Home › Forums › Manga › Mangasarjat › Bakuman
- This topic has 26 voices and 115 replies.
-
AuthorPosts
-
30.11.2008 at 16.31 #40756pikku-oRkkiMember
Bakuman on tuorein sarja Death Noten luojilta Tsugumi Ohbalta(tarina) ja Takeshi Obatalta(kuvitus). Sen ensimmäinen chapter julkaistiin 11.elokuuta 2008 Weekly Shõnen Jumpissa, missä sarja ilmestyy viikoittain. Tähän mennessä on ilmestynyt 16 chapteria.
Tarina kertoo yhdeksäsluokkalaisista Moritaka ’Saiko’ Mashirosta ja Akito ’Shujin’ Takagista, jotka yrittävät yhdessä tulla mangakoiksi. Odotettavissa on siis epätoivoista piirtämistä, raakaa kilpailua, kieroja kustantajia – ja tietenkin romantiikkaa.
Bakumania pystyy tällä hetkellä seuraamaan ainoastaan Internetistä, sillä sitä ei ole ilmestynyt vielä Japanissa yhtään tankoubonia. Uskon, että tälläkin foorumilla on silti paljon käyttäjiä, jotka sarjaa seuraavat, joten:
KESKUSTELUA!
Mitä tykkäätte, mitä ette tykkää? Pitääkö sarja otteessaan, vai onko Death Noten tasosta tultu harppaus alaspäin (vaikka toki kyseessä on kaksi täysin erilaista mangaa)?Itse innostuin kyseisestä sarjasta juuri tuttujen tekijöiden takia, ja tykkään paljon (: Harmillisinta on vain se, että pystyy lukemaan vain luvun per viikko – Death Noten pystyin hotkimaan heti, koska tutustuin sarjaan vasta, kun se oli jo valmis. 🙄
EDIT// Kommentit saattavat sisältää spoilauksia sarjasta, joten te lukemattomat, olkaa varuillanne!
30.11.2008 at 16.53 #40761zemppuMemberBakuman on kiintoisa sarja mangaka aiheen ja henkilöiden friendshippien ansiosta. Siinä käsitellään eri vaiheita mangan tekoon ja mangakaksi tulemiseen liittyen, joka tottakai vetoaa (ainakin luulisi) ihmisiin jotka lukevat mangaa. Itse pidän kovasti, tosin vielä ei ole tapahtunut mitään kovinkaan erikoista.
Mutta yhdestä asiasta olen melko varma: Koska Bakumanin tekijät ovat niin kovatasoisia, luulisi että sarjassa tulee tapahtumaan jotain joka muuttaa sarjan tason hetkessä. Nimittäin Ohban ja Obatan entinen sarja Death Note on sarja joka yllättää ja koukuttaa, ja on ihan oma lukunsa. Jotain pirskatin jännittävää on tulossa, ainakin luulisi.
Kunhan ei shinigameja sada taivaalta. 😉
30.11.2008 at 17.57 #40780WerakkiMemberJostain syystä tämä sarja on minun mielestä ihan hervottoman hyvä ^^
1.12.2008 at 13.52 #40813The VegitoMemberIlo oli kyllä suuri kun, suosikki sarjani DN:n tekijöiltä tulee uusi sarja. Heti ensimmäinen luku onnistui nostattamaan mielenkiinnon ja nyt kaikki tähän mennessä ilmestyneet chapterit lukeneena, voi kyllä sanoa sarjaa todella hyväksi. Piirrosjälki ei omasta mielestäni yllä ihan DN:n tasolle, mutta on silti todella loistavaa. Myöskin juoni vaikuttaa hyvältä. Varmasti tulen lukemaan viikottain uuden chapterin ja toivottavasti tästäkin sarjasta saisi nauttia pitkään.
1.12.2008 at 14.04 #40818mimekoParticipantOlen lukenut ne 16 chapteria.
Itsekin odotin paljon tältä kaksikolta, sillä kuten monet ovat jo maininneet, Death Note oli todellinen menestys ja kaiken lisäksi vielä oikeasti hyvä.
Bakuman oli kuitenkin pienoinen pettymys. Sitä lukee ihan mielellään, hahmot ovat vankkaa peruslaatua ja piirostyyli on nätti, aihekin on todella kiinostava. Jotenkin toteutus on vain… lattea. se ei koukuta samalla tavalla kuin parhaat sarjat, kuin fiilis puuttuisi kokonaan. Se vain luetaan läpi ja todetaan että "jahas, ihan hyvä sarja". Onhan sekin jo ihan kiitettävä saavutus, mutta Death Noten jälkeen sitä kuitenkin odotti jotain suurempaa.
