Vampyyrien paluu, Yotsuban probleemat ja epätoivoista kyselyä

Syys on.

 

…se tunnelmoinnista. Asiaan! Suosikkisarja- ja hahmoäänestys päättyi juuri. Neljäsataa ja risat äänestäjää. Aika lailla enemmän kuin yleensä kisoissa ynnä muissa. Vielä täytyy nakittaa joku (lue: toimituksen harjoittelija) laskemaan pisteitä ja sitten arvoskella palkintoja. Kiitos osallistujille, palataan aiheeseen lähitulevaisuudessa.

Uusia julkaisujako? Kahtotaan… (Virsi 631, taas S. Edelmannin virsilevyltä.) Dragon Ball 1 erikoisjulkaisua  ja Japania mangan avulla -kieliopasta mainostin viimeksi. Ja Weed-taidekirja on tullut paljastettua. Näillä näkymin se ilmestyy joulukuussa kirjakauppoihin. Ei siis lehtipisteisiin, huom! Hinta pysynee kahdenkympin pienemmällä puolella. Emme näet ole ahneita. Heeeh heh heh hee. (Kas! Trumpetit raikaavat ”Ring of Firessä”.)

Ainakin Trinity Blood 14 saadaan viimein myyntiin, kahden viikon kuluttua. Ja joulukuussa osa 15. Yotsuba&! 12 sen sijaan viipyy yhä, sillä japanilainen kustantaja ei jostain syystä anna meille materiaaleja. Kirveli soikoon! Maksettukin on jo hyvän aikaa sitten. No, ei auta äristä. Yksi julkistamaton uutuus tälle vuodelle vielä on, mutta kerron sen varmaan Fanfestissä ensi viikonloppuna. Ja ensi vuoden alkukuukausiksi kaksi sarjaa ja yksi yksiosainen julkaisu. Mörkö- ja eläinlinjoilla mennään vahvasti, vaikka nuo kaikki ovatkin toisiinsa verrattuna sangen erilaisia teoksia.

Muuten. Olen hyvin kiinnostunut kuulemaan arvioitanne uutuuksistamme. Mitä tykkäät Maagisesta suklaapuodista? Entä kelpaako Japania mangan avulla 1 japaninopiskelun avuksi? Naurattaako Eläimiä kerrakseen? (Jos se ei naurata niin sopii tirskua tälle: kirjoitin aluksi ”Elimiä kerrakseen” ja korjasin sitten.) Entäpä Nekomajin? Tai myöhemmin tässä kuussa ilmestyvä Wolfull Moon? Uusia sarjoja etsiessäni katselen tietenkin aiempin myyntilukuja, mutta ne yksin eivät kerro tarpeeksi. Tahdon tietää, miksi jokin sarja myy kehnosti tai menestyy hyvin. Sen selvittämiseksi lukijoiden palaute on tarpeen. Vaikka tuolla foorumilla, kaikkien nähden. Tai suoraan meilitse osoitteeseen postiaÄTsangatsumanga.fi jos ette tahdo kritiikkiänne julkisuuteen. Miksi pidit tai et pitänyt tai pidät tai et pidä jostakin julkaisemastamme sarjasta? Mikä tökkii ja mikä ilahduttaa? Pliis, kertokaa! Kertokaa minulle, minä välitän näkemyksistänne!

Ai juu, vielä on muutakin mitä voisitte kertoa. (”Disillusion”, Fate/Stay Night. Tainaka Sachi on tosi jees.) Mitä kaipaisitte tänne Sangatsulaan? Ei, maksutonta animea ei tule. Eikä raha-arvontoja. Turha kysyäkään. Mutta vanhaa artikkelikokoelmaa voimme aina täydennellä, jos on aiheita joista lukisitte mielillänne. Tai kilpailuja? Teemaviikkoja? Kuvia työhuoneestani tai hamsteristani? Mitä? (Ja nyt ”Lucky Tune” animesta jonka olen myöskin katsonut enkä yhtään häpeä.)

 

Ja Helsingin kirjamessuilla ollaan taas, tietenkin. Kenties jaamme taas ilmaisia pääsylippuja. Siitä ilmoitetaan uutissivulla sitten.

Vastaa käyttäjälle Ainikki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. Ginga fan

    Voisiko joku kiltti kertoa Saako
    Soturikissat Mangaa enää mistään?

    Vastaa
  2. YellowLittleBird

    Maagine suklaapuoti oli tosi positiivinen yllätys ^^En suoraan sanoen oottanu siltä paljoo, mutta luin kuitenki ja tykkäsin. Noista yks osasista eläin sarjoista, kuten tää Eläimiä kerrakseen, en oo oikee viehättyny näin shonen mätön ystävänä, mutta. Nekomajin oli, mitä siitä pitäis sanoa, ihan mahtava! Nauroin koko ajan ja pidin kovasti.

    Vastaa
  3. Ginga fan

    yksi epätoivoinen kyssäri: Voisiko Meteor Gin Tietokirjan julkaista uudelleen
    kun se puuttuu multa ja muutamalta muultakin?? Kiitti jos vastaat

    Vastaa
  4. Jonsku

    Tykkään kovasti Eläimiä kerrakseen sarjasta, koska pidän eläimistä. Ja kyllä sarjaa lukiessani nauruhermot oli koetuksella!. Pidin myös Maaginen suklaapuoti sarjasta tykkään fantasia sarjoista. Odotan innolla 2-osaa. Olen ostanut myös Japania mangan avulla oppaan minusta se sopii japanin opiskelun avuksi ihan hyvin. Tykkään myös 2-osaisesta Romeo x Julia sarjasta.

    Vastaa
  5. Antti-setä

    Jep, taidekirjaa myydään vain kirjakaupoissa (ja tietenkin niiden nettikaupoissa sekä coneissa). Kirjakaupat päättävät ihan itse siitä, ottavatko kirjaa valikoimiinsa. Jos tahdot varmistaa, että sitä tulee myös Haapavedelle, kannattaa esittää toive kirjakaupassa. Jos he tietävät että kirjalle olisi ostajia, he kyllä hommaavat! Kirjan isbn-numero on 978-952-16-1725-6. Se saattaa helpottaa myyjää löytämään teoksen rekistereistään.

    Vastaa
  6. Ginga fan

    Tosta Weed Taidekirjasta Niin se ilmestyy siis Kirjakauppoihin ?
    ja Ilmestyykö se Esim: Haapajärvelle?

    Vastaa