10.8.2015
Jerusalem: City on Fire. Ja sitten Misato Watanaben Tsumetai miruku.
Viikko töitä takana. Ehkä muutaman päivän kuluttua pääsen taas jonkinlaiseen perusvireeseen. Ehkä. Onnistuin kyllä varsin mainiosti hommien ajoittamisessa ja siivoamisessa ennen lomaa. Ei meinaan ollut palatessa hirveää työkertymää kaatumassa syliin, vaikka en tällä kertaa tehnytkään lomalla kuin ihan välttämättömimmähköt jutut kuten aineistojen lähetys painoon yms.
Jaa että miksi en tehnyt? …ai ei kysytty? No, kerron silti. Lähdin kesäkuun lopulla Japaniin ja palasin sieltä heinäkuun lopussa. Jonkin verran tein sielläkin työtä eli tapasin kustantajia sun muita, ja viikko meni käännösseminaarissa (josta ehkä kenties mahdollisesti lisää joskus toiste), mutta ei ollenkaan tehnyt mieli jumittua läppärille esim. oikolukemaan jotain käännöstä tai suunnittelemaan julkaisuohjelmaa tai vastailemaan epäkiireellisiin meileihin. Joten en jumittunut. Sen sijaan pidin kivaa. Välillä jopa tosi kivaa. Mutta matkastakin lisää joskus toiste, tai sitten ei. Kahtotaan.
Noh, jotain sentään pitää. Twitterissä jo rehentelin sillä, että Nagoyassa One Piece -kaupassa näin lasikaapillisen erikielisiä OP-pokkareita ja siellä joukossa suomalaisen. (Kuka on niin kelvoton että tunnistaa kappaleen Positive Rock ’n’ Roll animealkuperän? Ilmoittautukoon, niin tiedän välttää. Mokoma perverssi.) Oli auki Taivassaari-stoorin loppuvaiheilta. Kanna, ääni ja niin edespäin. Tuntui ihan oikeasti hyvin, hyvin kivalta. Myynnissä oli pienehköjä kankaita joihin oli painettu One Piecen parhaita kohtauksia. Ostin sellaisen jossa on ruutuja Tuomiotorni-kohtauksessa, osa 41. Kun tänään kiinnitin liinan työhuoneen oveen, intouduin lukemaan kohtauksen uudelleen. On se juukerin liikkis. Vai mitä? Muuta matkalta mukaan tarttunutta OP-kamaa: Law & Corazon -juomalasi, Rayleigh-figuuri, Law-avaimenperä (arvonnasta), Koala-figuuri. Ja sendailainen taksikuski, jonka kanssa tuli hiukan rupateltua, ilmoittautui OP-faniksi.
Työhommiin kuului vierailu Harta-lehden toimituksessa. Tapasin muutaman 2014 Animeconissa käyneistä tyypeistä. Ikävä kyllä Mori oli estynyt tulemasta, oli äskettäin palannut Venäjän-matkalta (!) ja väänsi nyt kansikuvaa syksyn lehteen. Mutta paikalla sattui olemaan yksi Morin entinen avustajaheppu, joka nyt tekee omaa Stravaganza-sarjaansa. Annoin hälle muumikarkkia ja sain Sazae-san -teippiä. Lisäksi sain mukaani sen Hartan numeron jossa on Mariko Kikuchin (Cappuccino:n piirtäjä, joka oli mukana Suomen-matkalla) tekemä sarjakuvareportaasi reissulta. Tuttu pärstäkin näkyi, onneksi luonnollista miellyttävämmän näköisenä.
Viime Traconissa vierailleen Rino Mizuhon ja muun sakin kanssa käytiin oden-ravintolassa Kobessa. Hänkin näemmä piirtää melko pitkää tarinaa Suomen-käynniltään. En ihan tajunnut että tuleeko se Ciao-lehteen vai Maaginen suklaapuoti -pokkariin oheiskamaksi. Odotan mielenkiinnolla. Samana päivänä pääsin Ciao-lehden lukijatapahtumaan, jossa oli piirtäjien nimmaritilaisuuksia ja kaikenlaisen söpön oheiskrääsän markkinointia. Oli hiukan pinkimpää kuin keskivertoconissa meillä päin.
Mitäs muuta? 15. päivä eli ihan kohta on Chibicon Espoossa. En alkuun ajatellut mennä, kun olen laiska, mutta päätin sitten että kaikki mahdollisuudet tyrkyttää Titaanien sotaa kansalle on käytettävä. Myynti näyttää hyvältä ekan kuukauden perusteella, mutta ei siltä että koko maan nuoriso olisi vielä kyllästetty sarjalla. Eli tulkaa hakemaan omanne! Julisteita maksutta jaossa, ja pokkareiden ostajille tai ne jo omistaville myös TS-kirjanmerkkejä. (Pokkareissa siis on yksi merkki jokaisessa, mutta jaossa on samoja merkkejä ettei tartte repiä kirjoista irti. Ihan sitä varten painatin ylimääräisiä! Olen minä eri kiva!) Muu valikoima on hyvin sekalainen ja melko suppea, mutta ajattelin helppouden vuoksi vetää hinnat vielä tavallistakin alemmas. Vaikka sillai että neljä euroa pokkarilta ja kahden pokkarin ostaja saa kolmannen kaupan päälle. Kuulostaako reilulta?
Hei, jotenkin on pitkän lomailun jälkeen pää tyhjähkömpi kuin yleensä. Mistä kirjoitan blogisoopaa seuraavaksi, satunnaisten mieleenjohtumien lisäksi? Kertokaa.
Listen!! Taattua K-on! -kamaa.
Kommentoi