ja kaksikko jatkoi matkaa koululle. "Kahvi on heikoille.", sanoi Emmy, ja otti kantamastaan muovipussistaan pullan. "No eikö pullassa taas ole hirveästi rasvaa ja kaloreita?", kysyi Vivien.

    "Mä syön mikä maistuu vaan hyvältä. Mut en mä tarvii mitään aineita että voin herätä. Heräsin tänää pirteänä kuin peippo jo viidelt, ja join ainoastaa vettä.", vastasi Emmy, ja ojensi pullan Vivienille. "Ei kiitos…", kieltäytyi Vivien. "Viideltä aamulla!? Mikä ihme hän oikein on!?", äimistyi Vivien ajatuksissaan. "No, se on sun menetys. Mummon leipomat pullat on tosi hyvii.", sanoi Emmy, ja tunki tarjoamansa pullan omaan suuhunsa. "Asuuko mummosi teillä?", kysyi Vivien hymyillen. Ajatella että tuon kovan kuoren alla olikin suloinen mummoaan rakastava lapsenlapsi. "Ei, mä asun mummon ja ukon luona. Mun vanhemmat kuoli lentokoneonnettomuudessa kun olin 4.", vastasi Emmy, mussuttaen pullaa suussaan. "Ai… en arvannutkaan… sori…", sanoi Vivien hieman häveten. Emmy olikin orpo. Ehkä se hieman selittää hänen kovaa luonnettaan? "Ei haittaa, se on ollutta ja mennyttä.", sanoi Emmy hymyillen, ja otti uuden pullan pussista.

    Päivä sujui tavalliseen tahtiin. Tunnit kaksikko yritti keskittyä opetukseen, kun taas välitunneilla he marssivat suoraan kuntosalille. Päivän päätyttyä Vivien oli taas aivan romuna, treeni kun ei ollut vielä ehtinyt näyttää vaikutustaan. Matkallaan kotia kohti he kuitenkin näkivät tutun henkilön.
    "Viimein.", naurahti Julio Linger, kolmannen vuoden opiskelija jonka Emmy rökitti kolme päivää sitten. Hän ilmeisesti halusi kostoa. Vivien kiljaisi, mutta yrittäessään piiloutua Emmyn taakse, tämä kaatuikin maahan. Lihaskivut olivat ottaneet vallan. "Ai sä taas.", hymähti Emmy. "Kosto on tylsän tyypin merkki."

    Julio puristi nyrkkejään. "Luuletsä et mä voin antaa jonkun likan peitota mut!?", tämä murahti. Jos Vivien olisi voinut liikkua, hän olisi juossut välittömästi lähistölle pysäköidyn auton alle. "Otetaan uusiksi! Nyt ei oo kukaan pysäyttämässä!", Julio huusi Emmylle, ja osoitti tätä nyrkillään. Emmy katsoi tätä hetken hiljaa. "Miten vaa.", hymähti Emmy ja katsoi Vivieniä, samalla laskien reppunsa maahan. "Laske kolmeen, me alotetaa sitten."

    Vivien katsoi Emmyä kauhistuneena: he aikoivat taistella! Ja yleisellä kadulla! Mitä jos joku näkee hänet ja kertoo tämän vanhemmille? Hetken mietittyään Vivien kuitenkin kampesi itsensä ulos. Ei hän voinut nyt tuottaa pettymystä Emmylle, sillä tämän silmistä näki, että hän halusi nyt tapella. Hän käveli hitaasti Julion ja Emmyn väliin, ja nosti kätensä. Vivien oli hetken hiljaa, ja katsoi kumpaakin ottelijaa.

    "Kolme!", huusi Vivien, jolloin Julio naksautti sormiaan ja niskojaan. Ääni toi kylmät väreet Vivienin selkäpiihin.
    "K-Kaksi!", huusi Vivien, ja katsoi vielä Emmyä. Tämä vain seisoi kädet taskussa.
    "Yksi!", huusi Vivien ja sulki silmänsä, toivoen ettei mitään pahaa sattuisi.
    "Aloittakaa!", huusi Vivien ja laski nopeasti kätensä, ottelun aloituksen merkiksi.

    Julio ampaisi heti juoksuun, ja loikkasi kohti Emmyä. Emmy seisoi paikallaan, ja silmäili Juliota. Julio valmistautui lyömään tätä ylhäältä käsin, jolloin Emmy kyykistyi. Julio oli juuri Emmyn yläpuolella, kun Emmy ponkaisi itsekkin ilmaan. Emmy iski nyrkillään suoraan Julion rintakehään, josta tämä vielä liukui Julion leukaan. Julio lensi iskusta ilmaan, mutta sen sijaan että hän olisi vain pudonnut maahan, hän teki onnistuneen laskeutumisen. Julio ampaisi samantien juoksuun, ja yritti oikealla nyrkillä tavoittaa Emmyä. Emmy teki väistöliikkeen, ja siirtyi Julion taakse. Hän kyykistyi, ja veti vasemmalla jalallaan Juliolta jalat alta. Julio kaatui mahalleen, ja täräytti naamansa kovaan asfalttiin. Emmy loikkasi hieman edemmäs, ja Julio nousi melkein heti ylös. Tämän nenästä vuoti verta.

    "Senkin…!", ärähti Julio pyyhkiessään verta naamaltaan. Vivien kauhistui Julion kasvoilla olevaa raivostunutta ilmettä. Julio mulkoili hetken Emmyä, mutta sen sijaan että hän olisi taas vain syöksynyt Emmyn kimppuun, tämä näkyi yrittävän rauhoittaa itseään. "Heh…", hymähti Emmy. "Ai sun pitäis olla murhaaja sekä raiskaaja? Aika heikkoa."
    Julio huohotti ja yritti tasata hengitystään. "En mä oo niin väittänytkään.", tämä vastasi. "En tiedä miks, mut ne tytöt ketä mä tapailin alkoi vaan yhtäkkiä syyttää mua raiskauksesta! En mä tehny mitään!!"
    Vivien ja Emmy katsoivat Juliota hiljaa. "Ei niillä sit ollu mitään todisteita… huhut jäi kuitenkin!", ärähti Julio. "Ja ne murhaussyytökset oli pelkkiä väärinkäsityksiä!"
    "Oon kyllä hakannu ihmisiä melkein kuoliaaks asti, mutta ykskään niistä ei oikeasti kuollu!!"
    "Mitä sä nyt auot?", ihmetteli Emmy. "Sä et tajua miten ärsyttävää on kun ihmiset luulee susta jotain ihan muuta kuin oikeasti olet!", murahti Julio Emmylle. Tämä puri hammastaan katsoen samalla maahan, ja alkoi hengittää raskaasti. "Siks mä tappelen! Et voin sulkee kaikkien syyttäjien suut!!"

    Julio nosti katseena, ja ampaisi taas juoksuun, ja yritti oikeaa nyrkkiä uudelleen. Tämä oli kuitenkin harhautus, ja Julio kyykistyi heti. Emmy oli ehtinyt jo väistää, mutta huomasi pian Julion yrittävän vetää tältä jalat alta. Emmy loikkasi, ja laskeutuessaan maahan hän tarttui Julion kädestä. Hän kääntyi, ja veti Julion niskansa yli. Julio kuitenkin sai jalkansa maahan, ja niskalenkki ei toiminutkaan. Julio tarrasi toisella kädellään Emmystä kiinni, ja riuhtoi toisen kätensä irti Emmyn otteesta, tarraten tälläkin Emmystä kiinni. "Hetko, miten mä sain mun käden irti noin helposti?", huomasi Julio.

    Julion valtasi outo tunne, ja kun tämä tajusi mistä hän piti kiinni, hän punastui. Emmyn naamakin alkoi punertaa. Vivienin suu oli auki, ja tämän naama oli myös aivan punainen. Jos häntä oikein tarkkaa katsoi, tämän päästä pystyi näkemään nousevaa höyryä. "IRTI MUN AHTERISTA!!", huusi Emmy, ja löi Juliota naamaan kaikilla voimillaan. Tämän ollessa maassa, Emmy alkoi potkia tätä asfaltin sisään. Lopettaessaan Emmyn naama vieläkin punersi. "O-Onko… se nyt ohi?", kysyi Vivien varovaisesti. Emmy oli hetken hiljaa. "No nyt mä ymmärrän…", tämä mutisi. "Sä oot pervo, ja siks ne tytöt syytteli sua raiskaajaks! Meinasin itekkin huutaa!"
    "E-ETKÖ NYT VÄHÄ YLIREAGOI!!", huudahti Julio ja ponkaisi kuopastaan nopeasti istumaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Julio mietti hetken, ja havahtui. Nyt hän alkoi tajuta. Aina kun hän näki jonkun hyvännäköisen tytön, hän halusi tutustua tähän. Sitten, itsensä huomaamatta, hän saattoi alitajuisesti sopivassa tilanteessa hieman kouraista tätä. Koska hän ei ikinä tiennyt mitä teki, tytöt suuttuivat tälle niin paljon että alkoivat syyttää raiskaajaksi.

    Emmyn naama vieläkin punersi. "Vivien, mennään.", tämä sanoi. Vivien ja Emmy poimivat reppunsa, ja alkoivat jatkaa matkaansa. Vivien katsoi vielä varovaisesti Juliota heidän kävellessä tästä edemmäs. "Miks sä et sitten alkanu syyttää mua raiskaajaks?", kysyi Julio. Emmy pysähtyi, ja oli hetken hiljaa. "Ethän sä mitään tehny, pöljä.", tämä vastasi, ja jatkoi matkaansa Vivien kanssa. Julio katsoi vielä tätä kaksikkoa, kun he kävelivät pois. Tämän jälkeen hän huomasi kuopan jossa istui, ja hyppäsi nopeasti ylös. Oli parempi juosta paikalta ettei hän joudu maksamaan korjauksia.

    Viikonloppu oli nopeasti ohi. Vivien tuhlasi sen pelkästään nukkumiseen, ja oli näin hyvinkin pirteä maanantaina. Tämä päivä ei juuri poikennutkaan heidän tavallisesta päivärytmistään, yhtä asiaa lukuunottamatta…

    Vivien ja Emmy olivat välitunnilla taas koulun kuntosalilla. Vivien harjoitteli jujutsun ja nyrkkeilyn yhdistämistä, kun taas Emmy teki vatsalihasliikkeitä. "156… 157… 158… 159…", Emmy laskeskeli. Salille kävelikin jokseekin epätavallinen näky. Osa kuntoilijoista hätkähti kauhusta: "J-Julio Linger…!"
    Vivien säikähti niin että liukastui hiestä märälle matolle, kun Emmy taas jatkoi vatsalihasliikkeitä huomaamatta mitään. Muut kuntoilijat tuijottivat Juliota kauhuissaan, kun tämä reppu selässä käveli Emmyä kohti, murhanhimoinen ilme kasvoillaan. "E-Emmy!", kuiskasi Vivien. Emmy keskeytti sarjansa, ja viimein huomasi Julion. "No, haluutsä vielä turpaan?", tämä sanoi Juliolle. Julio oli hetken hiljaa, mulkoillen vieläkin Emmyä.

    "E-En nyt…", tämä sanoi katsoessaan sivulle hieman punastuneena. Vivien äimistyi ja punaistui itsekkin. Koulun yksi kovimmista kovanaamoista punasteli Emmyn edessä! "Jos sulla ei oo mitään asiaa, mene sit pois. Mulla on sarja kesken.", sanoi Emmy ja valmistautui jatkamaan. Julio oli hetken hiljaa, ja yritti katsoa Emmyä. "T-Tuota…", tämä aloitti. Emmy oli valmiina jatkamaan vatsalihasliikkeitä, mutta jäikin vielä odottamaan. "Sä peittosit mut jo kahdesti… kiinnostais vaan nähdä miten sä harjoittelet…", sanoi Julio naama hieman punaisena. "P-PERVO!", huusi Vivien naama punaisena. "Me ei anneta sinun katsella kun me täällä… tuota…"
    "Haluut siis voimakkaammaks?", kysyi Emmy. Vivien ja Julio havahtuivat. "N-Niin…", vastasi Julio. Emmy oli hetken hiljaa. "Kunhan et koske mun ahteriin.", tämä sanoi hymyillen. Vivien ei pitänyt ajatuksesta että tuollainen pervo kuntoilisi heidän kanssaan. "Mutta Emmy…!", aloitti Vivien, kunnes Emmy keskeytti tämän. "Ihan kuin me ei osattais pitää tuota kurissa."

    Vivien tuijotti hetken Emmyä, kun tämä alkoi taas tehdä vatsalihaksia. Julio hymähti. "Emmy Glauser… ja sä olit Vivien Haper?"
    Vivien säikähti ja punastui. "Mä meen vaihtamaan sopiviin vaatteisiin, näyttäkää sitten mitä oikein teette.", Julio sanoi, ja käveli kohti pukuhuoneita. Vivien katsoi Juliota tämän kävellessä pukuhuoneita kohti. "Mitähän tästä tulee…", hän huokaisi.

    #120793
    erakko
    Participant

    Ja jatkoa seuraa.

