Home › Forums › Sekalaista › Musiikki › Soitatteko mitään soitinta? › Re: Soitatteko mitään soitinta?
Tämähän on kuin minulle tehty… pääasiassa soitan selloa nyt yhdeksättä vuotta (aloitin 5-vuotiaana) mutta koska harjoittelu jää toisinaan vähemmälle, niin en ole mikään kovin hyvä. Soitonopettajani jaksaa kyllä aina jauhaa, että minulla on lahjoja, osaan lukea nuotteja hyvin ja säveletkin löytyy suht’ hyvin (juuri nyt vaikeuksia tuottaa neljännen aseman Es nelossormella soitettuna = toinen asema, vaikka sen pitäisi olla helpoin… käsi valahtaa aina liian pitkälle), mutta en ole tähtäämässä ammattilaisuralle tai mitään, joten taitaa pysyä harrastuksena.
Itsekseni olen sitten soitellut pianoa jo pienestä pitäen, muutaman yksinkertaisen kappaleen osaan soittaa molemmilla käsillä ja jos sellaista ei ole, käytän vain sointuja. Koulussa olen opetellut soittamaan vähän kitaraa, bassoa ja rumpuja, mutta niissäkään en ole mikään mestari. Siten on tietysti vielä oma lauluääni (laulaminen rokkaa!), mutta lasketaanko sitä instrumentiksi? Sitä olen käyttänyt ihan pikkutytöstä lähtien, mutta nyt kyllä jää vähemmälle, olen ollut viikon flunssassa ja ääni on ihan käheä…