Home › Forums › Sekalaista › Musiikki › Laulaminen › Re: Laulaminen
Rakastan laulamista^^ Joskus joku on sanonut, että minulla on hyvä ääni, mutta en kyllä usko. Vihaan ääntäni, ja olen sitä mieltä, etten osaa laulaakaan kummoisesti. Juuri sen verran, että kehtaan kuorossa laulaa. Pari kertaa olen ollut solistina ja siitäkin on jäänyt kamalat traumat. Ainoa solistinosa josta olen nauttinut, oli knihti tiernapojissa.
Yksin ollessani laulan ihan mielelläni, joskus säestän pianolla, mutta useimmitren vain hoilaan jotain. Aika usein käy niinkin, että alan piirtäessäni hoilata musiikin tahtiin.
Tykkään laulaa Singstaria, tällä hetkellä eniten Queenia ja Abbaa. Abba on kivan helppoa verrattuna Queeniin, mutta jälkimmäistä tulee silti laulettua enemmän. Kavereitten kanssa on kiva laulaa, mutta jos paikalla on joku, joka ei laula, niin minua alkaa nolottaa ihan kamalasti. Ja lisäksi jos kaveri ei osaa ollenkaan laulaa, niin on inhottavaa yrittää itse suoriutia kunnialla. Eräs kaveri tekee lisäksi niin, että hän laulaa vain "la laa", koska ei osaa sanoja, ja suuttuu kun sanon, että olisi kiva jos hänkin yrittäisi edes sanoja…
Koulun musiikin tunneilla olisi saanut mennä laulamaan, mutta päätin etten mene jos emme laula Bon Jovin Livin’ On a Prayeria. Ja juuri sitähän emme sitten laulaneet, joten istuin vain pianon takana säestämässä..
Niin, ja laulan aina autossa musiikin mukana, jos paikalla ei ole muita kuin perheenjäseniäni.