    ———————————————

    4. SILMÄ

    On kaksi viikkoa siitä kun Julio Linger liittyi Emmyn katutaistelujengiin. Ankara kuntoilu alkoi pikkuhiljaa näkyä, sillä Vivienin lihaskivut eivät olleet päivän päätyttyä niin kovat. Juliokin huomasi jo selvän eron. Tänään, Emmy kuitenkin halusi mennä yöllä kaupungille tappelemaan, ja katsomaan miten hyvin treeni on tarkalleen purrut heihin. Onneksi on viikonloppu, joten valvominen myöhään ei ollut ongelma.

    Julio ja Emmy seisoivat Vivienin talon edustalla. Talon yläkerta oli aivan pimeänä, mutta alakerrassa näkyi vielä pari valoa. Juliolla oli päällään sama vaaleansininen lohikäärmekuvioinen kauluspaita kuin yleensä, mutta Emmyllä oli olkapäillään musta, nuhjuinen miesten gakuran. "Mistä lähtien oot pitänyt tollaista? Eiks toi oo joku japanilainen takki?", kysyi Julio. "On vähän vilu.", Emmy vastasi. "Lisäksi se näyttää siistiltä."
    Julio katsoi Emmyä hetken hiljaa, ja alkoi taas tapittamaan Vivienin taloa. "Missä se nyt viipyy…", sanoi Julio turhautuneena. Pian he huomasivatkin yläkerran ikkunan aukeavan. Kaksikko hämmästyi nähdessään Vivienin kömpivän ikkunalle istumaan.

    "Mitä sä oikein teet? Tule ovesta ulos!", huusi Emmy. Vivien hyssytteli Emmyä naama punaisena, ja alkoi tavoitella ikkunan lähellä olevaa oksaa. "…Sen vanhemmat ei siis tiedä mitään tästä.", sanoi Julio hiljaa Emmylle. Yhtäkkiä ulko-ovi aukesi, ja Vivienin kalju ja hieman lihava isä astui esiin. Hän oli ilmeisesti juuri käynyt suihkussa, sillä tällä oli kylpytakki päällään. "Mitä täällä tapahtuu!?", Vivienin isä huusi, ja huomasi Julion ja Emmyn. Kolmikko säikähti, ja Vivien uhkasi jo pudota oksalta. "Mitä hit…?", ihmetteli Vivienin isä ja alkoi katsella ylös. "Voi ei, nyt se jää kiinni!", ajattelivat Emmy ja Julio hädissään. Juliolle tuli mieleen idea, ja tämä kääntyi Emmyä kohti. "KULTA!", hän huusi, otti Emmyn syleilyynsä, ja suuteli tätä.

    Vivien putosi oksalta järkytyksestä. Julion suunnitelma kuitenkin sai harhautettua Vivienin isää, ja Vivien ehti ryömiä talon nurkan taakse. "Painukaa muualle siitä nuoleskelemaan!", Vivienin isä huusi, ja meni takaisin sisälle. Julio päästi nyt irti Emmyn huulista, ja kaksikko katsoi toisiaan nolostuneina. "Kuule…", aloitti Emmy. Julion sydän alkoi lyödä tiheämpää tahtia. Tunnustus! Niin sen on pakko olla! Hänen hatusta vedetty suunnitelma olikin parhainta mitä hän ikinä keksi. Kyllä! Hän naisi tämän tytön, he hankkisivat ainakin 5 lasta ja eläisivät elämänsä onnellisina loppuun asti! "Sä puristat mun ahteria.", sanoi Emmy, ja Julio havahtui. Hänen alitajuinen pervous näemmä pilasi jälleen kaiken. "ETTÄ PÄÄSTÄ IRTI!!", huusi Emmy, ja löi Julion noin sadan metrin päähän. "S-Sika…", sanoi Emmy vielä naama punertaen. Vivien käveli naama punaisena Emmyn luo. "Oliko… oikeasti hyvä ajatus päästää hänet jengiin?", tämä kysyi varovaisesti. Emmy oli hiljaa. "Mennään.", tämä sanoi, ja kaksikko käveli Juliota kohti.

    Kolmikko käveli kaksi tuntia öisellä kaupungilla. Välillä saattoi nähdä jonkun spurgun, laukkuvarkaan ja pienen jengin, muttei sen kummempaa. Emmy oli pettynyt. "Hyvä teidän kykyjä on testata jos vastustajat on pelkkii ötököitä.", tämä sanoi heittäessään jengiläisen kolmen muun päälle. "Ei, sinä vain hakkaat heidät ennen meitä.", ajattelivat Julio ja Vivien yhtäaikaa. Yhtäkkiä lähistöllä olevan ravintolan ovi lentää auki, ja brunetti tyttö punaisessa farkkutakissa ja tummanpunaisessa minihameessa juoksi ulos, suoraan Emmyä ja muita kohti, pitkän pitkät kaksi lettiä heiluen samalla. Ravintolasta tulee myös ulos pukumiehiä. "Pysähdy!", yksi näistä huusi. "Hei te kolme, pysäyttäkää se nainen!"

    Brunetti lähestyi Emmyä, Juliota ja Vivieniä, hätääntynyt ilme kasvoillaan. "Kiltit, menkää edestä! Minulta loppui kortit!", tämä huusi. "Kortit?", kolmikko ihmetteli. Julio kuitenkin havahtui huomatessaan tämän brunetin olevan melkoinen kaunotar. Brunetti kompastui ja kaatui kolmikon eteen, kiljaisten vaimeasti. "Haha! Nyt jäit kiinni!", naureskeli yksi pukumiehistä. Julio kuitenkin asteli näiden ja brunetin väliin. "Hei! Mene edestä, poju!", pukumiehet huusivat. "Herrasmies ei ikinä kohtele neitoa näin.", tämä sanoi samalla naksautellessaan sorminiveliään. Pukumiehet säikähtivät Julion raivoisaa ilmettä, ja yrittivät pakoon. Julio kuitenkin otti heidät kiinni nopeasti, ja hakkasi koko joukon. Tämän jälkeen hän riensi auttamaan brunettia ylös.

    "Oletko kunnossa arvon neiti?", tämä kysyi ruusuiseen sävyyn. Brunetti katsoi Juliota tämän kasvoihin ja punastui. "K-Kyllä…"
    "Pervo.", sanoi Vivien ja työnsi Julion tieltään seinää päin. Brunetti katsoi hetken hämmästyneenä. "Miksi nuo sinua jahtasivat?", Vivien kysyi. Brunetti oli hetken hiljaa. "He ovat vain velkojiani.", tämä sanoi hymyillen. "Minulta vain loppui kortit joten en pystynyt puollustautumaan…", tämä jatkoi, näyttäen asuunsa piilotettuja korttipakkojen taskuja. "Käytät… kortteja aseina?", Vivien ihmetteli. "K-Kätevää…", sanoi Julio noustessaan ylös. "Eli et luota omiin nyrkkeihis?", tuhahti Emmy. Brunetti näytti jälleen äimistyneeltä. "E-En kai minä nyt sentään… nyrkeillä…", tämä sanoi punastuneena. "Mutta… sinä näytät nuorelta? Mistä sinä olisit jäänyt velkaa… tuollaisille tyypeille?", Vivien keskeytti ja katsoi samalla Julion hakkaamia pukumiehiä. "Niin, olen vasta 18. Minulla on vain tuota… eräs tapa…", brunetti kertoi hämillään, ja hiljentyi hetkeksi. Muut katsoivat tätä hämillään.

    Pian nelikko alkoi kuulla askelia. Heidän ympärilleen ilmestyi lisää pukumiehiä, mutta näillä oli jokin silmä-logo takin oikealla puolella. Näissä miehissä oli jotain muutakin erillaista, tullessaan paikalle he loivat nimittäin oudon painostavan tunnelman. "Anya Besner…", sanoi yksi näistä pukumiehistä, mikä säikäytti Anyaksi kutsutun brunetin. Anyan kasvot kalpenivat, ja kylmä hiki alkoi valua hänen kasvojaan pitkin. "Hei, mikä sinulle tuli?", ihmetteli Vivien ja alkoi hellästi ravistella Anyaksi kutsuttua brunettia. "Lisää velkojia vissiin…", sanoi Emmy ja silmäili pukumiehiä. "Rökitänkö mä noikin?", kysyi Julio, ja alkoi jo kävellä pukumiehiä kohti. "Ei! Älä!", huudahti Anya, ja Julio pysähtyi välittömästi. "Jos käyt heitä vastaan, kuolet!"

    Kolmikko havahtui. "He ovat Burkel Eye mafiasta… olen niille velkaa koko elämäni.", sanoi Anya peloissaan. Nimi "Burkel Eye" ei sanonut kolmikolle mitään, joten he vain katsoivat Anyaa hämmästyneenä. "Juuri näin.", sanoi jälleen yksi pukumiehistä. "Valitettavasti olemme huomanneet ettet ole maksanut tämän kuun eriä, neiti Besner."
    "E-Enkö saisi lisää maksuaikaa? Minulta loppui juuri rahat ja…", Anya sanoi pukumiehelle kontaten tätä lähemmäs. "Uhkapelejä taas…?", sanoi pukumies. Emmy, Julio ja Vivien havahtuivat. Siksi siis hän on veloissa: hän on koukussa uhkapeleihin! Olisiko hän lainannut näiltä miehiltä rahaa? "Se ei ole tosin meidän ongelma. Maksut on maksettava, tai niille voi tulla… korkoa.", pukumies sanoi pelottavaan sävyyn. "Älkää…! Pyydän! Säästäkää ainakin heidät, heillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa!", Anya huusi kumartuessaan maahan. Emmy, Julio ja Vivien katsoivat nyt nyyhkyttävää Anyaa hiljaa. "Ei, minusta tämä yksi nuoriherra jo uhkaili meitä.", pukumies sanoi. "Pomon käskystä sellaiset niskuroijat on hoideltava ensitilassa."
    Emmy alkoi jo naksutella sorminiveliään. "Vivien… Julio.", tämä sanoi. Vivien ja Julio nyökkäsivät. "Joo."

    "E-Ei… armoa…!", huusi pukumies jota Julio vielä piti ilmassa. Hän paiskasi tämän viereisen kujan roskikseen, minne he olivat sijoittaneet muutkin pukumiehet. "Se oli viimeinen.", sanoi Julio hymyillen ja alkoi venytellä käsiään. Anya katsoi näkyä järkyttyneenä. Nämä kolme olivat juuri hakanneet Burkel Eye mafian kätyreitä, joita hän ei ole ikinä edes yrittänyt paeta. "Tajuavatko he edes mitä ovat tehneet?!", tämä ajatteli peloissaan. Nelikon säikäytti outo murahdus. "Oho.", sanoi Emmy. "Tässähän alkaa hiukoa!", hän sanoi hymyillen. "Mutta joo, näytti oikein hyvältä… Vivien… Julio."

    Vivien oli nyt ensimmäistä kertaa itse tapellut, ja voittanut. Hänellä oli vain pari mustelmaa, mutta niiden peittely tulisi olemaan vaikeaa. Julio taas selvisi naarmuitta, ja myhäili omahyväisesti Emmyn kehuille. "Anyahan se oli?", kysyi Emmy Anyalta. Tämä säpsähti ja vastasi: "N-Niin?"
    "Mä voin tarjota jotain. Tule, mennään murkinalle!", Emmy sanoi, ja auttoi Anyan ylös. Anya pyyhki kyyneliä kasvoiltaan. Hänet valtasi outo lämmin tunne. Tunne, joka vakuutti hänelle, että hän olisi turvassa. "J-Joo…!", sanoi Anya hymyillen. Niinpä nelikko lähti etsimään avointa paikkaa jossa voisivat syödä.

    Nelikon kävellessä poispäin, yksi Burkel Eyen pukumiehistä nousi ylös. Hän linkkasi noin neljänsadan metrin päähän vastakkaiseen suuntaan katua, ja kääntyi eräälle kujalle. Täällä nukkui pari spurgua, joista yksi havahtui kuullessaan pukumiehen askeleet. "Thunnushana?", tämä spurgu mutisi juovuksissa. "Älä viitsi…", sanoi pukumies vihaiseen sävyyn, ja potkaisi spurgua. Nähdessään pukumiehen spurgu nousi ylös. "Mitä sulle on tapahtunu, mies!?", tämä huusi.
    "Avaa nyt se ovi!", pukumies ärjäisi, ja spurgu juoksi välittömästi kujan peräseinän luokse. Hän näytti tekevän jotain seinälle, ja seinään aukesi ovi. Pukumies linkkasi ovesta sisään, ja meni portaikkoa alaspäin. Päästyään alas käytävälle hänen vastaansa tuli muita pukumiehiä. "Kuka sinut tuohon kuntoon laittoi!?", kysyi yksi pukumiehistä. "Missä muut ovat!?"
    "Onko… pomo paikalla?", kysyi hakattu pukumies. Kaksi pukumiestä alkoi auttaa hakattua pukumiestä pomon eteen, kun muut lähtivät hakemaan muita vahingoittuneita.

