Re: Top-10 mangat

I The Demon Ororon (Akuma no Ororon / 悪魔のオロロン)
Mangaka: Hakase Mizuki (水月博士)
Manga, jossa käytännössä kaikki on persoonallista ja kaunista, asioilla syvempiäkin merkityksiä ja sarja on eheä, toimiva kokonaisuus. Pituutta on vain 4 tankoubonia ja tämä on julkaistu alunperin japanissa vuosina 1998-2001. Koko sarja löytyy myös englanniksi mm. fantasiapeleistä niin erillisinä pokkareina, kuin yhtenä megapaksuna niteenä jossa on koko sarja (ja ko. eepos minulla on omassa hyllyssänikin). Piirosjälki on aivan erilaista kuin missään muissa lukemissani sarjoissa, ja pelaa sarjan tunnelman kanssa yksiin hienosti, paremmin kuin minusta selailun pohjalta vaikutti. Tarina on kyllä surullinen, mutta kaunis rakkaustarina yhtäkaikki – vihdoinkin jotain shoujoa, josta minäkin pidän, vähän erityyppistä vain. Lukemisesta nautin kerta kerran jälkeen, ja myös hahmot ja huumori iskevät minuun. Usein karttamaani "mangaoutoutta" hahmoissa kyllä on, mutta osa on sen verran samaistuttavia että ainakin minä löydän niistä enemmänkin syvyyttä.

II MPD Psycho (Tajū-Jinkaku Tantei Saiko / 多重人格探偵サイコ)
kirjailija: Eiji Otsuka, Piirtäjä: Sho-u Tajima
Taide on varsin persoonallista ja ehdottomasti ainakin minun makuuni. Sarja on K-18 ja hyvästä syystä, eli en ainakaan kaikkein nuorimmille siihen tutustumistakaan suosittele – sisältää paljon väkivaltaa, verta, ihmisten suolistusta, aivoja, seksuaalista kieroutuneisuutta, muuten vain kieroutuneisuutta ja vaikka mitä muuta kivaa – mutta niin kiehtovasti kuvattuna, etten kuitenkaan pysty sitä vastustamaankaan.

Juoni. Juoni on hieno juttu, ja tässä se on mielenkiintoinen, monitahoinen ja etenee sopivaa vauhtia. Harvoin jaksan paikallaan junnaavia sarjoja tai shounen mättöjä vaan tykkään tällaisista juonellisesti "tasokkaammista"(älkää käsittäkö väärin, sanasta huolimatta en pidä niitä muita sen huonompina)

Ja kukapa ei rakastaisi persoonallisuushäiriöstä kärsivää psykopaattia?

III Hellsing (Herushingu / ヘルシング)
Mangaka: Kouta Hirano
Inu-Mimi wrote:

…Siis yksi rohkeimmista sarjoista mitä tulee natseihin. Millenium on yksi parhaista hahmokaarteista ikinä. Ja taistelukohtaukset ovat hyvin piirrettyjä, vähän pakko kun niitä on joka toisella sivulla. Ihanan groteskia, sarja joka sai minut alun perin kiinnostumaan gurosta.

Inu-Mimiä lainaan suoraan koska perustelut ovat pitkälti samat. Lisäisin vain hehkustusta vielä sen verran, että Millenniumin ohella muutkin hahmot on suunniteltu melko hyvin ja se Alucard itsekin on yllättävän hyvä ja… hmm, "samaistuttava" hahmo kaikesta machoudestaan – ja siitä faktasta että hän on Dracula – huolimatta.

IV Blade of the Immortal (Mugen no Jûnin, kirjaimellisesti The Inhabitant of Infinity / 無限の住人)
Mangaka: Hiroaki Samura
Tarina sijoittuu Tokugawa kauden Japaniin, 1780-luvulle. Aikakautta pyritään sarjassa kuvaamaan kaikinpuolin realistisesti, ja se tuo lisää todellisuuden tuntua kaikkien niiden fantasiaelementtien vastapainoksi.
Manga on piirretty todella taitavasti ja huolellisesti, ja juoni on vaihteeksi kunnollinen ja etenee hyvin. Sarja jatkuu japanissakin edelleen, englanniksi tätä on dark horsen julkaisemana tullut kai ainakin 19 osaa. Hiroaki Samura on kaikin puolin yksi taidokkaimpia tietämiäni mangakoja, ja Blade of the Immortalkin saisi minulta täydet viisi tähteä.