Aion jokatapauksessa jatkaa sarjan seuraamista, eihän sitä tiedä jos se tulevissa chaptereissa yllättäisi, ja taso voi toki nousta kunhan tekijät vain saavat otteen uudesta sarjasta – jos ajattelee positiivisesti, niin voihan tuo olla vain alkukankeutta, mutta en kuitenkaan luottaisi siihen. Jäädään seuraamaan millaiseksi sarja kehittyy ; )
1.12.2008 at 18.23 #40878pikku-oRkkiMemberOmalla tavallaan vähän säälinkin Ohbaa+Obamaa, koska miettikää nyt, mitkä paineet sellaisen yllätyskulttiklassikon jälkeen kuin DN! Ei ole varmasti helppoa aloittaa uutta mangasarjaa samalla tiimillä, varsinkaan, kun senkin tietysti pitäisi saavuttaa edes edellisen täysosuman kaltainen suosio..
Itsellänikin oli Bakumanin alkaessa vähän liian suuret odotukset: mietin, että no joko tapahtuu jotain jännää, jokojokojoko, ja sitten mitään ei tuntunut tulevan. Mutta viikko viikon jälkeen aina uuden luvun luettuani huomasin pikku hiljaa, että päähenkilöistä oli jo ikäänkuin tullut kavereita mulle 😀 Tai siis, ne on molemmat jotenkin niin symppiksia, ja Bakuman on paikoitellen ihan todella hauskaa luettavaa.
Olisi hyvä, jos osaisi suhtautua ennakkoluulottomasti JA ilman ennakko-odotuksia, mutta se on vaikeaa, kun DN pyörii koko ajan mielessä, kun yhdistää nimet Obama ja Ohba. Mutta DN:n varjosta huolimatta Bakuman on valloittanut minut – ja ainakin tähän mennessä olen aina perjantaisin odottanut uutta lukua ilmestyväksi : D Katsotaan, miten pitkälle tätä kestää.
1.12.2008 at 18.28 #40880DevilmanMember"Death Noten tekijöiltä uusi sarja? Sehän on varmasti hyvä!"
Näin ajattelin Bakumanista ekaa kertaa kuultuani ja tietenkin piti tsekata se ASAP. Eikä ollutkaan mikään pettymys, taidan ihan pitää tästä sarjasta kappale kappaleelta enemmän. Voisihan sitä luulla, ettei mangan piirtämisestä kertovaan mangaan paljoa jännitystä mahtuisi, mutta silloin luulisi väärin. Ehkei nyt ole DN-tason jännityksestä kyse, mutta kyllä meno tähänastisissa kappaleissa on ainakin minut otteessaan pitänyt, eikä uutta malttaisi odottaa. Onhan mangan tekemisestä ennenkin mangaa väännetty, mutta on Bakuman sentään Jumpin sarjojen joukossa ennennäkemätöntä ja originellia, niin kuin oli DN:kin. Katsotaan, miten mielenkiintoiseksi tämä meneekään.1.12.2008 at 18.51 #40890pikku-oRkkiMemberDevilman wrote:
Onhan mangan tekemisestä ennenkin mangaa väännetty, mutta on Bakuman sentään Jumpin sarjojen joukossa ennennäkemätöntä ja originellia, niin kuin oli DN:kin. Katsotaan, miten mielenkiintoiseksi tämä meneekään.
Minä mietin myös etukäteen, että voiko noin ’epäomaperäisestä’ aiheesta tulla omaperäistä mangaa, mutta tähän mennessä olen ollut tyytyväinen : D Manga siitä, miten mangaa tehdään (tai ylipäätään sarjakuva siitä, miten sarjakuvaa tehdään) on jotenkin omalla tavallaan niin kulunut. Mutta toisaalta Bakumanissa mun mielestä tuoksuu sellainen pirteä tuoreus, joka luultavasti kumpuaa henkilöhahmoista^^
2.12.2008 at 13.11 #40902räsynukkeMemberOlen tällä hetkellä ihan rakastunut tähän sarjaan!^^ Idea ei välttämättä ole mikään maailman omaperäisin, mutta itse en ole lukenut aiemmin samaa aihetta käsittelevää mangaa. Joten ehkä tästäkin syystä pidän juonesta kovasti. Piirrosjäljestä pidän ehkä vielä enemmän kuin Death Noten. Kyllästytin Puolukan varmaan kuolleeksi hehkuttaessani sitä eräänä viikonloppuna samalla kun luin Bakumania.:) Mutta syytä onkin.