    Pukumiehet saapuivat lähes tyhjään huoneeseen. Huoneen ainoa valo tuli taulutelevisiosta, jossa näkyi pyörivän joku piirretty. Huoneessa oli myös pari kaappia, ja yksi hylly, kaikki täynnä elokuvia ja TV-sarjoja. Huoneen toisella puolen oli sohva, jossa rötkötti pitkänlainen mies. Hänen kasvojaan ei kuitenkaan voinut erottaa hämärästä. "Mitä asiaa?", tämä mies kysyi synkkään sävyyn, kuin pukumiehet häiritsisivät häntä. "Olimme juuri hoitelemassa neiti Besneriä… kun kolme tyyppiä hakkasi meidät!", hakattu pukumies huohotti. Sohvalla makaava mies oli hetken hiljaa.
    "Kuka on Besner?", tämä kysyi. "Ööh… se nainen joka on velkaa teille muutaman miljoonan, pomo.", sanoi yksi pukumiehistä. Sohvalla makaava mies oli taas hetken hiljaa.

    "Ai se. Kuka teidät muka hakkasi?", tämä kysyi. "Tuota… heitä oli kaksi tyttöä, ja yksi poika. Ilmeisesti high-school oppilaita. Toisella tytöistä oli blondi lyhyt tukka, ja musta huppari. Toisella taas tummat maastohousut, musta nuhjuinen gakuran olkapäillä, valkoinen kauluspaita, ja pitkä tummansininen avonainen tukka. Pojalla taas oli musta lyhyt tukka, ja vaaleansininen kauluspaita jossa musta lohikäärmekuvio.", selitti hakattu pukumies hätääntyneesti. Sohvalla makaava mies oli taas hiljaa. "Vaaleansininen kauluspaita jossa musta lohikäärmekuvio… ja musta tukka.", sohvalla makaava mies sanoi. "Julio Linger."
    "Hän muisti jotain!", hämmästelivät pukumiehet ajatuksissaan. Sohvalla makaava mies nousi ylös, ja hän poimi sohvaan nojaavan katanan.

    "Kutsukaa…", aloitti mies, ja hiljentyi hetkeksi. "Ketkä ne kaksi olikaan?"
    "Tarkoitatteko Scottia ja Titusia, pomo?", kysyi pukumies. "Niin. Varmaan.", vastasi mies, ja asetti katanan oikeaa olkapäätänsä vasten. "Varmaan!?", ällistyivät pukumiehet. Miekkamies asteli valoon. Hänellä oli musta kauluspaita, jossa oli harmaa tiikerikuvio, sekä mustat housut. Hänellä oli keltainen lyhyt tukka, ja hänen vasemman silmän läpi kulki pystysuora arpi otsasta tämän leukaan. Katanan tuppi oli ruskea, ja siinä oli jonkinlainen messinkinen lehtikuvio. Itse katanan kahva oli sininen. "Jokatapauksessa…", aloitti miekkamies. "Kutsukaa ne tänne. Mennään tapaamaan tätä Lingerin jengiä."

    #120836
    erakko
    Participant

    No huh, hävisiväthän ne hävyttömyydet (viitaten niihin botteihin jotka spämmivät tässä ja muualla). Lupailin tätä osaa jo eiliseksi sivuillani mutta piti ensin kirjoittaa 7 osa loppuun. Nyt se on valmis ja odottaa hiomista. Tämä on toistaiseksi pisin osa joten älkää hämmästelkö pituutta.

    ———————————————

    5. KOHTALOKAS VIRHE

    Kello oli yksi yöllä, mutta Emmyn, Vivienin, Julion ja Anyan onneksi he löysivät vielä aukinaisen nuudeliravintolan. He astelivat ravintolaan, ja istuutuivat tiskin ääreen, tilaten kukin annoksen. Emmy tilasi ravintolan isoimman annoksen, tehden valmistumisesta tosin pidempää. Vivien ja Anya sen sijaan ottivat nuudeleita kanalla, kun taas Julio otti tavallisen ramenin. Vivien ja Anya saivat annoksensa nopeasti, kun Emmy taas makasi vasten ravintolan tiskiä nälissään.

    "Joten…", aloitti Julio katsoen Anyaa. "Miten sä jouduit velkoihin noiden kanssa?"
    Anya keskeytti syömisen ja vaikutti apealta. Vivien potkaisi Juliota jalkaan, sillä tämän selvästi ei kuulunut sanoa mitään asiasta. "Sori…", sanoi Julio häveten. "Ei se mitään. Voin kertoa.", vastasi Anya hymyillen.
    "Kuusi vuotta sitten olin eräällä yökerholla…", aloitti Anya, kunnes Vivien jo keskeytti: "Etkö sinä ollut silloin 12-vuotias?"
    "Niin. Mutta isäni omisti tuon yökerhon ja välillä menin sinne katselemaan ihmisiä.", Anya vastasi, ja alkoi taas syömään annostaan. "Se oli virhe. Niiltä ihmisiltä opin pahimman tapani, joka tuhosi tuon yökerhon."
    Anya katsoi Vivienin annosta. "Mistä vetoa että syön oman annokseni nopeammin kuin sinä?", tämä sanoi. Vivien katsoi Anyaa hämillään. "Vastaa nyt vain.", Anya kehotti. Vivien mietti hetken. Anya oli hädintuskin koskenut annokseensa, kun hän olisi jo puolessa välissä. Voitto oli siis varma! "Ööö… paljosta?", Vivien kysyi hieman epäröiden.

    "Vaikka… viidestä miljoonasta.", Anya sanoi hymyillen. Julio ja Vivien havahtuivat. "E-Eihän sinulla ole sellaisia rahoja!!", huudahti Vivien. "Ei niin. Mutta jos voitan vedon, sitten on.", sanoi Anya, syöden taas annostaan. Julio ja Vivien katsoivat Anyaa hetken hiljaa. "Eli tuolla tavalla sä olet joutunut velkoihin?", kysyi Julio. "Ei aivan.", vastasi Anya. "Ne pukumiehet jotka kohtasitte ensin lainasivat minulle rahaa, jotta voisin maksaa Burkel Eyelle. Mutta Burkel Eyen tapauksessa… kyllä."
    Julio ja Vivien katsoivat taas Anyaa hiljaa. "Mutta jos sä vaan hävisit vedon… mikä velvottaa sut pitämään sanas?", kysyi Julio. Anya taas keskeytti syömisen. "Kuten sanoin aiemmin… jos heitä käy vastaan, kuolee. Veto oli veto, ja minä hävisin, joten minä myös maksan."

    Anya muisti kaiken kuin eilisen. Kuusi vuotta sitten, hän katseli taas ihmisiä isänsä yökerhossa. He asuivat yökerhon yläkerrassa, ja yhdet portaat menivät suoraan yökerhon tiloihin. Anya istuskeli tässä portaikossa, josta hän näki yökerhon tilat täydellisessä kokonaisuudessaan. Yritysjohtajia, väsyneitä kotiäitejä, älyvapaita varhaisaikuisia, ilotyttöjä… ihmisiä oli moneksi. Hänen isänsä toimi tänäänkin baarimikkona. Yökerhossa oli töissä hänen lisäksi kaksi muuta. Anyan äiti taas oli töissä paikallislehdessä, ja oli tälläkin hetkellä nukkumassa yläkerrassa.

    Pian sisään asteli joukko pukumiehiä, jotka kävelivät baaritiskille, ja tilasivat kukin oluet. Anya ei osannut sanoa keitä nämä ihmiset olivat, ja yritti kurkotella nähdäkseen heidän kasvonsa. Ehkä jos hän menisi oikein hiljaa, hän pääsisi edes kuuloetäisyydelle? Hänen isänsä ei ollut kieltänyt Anyaa menemästä yökerhon tiloihin, mutta hänen kuuluisi välttää sinne menemistä tähän aikaan päivästä.

    Anya onnistui hiipimään baaritiskin lähistölle, ja kuuli miesten keskustelun. Keskustelu kuulosti vakavalta. Anya säikähti kuullessaan isänsä huolestuneen äänen. "Kaksi päivää, sitten voin maksaa!", tämä kuiskasi. Hänellä oli siniset farkut, ja vihreä kauluspaita. Hänen ruskea tukkansa peitti melkein hänen silmänsä. "Alkaa ottaa jo päähän tämä viivästely.", mutisi yksi pukumiehistä. "Tiedätkö kuinka moni sanoo samaa?"
    Anyan isä vaikutti hätääntyneeltä. "Antakaa nyt armoa, minulla on tytär ja vaimo!", tämä kuiskutti kiihtyneesti pukumiestä kohti. "Hei, vanhojen päivien muistoksi!"
    Pukumies tuhahti, ja oli hetken hiljaa. "Olisit sitten vain jättänyt nämä hommat sikseen."
    Pukumiehet nousivat ylös, aikoen nyt selvästi tehdä jotain. Anya pomppasi pystyyn. "Odottakaa!", hän huusi. Pukumiehet seisahtuivat ja katsoivat Anyaa. Anya näki nyt heidän kasvonsa, ja yllättyikin nähdessään tuttuja. Keskimmäisellä miehellä oli keltainen tukka, ja häijy ilme. Kahdella muulla taas oli aurinkolasit, toisella vain blondi poninhäntä ja toisella punainen piikkitukka. Kaikilla kolmella oli kuitenkin mustat puvut yllä. "Anya!", huudahti tämän isä, ja otti Anyaa olkapäästä kiinni. "Ai niin… hän oli tyttäresi.", keskimmäinen mies kysyi, silmäillen Anyaa. "Yhtä söpö kuin ennenkin."
    "Pyydän, hänen vuokseen, antakaa edes hieman lisäaikaa!", Anyan isä sanoi pelokkaasti. Anyan olkapäätä alkoi jo sattua, sillä tämän isä puristi siitä niin kovaa. "Kuten sanoin… tiedätkö kuinka moni on sanonut samaa? Alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää.", keskimmäinen mies sanoi, ja tämän katse synkkeni. Anya tiesi että nyt tapahtuisi jotain pahaa. Hän tiesi mihin kauheuksiin nämä miehet pystyvät. Mutta ne ajat ovat ohi ja he ovat viimeinkin päässeet normaalin elämän makuun! Pystyisikö hän tekemään mitään? Sitten hän muisti erään asiakkaan.
    "L-Lyötäisiinkö vetoa?", Anya kysyi keskimmäiseltä mieheltä pelokkaasti. Mies tuijotti Anyan isää hetken, ja käänsi synkän katseensa Anyaa kohti. Anyaa alkoi pelottaa, miehen synkkä katse oli niin uhkaava näky. "Mistä, pikkuinen?", mies kysyi tältä. "E-Ei mistään! Unohtakaa hänet!", sanoi Anyan isä ja alkoi työntää Anyaa syrjempään.

    "Jos juot 30 tequila-shottia, jäädään velkaa 30 miljoonaa dollaria!", huudahti Anya. "Jos taas häviät, olet isälle velkaa saman summan!"
    Koko yökerho hiljentyi Anyan sanoista. Tämän isä katsoi Anyaa järkyttyneenä, mutta toivoi samalla miehen suostuvan vetoon. Naurettavaahan se oli, mutta jos tämä onnistuisi, yökerho ehkä pelastuisi! Niin usean shotin vetäminen ei ole mahdollista! "Kiinni veti.", sanoikin keskimmäinen pukumiehistä. Tämän vieressä olevat pukumiehet havahtuivat: "Mutta pomo, et sinä mitenkään…!"
    "Turvat umpeen.", mies ärjäisi. "Minulla ei ole mitään ilmaista viinaa vastaan.", tämä jatkoi itsevarmasti, ja istuutui taas baaritiskin ääreen.

    Anya tiesi 30 tequila-shotin juomisen olevan mahdottomuus. Hänen näkemänsä asiakas ei pystynyt kuin 10:een. Tämä mies ei mitenkään voisi onnistua 30:n juonnissa! Ihmiset kerääntyivät ympärille, ja Anyan isä otti kaksi pulloa tequilaa baaritiskille, sekä pieniä shottilaseja. Hän alkoi täyttää laseja, ja mies kulautti jo ensimmäisen kurkustaan alas. Kahdeksan lasin jälkeen miehellä alkoi jo olla vaikeuksia. Hän kuitenkin veti shotteja alas vaikka väkisin. Hän oli umpihumalassa, mutta ihme kyllä, hän pysyi tajuissaan, ja osasi vielä keskittyä juomiseen. Anyan isää alkoi jo kalvaa epäilys: mitä jos hän onnistuu? Mies oli nyt puolessa välissä.

