Re: Bakuman

Home Forums Manga Mangasarjat Bakuman Re: Bakuman

#41085
Inu-Mimi
Member

Olen lukenut sitä kakkosluvusta lähtien ja hyvä on. Sitä on vaikea kuvailla mutta tuntuu että Bakumanissa kerrotaan myös hieman sen omaa tarinaa; sinä missä Mashiron ja Shujinin tarinat ovat vakavampia kuin suurin osa Jumpin sarjoista niin Bakumankin on harvinaista herkkua siinä lehdessä, kaikkien niiden fanipoikamiekkamättöjen keskeltä löytyykin realistista komediaa slice-of-life-tyyliin. Aa. Tykkään miten joustavaa tämän piirustustyyli on Death Noteen verrattuna, periaatteessa samaa mutta repeän aina niiden ilmeille ("WOAH?" "WOAH!" on jo melkein klassikko). Desu Notessa oli jotain komediaa mutta silloin ilmeet olivat vähän… durrr. Sen lisäksi on aikaa siitä kun ihan tavallinen kirsikankukkakohtaus olisi viehättänyt niin paljon kuin siinä yhdessä kohdassa noin kymppiluvun paikkeilla. Miksi Obatan sarjoissa on aina niin paljon mieshahmoja kun hän osaa piirtää tyttöjä niin äärettömän söötisti, hnnnnngh.
Ja tässä on kivoja faktoja mangan teosta joita en muuten olisi ikinä tajunnut.
Tykkään muuten Eijistä. Hän (nähtävästi) tekee kaiken niin impulsiivisesti. Ja kaikenlaiset maanikot ovat yleensä hahmosuunnittelun kärkeä (vaikka yandere- ja yangire-pikkutytöt ovatkin jo niin auttamattomasti kuluneita klieseitä).