Home › Forums › Sekalaista › Muut › Nauru pidentää ikää › Re: Nauru pidentää ikää
Kerran putkimiehelle soitettiin. Nainen kertoi, että hänellä oli ongelmia lähes joka putken kanssa. Sovittiin sitten, että putkimies tulisi kolmen päivän päästä, kun nainen olisi koko päivän kokouksessa. Nainen varoitti vielä, että hänellä oli kaksi lemmikkiä: papukaija ja Killer-niminen koira. Koirasta ei tarvinnut välittää, mutta papukaijasta nainen varoitti, että sanoipa se mitä vaan, mies ei saisi sanoa sille sanaakaan -ei missään nimessä.
Kolmen päivän päästä putkimies meni sitten tekemään työnsä. Ja kävi niinkuin nainen oli sanonut: vaikka koira oli suurin, rumin ja pelottavimman näköinen rakki, jonka mies oli ikinä nähnyt, se vain vilkaisi ja jätti miehen rauhaan. Sen sijaan papukaija kävi heti päälle ja alkoi syytää suustaan taukoamatta kaikkein pahimpia haukkuma- ja kirosanoja. Mies kuitenkin kesti ja teki työnsä, vaikkakin hammasta purren.
Mutta juuri kun putkimies sai työnsä tehdyksi ja jätti laskun pöydälle, hän teki pahan virheen: hän sai tarpeekseen, haukkui papukaijaa pahimmilla tuntemillaan haukkumasanoilla ja käski sen pitää nokkansa tukossa. Hetken papukaija tuijotti tyrmistyneenä miestä, kunnes karjui: "PUS KII, KILLER!"