    "Kohta se luovuttaa.", ajatteli Anya rauhallisesti, kuitenkin hieman jännittäen. Tequilan juominen alkoi ottaa jo koville, sillä mies alkoi äristä pelottavasti. Tämä yhtäkkiä heilautti kättään, kaataen täyden tequila-pullon lattialle. Samaan aikaan, Anyan isä kaatoi juuri viimeiset pisarat ensimmäisestä pullosta shottilasiin. Tämä olisi vasta 20. lasi, jonka mies veti samantien kurkustaan alas. "NOH!?", mies alkoi huutaa. "Mikset oo täyttäny lasheja!?"
    Anyan isä katsoi Anyaa päin. "Varastossa on vielä yksi pullo, siellä aivan perällä."
    Anya juoksi heti varastoon, ja astuikin tänne ensimmäistä kertaa. Se oli täynnä pulloja, pahvilaatikoita ja muita tarvikkeita. Olisi ollut hauska tutkia paikkoja, mutta Anya meni välittömästi varaston perälle, ja alkoi etsiä hyllyistä samanlaista pulloa kuin ne edelliset tequila-pullot. Hän äkkäsikin yhden pullon, mutta se oli liian korkealla. Hänen olisi jollain tapaa kavuttava ylös. Koska tikkaita ei ollut lähistöllä, Anya tarttui hyllystä kiinni, ja yritti kiivetä. Tämä oli kuitenkin virhe. Hylly johon hän tarttui petti, ja pullot tulivat rymisten alas hänen päälleen. Niistä jokainen hajosi, ja Anya oli yltä päältä lasinsiruissa, viinassa ja mustelmissa. Hän juuri ja juuri oli tajuissaan, yhden pullon kuitenkin tehneen hänen otsaansa haavan tämän iskeytyessä hänen päähänsä. Silmiin mennyt alkoholi alkoi kirvelemään, ja hän huusi kivusta.

    Anyan isä juoksi paikalle, ja alkoi heti siivota jälkiä tämän ympäriltä. Ilmeisesti viimeinen tequila-pullokin oli hajonnut rytäkässä. Saadessaan Anyan vapaaksi lasinsiruista, Anyan isä vei Anyan heti yläkertaan peseytymään ja hoidettavaksi. Vetoa lyönyt mies kuitenkin raivostui. "Luovutatteks the, HÄH!?", tämä karjui, ja pyyhkäisi tyhjät shottilasit lattialle. Hän nousi tuolilta, ja alkoi hoiperrella, tönien ihmisiä ja pöytiä tieltään. "Ihhan kiva… ihan khiva… te ootte shit velkaa 30 milliä!!", tämä karjui Anyan isän perään. Anyan silmiä kirveli, hänen haavojaan sattui… hän halusi huuta kivusta, mutta sanoi vain hammasta purren: "Anteeksi… isi…"
    Tämän isä hymyili, ja sanoi: "Minulle on tärkeintä että sinä olet kunnossa."

    Kaksi muuta pukumiestä käveli varastoon. "Sääli.", huokaisi poninhäntäinen pukumies. "Niin paljon hyvää viinaa ihan hukkaan."
    "Ja sekin mitä on jäljellä pitää vielä hävittää.", sanoi punatukkainen pukumies, ja kaivoi tulitikut esiin. Hän sytytti yhden, ja heitti tämän särkyneiden pullojen sekaan, kaksikon juosten samalla pakoon. Varasto leimahti liekkeihin räjähdysmäisesti.

    "Jouduimme vielä todistamaan yökerhon paloa sen lisäksi, että isäni luopui minun tekemästä vedosta.", sanoi Anya hampaitaan purren. "En voinut sanoa poliisille mitään. Jos olisin, Burkel Eye olisi tappanut minut heti!"
    Vivien ja Julio olivat kuunnelleet Anyan tarinaan tarkasti. "Mistä tiedät…?", ihmetteli Julio. Anya oli hetken hiljaa, ja puri huultaan. "Koska isäni meni ja teki niin!", Anya sanoi, ja peitti silmänsä kädellään. Kyyneleet alkoivat valua hänen poskiaan pitkin. Sanomattakin oli selvää, että tämän isä oli nyt kuollut. "Kauheaa…", sanoi Vivien järkyttyneenä. "Ne tyypit…!", murahti Julio, lyöden tiskiä nyrkillään. "Ihan anteeksiantamatonta!!"
    Samaan aikaan Julio sai ramenin eteensä. Häntä ei kuitenkaan huvittanut syödä, sillä häntä ärsytti niin paljon. "En ikinä saa 30 miljoonaa kasaan… siksi olen heille veloissa elämäni loppuun asti. Ja sekin on omaa tyhmyyttäni!", Anya itki.

    Samalla nuudeliravintolan ovi aukesi. Sisään asteli kolme pukumiestä, joista toisella oli vaalea poninhäntä, ja toisella punainen piikkitukka. Heidän takaa vielä asteli mies mustassa kauluspaidassa, jossa oli harmaa tiikerikuvio. Miehellä oli keltainen tukka, ja pystysuora arpi kulki tämän vasemman silmän läpi otsasta leukaan. Hän kantoi katanaa oikeaa olkapäätään vasten. Muut asiakkaat alkoivat katsella kolmikkoa hämillään. Anyan vilkaistessa näitä miehiä, hän putosi tuoliltaan. "B-Burkel!!", Anya huudahti. Vivien ja Julio havahtuivat, ja katsoivat nyt kolmea miestä. Emmy taas odotti edelleen omaa annostaan, maaten tiskiä vasten. Burkeliksi kutsuttu keltatukkainen mies käveli tiskille, asiakkaiden seuratessa tätä. "Hähä, he ovat niin mennyttä…", naureskeli punatukkainen pukumies hiljaa. Burkel istuutui Julion viereen. "Kuppi ramenia.", tämä sanoi puodinpitäjälle levolliseen sävyyn. "Pomo, nyt ei ole aika syödä!!", huusivat kaksi muuta pukumiestä äimistyneinä. Ilmeisesti Burkel oli unohtanut mitä he olivat tekemässä. Julio tapitti Burkelia. "Sulle siis Anya on velkaa?", tämä murahti. Burkel käänsi hitaasti katseensa kohti Juliota.
    "Kuka on…", tämä aloitti, kunnes hän katsoi Juliota tarkemmin. "Sinä!"

    Julio äimistyi. Vivien nosti myös kulmakarvojaan. Pukumiehet hämmentyivät myös. Anya sen sijaan oli edelleen lattialla, ja seurasi täristen tilannetta. "Sinä olet se …släpi joka nappasi viimeisen kappaleen Hassutassu Limited Edition DVD:stä!!", Burkel huusi ja nousi ylös, kaaten tuolinsa. Muut asiakkaat säpsähtivät ja seurasivat tilannetta tiiviisti. "Hassu… tassu?", ihmetteli Vivien äimistynyt ilme kasvoillaan. Anya oli myös hämmentynyt. Emmy makasi edelleen tiskillä kuin mitään ei tapahtuisi. "Hassutassu?", ihmetteli Julio, ja katsoi sivulle naama punaisena. "E-En tiedä mistä puhut!"
    "Älä naurata! Minä näin! Tuo sama kauluspaita, samat housut, sama tukka! Kaksi vuotta sitten! En saanut kahteen viikkoon unta SINUN takiasi!", rähjäsi Burkel. Vivien muisti. Hassutassu oli muutama vuosi sitten eräs suosittu piirretty TV:ssä. Pääosaa tässä näytteli pehmonalle, joka joutui jos monenlaisiin seikkailuihin. Sarja oli erityisesti suosiossa alle 7-vuotiaiden keskuudessa. "Nuo kaksi… katsoi sitä…?", ajatteli Vivien äimistyneenä. "Olen odottanut tätä päivää!", huusi Burkel, ja tarttui katanansa kahvasta. Hän huitaisi miekalla Juliota, mutta Julio sai juuri ja juuri väistettyä. Vivienkin loikkasi alas tuoliltaan. Väistön jälkeen Julio loikkasi kauemmas Burkelista, ja alkoi nauraa, muiden asiakkaiden katsoessa Juliota ja Burkelia peloissaan.

    "Hahaha! Ethän sä edes ottanut sitä tupista pois! Eihän mun olis ees tarvinnu väistääääääääägh!?", sanoi Julio, kunnes huomasi toisella puolen seinää ohuen viillon. "Toi ei vissiin ollut siinä kun tultiin tänne.", hän ajatteli. Burkel asetti miekkansa vaakasuorasti eteensä, ja veti miekan tupestaan. Sitten hän asetti kätensä puuskaan, niin että miekan tuppi, ja miekan terä menivät hänen kainaloidensa ali. Tämän jälkeen hän veti tupen sekä miekan nopeasti esiin, tehden suuren ja voimakkaan sivusuuntaisen leikkauksen. Julio tiesi tässä välissä jo kumartua, monien muiden mukana.

    Iskun terävä ilmavirta hajoitti ravintolan etusivun ikkunat, ovet ja osan seinästä. Asiakkaat alkoivat juosta pakoon, ja lähistöllä kävelevät ihmisetkin alkoivat huudella poliisia. Yhtäkkiä Julio loikkasi ulos ravintolasta, Burkel perässään. Burkel oli asettanut miekkansa jälleen tuppiin, ja yritti tällä sivaltaa Juliota. Julio onnistui väistelemään iskuja, mutta hän ei nähnyt pienintäkään tilaisuutta ryhtyä vastahyökkäykseen. Hän pystyi ainoastaan väistelemään.

    "Tuota pomo! Eikös meidän pitänyt tulla hoitelemaan neiti Besner?", huusivat kaksi pukumiestä perään. "Hoidelkaa te sitten hänet! Minulla on yksi lohikäärme kynittävänä!", huusi Burkel samalla huitoen Juliota miekallaan raivoisasti. Hän pysähtyi hetkeksi. "Keitäs te muuten olitte?", hän kysyi ja katsoi pukumiehiä kohti. "SCOTT JA TITUS!!", huusi punatukkainen pukumies. "Herran tähden…", huokaisi ponihäntäinen pukumies, läimäisten kämmenensä naamalleen. Julio näki tässä tilaisuutensa, ja löi Burkelia nenään kämmensyrjällä. Burkel horjahti, ja alkoi pidellä nenäänsä. Tämä alkoi vuotaa verta, ja hän selvästikkin raivostui. "Äläs rupea koppavaksi, pentu!!", tämä huusi, ja sivalsi miekallaan vaakasuorasti. Julio kyykistyi, ja onnistui jälleen väistämään iskun. Mutta Burkel olikin odottanut tätä, ja potkaisi Juliota kasvoille. Potku tuli sellaisella voimalla, että Julio meinasi jo menettää tajunsa. Julio lensikin Burkelista usean metrin päähän. "Ihme tyyppi…", Julio mutisi noustessaan ylös.

    "No… me sitten hoidellaan ne tytöt. Eikös se yksi maininnut jotain blondista mustassa hupparissa?", sanoi Scottiksi kutsuttu punatukkainen pukumies. "Joo, ja joku jolla on musta nuhjuinen gakuren sekä pitkä tummansininen tukka.", vastasi Titusiksi kutsuttu ponihäntäinen pukumies, ja alkoi katsella ympärilleen. "Missä ne muuten on?"
    Emmyyn ei osannut kiinnittää huomiota sillä hän edelleen makasi tiskillä, eikä ollut liikahtanut kertaakaan ruuan tilaamisen jälkeen. Vivien ja Anya taas olivat piilossa pöydän alla, ja yrittivät ryömiä ulos salaa. Scott kuitenkin huomasi nämä, ja potkaisi pöydän ilmaan. "Noniin!", tämä sanoi, ja tytöt kiljahtivat. Scott ampaisi Anyaa kohti, mutta Vivien tulikin näiden väliin, yrittäen tyrkätä Scott sivulle. Scott kuitenkin oli liian nopea, ja löi Vivieniä kasvoille, heittäen tämän samalla sivulle. Scott oli juuri käymässä Anyan kimppuun, kun tästä alkoi kuulua outoa kurinaa. "Ei nyt!!", Scott huusi, ja lysähti polvilleen, pidellen mahaansa. "Taasko sinä söit niitä pähkinöitä!?", Titus huusi. "Tiedät vallan hyvin että saat niistä vatsavaivoja!"
    "Joo, mutta ne on niin hyviä…", sanoi Scott vaivalloisesti. Anya näki tämän tilaisuutena, ja juoksi ravintolasta ulos, ja tämän viereiselle kujalle. "Hei!", huusi Titus ja lähti Anyan perään. Vivien makasi hetken lattialla pidellen kohtaa johon Scott osui. Eikö hänestä vieläkään ollut mihinkään? Tästä huolimatta Vivien nousi hoiperrellen ylös, ja juoksi Anyan ja Titusin perään.

    Ravintolan omistaja tuli paikalle höyryävä nuudelikuppi käsissään. "M-Mitä täällä on tapahtunut!?", hän huudahti. Emmy haistoi nuudelikupista tulevan aromin. "Toi on mulle!!", hän huudahti ja pomppasi hymyillen pystyyn. Ravintolan omistaja katsoi Emmyä hämillään. "J-Joo, ihan sama. Minun on mentävä soittamaan poliisille!", tämä sanoi, jätti nuudelikupin Emmyn eteen, ja juoksi takaisin keittiöön. "Pöh. Töykeää palvelua…", mutisi Emmy, ja otti haarukan aikoen nyt viimein syödä.

