Re: Kirjoittaminen harrastuksena

Home Forums Sekalaista Muut Kirjoittaminen Re: Kirjoittaminen harrastuksena

#51026
räsynukke
Member

Olen hulluna kirjoittamiseen, mutta saan harvoin mitään kouluaineta lukuunottamatta tehtyä/valmiiksi. Mielessä pyörii koko ajan ties kuinka paljon tarinoita, jotka haluaisin kirjoittaa, mutta harva niistä näkee ikinä päivänvaloa. Ja ihan yksinkertaisen syyn takia: olen niin laiska.
Tässä viime päivinä on kuitenkin tullut jonkin verran taas kirjoiteltua, kirjoitin ensimmäisen ficcini ever. SasoDeitä, ei voi mitään kun paritusta rakastan niin hirveästi. Luetutin sen ensin yhdellä kaverillani ja julkaisin sitten eräällä sivustolla. Eikä minua ainakaan tähän mennessä ole haukuttu lyttyyn. Lisäksi on toinen teksti työn alla en saa sitä vain millään jatkettua vaikka henkilökohtaisesti siitä pidänkin, ja haluaisin hirveästi kirjoittaa loppuun.
Koulussa rakastan aineitten kirjoittamista, mutta yleensä en saa niihin kirjoitettua sitä mitä haluaisin. Tiedän tismalleen, mitä haluan sanoa, mutta ilmeisesti kädelläni on oma tahto, sillä päädyn aina kertomaan jostain muusta… Tälläistä ongelmaa ei ole muualla kuin koulussa, sinänsä aika outoa.
Sitä vihaan, jos kirjoittamiani aineita luetaan ääneen. En tiedä miksi, mutta koko luokka on heti kyselemässä, kenen teksti mikäkin on, enkä osaa millään pitää pokkaa, jos he arvaavat aineen minun kirjoittamakseni. Ja totta kai kaikkien pitää nauraa, vaikka sitten ihan ilkeyttään kirjoituksilleni… Joten yleensä kirjoitan (jos se on mahdollista) aineitten loppuun "ei saa lukea ääneen". Sen yhden kerran kun aine oli mielestäni tarpeeksi hyvä, ettei haittaisi jos se luetaan ääneen, sitä ei tietenkään luettu. Juuri näin.
Nyt viime aikoina minulle on tullut tavaksi kuunnella musiikkia kirjoittaessani. Eikä harmaintakaan aavistusta, mistä tämä johtuu.