Hahmoista lempparini on varmaan Mashiro, mutta myös Takagi on kiva. Syytä en oikein tiedä, luultavasti kyseessä on tapani tykästyä päähenkilöihin…5.12.2008 at 8.39 #41085Inu-MimiMemberOlen lukenut sitä kakkosluvusta lähtien ja hyvä on. Sitä on vaikea kuvailla mutta tuntuu että Bakumanissa kerrotaan myös hieman sen omaa tarinaa; sinä missä Mashiron ja Shujinin tarinat ovat vakavampia kuin suurin osa Jumpin sarjoista niin Bakumankin on harvinaista herkkua siinä lehdessä, kaikkien niiden fanipoikamiekkamättöjen keskeltä löytyykin realistista komediaa slice-of-life-tyyliin. Aa. Tykkään miten joustavaa tämän piirustustyyli on Death Noteen verrattuna, periaatteessa samaa mutta repeän aina niiden ilmeille ("WOAH?" "WOAH!" on jo melkein klassikko). Desu Notessa oli jotain komediaa mutta silloin ilmeet olivat vähän… durrr. Sen lisäksi on aikaa siitä kun ihan tavallinen kirsikankukkakohtaus olisi viehättänyt niin paljon kuin siinä yhdessä kohdassa noin kymppiluvun paikkeilla. Miksi Obatan sarjoissa on aina niin paljon mieshahmoja kun hän osaa piirtää tyttöjä niin äärettömän söötisti, hnnnnngh.
Ja tässä on kivoja faktoja mangan teosta joita en muuten olisi ikinä tajunnut.
Tykkään muuten Eijistä. Hän (nähtävästi) tekee kaiken niin impulsiivisesti. Ja kaikenlaiset maanikot ovat yleensä hahmosuunnittelun kärkeä (vaikka yandere- ja yangire-pikkutytöt ovatkin jo niin auttamattomasti kuluneita klieseitä).7.12.2008 at 17.51 #41293MilzukkaMemberOlen lukenut muutamia chapuja,ja se on ihan perusmangaa…Kivat hahmot ja kiva juoni.Mutta kyllä tässä sarjassa ehkä jotain erilaista on. >__< häviää Death Notelle selvästi… : D Kyllä minä tykkäsin aika paljon sarjasta kun viimeksi luin.Ja kun kerran Death Noten tekijöiltä,kai siínä saattaa jotain jännää tapahtua.. 😎
7.12.2008 at 18.11 #41299DevilmanMemberUusimman eli 17. luvun luin heti ensi töiksi aamulla. Edelleen aivan mahtavaa luettavaa ja toivottavasti sellaisena pysyykin. Tai no, turha kai murehtia, kyllähän se tiedetään, että Ohba/Obata-duo osaa.
On se Niizuma epeli. Kappaleen lukeneet tietävät, mistä puhun.
8.12.2008 at 16.52 #41350pikku-oRkkiMemberDevilman wrote:
Uusimman eli 17. luvun luin heti ensi töiksi aamulla. Edelleen aivan mahtavaa luettavaa ja toivottavasti sellaisena pysyykin. Tai no, turha kai murehtia, kyllähän se tiedetään, että Ohba/Obata-duo osaa.
On se Niizuma epeli. Kappaleen lukeneet tietävät, mistä puhun.
!SPOIL! (mielestäni tässä ketjussa muuten saa keskustella juonenkäänteistä sitä mukaa, kun chaptereita ilmestyy?)
AARH, mua ärsyttää, että ne pojat yrittää tehä mainstreamia! 🙄10.12.2008 at 17.47 #41460Inu-MimiMemberSomeone wrote:
AARH, mua ärsyttää, että ne pojat yrittää tehä mainstreamia! 🙄
TOSI ON MAN. Minä lukisin money and intelligenceä jos sitä olisi oikeasti mangana. Mashirolle on vain noussut valta päähän (äärimmäisen epälightmaisesti kuitenkin). Onhan se totta että mainstream myy mutta niitä ei arvosteta niin paljon eivätkä ne nouse niin helposti klassikoiksi, parhaassa tapauksessa niistä tulee 100+ jaksoisia nuorisoanimuja joita lopulta aletaan ylenkatsoa. En nyt puhu mistään tietystä mangasta.
10.12.2008 at 18.19 #41466DevilmanMemberKyllähän poikien päätöksen tehdä alkuun valtavirran mangaa voi ymmärtää, koska sellainen saa helpommin lukijoita ja pojat ovat vielä aloittelijoita. Kunhan he ensin näyttävät kykynsä ja hankkivat mainetta, saavat he varmasti vapaammat kädet myöhemmissä sarjoissa ja siten voivat tehdä sellaisen sarjan kuin haluavat. Näin itse näkisin asian.
-
AuthorPosts
- You must be logged in to reply to this topic.