    Scottin vataskivut alkoivat hellittää, ja tämä huomasi Emmyn. "Musta nuhjuinen gakuren… pitkä tummansininen tukka…", tämä ajatteli. Hän nousi pystyyn, ja syöksyi Emmyä kohti. Emmy väisti Scottin lyönnin, mutta tämän tehdessään hän antoi Scottin tyrkätä hänen annoksensa lattialle. Emmy katsoi hajonnutta nuudelikuppia järkyttyneenä. Huomatessaan taas Emmyn, Scott yritti lyödä tätä vasemmalla kyynerpäällään, mutta Emmy tarttui tähän, ja alkoi puristaa sitä oikein kovaa. Scott alkoi huutaa kivusta. Miten yksi tyttö saattoi puristaa häntä noin kovaa? Scottin onnistui kuitenkin riuhtoa itsensä Emmyn otteesta, ja loikkasi tästä edemmäs. "Hei…", sanoi Emmy synkästi, puristaen samalla nyrkkejään. "Tiedätsä mitä just teit…?"
    Scott ei ymmärtänyt mistä oli kyse, ja yritti taas lyödä Emmyä. Emmy potkaisee tätä suoraan leukaan, ja Scott lentää melkein päin kattoa. Hän onnistui kuitenkin tekemään voltin takaperin, ja myhäili jo onnistunutta laskeutumista. Emmy syöksyi Scottia kohti tämän ollessa vielä ilmassa, ja nappasi tämän otteeseensa oikealla kädellä. Hän juoksi Scott kädessään ravintolasta ulos kovaa vauhtia, ja paiskasi tämän asfalttiin kaikilla voimillaan. Burkel ja Julio keskeyttivät oman taistelunsa nähdäkseen mitä juuri tapahtui.

    "Mulla on helkutinmoinen nälkä ja sä kehtaat tyrkätä mun annoksen lattialle!!", Emmy karjui tajutonta, kuopassa makaavaa Scottia kohti. "Tiedätsä mitä se maksoi!?"
    Julio katseli Emmyä hieman hämmästyneenä, mutta hymyillen. Burkel taas ei voinut uskoa silmiään. Hän ei ollut ikinä nähnyt ketään, kuka olisi peitonnut Scottin näin nopeasti! "Kuka …rhana sinä olet!?", tämä karjuikin Emmyä kohti.

    #120838
    zumi
    Participant

    Tämä on ollut tosi kiinnostavaa. Ainakin tähän asti. Juoni on edennyt selkeästi ja sopivaa vauhtia eteenpäin. Lukuja on kiva lukea, koska niissä on paljon tekstiä. Suuria virheitä en löytänyt.
    Odottelen jatkoa~

    #120899
    erakko
    Participant

    Taas tällainen pidempi osa. Julkaisutahti on vähän hidastunut mutta eipä tuo nyt maailmaa kaada.

    ———————————————

    6. YHDEN PUOLESTA

    Emmy huomasi tälle ärjähtäneen Burkelin. Hän tuijotti tätä tiiviisti. "Kuka sä olet?", Emmy lopulta kysyi. Julio ei voinut uskoa että Emmy missasi kaiken mitä juuri tapahtui ja melkein kaatui järkytyksestä. Burkel katsoi
    Emmyä vielä enemmän raivoissaan. "Miten ..tossa sait Scottin maahan noin helposti!?", tämä karjui. "Täh?", ihmetteli Emmy. "Se oli vaan heikko, siinä kaikki.", hän jatkoi, ja alkoi kaivaa nenäänsä. Burkel jämähti paikalleen järkytyksestä. "Kuka tämä tyttö oikein on!?", hän ajatteli.

    Julio näki tämän tilaisuutena. Hän syöksyi kohti Burkelia, ja löi tätä kasvoille. Burkel heilahti hieman taaksepäin, muttei taaskaan kaatunut. Julio valmistautui loikkaamaan kauemmas. Burkel havahtui, ja mulkaisi Juliota raivokkaasti. "Ja SINÄ!!", tämä karjui ja huitaisi miekallaan vaakasuorasti Juliota kohti. "..ttu!", huudahti Julio, sillä vaikka hän oli juuri loikannut edemmäs Burkelista, hän ei tehnyt sitä tarpeeksi ajoissa. Leikkaava ilmavirta osui Julion mahan seudulle, ja teki valtavan haavan. Julio älähti kivusta, ja lysähti maahan. Julio katsoi Burkelia kohti samalla puristaen haavaansa. Ensimmäistä kertaa eläissään hän tunsi pelkoa. Tämä mies oli tosissaan! Luojan kiitos hän älysi loikata edes hieman kauemmas, muutoin hän olisi kahtena kappaleena!

    Burkel käveli Juliota kohti, ja kohotti tupitetun miekkansa. Julio sulki silmänsä, odottaen viimeistelevää iskua. Juuri kun Burkel oli tekemässä iskua, Emmy tuli väliin, ja työnsi iskun syrjään potkullaan. Julio havahtui, ja huomasi Emmyn edessään. "Höh!", Julio tuhahti. "Älä tuu apuun jos en pyydä sitä!", hän sanoi ja katsoi Emmyä samalla purren hammasta. Häntä hävetti joutua Emmyn pelastamaksi. "Ootsä ihan vajaa?!", huudahti Emmy. "Sä meinasit jo luovuttaa, en kai mä muuten tässä olis!"
    Julio katsoi Emmyä hiljaa ja hymyili. Sisimmässään hän oli tälle kiitollinen. "En tiiä mitä on meneillään mut tää tyyppi pitää vissiin peitota?", Emmy jatkoi. Julio oli hetken hiljaa, ja hymyili. "Joo. Se on Burkel Eyen johtaja, ne jotka kiusaa Anyaa."
    Burkel tuhahti, ja veti miekan tupesta, yrittäen sivaltaa Emmyä vaakasuorasti. Emmy kyykistyi nopeasti, ja kuuli rysähdyksen takanaan. Takana olevan vaatekaupan edusta meni juuri palasiksi. Burkel nappasi vielä ilmassa olevan tupen, loikkasi kauemmas, ja työnsi miekkansa tuppiin. "Oho…", sanoi Emmy katsoessaan vaatekaupan edustaa. "Sähän ootkin voimakas.", tämä sanoi Burkelia kohti omahyväinen virne kasvoillaan. Yhtäkkiä Emmyn näkö alkoi heittää. Häntä alkoi pyörryttää ja heikottaa vietävästi. "Ei nyt…!", Emmy inahti, ja lysähti maahan. Burkel ja Julio hämmästyivät.

    "Mitä sä teit!?", Julio huusi Burkelia kohti. Burkel alkoi hymyillä, ja käveli Emmyn luo. "Mielenkiintoista… en ole ikinä nähnyt nälän ja janon vaikuttavan tällä tavalla ihmiseen. Hän kuitenkin sai vielä peitottua Scottin. Enpä tykkäisi omata vastaavaa heikkoutta…"
    "Nälkä!?", ajatteli Julio. "Ai niin… eihän se vissiin ehtinyt syömään mitään. Mut ei kai se silti voi noin kuukahtaa!"

    Anya juoksi kujaa pitkin minkä jaloistaan pääsi. Titusiksi kutsuttu ponihäntäinen pukumies kuitenkin tavoitti häntä pikkuhiljaa. "Ei… en pääse pakoon!", ajatteli Anya, ja päätti pysähtyä. Hänen jalkojaan koski jo liikaa. "Hyvä tyttö!", huusi Titus, ja kaivoi juostessaan puukon esiin. Vain muutama metri enää, ja hän voisi survaista sen Anyan selkään. Titus kuitenkin huomasi kaatuvansa taaksepäin. "Mitä…!?", tämä älähti, ja kaatui maahan. Vivien oli tehnyt tämän takaa liukutaklauksen. "S-Sinä…!", säpsähti Anya, ja lysähti polvilleen maahan. Vivien nousi liu’usta nopeasti ylös, ja asettui Anyan ja Titusin väliin. Titus yritti hakea puukkoaan maasta, mutta ilmeisesti Vivienin taklaus oli lennättänyt sen muualle. Hän nousi ylös, ja katsoi häijysti Vivieniä. "Väisty. Sinulla ei ole mitään syytä puollustaa tuota naista!", tämä ärjähti Vivieniä kohti. Anya katsoi tiiviisti Vivieniä. Niin. Miksi tämä tuli auttamaan häntä? Ei hänellä ole mitään syytä uhrata henkeään tämän vuoksi! "En ikinä!", huusi Vivien takaisin vihaisena. "En voi vain katsoa vierestä kun te satutatte häntä. En nyt kun tiedän mitä teidän roskasakki on hänelle tehnyt!!"

    Anya kiristi hampaitaan. "Tiedät siis…", Titus hymähti. "Mutta tiedätkö miksi me kiristimme heitä alun perin?"
    Vivien katsoi Titusia hämillään. "Besnerit olivat osa Burkel Eye mafiaa.", Titus sanoi hymyilleen. Vivien hätkähti. "Mitä…?", tämä sanoi järkyttyneenä. Titus naurahti. "He olivat sitä samaa porukkaa mitä juuri kutsuit ’roskasakiksi’, ja he tekivät aivan samanlaisia asioita kuin mekin nyt! Polttivat velkaisten taloja, tappoivat näitä kun taloakaan ei enää ollut olemassa! Mutta sitten he päättivät lopettaa… ihan kuin me voisimme antaa heidän tehdä jotain sellaista. Niinpä aloimme veloittaa heiltä maksua tästä ’normaalista elämästä’, kuten sadoilta muilta!"
    Vivien kääntyi katsomaan Anyaa. "Onko… tuo totta?", hän kysyi. Anya nyökkäsi, samalla puristaen nyrkkejään ja purren huulta. "Hän ei ole yhtään parempi meitä. Väisty siis sivuun! Ei haluttaisi tappaa sinunlaista söpöliiniä…", Titus murahti Vivienille. Vivien antoi Titusille raivoisan katseen, ja syöksyi tätä kohti. Hyökkäys tuli niin yllättäen ettei Titus ehtinyt reagoida, ja pian hän huomasi olevansa taas maata vasten. "Miksi…?", Anya kysyi Vivieniltä hämillään. "Eivät parempia kuin te? Älä naurata!", huudahti Vivien vihaisesti Titusta kohti. "Ainakin he ymmärsivät lopettaa!!"
    Titus nousi ylös, ja katsoi Vivieniä synkästi. "Ihan miten haluat."

    Vivien makasi maassa pidellen mahaansa, johon Titus oli juuri useaan kertaan tätä lyönyt. "Taasko tässä kävi näin…!?", Vivien ajatteli. Tilanne oli aivan sama kuin silloin kun Emmy pelasti hänet Julion kätyreiltä.
    "Sääli.", sanoi Titus hymyillen. "Pidän blondeista, on todella sääli surmata sellainen."
    "LOPETA!!", Anya huusi itku kurkussa Titusia kohti. "Eikö riitä että minä kuolen!? Tapa minut ja jätä hänet rauhaan!!"
    Vivien säpsähti Anyan huudosta, ja alkoi purra hammasta. Titus katsoi vielä Vivieniä hetken. "Pomo ei ehkä pidä siitä… mutta hyvä on. Blondia en mielellään tapa.", Titus sanoi, ja alkoi kävellä Anyaa kohti. Hän kuitenkin havahtui huomatessaan Anyan järkyttyneen ilmeen. Titus katsoi taakseen, ja näki Vivienin nostavan itseään ylös.
    "Anya…", tämä huohotti. "ET VARMANA KUOLE MINUN TAKIANI!! JOS SEN TEET NIIN NÄMÄ KOLHUT ON MINUSSA TURHAAN!!"

    Anya säpsähti. Vielä tämä vain jaksoi… vaikka häneen miten sattui. Ja vain siksi ettei hän kuolisi. "Alat ärsyttää.", Titus tuhahti, asteli Vivieniä kohti, ja otti tämän tukasta kiinni. Titus paiskasi Vivienin naaman seinää kohti, päästäen tästä sitten irti. Vivien horjui, mutta onnistui pysymään pystyssä. Ei ollut ehkä kuin yhdestä iskusta kiinni, ja hän menettäisi tajunsa. Titus kohotti nyrkkinsä, ja huitaisi.

    Anya kiljahti kivusta. Vivien ja Titus hämmästyivät tapahtunutta: Anya oli juossut iskun eteen! "En voi… antaa hänen taistella yksin!", ajatteli Anya kaatuessaan maahan. Vivien tiesi nyt tilaisuutensa tulleen, ja vasteten löi Titusia itse. Hän teki vielä vasemman koukun tämän mahaan, pyörähti ympäri, ja potkaisi Titusin kauemmas. Titus kaatui maahan, ärjähtäen kivusta. "Oletko kunnossa?", Vivien kysyi auttaessaan Anyaa ylös. "J-Joo…", tämä vastasi, pyyhkien verta nenänsä alta. "Minun takiani olette tässä liemessä. Tottakai minunkin on taisteltava!", Anya sanoi itsevarmana. Vivien hymyili. Titus nousi ylös, ja katsoi raivoisasti kaksikkoa. "Nyt kuolette kyllä kumpikin!", tämä karjaisi, ja syöksyi kohti Vivieniä ja Anyaa. Anya ja Vivien alkoivat myös juosta Titusia kohti, mutta hajaantuivat juuri Titusin kohdalla. Titus ei tiennyt kumpaan yrittäisi nyt hyökätä. Vivien ei kuitenkaan juossut Titusin ohi, vaan kierähti nyt kääntyneen Titusin taakse. Anya sen sijaan jatkoi matkaansa Titusin toiselle puolelle. Titus näin äkkäsikin Anyan ensin, ja otti tätä kiinni kasvoista.

