Re: Death note

Home Forums Manga Mangasarjat Death note Re: Death note

#39027
mimeko
Participant

Kuulun itsekin sarjaa lukeviin ihmisiin. Tutustuin ensi kertaa Death Noteen kun sitä oli englanniksi käännetty se ensimmäinen pokkari, ja myönnän että mielenkiinto heräsi heti. Piirostyyli on ensin varsin "tylsän" näköistä jos on esimerkiksi shoujoon tai liitoittelevaan shouneniin tottunut, mutta lukiessa se tempaa mukaansa ja ihmetyttää, ilahduttaa kuinka lukija on saatu mukaan ILMAN rumaa liitoittelua, esimerkiksi hahmojen ilmeiden ja yleisten kuvakulmien voimalla.

Itse tarinakin on varsin hyvä, mutta tämä "mindgame" on mielestäni vedetty valitettavaksi överiksi. sarja on kaikenkaikkiaan varsin alleviivattu ja kaikkialta paistaa "katsokaa kaikki kuinka ylimaallisen älykkäitä olemme, lälläslää, ettepä tyhmät lukijat tajuakaan mitä kaikkea ehtii tapahtua" – asenne, joka minua ainakin rasittaa: hyvä lähtöasetelma, paikoitellen vähän kaksiulotteiset mutta kumminkin hyvät hahmot ja näin, joten miksi se piti vetää överiksi?