Home › Forums › Manga › Mangasarjat › One Piece › Re: One Piece
One Piece on yksi parhaista mangasarjoista, mitä tiedän. Odan omaperäinen piirrosjälki, ihan älytön tarina, sekopäiset hahmot… Ei mikään ihme, että paketti toimii!
Jäin koukkuun OP:een heti ensimmäisen pokkarin luettuani. Merirosvoteema miellytti ja hahmotkin vaikuttivat lupaavilta. Satuin löytämään sarjan vasta kun kaupoissa oli jo 15. osa oli jo myynnissä, mutta onneksi läheisestä divarista löytyivät kaikki sarjassa ilmestyneet osat. Ostin niitä nopeaan tahtiin ja sarja vain parani parenemistaan. Nykyään OP on edelleen ihan pakko ostaa kun se ilmestyy, sillä sarja tuntuu oikeasti paranevan sitä mukaa, mitä sarja vain venyy kilometrisarjaksi. Myös Odan aina vain yksityiskohtaisemmaksi muuttuva piirtojälki on ollut mukavaa katseltavaa.
Tiedän, että sarja on lähinnä suunnattu pojille, mutta minusta sarjassa saisi silti olla vähemmän taisteluita. Niiden aikana kun varsinainen juoni laahaa hitaasti, kun taistelut jatkuvat monen kirjan ajan. Odalla kun on potentiaalia tarinankertojana, sillä hän onnistuu jopa herkistyttämään ainakin minut aika ajoin kyyneliin asti, sen verran koskettavia käänteitä on sarjassa tullut vastaan. Sinänsä hyvää noissa taisteluissa on se, että Oda on keksinyt tarpeeksi monipuolisia, siistejä, omituisia tai muuten vain hillittömiä tekniikoita, mutta liika on aina liikaa.
Suosikkihahmoa minulla ei oikeastaan ole, Zorosta olen tosin pitänyt jo pitkään, mutta tilanne on nyt aika tasan muiden hahmojen kanssa. Usopp on silti yksi monisyisimmistä hahmoista OP:ssä.