    "Hölmöt! Ei sillä ole väliä miten pyöritte, saan teidät kuitenkin…", tämä aloitti, kunnes valtava kipu ja tuska valtasi Titusin. Vivien oli nimittäin potkaissut kaikilla voimillaan Titusia tämän jalkojen väliin. Titus hellitti otteen Anyasta. "Tuo… oli alhaista…", tämä kähisi, ja alkoi huojua. Vivien ja Anya loikkasivat kumpikin nyt kujan seinämiä vasten, ja ponkaisivat itsensä tästä Titusta kohti. Tämän jälkeen he potkaisivat Titusia päähän tämän kummaltakin puolelta kaikilla voimillaan. Yhteispotkun jälkeen Titus menetti tajunsa, ja rymähti maahan. Myös Vivien ja Anya lysähtivät kumpikin maahan, ja alkoivat huohottaa raskaasti. Pian huohotus muuttui nauruksi. "Me tehtiin se!", sanoi Vivien hymyillen Anyan suuntaan. "Niin!", sanoi Anya hymyillen takaisin. Kaksikko oli hetken hiljaa, ja Vivien nousi ylös. "Mennään nyt takaisin! Heidän luulisi nyt hoidelleen sen Burkelin!", tämä sanoi hymyillen. Vivien auttoi Anyan ylös, ja kaksikko juoksi kujaa pitkin takaisin nuudeliravintolan luo.

    Näky oli kuitenkin aivan muuta kuin he odottivat. Emmy oli lysähtänyt maahan, ja Julio makasi selällään pidellen haavaansa. Burkel seisoi näiden edessä, valmiina viimeistelemään heidät. Burkel huomasi Anyan ja Vivienin, ja naurahti. "Tämähän on melkein kuin 6 vuotta sitten, neiti Besner. Puuttuu ainoastaan tulipalo, ja kuolleita ihmisiä.", tämä sanoi virnistellen ilkeästi Anyaa kohti. Anyan valtasi taas pelko. He vaivoin saivat peitottua Titusin, eikä Burkel näyttänyt yhtään väsyneeltä! Miten he voisivat peitota tämän!? "Ei voi…", sanoi polvilleen lysähtänyt Vivien. "Ei Emmy voi hävitä!!", tämä huusi ja uhkasi jo pillahtaa itkuun. "Pöljä…!", huudahti Julio. "Sillä on vaan nälkä!"

    Vivien nosti katseensa, ja katsoi Juliota hämmentyneenä. "Nälkä…?"
    "Niin! En tiedä mist on kyse, mut yhtäkkiä se vaan kuukahti väsymyksestä!", huusi Julio, sylkien verta suustaan. "Mun ramen on vielä sisällä! Hae se ja syötä Emmylle!"
    "Siitä vain. Tiedätte kyllä sitten kuka menettää kaulansa ensimmäisenä.", Burkel tuhahti, myhäillen tyytyväisenä. Niin, eiväthän he voineet suinpäin juosta ja hakea ramenia ravintolasta, Burkel tappaisi heidät heti kättelyssä! Anya mietti hetken. Vivien oli saanut kovia iskuja Titusia vastaan, joten hän tuskin kestäsi taistelua Burkelia vastaan. Oli siis vain yksi tapa… "Minä pidättelen häntä.", sanoi Anya. "Mene ja hae se ramen!"
    Vivien havahtui. "Mutta…!", tämä huudahti, mutta Anya keskeytti tämän: "Mene jo!!"
    Vivien katsoi Anyaa hetken. Hän tiesi Anyan olevan heikko, paljon heikompi kuin hän itse. Ei hän mitenkään voisi pidätellä Burkelia! Silti, Vivien halusi uskoa tähän. Vivien ampaisi juoksuun kohti ravintolaa, ja Burkelkin lähti juoksuun… mutta Anyaa kohti! "Minulle on yksi lysti kuka kuolee ensin!", tämä sanoi ja uhkasi huitaista tupitetulla miekkalla Anyaa päin. Anya katsoi Burkelia kauhuissaan, kunnes Burkel lensikin sivulle.

    Haavastaan huolimatta Julio oli noussut ylös ja ehtinyt lyödä Burkelia! Burkel rysähtikin iskusta viereisen vaatekaupan edustan raunioille. Tämän jälkeen Julio lysähti itse maahan, ja pyörtyi verenpuutteeseen. "JULIO!!!", karjui Vivien, joka oli pysähtynyt nähdessään Burkelin syöksyvän Anyaa kohti. Anya katsoi Juliota kauhuissaan. Hänkin oli vakavasti haavoittunut ja silti hän viimeisillä voimillaan puollusti häntä. "Miksi minun pitää olla näin heikko!?", raivosi Anya ajatuksissaan. Hän kaatui kontalleen, ja alkoi itkeä. "Koska en pysty puollustamaan itseäni, he saavat kärsiä!! ..TTO!!!"

    Burkel nousi ylös, ja käveli Anyan luo. Hän otti miekkansa hitaasti tupesta, ja asetti terän Anyan kaulalle. Tämä säpsähti kylmää terää niskassaan. "Eiköhän lopeteta tämä pelleily…?", Burkel sanoi synkästi. Niin. Kuolemalla kaikki olisi hyvin. Kukaan ei voinut enää tehdä mitään, joten se ei haittaisi. Kaikki on ohi. Nämä olivat Anyan ajatuksia, kun tämä sulki silmänsä, ja hyväksyi kohtalonsa. Burkel kohotti miekkansa ja aikoi nyt heilauttaa sen alaspäin. Mutta hän ei pystynyt. Joku piteli hänen kättään!

    "Anya…", sanoi Emmy. "En oo nähnyt sun hymyilevän aidosta ilosta kertaakaan."
    Anya säpsähti, ja katsoi Emmyä. "Miten…!?", karjahti Burkel. Miten Emmy nyt yhtäkkiä oli pystyssä!? Hän katsoi paikkaan jossa tämä vielä äsken makasi, ja näki Vivienin ramenkupin kanssa. "Etkö sinä pysähtynytkään!?", tämä karjui Vivieniä kohti. Niin, Vivienhän pysähtyi katsomaan heitä, kun Burkel hyökkäsi Anyan kimppuun. Ilmeisesti Vivien oli tästä huolimatta jatkanut matkaansa ravintolan sisään ja takaisin, tuoden Emmylle Julion tilaaman ramenin. Vivien hymyili. "Silloinhan me olisi hävitty tämä taistelu!"
    Burkel alkoi nauraa. "Ai te kuvittelitte nyt voittavanne?", tämä myhäili. "Sehän nähdään!", tämä karjaisi, ja yritti huitaista miekkansa tupella Emmyä. Emmy kuitenkin väistää, irroittaen samalla Burkelin kädestä, ja yhdellä nyrkin iskulla katkaisee tupen. Burkel ei voinut uskoa silmiään, ja loikkaa Emmystä kauemmas. "Hänellä näkyy olevan todella paljon käsivoimaa. Parempi yrittää taistella kauempaa…", Burkel ajatteli, ja alkoi tehdä leikkaavia ilmavirtoja Emmyä kohti. Nyt kun hän käytti paljasta terää, leikkaavat ilmavirrat olivat paljon voimakkaampia.

    Emmy kuitenkin väisti nämä ilmavirrat leikiten, ja lähestyi pikkuhiljaa kohti Burkelia. "Ei tämä ole mahdollista!!", ärjähti Burkel ajatuksissaan, Emmyn tullessa vain lähemmäs ja lähemmäs. Pian Burkel päätti ja yritti sivaltaa Emmyä miekallaan. Emmy tekee kuitenkin väistöliikkeen, ja lyö tämän miekkakättä niin, että Burkel irroittaa miekan kädestään kivun vuoksi. Kipu Burkelin kädessä oli myös niin suuri, ettei tämä ehtinyt väistää Emmyn potkua. Potku paiskasi Burkelin nuudeliravintolan ikkunan raunioille. Tämä kuitenkin onnistui kampeamaan itsensä ylös, verta yskien. "Miten on mahdollista että joku high-school likka saa myllytettyä minua, Kasey Burkelia näin!?", tämä ajatteli, ja katsoi Emmyä raivoisa ilme kasvoillaan. Emmy naksutteli sorminiveliään, ja käveli Burkelia kohti. "Sun kätyri tuhos mun annoksen. Sun kätyri satutti Vivieniä noin pahasti. Sä viilsit Julion tajuttomaks! JA SÄ VIELÄ KEHTAAT YRITTÄÄ TAPPAA ANYAN, KAIKEN SEN JÄLKEEN MITÄ OOT SILLE TEHNY!!", Emmy karjui Burkelia kohti. Anya alkoi taas itkeä. Oliko tämä oikeasti mahdollista? Siinä missä kukaan ei ennen uskaltanut astua Burkelia vastaan, ja jos taas uskalsi, kuoli. Mutta tämä tyttö… hän sai Burkelin jopa sylkemään verta suustaan!

    Poliisiautoja, ambulansseja ja paloautoja kaahasi paikalle kaikki sireenit huutaen. Poliisit piirittivät alueen jossa he olivat, ja Burkel alkoi nauraa, niin että kaatui istumaan. "Tämähän näyttää oikein hyvältä… kaksi lähes täysin tuhoutunutta rakennusta, useita vahingoittuineita… ja vain yksi seisoo vielä pystyssä. SINÄ!"
    Vivien tajusi mistä oli kyse. Nyt Emmy näyttää syylliseltä kaikkeen tuhoon! Vivien oli vielä liian väsynyt noustakseen ylös. "Sinä pääset vankilaan, kun me taas pääsemme sairaalahoitoon, ja pian jatkamaan tekemisiämme!", Burkel sanoi ja alkoi nauraa oikein kovaan ääneen. "Silloin pistän Besnerin kärsimään kunnolla. Hän ei ole nähnyt vielä mitään!!"

    Emmy katsoi Burkelia hiljaa. "Hei, sinä siellä! Laita kädet pääsi päälle!", huusi joku poliiseista megafooniin. "Me ammumme jos et tottele!"
    Emmy ei kiinnittänyt mitään huomiota näihin, ja käveli Burkelia kohti. Burkelin nauru hyytyi. Hän huomasi Emmyn tarranneen tätä kiinni kasvoista. Emmy nosti Burkelin ylös, ja paiskasi tämän kaikilla voimillaan asfalttiin. Burkel menetti tajunsa, paikallaolijoiden haukkoen henkeään. "Nyt sun ei tarvii enää itkeä.", Emmy sanoi Anyalle, ja päästi irti Burkelista. Anya ei kuitenkaan voinut pysäyttää kyyneliään, hän oli niin liikuttunut Emmyn teosta.

    "Nyt, ampukaa!!", huusi yksi poliiseista megafoniin hätääntyneeseen sävyyn. Poliisit alkoivat poistaa varmistimia aseistaan, ja tähtäsivät Emmyä. Anya havahtui tähän. "EI!! ODOTTAKAA!!", hän huudahti. Ei hän voisi antaa Emmyn tulla ammutuksi, kaiken sen jälkeen mitä hän teki. Poliisit havahtuivat, ja laskivat aseensa. Anya nousi ylös ja juoksi Emmyn eteen viimeisillä voimillaan. "Hän ei ole syyllinen tähän! Nämä Burkel Eyen pukumiehet ovat!"
    Poliisit katsoivat kaksikkoa hämmästyineinä. "Burkel Eye!?", havahtui operaatiota johtava poliisi. Tämä juoksi Emmyn ja Anyan luo, ja sai kuulla kaiken tapahtuneen alusta alkaen. Operaatiota johtava poliisi uskoi heitä, ja viittoi muille poliiseille, näiden alkaessa tulla lähemmäs tutkimaan paikkoja. Julio, Vivien, sekä Burkel Eyen jäsenet vietiin kiireellä ambulansseihin ja tätä kautta sairaalaan. Emmy ja Anya sen sijaan saivat kyydin poliisiasemalle, olihan heidän kerrottava kaikki tapahtunut vielä juurta jaksaen. Palokunta jäi paikalle tutkimaan rakennusten vahinkoja.