V Monster (モンスター)
Mangaka: Naoki Urasawa
Devilman wrote:

Naoki Urasawa— Monster on jotain käsittämättömän nerokasta, jännittävää ja ainutlaatuista. Urasawan tarinankerrontakyky on kuin toisesta maailmasta, mistä esimerkkeinä ovat tiukat juonenkäänteet ja usein jopa puistattava mysteerimeno. Hahmotkin ovat Urasawan vahva puoli monipuolisuutensa takia, esim. Tenman ollessa itse laupeus, Johan on pahuuden ruumiillistuma —

Blackbeard wrote:

— Tästä ei voi juuri kiistellä, Urasawa yksinkertaisesti on modernin seinen-mangan valtias, psykologisen jännityksen kuningas, uskomaton tarinankertoja ja monipuolinen piirtäjä — — Urasawan tarinat ovat käsittämättömän monipuolisia, erityisesti hahmot tuovat moniulotteisuutta miehen sarjoihin. Hän ei tarvitse verta ja miekkoja jännityksen luontiin, vaan hänen sarjansa ovat kuin ykkösluokan jännityselokuvia —

juu lainailen törkeästi muiden tekstejä, koska näistä viesteistä käy niin hyvin ilmi monsterin luonne ja se tunnelma joka sitä lukiessa tulee. Olen täysin samaa mieltä joten hehkutanpas vielä noita osuvia viestejä.

VI Vagabond (Bagabondo / バガボンド)
Mangaka: Takehiko Inoue
sarja, joka kuvaa hienosti ronineja ja samuraita, jossain määrin realistisesti ja piirostyylikin on upeaa semirealismia. Tarinankuljetus on ollut toimivaa ja pokkari toisensa jälkeen menee ihan huomaamatta. Tietysti sääli lompakkoa ajatellen että on näin kamalan pitkä sarja, ei kyllä päädy kokonaan hyllyyn.

VII Death Note (Desu Nōto / デスノート)
Kirjailija: Tsugumi Ohba, Mangaka: Takeshi Obata
Piirostyyli on ensin varsin "tylsän" näköistä, mutta lukiessa se tempaa mukaansa ja lukija on saatu mukaan fiilikseen ilman överiksi menevää liitoittelua piirosjäljessä, pikemminkin esimerkiksi hahmojen ilmeiden ja yleisten kuvakulmien voimalla.

Itse tarinakin on varsin hyvä, mutta tämä "mindgame" on valitettavasti vedetty jo "vähän" överiksi. Sarja on kaikenkaikkiaan varsin alleviivattu ja kaikkialta paistaa "katsokaa kaikki kuinka ylimaallisen älykkäitä olemme, lälläslää, ettepä tyhmät lukijat tajuakaan mitä kaikkea ehtii tapahtua" – asenne, joka minua ainakin rasittaa: hyvä lähtöasetelma kuitenkin ja alleviivausta lukuunottamatta onnistunut kokonaisuus. Seiska pokkarin jälkeen tunnelma muuttui huomattavasti, muttei minusta latistunut mainittavasti SPOILER L:n kuolemasta huolimatta.

IIX Tanpenshu (Endo Hiroki Tanpenshu, kirjaimellisesti Hiroki Endo’s Short Stories / 遠藤浩輝短編集)
Mangaka: Hiroki Endo

IX The Day I Became a Butterfly (Chou ni Naru Hi) &
Same Cell Organism (Dousaibou Seibutsu)
Mangaka: Sumomo Yumeka (夢花李)
…Wow, jotain "yaoita" josta minäkin pidän. Molemmat sisältävät muutaman oneshotin joissa ei oikeastaan paljoa actionia ole, ei siis mitään HC kamaa vaan pikemminkin niitä vihjauksia ja muuta "yhdessäoloa". The Day I Become a Butterfly sisältää myös ihan heteropareja. Jotenkin mangakan tyyli vain iski minuun – Väljä ruutujako toi rauhallisuutta, ja vaikka osa olikin "yliluonnollista", hän sai sen tuntumaan jotenkin positiivisella tavalla arkiselta… kuin kertoisi kadulla sattumalta vastaantulevan ihmissuhteesta: se on pieni eikä se muuta maailmaa tai vaikuta muuhun, se ei ole angstista ja dramaattista mutta silti se on isoin asia olemassa näille kahdelle. Kuvauksessa on jotain uskomattoman herttaista, muttei kuitenkaan liiallista söpöilyä siirapista puhumattakaan ja juuri se vetosi minuun, koska en vielä ole nähnyt mitään vastaavaa keltään yaoi/Shounen-ai mangakalta. En sitten tiedä, jotkin tyylit ja ihan oudotkin asiat herättävät minussa tällaisia "awws, herttaista" – fiiliksiä joita kukaan muu ei saa samoista asioista, mutta ei voi mitään.

X Lament of the Lamb (Hitsuji no Uta / 羊の歌、ひつじのうた)
Mangaka: Kei Toume

Tällaista. järjestys tosin vaihtelee fiiliksen mukaan ja maininnan arvoisia on muitakin, mutta minkäs teet. Kirjoitan vielä kahteen vikaan perustelut jos joskus jaksan.