    Anya oli iloinen. Ensimmäistä kertaa elämässään hän tunsi itsensä vapaaksi. Kaikki se oli Emmyn, Vivienin ja Julion ansiota. Ei enää Burkel Eyetä, ei velkoja! Hän ja hänen äitinsä voisivat viimein elää rauhassa! Mutta häntä silti vaivasi jokin… hänen sydäntään painoi. Julio ja Vivien saivat pahoja vammoja juuri hänen heikkoutensa tähden. Hänen oli tultava voimakkaammaksi jotta vastaavaa ei tapahtuisi enää ikinä! "K-Kuule…", sanoi Anya, katsoen Emmyä. "Voisitko… tehdä minusta voimakkaan, juuri kuten sinusta?"
    Emmy katsoi hetken Anyaa hiljaa, ja hymyili. "Anya Besner, niinkö?"
    Anya nyökkäsi, ja Emmy ojensi nyrkin Anyaa kohti. Anya katsoi tätä hieman hämmentyneenä. "Vaan jos lupaat olla käyttämättä korttitemppuja.", Emmy sanoi hymyillen. Anya hymyili takaisin, ja tönäisi Emmyn nyrkkiä omallaan varovaisesti.

    Seuraavana päivänä kaikissa lehdissä oli juttua tapahtumista. Emmystä ja muista oli otettu kuvia, mutta he eivät suostuneet haastateltaviksi. Heidän nimensä, ja tapahtumien yksityiskohdat jäivät siis medialle mysteeriksi. Varmaa kuitenkin oli, että Burkel Eye mafia oli nyt peitottu, joka useita vuosia oli jo kiristänyt ihmisiltä suojelurahoja, ja tappanut niitä ketkä eivät pystyneet maksamaan. Nyt tämä joukko pääsi nauttimaan elinikäistä. "Hooo…", selaili oranssitukkainen nainen lehteä puiston penkillä. "Siistiä! Siitähän on tullu voimakas!" "Kuka?", kysyi tämän vieressä oleva nainen, ja katsoi lehden kuvaa. "Onko tuo Emmy…? Onpas kasvanut."
    Lehteä selaava nainen antoi lehden toiselle naiselle, ja nousi penkiltä ylös. "Se selvästi meni sen vanhuksen luo harjottelemaan.", myhäili nainen. "Maltan tuskin odottaa… taistelu sitä vastaan voi olla aika mahtava."
    "Ei hän silti sinua voita…", hymähti toinen nainen. "Olethan Elicia Sheilds."

    #120932
    erakko
    Participant

    Sitten vähän slice of lifea ja… no jaa.

    ———————————————

    7. KIELLETTY

    On kulunut kuukausi siitä kun Burkel Eye mafia sai elinkautisen. Tuon viikonlopun jälkeen Emmy sai runsaasti pelokkaita katseita koulussa, sekä kaduilla. Olivathan televisio ja lehdet uutisoineet tuolloisista tapahtumista. Vivien, Anya ja Julio sen sijaan saivat vähemmän huomiota, sillä lehtien kuvista heitä ei osannut tunnistaa vammoiltaan, toisinkuin Emmyn. Joka tapauksessa Vivien joutui kotiarestiin, tullessaan kuitenkin kotiin poliisikyydillä, ja poliisien selittäessä tämän vanhemmille mitä oli tapahtunut. Koulussa myös opettajat oli määrätty vahtimaan etteivät Emmy ja Vivien keskustelisi toistensa kanssa. Emmy ei tietenkään pitänyt tästä, muttei hän tälle asialle voinut mitään.

    Julio makasi edelleen sairaalassa, sillä hänen vammansa olivat hyvinkin vakavat. Hän oli kuitenkin toipumaan päin. Anya taas keskittyi koulunkäyntiin, pystyihän hän nyt keskittymään siihen paljon paremmin. Sitä hänen tuli tehdäkkin, olihan hän viimeistä vuotta high-schoolissa. Välitunneilla hän meni joko Vivienin tai Emmyn kanssa kuntosalille, ja toimitti viestejä näiden välillä. Kuukauden nyt mentyä vauhdilla ohi, hän alkoi viimeinkin tottua Emmyn kovaan kuntoilutahtiin, ja tuli vahvemmaksi.

    Vivien ja Anya saapuivat perjantaina jälleen kuntosalille. Vivien oli pukeutunut katapukuunsa, kun taas Anyalla oli yllään violetti avonainen toppi, ja harmaat college-housut. Kuntosalilla olevat miehet äimistelivät Anyaa, sillä tämä oli kuitenkin varsin povekas tyttö. "Ainiin, tuli taas viesti…", sanoi Anya venytellessään. Vivien tuijotti ensin vihaisesti miehiä jotka tirkistelivät Anyaa, mutta säpsähti tämän sanoista. "M-Mitä…? Rakkauskirje? Minulle!?", tämä huudahti punastellen. Anya hymyili. "Ei höpsö, se on Emmyltä!"
    "RAKKAUSKIRJE EMMYLTÄ!?", Vivien huudahti naama vielä punaisempana. Anya kaiveli taskustaan pienen paperilapun, ja ojensi sen Vivienille. Vivien nappasi viestin nopeasti Anyalta ja melkein repi lapun kahtia aukoessaan sitä. Hän luki lapun kovalla vauhdilla. "Y-Yökylään…?", Vivien kauhistui ja punaistui jälleen. "Tiesin sen, tämä on rakkauskirje! Emme voi tavata joten tämä on ainoa tapa millä voimme kommunikoida! Nyt hän vaatii minua rikkomaan vanhempieni kieltoa…! Voi tätä tuskaa!", tämä vielä ajatteli pää höyryten. "Niin, Julio pääsee tänään sairaalasta ja Emmy halusi meidät kaikki nyt yhteen syysloman kunniaksi! Kuulostaa kivalta, eikö?", sanoi Anya hymyillen.

    Vivien keräsi hetken ajatuksiaan, ja havahtui jälleen miesten yrityksiin tirkistellä Anyaa. "Painukaa nyt …toon siitä!! Ettekö ole ennen tissejä nähneet!?", Vivien huusi ja heitti muutaman 5 kilon painon miehiä kohti. "Mitä…?", ihmetteli Anya. "Ei mitään! Ehehe…", sanoi Vivien nopeasti. "Eikö hän todellakaan tiedä että tuo puskuri houkuttelee miehiä kuin kakka kärpäsiä?", Vivien vielä ajatteli ja alkoi nyt itse tuijottaa Anyan rintoja. "Kunpa minullakin olisi noin isot…"
    "Öööh… miksi katsot rintojani?", kysyi Anya hymyillen. Vivien havahtui ja punastui. "E-E-En tiedä! Tuota…!"
    Vivien hiljeni, ja muisti taas Emmyn viestin. "Enhän minä voi tulla… olen kotiarestissa…", hän sanoi apeana. Anya katsoi Vivieniä hetken. "Emmy sanoi että siitä tulisi niin kivaa että hän hakkaa sinut jos et tule."
    Vivien ei kuitenkaan vastannut tähän mitään, ja jatkoi treenejä tavalliseen tahtiin. Anya päätti olla hiljaa asiasta, sillä tämä oli Vivienille selvästi hankalaa. Hän tiesi tämän veljestä ja vanhemmista.

    "Olet kaksi minuuttia myöhässä, et kai ollut sen Emmyn kanssa?", kysyi Vivienin äiti heti tämän astuessa kotiovesta sisään. "E-En…", vastasi Vivien apeana. "Hyvä.", tämän äiti sanoi hymyillen ja meni takaisin olohuoneeseen. Vivien riisuutui ulkovaatteistaan, oli kuitenkin lokakuu ja ilma alkoi viiletä, joten ulkovaatteille oli käyttöä. Lisäksi Vivien oli suhteellisen laiha, joten hänelle tuli kylmä helposti. Lopulta hän asteli yläkerran portaikkoa kohti. "Miten voit vain uskoa häntä?", Vivien kuuli tämän isän sanovan. "Minä en halua hänelle tapahtuvan kuin Craigille! Ihan varmasti se ihmisroska on tehnyt jotain sekoittaakseen taas Vivienin päätä!"
    Vivien pysähtyi. Emmykö ihmisroska? Ilman Emmyä hän ja Anya olisivat ehkä kuolleet! Ja ajan kanssa kenties Juliokin, ottaen huomioon miten Burkel janosi kostoa tälle… vaikkakin se johtui erään lastensarjan Limited Edition DVD:stä. Mutta miten tämän isä kehtasi kutsua Emmyä ihmisroskaksi!? Vivien seisoi hetken hiljaa ja puristi nyrkkejään.

    "EI SE OLE IHMISROSKA!!", Vivien meni ja huusi isälleen. Hän havahtui omaan huutoonsa, ja katsoi isäänsä peläten. Nyt hän ei pääsisi helpolla! Mutta jos hän nyt ei puhuisi tätä vastaan… pitäisikö hänen vain luopua ystävyydestä Emmyn kanssa? "Jos joku tässä on ihmisroska… niin se ollaan me!", tämä huusi silmät kiinni. "Me ollaan vaan surkeita ihmisroskia, kun Emmy on se joka noukkii meidät maasta, ja pitää aarteenaan!"
    "Minähän sanoin! Se likka on sekoittanut hänen päänsä!", sanoi Vivienin isä noustessaan ylös sohvalta. "Voi ei! Mitä voimme tehdä!?", Vivienin äiti huudahti huolissaan. Vivien puristi nyrkkejään, ja tirautti pari kyyneltä. "TE ETTE VAAN TAJUA!!", tämä huusi, ja yhtäkkiä tunsi lievää kipua vasemmassa poskessaan. Tämän isä oli juuri lyönyt häntä. Vivienin isä katsoi tätä ällistyneenä, sillä tämä odotti Vivienin kaatuvan ja alkavan huutaa kivusta, ja että tämä kipu olisi taas tuonut hänet järkiinsä. "Kulta…!", Vivienin äiti huusi huolissaan. Vivien hieroi kohtaa johon isä häntä löi.

    "Ilman Emmyä olisin vain kaatunut maahan ja alkanut itkeä.", Vivien sanoi katsoen tämän isää silmiin. "Olen sille niin kiitollinen… etten välitä yhtään vaikka ette hyväksyisi sitä!!"
    Vivienin isä katsoi tytärtään hiljaa. "Ei, sinä kuolet jos kaveeraat hänenlaistensa kanssa!", Vivienin äiti huusi, kävellen lähemmäs Vivieniä. "Kävimme tämän täsmälleen saman keskustelun jo veljesi kanssa, ja tiedät kyllä miten hänelle kävi! Hänkin uskoi ja luotti johonkin taistelijaan, väitti tätä vahvaksi, mutta niin vain he sitten kuolivat!"
    "Mutta yhtä asiaa emme silloin varmistaneet.", sanoi Vivienin isä. "Millainen henkilö tämä oikeasti oli…"
    "Kulta, et kai sinäkin…!?", aloitti Vivienin äiti, mutta Vivienin isä näytti tälle vain kämmentä. "Haluan nähdä tämän Emmy Glauserin. Sitten katson voitko kaveerata hänen kanssaan.", Vivienin isä jatkoi katsoen Vivieniä. Vivienin sydän pompahti riemusta. Kuka tietää miksi, mutta ilmeisesti hänen isänsä ymmärsi. Jos hyvin nyt käy, hän vielä pääsisi Emmyn luokse yökylään muiden kanssa.

    Niinpä Vivien ja tämän isä ajelivat kohti Emmyn kotia, käyttäen Emmyltä saatuja ajo-ohjeita apunaan. He ajoivat pitkälle maaseutua, ja Vivien alkoi ymmärtää miksi Emmy heräsi aina niin aikaisin. Matka kouluun oli mieletön! Uskomatonta että tämä vielä käveli tai juoksi koko matkan! Pian he näkivät järven, ja tämän luona yksikerroksisen keltatiilisen omakotitalon, jonka vieressä oli pari pienempää rakennusta. Järven rannassa oli myös jokin pienempi rakennus. Pihassa oli vain yksi valtava puu, ja metsä alkoi jo pihan laitamilta. Vivien ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa ja katseli näkyä silmät pyöreinä. Aurinko oli juuri laskemassa lokakuisen syystaivaan taakse.

    Vivien ja tämän isä astelivat omakotitalon etuovelle. Vivienillä oli yllään musta huppari, jonka alla oli keltainen hihaton t-paita. Hänellä oli myös samat siniset farkut kuten yleensä. Pian he alkoivat jo kuulla ryminää sisältä. Ovi aukesi yhtäkkiä, ja Emmy asteli paikalle yllään tummansininen maastokuvioinen t-paita jossa oli mustat hihat, sekä tummanvihreät maastohousut. "Sä siis tulit!!", Emmy huusi iloissaan Vivienille, kunnes huomasi tämän isän. Hän alkoi tuijottaa tätä hiljaa. "Sinä siis olet Emmy Glauser?", Vivienin isä kysyi. Emmy nyökkäsi varovaisesti, katsoen tätä vieläkin silmiin. Vivienin isä tuijotti tätä takaisin, ja Vivien alkoi jo hätääntyä: he näyttivät siltä kuin he alkaisivat kohta tapella! "Läheltä katsottuna sinulla onkin hyvät silmät.", sanoi Vivienin isä yhtäkkiä. "Luotan tyttäreni käsiisi."
    Emmy ja Vivien katsoivat tätä hämillään. Vivienin isä kääntyi Vivienin puoleen ja sanoi tälle hymyillen: "Pidä hauskaa."
    Vivien hymyili takaisin, ja halasi isäänsä. "Kiitos.", hän sanoi, ja jäi vielä katsomaan kun tämän isä ajoi pois. "No, tule sisään! Me ollaan jo ooteltu!", sanoi Emmy ja kiskoi Vivienin sisään reppuineen.

    Sisällä Vivien tapasi Emmyn isovanhemmat. Tämän isoäiti oli lyhyt, ja tällä oli harmaa, lyhyt ja kiharainen tukka. Tällä oli yllään valkoinen t-paita, ja siniset farkut. Emmyn isoisä taas oli pitkä, ja tällä oli myös pitkät harmaat hiukset jotka oli laitettu poninhännälle, ja paksut harmaat viikset. Hänellä oli yllään tummanvihreä t-paita, ja mustat lyhyet shortsit. Olohuoneesta Vivien löysi Julion, joka esitteli vatsansa kohdalla olevaa arpea Anyalle. Anyalla oli yllään avokaulainen punainen t-paita, ja mustat farkut. Juliolla taas oli yllään vaaleanvihreä t-paita, ja valkoiset pitkät shortsit. "Sä voit koskettaa sitä jos haluut.", sanoi Julio tämän arpea tuijottavalla Anyalle. "V-Voinko todella…?", tämä kysyi, ja ojensi kättään Julion arpea kohti. Vivien äkkäsi heti kuinka Julion silmät hyppäsivät Anyan kaula-aukkoon, ja meni välittömästi potkaisemaan Juliota päähän. "SIKA!", tämä huusi Juliolle, heristäen nyrkkiä samalla. Anya katsoi lyötyä Juliota hämmästyneenä.

    Julion noustessa ylös ja tämän alkaessa räyhätä Vivien kanssa, Emmy juoksi paikalle. "Sauna on valmis!"
    Kolmikko katsoi tätä hämmästyneenä. "Sauna?", kysyi Julio. Ei hän ollut ikinä kuullut mistään saunasta. "Joku ruotsalainen keksintö… emmä tiedä. Mutta se on silti ihan mahtava!", vastasi Emmy innoissaan. "Missä on Ruotsi?", kysyi Julio taas. "En tiedä… olisiko jossain Afrikassa?", mietti Anya. "Mut alkakaa nyt jo tulla! Ottakaa pesuvehkeet mukaan! Siis tytöt.", sanoi Emmy, ja alkoi osoittaa Juliota. "Sä jäät vielä tänne."
    "Pesuvehkeet…?", mietti Julio, ja havahtui. "Jos saunaan kuuluu peseytyminen… sehän tarkoittaa et toi kolmikko on kohta ihan ilkosillaan!", ajatteli Julio ja alkoi virnistellä. "Jes, ehkä näen vilauksen Anyasta aivan nakuna! Ei Emmykään niin pahitteeksi ole… Vivienistä en välitä… MUTTA AH ANYA!"

    Tyttöjen kävellessä rantaa kohti Juliokin alkoi hiipiä näiden perässä. Tytöt astuivat rannassa olevaan rakennukseen, ja Julio alkoi välittömästi etsiä ikkunaa tai reikää josta tirkistellä. "Pakko täällä jossain on joku rako oltava!"
    "Etsitkö jotain poikaseni?", Emmyn isoisä sanoi Julion takaa, säikäyttäen tämän samalla. Emmyn isoisä nappasi tätä olkapäästä, ja alkoi raahata tätä päärakennusta kohti. "Saunan puolella olisi ollut ikkuna, muuten.", tämä jatkoi. "No kiva tietää nyt!!", raivosi Julio ajatuksissaan.

    Tunnin päästä tytöt tulivat takaisin päärakennukseen. Anya oli kietonut ylleen punaisen pyyhkeen, Vivien taas keltaisen, kun Emmy taas oli kietonut yhden sinisen pyyhkeen ympärilleen, ja toiseen siniseen pyyhkeeseen hän oli survonut tukkansa. He olivat selvästi käyneet vielä uimassa. "Olit oikeassa… se oli ihanaa.", huokaisi Anya ja alkoi tyytyväisenä kammata pitkää märkää tukkaansa. "Minusta siellä oli turhan kuuma…", mutisi Vivien. Hänen ahterinsa oli palanut tämän istuessa paljaille kuumille lauteille. "Älä nyt, toi on mainiota kestävyystreeniä!", nauroi Emmy ja läppäsi Vivieniä tämän aralle takamukselle. "Vaari, menetsä Julion kanssa vaikka saunaan?", kysyi Emmy isoisältään. "Se ei kuitenkaan tiedä mitä pitää tehdä."
    Niinpä Emmyn isoisä ja Julio astelivat rannassa olevaa pientä rakennusta kohti. He riisuutuivat yhdessä huoneessa, ja toisessa taas Julio ajatteli astuneensa uuniin. "Mehän paistutaan täällä!", hän sanoi Emmyn isoisälle, tämän asettaessa halkoja kiukaaksi kutsutun laitteen sisään. Tämä ilmeisesti aiheutti huoneen korkean lämpötilan. "Älä nyt jänistä, iso mies.", tämä sanoi, asetti liinan lauteille ja kävi tämän päälle istumaan. Julio teki samoin, ja alkoi tottua pikkuhiljaa lämpöön. "Eihän tää nyt niin paha ookkaan…", hän ajatteli, kunnes Emmyn isoisä heitti kauhalla vettä kiukaaseen. Tuntui kun tila olisi hetkessä lämmennyt vielä enemmän. "M-Mitä sä nyt!?", Julio huusi kauhuissaan. "Nyt me ainakin paistutaan!"
    "Ei, tämä kuuluu asiaan.", vastasi Emmyn isoisä, ja heitti lisää löylyä. Julio pelkäsi paistumista, mutta jos Emmyn isoisä kerran kesti tätä, niin sitten hänkin. Tämä todellakin oli kestävyystesti.

    Julio havahtui nähdessään vaalean vilahduksen ikkunasta. Tämän jälkeen ikkunan alareunaan ilmestyi kolme silmäparia. "HEI, TOI ON EPÄREILUA!", huudahti Julio osoittaen ikkunan takaa lymyilevää Emmyä, Vivieniä ja Anyaa, jotka rupesivat heti nauramaan. "Kikati kikati vaa…", murahti Julio. "Noh, itseppähän kerjäsitte!", tämä huudahti, ja nousi lauteille seisomaan, niin että hänen paljaat lantionsa olivat kohti ikkunaa. Tyttöjen silmät suurenivat, ja hävisivät äkkiä. Emmy raahasi pyörtynyttä Vivieniä takaisin päärakennukseen, ja murahti nolostuneelle Anyalle naama vähintään yhtä punaisena: "I-Ihme ajatuksia sulla välillä…!"

    Saunan ja ruuan jälkeen aurinko oli jo laskeutunut. Nelikko pukeutui yövaatteisiinsa, ja asettuivat kaikki Emmyn huoneeseen. Vivienillä oli yllään vaaleanpunainen pyjama ja Anyalla taas violetti pyjama. Emmyllä taas oli sama tummansininen maastokuvioinen t-paita yllään, ja mustat alushousut. Juliolla oli yllään sama vaaleanvihreä t-paita, ja mustat pitkälahkeiset kalsarit. He eivät kuitenkaan käyneet nukkumaan, vaan hetken keskusteltuaan Emmy nappasi pari peliohjainta käteensä, ja patisti muut pelaamaan jotain taistelupeliä. Hetken päästä koko nelikko alkoi päästä pelissä vauhtiin ja kilpailu oli kovempaa. "5 000 000 dollaria vetoa että voitan sinut!", sanoi Anya Juliolle rämpyttäen kiihkeästi peliohjaimen näppäimiä. "Jos häviät niin otat pyjaman pois!", vastasi Julio keskittyen peliin vähintään yhtä kiihkeästi. "Kiinni veti! 5 000 000 dollaria ja vastustajan vaatteet voittajalle!", huudahti Anya itsevarmasti. Vivien seurasi tiiviisti näiden kahden pelaamista, äimistellen hetken näiden tekemää vetoa. Hän katsoi Emmyyn, joka oli ottanut tyynyn käteensä, ja nyt katsoi Vivieniä epäilyttävästi.

    "Ei kai hän…", ajatteli Vivien, ja sai jo tyynyn naamaansa. Hän nappasi tyynyn heti takaisin ja heitti sen kohti Emmyä. Hän osuikin Julioon, ja tämä teki pelissä virheliikkeen. "Voitin! Vaatteet pois ja rahat tänne!", huudahti Anya hymyillen Juliolle. Julio kuitenkin otti tyynyn ja heitti sen raivoisasti Vivieniä päin. Vivien sai kopitettua tyynyn, ja huomasi Emmyllä olevan jo toisen tyynyn. Tämä heitti tämän taas Juliota päin, ja tämä kaatui taas selälleen. "Nyt riitti!", Julio huusi ja heitti tyynyn kaikilla voimillaan Emmyä kohti. Nelikon välillä alkoi näin tyynysota, joka kesti mukavan aikaa, kunnes he kaikki olivat liian väsyneitä jatkamaan. "En muista millon viimeksi oisin ollu tyynysodassa…", huohotti Julio omalla patjallaan. Emmy myhäili tyytyväisenä, ja Anya huohotti myös hymyillen. Vivienille tuli jano, ja tämä suuntasi keittiötä päin.

    "Tosiaan… sitä kun vanhenee, ei tule käytyä yökylässä näin.", Vivien sanoi ääneen, juotuaan lasillisen vettä. "Emmy taas on ollut yksin 9-vuotiaasta. Ehkä hän siksi halusi kutsua teidät?", kuului ääni Vivienin vierestä. Vivien säikähti, ja huomasi vieressään Emmyn isoäidin. Tämäkin otti lasin vettä, ja hymyili Vivienille, Vivienin punastuessa. "9-vuotiaasta lähtien…?", Vivien kysyi. "Ei se voi olla mahdollista!", tämä pudisti päätään. Niin, Emmy vaikutti varsin sosiaaliselta henkilöltä. Mahdotonta ajatella että Julio, Anya ja hän olisivat tämän ensimmäiset ystävät. "Niin no… oli tietysti yksi…", mutisi Emmyn isoäiti kävellessään pois. Vivienin silmät osuivat yhteen seinällä olevaan kuvaan. Kuvassa oli kaksi lasta, joilla kummallakin oli pitkä sininen tukka, ja he näyttivät iloisilta. Itseasiassa hehän saattoivat olla siskoksia, he näyttivät siinä mielessä hyvin samanlaisilta. Vivien kuitenkin jämähti paikalleen lukiessaan kuvan raameissa olevan tekstin. Emmyn isoäiti katsahti jälleen Vivieniä. "Voi sentään, unohtiko hän silti yhden kuvan esiin…", voivotteli Emmyn isoäiti. "Emmy 6-vuotta… Elicia 14-vuotta.", Vivien luki ääneen.

    #120935
    Dents
    Participant

    Täähän menee jouhevasti – juoni on hyvä, eikä taisteluun keskitytä jatkuvasti. Lisää vain 😀

    #121025
    erakko
    Participant

    Tällä kertaa en ehdi kirjoittamaan tarinaa tänne, joten lukekaa osa 8 täältä. Muokkaan tähän viestiin sitten tarinan kun ehdin. Tai sitten en, riippuu miten viikonloppuisin on aikaa.

    #121026
    Dents
    Participant

    Taas mainiota materiaalia, Erakko. Odotan innolla jatkoa tälle!

    #121256
    erakko
    Participant

    Pahoittelen jälleen sitä etten ehdi kirjoittamaan tarinaa tähän viestiin, tällä vlv:llä en ole oikein tehnyt muuta kuin koodannut Cold Wavea. Joka tapauksessa, osa 9 löytyypi täältä.

    Nyt tosin se ilouutinen että otan inttiin läppärin mukaan, joten julkaisutahti saattaa hieman kiihtyä… tarina alkaakin olla melkein puolessa välissä.

    #121844
    erakko
    Participant

    En ole nyt viimeisimmän osan jälkeen kirjoittanut tätä riviäkään, ja voi olla etten myös vähään aikaan tule kirjoittamaankaan. Mutta! Silloin kun kirjoitin, kirjoitin niin että vähintään kaksi seuraavaa osaa on jo kirjoitettu kun uusi osa julkaistaan. Minulla on siis osaan 11 asti tarinaa kirjoitettu.

    Tässä nyt osa 10: http://servut.us/erakko/womans_touch/osa_10.txt

    #121900
    erakko
    Participant

    Osa 11: http://servut.us/erakko/womans_touch/osa_11.txt

    Tämä on siis viimeinen osa mikä minulla on kirjoitettuna. En voi luvata että jatkoa enää tulee, mutta ehkä intin jälkeen…? Tietysti jos kysyntää löytyy niin toki motivaatio kirjoittamiseen kasvaa.

Viewing 15 posts - 1 through 15 (of 19 total)
  • You must be logged in to reply to this topic.